Lautakasako?
Lähdesuoja
351
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Epäluottamus Urpilaiseen ei ole mikään uutinen. Asiasta on EU:n tasolla puhuttu pitkään.
"Petäistön väittämän mukaan ”ministeritasolla euroryhmän avainhahmoja myöten valitetaan, että Suomen valtiovarainministerin kanssa on mahdotonta tehdä yhteistyötä, kun luottamuksellisesti kahden kesken annetut tiedot ovat kohta kokoussalissa tai Suomen lehdissä”.
Petäistö voisi myös kertoa niiden henkilöiden nimiä, jotka sanovat noin. Petäistön on helppo väittää ja heittää epämääräisiä kommentteja, kun niiden todenperäisyyttä ei samalla tarvitse todistella.
"Savon Sanomien puhelimitse tavoittaman Petäistön mukaan hänen tietonsa pohjautuvat tänä syksynä järjestettyihin EuroPressen toimittajien ja eurooppalaisten ministerien välillä luottamuksellisesti käytyihin keskusteluihin.
– Meillä oli alkusyksystä näitä Urpilaisen kollegoja käymässä Pariisissa. Ja näistä kolme, ei minkään pikkumaiden valtiovarainministeriä, vaan kolme aivan keskeistä eurojohtajaa, olivat kaikki sitä mieltä, että Suomi on yhteistyökyvytön. Sehän on tässä muutenkin nähty, että Suomi on änkyrän maineessa, Petäistö kertoo."
Nimiä, Petäistö, me vaadimme nimiä! Ja kerro samalla miten Suomi on yhteistyökyvytön ja änkyrän maineessa. Tarvitaan todisteita ja nimiä!
Tuostapa muistuukin mieleen...nyt ei nokka -kärpästä...
Tai voidaanhan sekin laittaa oikein kuvan kanssa
http://i598.photobucket.com/albums/tt61/Biancophoto/Eerosfriend3.jpg
Mutta itse asiaan "Hulta" oli aiheena.
ihan lehdestä jokus:
" Aisa katkes; kärry kaatui; huuto kuului; kuolo saapui "
Muistellen Santeri ja Hulda
ps Oikeudessa alkoi tänään Urheiluopistosäätiö.
Rikossyytteitä demareille vaalirahoista
Syytteen mukaan Sdp-taustaisen Urheiluopistosäätiön seitsemän hallituksen jäsentä ja säätiön asiamies syyllistyivät vuosina 2005-2007 luottamusaseman väärinkäyttöön ostaessaan taidetta Sdp:ltä.
"Hankintojen tarkoituksena oli tukea Sdp:tä. Ne olivat ylihintaisia ja tarpeettomia. Kymmenestä teoksesta kuutta on säilytetty varastossa, valtionsyyttäjä Jarmo Hirvonen sanoi. Syyttäjä vaatii sakkorangaistusta.
http://www.hs.fi/msn/politiikka/Urheiluopistosäätiön johdolle luettiin syytteet/a1305622081897
Kuka luottaa Urpilaiseen
-käsi ylös !
Pojat ja tytöt me ollaan kohta kusessa.
" siellä "pers`karvatkin paloivat"
Koulussa tapahtui kaikkea erikoista. Aina kun pieraisin sain rangaistuksen. En edes tiennyt, että se olin minä. Vasta paljon myöhemmin minulle selvisi, että minulla on huono kuulo ja löysä sulkijalihas. Yrittivät kaikenlaisia hoitoja, mutta lääkäri sekoitti korvia koskevat paperit sulkijalihasta koskeviin papereihin sillä seurauksella, että kärsin tänäkin päivänä pierunkuuloisesta tinnituksesta.
t: Känä