Yrittäjän työttömyysturva

Samaa mieltä?

Mistä kumpuaa ne kirjoittelut välillä siitä että yrittäjä ei voi saada työttömyystukea pitkään aikaan vaikka yrtiystoiminta on lakkautettu? Minusta missään ei ole sanottu näin vaan sanotaan että kun yritys on lopetettu eli ei enää olemassa, ei enää rekistereissä niin silloin henkilö ei ole enää yrittäjä ja on oikeus Kelan työttömyyskorvaukseen. Tiedän että yritystä ei voi lopettaa parissa viikossa mutta siis silloin kun on lopputoimenpiteet tehty, olkoon se vaikka kolmen kuukauden kuluttua toiminnan lakkaamisesta ja yritys oikeasti poistettu rekistereistä niin eihän silloin enää pidetä yrittäjänä?
Se kyllä kiinnostaisi että miten yrittäjän palkkatulot jaksotetaan eli miten viimeisinä kuukausina saadut palkat lykkäävät työttömyyskorvauksen saantia tai lykkäävätkö?

5

248

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fgdfgdsfgfsd

      On älytöntä, että sen sijaan, että yritteliästä ihmistä tuettaisiin hiukan, jotta hän voisi muurruttaa yrityksensä hitaasti ja lainatta, yrittäjän täytyy TUHOTA yritteliäisyytensä viimeisetkin rippeet, ja sitten hän on työtön, yhteiskunnan loinen, jota pompotellaan ja tuupitaan ja jonka työttömyys on monen mielestä melkein rikos. Naurettavaa toimintaa, jos Suomeen halutaan yritteliäisyyden uusi aalto, suurten firmojen tilalle, kun ne ahneuksissaan siirtyvät halpamaihin. (Vaikka onhan Suomessa halpaa; orjatyöhän on täällä vakiintunut käytäntö.)

      Järkevämmässä maassa yhden hengen yritystä kohdellaan kuin muitakin työläisiä. Yrityksen voitto ja muut tulot lasketaan yhteen ja verotetaan, niin kuin tuloja verotetaan. Esimerkiksi Australiassa saa kaikista lähteistä yhteensä olla vuosituloja 18000 dollaria, ennen kuin aletaan periä tuloveroja lainkaan. Näin pitäisi Suomessakin olla.

      • vgdfhd fhdfghfd

        ... ei muurruttaa, vaan juurruttaa.


    • Jeps.

      Periaatteessa kun yritystoiminta on lopetettu, oikeus työttömyyskorvaukseen pitäisi olla. Vaan vain pitäisi, niitä ongelmia kun tuntuu yrittäjille kasaantuvan enemmän ja vähemmän. Luepa tuo viestiketju, jos et ole vielä lukenut: http://keskustelu.suomi24.fi/node/3898879

      Viimeiseen kysymykseen ainakin osittaisvastaus: yrityksen myyntivoitto jaksotetaan. Tuossa työttömyysturvalain säännös:

      Työttömyysetuuteen ei ole oikeutta ajalta, jolle yrittäjän yritysomaisuuden myyntivoitto, joka liittyy yritystoiminnan lopettamiseen, jaksotetaan ansiopäivärahassa hänen työtulonsa ja peruspäivärahassa ja työmarkkinatuessa vähintään peruspäivärahan määrän perusteella. Käyttöomaisuudesta tai muista pitkäaikaisista sijoituksista saatua myyntivoittoa pidetään yrityksen lopettamiseen liittyvänä myös silloin, kun se on saatu kuuden kuukauden aikana ennen yrityksen lopettamista.

      Yritysomaisuuden myyntivoitto jaksotetaan enintään 24 kuukauden ajalle. Myyntivoittoa ei kuitenkaan jaksoteta, jos yritystoiminta on kestänyt enintään 18 kuukautta tai jos yrityksen viimeisen tilikauden taseen loppusumma vähennettynä yritystoiminnan veloilla on enintään 10 000 euroa. Taseen puuttuessa käytetään omaisuusluetteloa.

      • Tietämätön

        Mitä sitten tarkoittaa yrittäjän työttömyysturva, josta olen useammassa eri yhteydessä kuullut? Yrittäjäkin voi siis liittyä (yrittäjien) työttömyyskassaan.


      • Jeps.
        Tietämätön kirjoitti:

        Mitä sitten tarkoittaa yrittäjän työttömyysturva, josta olen useammassa eri yhteydessä kuullut? Yrittäjäkin voi siis liittyä (yrittäjien) työttömyyskassaan.

        Kyllä yrittäjällä on työttömyysturva sen jälkeen, kun on onnistunut saamaan työvoimaviranomaiset vakuuttuneiksi siitä, että yritystoiminta on täysin loppunut.

        Yrittäjän työssäoloehdon täyttymisellä on vähän hankalammat ehdot. Tuossa laista:

        Yrittäjän työssäoloehto

        Yrittäjän työssäoloehto täyttyy, kun henkilö lähinnä edellisten 48 kuukauden aikana (tarkastelujakso) on työskennellyt vähintään 18 kuukautta yrittäjänä siten, että yritystoiminta on ollut laajuudeltaan olennaista. Työssäoloehtoon luetaan vähintään neljä kuukautta kestäneet työskentelyjaksot ja kukin yrittäjänä työskennelty jakso luetaan yrittäjän työssäoloehtoon vain kerran.

        .......

        Yritystoiminnan laajuuttaa tarkastellaan YEL-työtulon kautta. Sen on oltava riittävän suuri.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      85
      6304
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3783
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3150
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      369
      1706
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1398
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1330
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      949
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      946
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      880
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      859
    Aihe