PS on jopa RKP:a tehokkaampi kielivähemmistön asioiden edistämisessä, koska se mitätöi 500.000 kielivähemmistökielteisten ääntä viime vaaleissa jättäytymällä hallituksesta!
Näin saatiin maahan täysin toisenlaista kielipolitiikkaa kuin jos PS olisi suurpuolueena osallistunut hallitusohjelman laadintaan.
Näin saatiin maahan täysin toisenlaista kielipolitiikkaa kuin jos PS olisi suurpuolueena osallistunut hallitusohjelman laadintaan.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mutta kokoomushan oli hirtäytynyt pakkoruotsiin..! Eihän mikään hallitusnevotelu voi alkaa sillä että keskutelemme mistä tahansa mutta pakkoruotsista ei..! Ei politiikka voi olla ainaista kompromissii, jos häviäjänä ovat aina suomenkieliset..! Siihen tulee jossain vaiheessa muutos ja nää pakkoruotsihorot saa tuntea sen paikansa menettäneinä edustajina..;-)
"Eihän mikään hallitusnevotelu voi alkaa sillä että keskutelemme mistä tahansa mutta pakkoruotsista ei..!"
Kyllä voi. Vrasinkin jos kaikki pakkoruotsia eniten vastustavat äänestivät puoluetta joka heti vaalien jälkeen mitätöi kaikki saamansa äänet.
Ja pakkoruotsihan oli vain YKSI PS-teema joka meni juuri päinvastaiseen suuntaan kuin mitä puoli miljoonaa äänestäjiä olisi toivonut!
" Siihen tulee jossain vaiheessa muutos ja nää pakkoruotsihorot saa tuntea sen paikansa menettäneinä edustajina."
Jos sitä toivot sinun kannattaisi patistaa Persuja puolueeksi joka edes joskus vastaisi huutoonsa! Täällä roikkuminen ei vaikuta mihinkään muuhun kuin muiden näkemyksiin sinusta ja mielentilastasi.
Kato ku Soini ei ole diktaattori joka tekee päätökset ilman enemmistö. Se rooli kuuluu teille loisille.
Ei PS:n päätös tarkoittanut äänien mitätöimistä vaan sitä, ettei PS voinut sitoutua siihen ennalta määrättyyn hallitusohjelmaan mikä oli melkein kaikkia niitä vaalilupauksia ja sitä linjaa vastaan minkä puolesta perusuomalaiset olivat ennen vaaleja puhuneet.
Nuo yksinkertaisen nettisvekon avaukset tulevat koko ajan oudommiksi. En parhaalla tahdollakaan ymmärrä, mitä hän avauksellaan yrittää sanoa.
Voisiko joku suomentaa avauksen selkokielelle? Jos vaikka palstalta löytyisi kryptologi. Tai hieroglyfien tulkitsisa.
" En parhaalla tahdollakaan ymmärrä, mitä hän avauksellaan yrittää sanoa."
Hyvin yksinkertaista. Jos PS olisi jytkyn jälkeen uskaltanut jallitukseen pakkoruotsi olisi paljon kovemmassa vastatuulessa verrattuna nykyisen hallitusohejlman vankistamiseen ja varhaistamiseen.
Hänellä oli 500 000 pääsääntöisestui pakkoruotsivastaista äänetä plakkarissaan. mutta hän päättikin mitätöidä ne ja siten mahdollistaa tältä osin hallitusohjelman joka ei vastaa kansan keksimääräistä tahtoa tältä osin.
Hän oli siis paljon ratkaisevampi kuin RKP siinä että pakkoruostia taas jatketaan pitkään.
Ja sama pätee muutan kaikkeen muuhunkin PS-populsimiin. Euro-, maahanmuutto-, homo-, keitysapu ja viherverovastaisuus ovat kaikki hyviä esimerkkejä siitä miten maa viedään juuri päinvastaiseen suuntaan pitkälti siksi että PS jänisti.
Ja RKP varmaan "ei jättäytynyt" hallituksesta, koska halusi kantaa vastuunsa??!! ;)
Voi mahoton! Oletko tosiaan NOIN naiivi, vai teeskenteletkö svekotapaan?
Totisesti pitää paikkansa käsitys, että typeryys tuottaa monesti enemmän vahinkoa kuin pahuus....
"Ja RKP varmaan "ei jättäytynyt" hallituksesta, koska halusi kantaa vastuunsa"
Siitähän politiikassa on kyse. RKP on uoltanut kaikkia hallituksen päätöksiä kantaen näin oman osuutensa vastuusta. Mutta tuon vastuunkantamisen palkintona saa sitten itsekin olla vaikuttamassa maan menoon. PS katsoo vierestä ja räksyttää pettäen puolen miljoonan äänestäjän luottamuksen.
"Voi mahoton! Oletko tosiaan NOIN naiivi, vai teeskenteletkö svekotapaan?"
Kaipaan perusteluja tuolle. En taida saada.
"Totisesti pitää paikkansa käsitys, että typeryys tuottaa monesti enemmän vahinkoa kuin pahuus...."
Onko PS mielestäsi pagha vai typerä. Perustele.
Heh heh ittelles vaan! Hallitusohjelma puhuu puolestaan. Meillä on jytkystä (500 000 ääntä) huolimatta aailmanhistorian ruotsimyönteisin hallitus!
Koskaan ei mikään puolue tule tässä maassa pääsemään yksinvaltiaan asemaan ja yksittäisen puolueen, saadaksen edes osan vatimuksistaan läpi ja lakimuotoon, on oltava hallituksessa.
Netti fenno ei taida ymmärtää sen vertaa poitiikkaa että tietäisi mikä ero on sillä kun on hallituksessa vs oppositiossa. Opposition mielipidettä ei kysy kukaan eikä sitä kenenkään tarvitse edes kuunnella.
Noin yksinkertIstetusti: Hallitus vie, oppositio vikisee.
"Noin yksinkertIstetusti: Hallitus vie, oppositio vikisee. "
Ja persuilla oli tie hallitukseen avoinna taivasta myöten. Mutta ei - ei kirveelläkään.
Siinä teillä nettifennoilla on syyllinen ja syntipukki tuskaanne. Voitta aloittaa Talasta. Hänhän on teidän edustajanne puolueessa. Miksi hän ei pane Soinia ruotuun ja pakottaa Soinin vastuulliseksi? Minusta teidän tulisi vaatia että Tala asettuu vastaehdokkaaksi puelueen puoluejohtajaksi. Ensi kesällä taitaa olla puoluekokous taas.
Joku roti pitäisi sentään saada noinkin suureen puolueeseen. Tämähän on mennyt ihan pelleilyksi, enkä tarkoita vain HHH-kerhon toilailuja.