"Juutalaisista ja heidä valheistaan"

Turust

kirjaa, jonka Luther kirjoitti 3 vuotta ennen kuolemaansa on valikoiden referoitu tällä palstalla moneen kertaan. Siksi katson aiheelliseksi tarkastella hieman tuota hänen myöhäisempää tuotantoaan, josta toki ollaan montaa mieltä luterilaistenkin keskuudessa.

Luther on osoittanut juutalaisille, että heidän Messias-uskonsa on väärä. Vanhan testamentin lupaukset viittaavat Jeesukseen, joka on Messias. Hän on tosi Jumala ja tosi ihminen. Jeesuksen messiaanisuus eli kuninkuus merkitsee sitä, että hän hallitsee evankeliumilla, joka on sanoma Jumalan armahtavaisuudesta, syntien anteeksiantamuksesta, vapaus kuolemasta ja helvetistä. Luther tietää, että juutalaisten on vaikea hyväksyä ajatusta, että Jeesus on sekä Jumala että ihminen.

Hän tekeekin juutalaisille myönnytyksen: Juutalaiset voivat ensin opetella tuntemaan Jeesuksen ihmisenä ja sitten Jumalana. Kaikkeen edellä kirjoittamaansa vedoten Luther lopuksi vielä neuvoo kristittyjä: heidän tulee Lutherin mukaan harjoittaa lähimmäisrakkautta ja ystävällisyyttä juutalaisia kohtaan, jotta nämä tulisivat tuntemaan kristillisen opetuksen ja rakkauden.

Juutalaisista ja heidän valheistaan (1543)

Kirjan syntykonteksti

Luther kertoo kirjan alussa, ettei hän ole aikonut kirjoittaa mitään juutalaisista eikä heitä vastaan, mutta oli saanut tietää, että juutalaiset ?nämä parantumattomat ja kurjat ihmiset?, yrittävät käännyttää kristittyjä puoleensa. Luther päätti kirjoittaa kirjan varoittaakseen kiristyttäjä juutalaisista ja heidän valheistaan. Lutherin kirjoitus on myös vastaus erään juutalaiseen kirjoitukseen, jossa tämä vääristelee kristillistä uskoa ja sen perustaa, Raamattua. Uskonpuhdistaja käsittele kirjassaan ?uskon vahvistukseksi, kristittyjen varoitukseksi ja Jumalan kunniaksi muutamia juutalaisten hulluuksia uskosta ja Raamatun selityksestä?. Lutherin suhde juutalaisiin on kirjaa kirjoittaessa selvästi kiristynyt, sillä Lutherin mukaan juutalaisten kanssa ei kannata edes keskustella. Kirjassa hän kuitenkin mainitsee ajan, jolloin kolme juutalaista oppinutta oli tullut Lutherin luo, koska Wittenbergissä oli alettu lukea hepreaa. Luther oli joutunut pettymään näihin juutalaisiin, koska he olivat toivoneet, että Luther alkaisi lukea juutalaisten tekstejä tunnustaen ne oikeiksi. Kirjasta käy kaiken paatoksen välistä kuitenkin ilmi, että Lutherin mukaan oli olemassa kahdenlaisia juutalaisia: Mooseksen ja keisarin juutalaisia. Lutherin aikaiset juutalaiset ovat lähtöisin viimeksi mainitusta ja he eivät tiedä hurskaasta Mooseksesta mitään, eikä Mooseksen laki ole Lutherin mukaan voimassa vieraalla maalla. Kaiken kaikkiaan kirja on poleemista apologiaa juutalaisia vastaan ja Luther korostaa, että hän ei keskustele juutalaisten kanssa, vaan kirjoittaa juutalaisista.

JUUTALAISTEN VALHEISTA
Lutherin mukaan juutalaisten suurimpia rikoksia on pöyhkeily ja itserakkaus, jota he harjoittavat Jumalan edessä. Kirjassaan Luther käsittelee seitsemää juutalaisten valhetta, jolla he kerskaavat kristittyjen ja Jumalan edessä.

1. SYNTYPERÄ
Juutalaiset kerskuvat syntyperästään ja esi-isistään. Lutherin mukaan Jumala ei ole kuitenkaan pitänyt juutalaisista huolta, eli syntyperä ei voi kelvata Jumalalle tai olla merkki Jumalan erityisestä kansasta. Kerskuminen syntyperällä on vain perkeleellistä ylvästelyä, sillä yhtälailla pakanat voisivat kerskua syntyperällään, sillä kaikki on Noakista vedenpaisumuksen jälkeen lähtöisin ja kaikilla on sama liha ja veri (Ps.51:7 ?Katso minä olen synnistä syntynyt...?). Luther ei kuitenkaan kiellä Israelin syntyperää ja heimon mainetta, mutta katsoo, että Jumalan viha on tullut juutalaisten päälle, koska he pöyhkeilevät valheilla. Jumalaa ei voi pitää niin hirmuisena, että Hän antaisi oman kansansa kärsiä kuten juutalaiset ovat kärsineet. Tästä Luther päättelee, että Jumala on hyljännyt juutalaiset, eivätkä juutalaiset ole enää Jumalan valittu kansa (Hosea 1:19, Luuk 21:20-23).

2. YMPÄRILEIKKAUS
Juutalaiset kerskuvat lihan ympärileikkauksella. Lutherin mukaan juutalaiset eivät kuitenkaan poikkea mitenkään ismaelilaisista, edomilaisista ja midianilaisista, jotka myös harjoittavat ympärileikkausta. Kaiken lisäksi Ismael oli ympärileikattu aiemmin kuin Isak, Israelin isä, joten juutalaisten ympärileikkauksessa ei mitään kerskumisen aihetta. Lutherin mukaan juutalaiset ovat liittäneet ympärileikkaukseen kirottuja lisiä, joita patriarkat ja Mooses jo kritisoivat (5 Moos. 4:3 ja 12:32). Jumalan sanaa ei voi erottaa teoista, mutta juutalaiset ovat nyt niin tehneet ajatellen, että ympärileikkaus tekona tekee heistä erityisiä Jumalan silmissä. Juutalaisten tulisi muistaa sydämen ympärileikkaus (Jeremias 4:4), mikä tekee ruumiillisen ympärileikkauksen kelvottomaksi. Luther muistuttaa myös, kuinka useat hurskaat profeetat ja kuninkaat ovat olleet ympärileikkaamattomia, mutta silti Jumalan armon alla. Juutalaisten ympärileikkaus on tyhjyyttä, joka ansaitsee Jumalan vihan.

3.MOOSEKSEN LAKI
Juutalaiset kerskuvat sillä, että Jumala on heidät pyhittänyt pyhällä lailla, valinnut heidät ennen muita kansoja ja johdattanut vapauteen Egyptin orjuudesta. Juutalaiset ovat omien sanojensa mukaan lain kautta solmineet avioliiton Jumalan kanssa ja tulleet Hänen morsiamekseen. Lutherin mukaan juutalaiset ovat kuitenkin olleet ?tahrittu morsian, auttamaton huora ja iljettävä lutka, jonka kanssa Jumalan on aina täytynyt olla tukkanuottasilla, tapella ja jakaa iskuja?. Lutherin mukaan kuluneet 1500 vuotta osoittavat juutalaisten surkean tilan ja aseman: historia puhuu yksiselitteisesti juutalaisia vastaan. Vaikka juutalaisilla on syntyperä, ympärileikkaus ja Mooseksen laki, ne eivät hyödytä juutalaisia, sillä juutalaiset eivät ole noudattaneet Jumalan käskyjä. Juutalaiset eivät pidä kymmentä käskyä, ja siksi muiden lakien pitäminen on pelkkää ilvehtimistä. Käskyjä ja lakeja ei ole annettu kerskumista, vaan noudattamista varten. Juutalaiset eivät aikoinaan voineet kuulla Moosesta, eivätkä katsoa häntä kasvoihin, vaan peittivät kasvot vaatteilla. Juutalaisilla on edelleenkin tämä Mooseksen peite kasvoillaan, joten he eivät voi kuulla eivätkä ymmärtää Jumalan sanoja. Tämän kaiken vuoksi juutalaiset ovat Lutherin mukaan pahempia kuin perkeleet helvetissä.

4. LUVATTU MAA; PYHÄ KAUPUNKI JA JERUSALEMIN TEMPPELI
Kun Jumala antoi Jerusalemin juutalaisille, Hän sanoi, että jollei käskyjä pidetä, kaupunki hävitetään. Juutalaiset eivät ole pitäneet käskyjä, joten luvattu kaupunki on heiltä otettu pois. Juutalaisten on turha luulla, että Jumala vie heidät vielä takaisin luvattuun maahan ja pyhään kaupunkiin. Juutalaiset ovat tahtoneet olla Jumalan kansa omilla teoillaan, töillään ja ulkoisella olemuksellaan. He ovat kerskuneet Jumalan edessä näillä valheilla ja teoilla. Jumalan viha näkyy juutalaisia kohtaan historiassa: diaspora kertoo yksiselitteisesti, että juutalaisilla ei ole enää luvattua maata, pyhää kaupunkia eikä Jerusalemin temppeliä.

5. JUUTALAISET RUKOILEVAT MESSIASTA (PÄÄASIA!!)
Juutalaiset eivät usko, että Jeesus on Jumalan Israelille lupaama Messias. (1 Moos. 49:10) Jumala selvästi sanoo, että Messias on tuleva ennen kuin valtikka on kokonaan otettu Juudealta pois. Historia osoittaa, että kuninkuus ja valtikka säilyi Juudean suvulla Herodekseen asti. Herodeksen hallitessa Messias on tullut, sillä Herodeksen jälkeen Juudean valtikka sortui. Kristityillä on myös Uusi testamentti, joka varmasti ja riittävästi todistaa Messiaasta. Juutalaiset väittävät, että Jumalan lupaus Messiaasta on kyllä varma, mutta ihmisten synnit ovat olleet esteenä, ettei luvattu ole voinut vielä täyttyä. Juutalaiset ovat väärässä, ja tätä Luther argumentoi sillä, että Jumalan lupaus ei riipu ihmisten vanhurskaudesta. Lisäksi Luther selittää, kuinka juutalaiset vääristelevät Raamatun sanaa tulkitsemalla lähes kaikki sanat oman mielensä mukaan. Luther vetoaa myös Raamatun lupaukseen, että Daavidin huone on pysyvä siihen asti, kunnes Messias tulee, joten meillä täytyy olla Daavidin perillinen. Daavidin valtaistuin on tullut Messiaan kautta entistä suuremmaksi, sillä Jumala on tehnyt iankaikkisen liiton Daavidin kanssa (2 Sam. 23:2-5; 2 Sam. 7:5; Jeremias 33:17; Jes. 9:5-6). Lutherin mukaan Jumala on puhunut Hosean kautta (1:9) ja kristityille Jesajan kautta ( 55:5 ja 65:1). Enkeli Gabrielin sanat Danielille ovat myös todistuksena jo tulleesta Messiaasta, Jeesuksesta (?seitsemänkymmentä viikkoa on määrätty kansallesi ja pyhälle kaupungillesi, kunnes luopumus päättyy, synnit peitetään, rikokset sovitaan ja iankaikkinen vanhurskaus tuodaan esiin ja näky ja ennustus täytetään ja kaikkein pyhin voidellaan? (Dan 9:24) Lutherin mukaan nämä 70 viikkoa ovat vuosiviikkoja, eli 1 viikko on 7 vuotta joten 70 vuotta on 490 vuotta. Messiaan täytynyt tulla ennen Jerusalemin hävitystä. Juutalaiset ajattelevat virheellisesti, esim. että 70 viikkoa alkavat ensimmäisestä Jerusalemin hävityksestä, tai että Messias tarkoittaisi kuningas Kyyrosta.) Luther muistuttaa, että juutalaiset itsekin odottivat Messiasta. Rabbiini Akiba kohotti Barkozban, Kohabin messiaaksi, mutta keisari Hadriaanus vei voiton ja nöyryytetyn Kohabin nimi muutettiin Kozabiseksi (väärä). Luther ei kuitenkaan tuomitse kaikkia juutalaisia, sillä hän puhuu vanhoista, oikeista juutalaisista, jotka ymmärsivät VT:n ennustukset Messiaasta oikein.

6. HENKILÖIHIN KOHDISTUVAT VALHEET
Juutalaiset levittävät valheita Kristuksesta, Mariasta ja yleensäkin kristityistä. Jeesus on heidän mukaansa noita ja perkeleen kätyri. Maria on huora, Jeesus huoran lapsi ja kristityt perkeleitä. Lutherin mukaan juutalaiset ovat yli 1400 vuotta olleet kristikuntaa kohtaa verenhimoisia verikoiria ja murhamiehiä. Juutalaisten vainoihin viitatessaan Luther väittää, että juutalaiset ovat mieliään salaisesti jäädyttäneet asioilta, joista heitä on syytetty ja vainottu. Luther ei ymmärrä ?mikä perkele heidät on tuonut maahamme. Me emme ole heitä Jerusalemista noutaneet.?, eikä Luther käsitä miksi kristityt ovat saaneet juutalaisten vihan, kateuden ja kiukun päällensä.

7. JUUTALAISET VÄITTÄVÄT OLEVANSA VANKEINA KRISTITTYJEN KESKUUDESSA
Lutherin mukaan juutalaisilla on täysi vapaus tulla ja mennä. Juutalaisten karkotukset eri puolilla Eurooppaa osoittavat sen, että heitä ei pidetä vankeina. Lutherin mukaan juutalaisten koronkiskonta osoittaa pikemminkin sen, että juutalaiset ovat herroja ja kristityt orjia. Kaikesta juutalaisten häpeällisestä käytöksestä huolimatta kristityt ovat antaneet juutalaisten asua keskuudessaan.

Lutherin neuvot kristityille:

Luther antaa ohjeita kristityille, miten heidän on meneteltävä kirotun juutalaiskansan kanssa. Kristittyjen tulee rukouksen ja jumalanpelon avulla harjoittaa ankaraa armeliaisuutta, jotta edes muutama juutalainen pelastuisi Jumalan vihalta. Kristityt eivät saa kostaa, sillä kosto on Jumalan.

Lutherin neuvot (maalliselle regimentille)
- Juutalaisten synagogat ja koulut on poltettava/hävitettävä
- Juutalaisten talot on hävitettävä
- Juutalaisten Talmud ja rukouskirjat on tuhottava
- Rabbiineita on kuoleman uhalla kiellettävä opettamasta
- Juutalaisilta kiellettävä Jumalan nimen lausuminen
- Juutalaisilta on kiellettävä tien ja saattovartion käyttöoikeus. Juutalaisten pysyttävä kodeissaan.
- Juutalaisilta kiellettävä koronkiskominen
- Juutalaisten opeteltava tekemään rehellistä työtä.

=> Tämä kaikki on Lutherin mukaan - tehtävä Herramme ja kristikuntamme kunniaksi.

Lutherin neuvo ruhtinaille: juutalaiset voidaan karkottaa maasta, mikäli esiintyy aihetta pelätä väkivaltaisuutta heidän puoleltaan.

Lutherin neuvo papeille ja saarnaajille: Heidän tulee varoittaa kristittyjä juutalaisista. Juutalaisia ei saa kirota tai heille ei saa tehdä henkilökohtaisesti pahaa. Esivallalle on annettu miekka.

Lutherin neuvo kristityille: Jokainen menetelköön omantuntonsa mukaan.

Lutherin juutalaisvastaisuus kulminoituu kysymykseen Kristuksesta, Kristuksen virasta ja ihmisen vanhurskauttamisesta. Juutalaiset eivät usko evankeliumia, että Jeesus on Jumalan lähettämä Messias, maailman Vapahtaja.

18

1204

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ateisti45

      Ensiksi:juutalainen messiasusko on juutalainen messiasusko, myöhemmät uskonnot tai kulttuurit eivät voi sitä osoittaa sen paremmin vääräksi kuin oikeaksi. Juutalaiset itse voivat siihen uskoa tai olla uskomatta-sekään ei muuta asiaa.

      Juutalaisuus oli messiasajatuksen syntyessä jo jollei monoteistinen niin ainakin selkeästi monolatrinen uskonto. Voideltu mem shin chet -masiach-liitty Jahve -kulttiin, voideltu on Jahven (suom raamatun käännös Herran hepr. JHWH) voideltu. Ajatus Jahven maanpäällisestä inkarnaatiosta joka suorittaisi tiettyyn tehtävään voidellun ihmisen tehtävän ja jota pitäisi palvoa jumalana ja rukoilla oli ja on juutalaisuudelle mahdoton ajatus.

      Juutalaisuudessa ei myös ole perisyntiä eikä ikuista kadotusta joten sen tarve kristinuskon myöhemmin kehittämään syntien sovittajaan oli ja on nolla.
      Lutherin teksti juutalaisista osoittaa täydellistä tietämättömyyttä juutalaisesta uskonnosta, sen sijaan kaikki "kristilliset" ennakkkoluulot ja viha loistavat läsnäolollaan. Keskiaikainen kirjoitus josta Lutheria muuten oppi-isänään pitävät kirkot ovat irtisanoutuneet.
      Nykyään jolloin uskontojen välillä jo käydään kunnioitukseen ja tietoon perustuvaa dialogia on melko omituista että osa kristityistä kuitenkin yhä on siihen kykenemättömiä.
      Kun nyt ollaan katolisuusforumilla-tulkoon mainituksi että katolinen kirkko on pyytänyt anteeksi menneitä , lopettanut juutalaisten käännyttämisen ja aloittanut ensimmäisenä tasa-arvoisuuteen perustuvat suhteet sen uskonnon kanssa johon kristinuskon perustajat itse kuuluivat.

    • Oppinut

      Harmi, Turust, ettei elänyt jo viisi vuosikymmentä sitten (vaikka ken tietää...). Sinut olisi palkattu varmasti diktatuurien propagandaministeriksi, sen verran "ansiokkaasti" puolustelet Luther-vainaan SILMITÖNTÄ JUUTALAISVIHAA. Sitä ei voida puolustella!

    • Verna

      "Oppinut" nimitti diktatuurien propagandaministeriksi niin kuin minutkin aikaisemmin. Eipä hän tainnut edes lukea tuota kirjoitustasi kokonaan. Mikä muuten on lähdeteoksesi? Teksti vaikutti asiantuntijan kirjoittamalta.

    • juha

      Esität täällä dosentti Matti Myllykosken ajatuksia ominasi? Kuka tuollaisia pitkiä copypaste-lurituksia jaksaa kommentoida? Muutenkin lähde olisi aina hyvä mainita.

      Alkuperäinen teksti luettavissa täällä:
      http://www.helsinki.fi/teol/hyel/juutalaisvastaisuus.html
      (Juutalaisvastaisuuden ongelma UT:ssa ja sen tulkinnassa)

      • Turust

        Matti Myllykosken yliopistossa käytettyä materiaalia, josta kopioin tuon osan. Koko samassa yhteydessä oleva juutalaisvastaisuutta käsittelevä osa on merkittävästi laajempi.

        Olen toki useampaan otteeseen tuonut suunnilleen saman asian esiin Lutherin juutalaisvastaisuudesta keskusteltaessa aivan iki- omana kirjoituksenani. Oppinut nyt vaan sattuu oleman siinä määrin täynnä, muut ylittävää oppiaan, ettei siihen riitä vastaukseksi enkelin kielikään;)

        Käsittääkseni Suomen Luterilainen kirkko tai sen jäsenet eivät ole syyllisiä tai ansioituneita tuohon historialliseen kirjoitukseen. Toki se on Lutherin kirjoitus, jonka hän teki kolme vuotta ennen kuolemaansa. Mainittakoon hänen olleen vakavasti sairaana jo kuusi vuotta ennen po. kirjoitusta. Hänhän sairastui yhdeksän vuotta ennen kuolemaansa

        Minusta olisi ainesta aivan kunnollisiin pohdintoihin laajemminkin, eri kirkkokuntien suhtautumisesta juutalaisuuteen Jeesuksen ajoista lähtien yleensäkin. Tällainen kiihkoton keskustelu ei nyt vaan näytä olevan mitenkään mahdollista.

        Tämä terveisinä ja vastauksena myös Vernalle.!

      • Jari
        Turust kirjoitti:

        Tässä yhteydessä on hyvä mainita Turun yliopiston dosentin Eero Kuparisen kirja "Alexandriasta Auschwitziin", jossa hän käy läpi juutalaisvastaisuuden historiaa ja omistaa myös laajahkon kappaleen Lutherille.

        Kuparinen korostaa, että Lutherin juutalaisvastaisuus ei ollut mikään yksittäinen ilmiö, vaan hän liittyi keskiajan lopun yleiseen maalliseen ja kirkolliseen juutalaisvastaisuuteen. Lisäksi Kuparinen korostaa, että Lutherin juutalaisvastaisuus oli ensi sijassa uskonnollista: Ne juutalaisten "valheet", joita vastaan Luther taittoi peistä, viittasivat juutalaisten rabbien Vanhan testamentin tulkintaan. Tosin Kuparinen toteaa myös, että Lutherin juutalaisvastaisuus ei ollut ainoastaan uskonnollista, vaan myös poliittista ja taloudellista. Juutalaisten hallitsivat hänen mukaansa taloutta ja sitä kautta valtiollista elämää.

        Lisäksi Kuparinen haluaa tulkita Lutherin juutalaisvastaisuuden hänen henkilökohtaisen elämänkaarensa valossa. Lutherillahan oli uskonpuhdistuksen alkuaikoina myös juutalaisystävällinen kautensa. Kirjassaan "Dass unser Herr Jesus Christus ein geborener Jude sei" (Että Herramme Jeesus Kristus syntyi juutalaiseksi") Luther nimenomaan tuomitsee kristittyjen juutalaisvastaisuuden ja esittää sen syyksi, miksi juutalaiset eivät halua tietää mitään kristityistä. Luther piti ilmeisesti ymmärrettävänä sitä, että keskiajan juutalaiset eivät olleet halunneet kääntyä opillisesti harhaisen ja elämältään turmeltuneen katolisen kirkon jäsenyyteen, mutta hän ilmeisesti toivon juutalaisten kääntyvän hänen "puhdistamansa" aidon ja alkuperäisen evankeliumin puoleen. Kun näin ei Lutherin pettymykseksi tapahtunutkaan (osin juuri syistä syistä, jotka nimimerkki "ateisti45" yllä esitti), Luther ajatteli ainoan mahdollisen selityksen olevan juutalaisten sydämen kovuus ja turmeltuneisuus. Tämä muutti hänen asenteensa juutalaisuuteen.

      • Turust
        Jari kirjoitti:

        kristittyjen juutalaisvastaisuudesta, näkökanta on jokseenkin rajautunut, mikäli tuijotetaan yksin Lutherukseen.

        Lutherus oli pohjimmiltaan ilmeisen hyväuskoinen mies, hän joutui pettymään monissa oikeaksi kokemissaan asioissa. Valitettavasti.

        Luther oli ilmeisen hyväuskoinen ihminen, mutta toisaaalta hänen kielenkäyttönsä oli usein sangen karkeaa, mikä puolestaan oli omiaan lisäämään väärinkäsitysten vaaraa ja hänen ongelmiaan. Toki on tunnustettava, että karkea kielenkäyttö oli tuohon aikaan muutenkin yleistä.

        Juutalaisia kohtaan Luther käytti hyvin värikästä kieltä, mutta samasta kauhasta saivat toki myös turkkilaiset, paavilaiset, uudestikastajat, zwingliläiset, julkisyntiset, nimikristityt, "roskaväki" jne.

      • rousku
        Turust kirjoitti:

        Matti Myllykosken yliopistossa käytettyä materiaalia, josta kopioin tuon osan. Koko samassa yhteydessä oleva juutalaisvastaisuutta käsittelevä osa on merkittävästi laajempi.

        Olen toki useampaan otteeseen tuonut suunnilleen saman asian esiin Lutherin juutalaisvastaisuudesta keskusteltaessa aivan iki- omana kirjoituksenani. Oppinut nyt vaan sattuu oleman siinä määrin täynnä, muut ylittävää oppiaan, ettei siihen riitä vastaukseksi enkelin kielikään;)

        Käsittääkseni Suomen Luterilainen kirkko tai sen jäsenet eivät ole syyllisiä tai ansioituneita tuohon historialliseen kirjoitukseen. Toki se on Lutherin kirjoitus, jonka hän teki kolme vuotta ennen kuolemaansa. Mainittakoon hänen olleen vakavasti sairaana jo kuusi vuotta ennen po. kirjoitusta. Hänhän sairastui yhdeksän vuotta ennen kuolemaansa

        Minusta olisi ainesta aivan kunnollisiin pohdintoihin laajemminkin, eri kirkkokuntien suhtautumisesta juutalaisuuteen Jeesuksen ajoista lähtien yleensäkin. Tällainen kiihkoton keskustelu ei nyt vaan näytä olevan mitenkään mahdollista.

        Tämä terveisinä ja vastauksena myös Vernalle.!

        Onhan tuo luvallista, ja sallivathan fooruminkin säännöt sen?

        Turust muuten, yritin vastata Lutheria ja saksaa koskevaan viestijonoon torstaina varmaan 20 kertaa, mutta aina kun painoin lähetysnappia, viesti ei lähettynyt, vaan suomi24.fi:n etusivu aukesi. Tämän johdosta luovutin enkä tajunnut edes tallentaa vastaustani. Jos tämä viesti nyt menee läpi, onnistuin selvittämään ongelman.

        Jos sallit minun antaa kritiikkiä, voisin sanoa, että välillä keskustelua haittaa, että osa viesteistäsi on erittäin pitkiä oman käsityksesi mukaisia historiankuvauksia, jotka eivät sinänsä vastaa aiempaan viestiin. Niihin on kohtuullisessa ajassa mahdotonta vastata kattavasti, ja dialogin muuttuminen molemminpuoliseksi monologiksi on muutenkin ikävää. Mutta muuten, kiitos keskustelusta.

      • ateisti45
        Turust kirjoitti:

        kristittyjen juutalaisvastaisuudesta, näkökanta on jokseenkin rajautunut, mikäli tuijotetaan yksin Lutherukseen.

        Lutherus oli pohjimmiltaan ilmeisen hyväuskoinen mies, hän joutui pettymään monissa oikeaksi kokemissaan asioissa. Valitettavasti.

        hyväuskoisen ex-munkin teksti edelleen kelpaavan joillekin sellaisenaan , tässä teksti juutalaisuusforumilta tänä aamuna. http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000014&posting=22000000004233249

        Kirjoittaja oli saman varmuuden vuoksi lähettänyt islamforumillekin. Olisikohan tämä keskustelu innoittanut iltalääkkeensä unohtanutta hörhöä?

      • Turust
        rousku kirjoitti:

        Onhan tuo luvallista, ja sallivathan fooruminkin säännöt sen?

        Turust muuten, yritin vastata Lutheria ja saksaa koskevaan viestijonoon torstaina varmaan 20 kertaa, mutta aina kun painoin lähetysnappia, viesti ei lähettynyt, vaan suomi24.fi:n etusivu aukesi. Tämän johdosta luovutin enkä tajunnut edes tallentaa vastaustani. Jos tämä viesti nyt menee läpi, onnistuin selvittämään ongelman.

        Jos sallit minun antaa kritiikkiä, voisin sanoa, että välillä keskustelua haittaa, että osa viesteistäsi on erittäin pitkiä oman käsityksesi mukaisia historiankuvauksia, jotka eivät sinänsä vastaa aiempaan viestiin. Niihin on kohtuullisessa ajassa mahdotonta vastata kattavasti, ja dialogin muuttuminen molemminpuoliseksi monologiksi on muutenkin ikävää. Mutta muuten, kiitos keskustelusta.

        Luulisinpa kuitenkin omankin mielipiteeni avartuvan ja tiedonkin lisääntyvän sinun kanssasi keskustellessa. Eli luulen dialogin kuitenkin toimivan - vaikkei se ehkä aina siltä näytäkään.

        Suomen kansalaisena ja luterilaisena katson itselleni oikeutetuksi luottaa tietosanakirjojen ja yliopiston opetukseen. Kuitenkin on erittäin mielenkiintoista tutustua ja oppia tuntemaan muitakin näkökantoja. Luulenpa sen kuuluvan suorastaan sivistykseen.

        Tällaisissa keskusteluissa tulee usein kärjistettyä omaakin todellista mielipidettä.

        Kiitos sinullekin!

      • Turust
        ateisti45 kirjoitti:

        hyväuskoisen ex-munkin teksti edelleen kelpaavan joillekin sellaisenaan , tässä teksti juutalaisuusforumilta tänä aamuna. http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000014&posting=22000000004233249

        Kirjoittaja oli saman varmuuden vuoksi lähettänyt islamforumillekin. Olisikohan tämä keskustelu innoittanut iltalääkkeensä unohtanutta hörhöä?

        hieman ymmälleen. Kukahan niitä juutalaisia oikeastaan on vainonnut, eivät ainakaan luterilaiset, kuten omistakin kirjoituksistani ilmenee. Vielä vähemmän katolilaiset kuten heidän kirjoituksistaan ilmenee.

        Vihan kyllä pystymme nostamaan toisiamme kohtaan historiallisten henkilöiden sanomisista. Kummallista. Sitä helpommin mitä vähemmän kokonaisuutta tunnemme.

        kirkot ovat sentään tunnustaneet osasyyllisyytensä. Useinhan selitetään että vainoajat ja juutalaisista lähimmäisistään väärän todistuksen antaneet eivät olleetkaan kristittyjä vaan jotain ilmeisesti tuntematonta uskontoa tunnustavia.

      • rousku
        Turust kirjoitti:

        Luulisinpa kuitenkin omankin mielipiteeni avartuvan ja tiedonkin lisääntyvän sinun kanssasi keskustellessa. Eli luulen dialogin kuitenkin toimivan - vaikkei se ehkä aina siltä näytäkään.

        Suomen kansalaisena ja luterilaisena katson itselleni oikeutetuksi luottaa tietosanakirjojen ja yliopiston opetukseen. Kuitenkin on erittäin mielenkiintoista tutustua ja oppia tuntemaan muitakin näkökantoja. Luulenpa sen kuuluvan suorastaan sivistykseen.

        Tällaisissa keskusteluissa tulee usein kärjistettyä omaakin todellista mielipidettä.

        Kiitos sinullekin!

        ...yhdistämään meidät edes anekauppakysymyksen suhteen (!). Hänen 95 teesistään kun löytyy sellaisiakin herkkupaloja, jotka voivat antaa meille paljon yhteistä alaa. Johann Tetzel, kuuluisa anekauppias, todella teki väärin, mutta hän myös toimi katolisen kirkon opin vastaisesti (teesi 61). Sen sijaan käsittääkseni edes hän ei opettanut, että ane korvaisi katumuksen ja ripin; Luther näin väitti hänen opettaneen, mutta kyseessä saattoi olla pikemminkin kuva siitä, miten se käsitettiin, kuin se, mitä hän todella kirjoitti. Voin suositella myös 1950-luvulla annettua aneita koskevaa ensyklikaa Indulgentiam doctrina. Sitä ei ikävä kyllä ole käännetty suomeksi, mutta englanniksi kyllä.

        Teesi 7: Jumala ei anna anteeksi syntivelkaa yhdellekään ainoalle, jota hän ei saa samalla taivutetuksi nöyrästi alistumaan Jumalan sijaisen, papin, määräyksiin.

        Teesi 42: Opetettakoon kristityille, ettei paavin tarkoitus mitenkään ole asettaa aneen lunastamista muiden laupeuden töiden tasalle.

        Teesi 48: Opetettakoon kristityille, että paavi anetta myöntäessään enemmän tarvitsee ja sen tähden myös enemmän haluaa heidän harrasta rukoustaan kuin sitä rahaa, jonka he tuovat.

        Teesi 50: Opetettakoon kristityille, että jos paavi tuntisi aneensaarnaajain kaupustelemisen, niin hän mieluummin antaisi Pyhän Pietarin kirkon palaa poroksi kuin rakentaa sen lampaittensa nahasta, lihasta ja luista.

        Teesi 51: Opetettakoon kristityille, että paavi, kuten hänelle sopiikin, vaikka hänen sitten täytyisi sitä varten myydä Pyhän Pietarin kirkko, mielellään olisi valmis jakamaan omasta rahastaan monelle niistä, joilta aneensaarnaajat nyt viekoittelevat heidän rahansa.

        Teesi 53: Ne ovat Kristuksen ja paavin vihollisia, jotka anesaarnan vuoksi saattavat Jumalan sanan muista kirkoista kokoaan vaikenemaan.

        Teesi 54: Paavin tarkoitus on tietysti, että jos anetta, jolla on ainoastaan pieni arvo, juhlitaan yhdellä kellolla yksinkertaisin juhlamenoin, niin on evankeliumia, jolla on mitä korkein arvo, julistettava sadoin kelloin, satakertaisella korskalla ja juhlallisuudella.

        Teesi 61: Sillä on selvää, että paavin valta itsessään riittää erikoisissa tapauksissa vapauttamaan ragaistuksista ja antamaan synninpäästön.

        Teesi 60: Piispat ja sielunhoitajat ovat velvollisia kaikella kunnioituksella päästämään (seurakuntiinsa) apostolisen aneen asiamiehiä.

        Teesi 61: Mutta vielä paljon enemmän he ovat velvollisia pitämään auki silmänsä ja korvansa ja tarkkaamaan, etteivät nämä paavin heille antaman tehtävän asemesta saarnaa omia uniansa.

        Teesi 62: Se, joka kieltää apostolisen aneen todellisuuden, olkoon tuomittu ja kirottu.

        Teesi 63: Niin kuin paavi täydellä syyllä sinkauttaa pannaiskun niitä vastaan, jotka anekaupan vahingoksi punovat kaikenlaisia konnankoukkuja.

        Teesi 64: Niin tahtoo hän vielä paljon enemmän rangaista pannalla niitä, jotka aneen turvissa harjoittavat kujeitaan pyhän rakkauden ja totuuden vahingoksi.

        Teesi 78: Me väitämme päinvastoin, että nykyiselläkin paavilla, samoin kuin jokaisella muulla paavilla on käytettävänään anetta paljon suurempia armolahjoja, nimittäin evankeliumi, karismaattiset voimat, lahja, tehdä terveeksi ym. niin kuin 1. Kor.12 opettaa.

        Teesi 91 (useiden syytösten jälkeen): Jos siis anetta saarnattaisiin paavin tarkoituksen ja mielen mukaan, niin olisi helppo kumota kaikki nuo epäilykset, eikä niitä edes olisikaan.

        Tässä vielä eräs "totuus" Lutherin mustepullosta.

        Lapsuudesta asti Lutheria kiusasivat paholainen, pahat henget ja demonit...
        Myöhemmin Luther kertoo usein näistä tapauksista. Erityisesti Wartburgin linnan yksinäisyydessä henkimaailman hyökkäysten pelko kasvoi. Luther uskoi tapauksien aiheuttavan hänen masentuneisuutensa ja mielialanvaihtelunsa.

        Syy jatkuvaan paholaisen pelkoon oli kotona ja opiskeluaikana omaksuttu myöhäiskeskiaikainen uskonnollisuus.

        Pahan hyökätessä Luther puolustautui rukoilemalla, laulamalla iloisia lauluja ja joskus myös heittämällä mustepullolla: Lutherin kerrotaan heittäneen hänet keskellä yötä herättänyttä paholaista rohkeasti mustepullolla.

        Luther itse kertoo, kuinka Saatana kiusasi häntä Wartburgin linnassa. Sanoilla, joiden mukaan hän olisi "musteella karkottanut Saatanan" viitataan nykyään kuitenkin enemmän Lutherin raamatunkäännöstyöhön kuin yölliseen kamppailuun Wartburgin linnassa.

        Tinatahraa, joka viime vuosisataan asti on ollut nähtävissä Wartburgin linnan Lutherin kamarin seinällä ei voida kuitenkaan pitää todisteena tapauksesta. On nimittäin löydetty useampia selostuksia siitä, miten tahraa on viime vuosisatoina useaan otteeseen paranneltu ja maalattu uudestaan...

        Luulisinpa tällaisia parannuksia tehdyn muidenkin kirkonmiesten historiaan:) Uskoimme niihin tai ei.

        Minusta näyttää ettei aneista taida oikein riittää meille loputtomasti aineksia henkilökohtaiseen vihanpitoon. Ehkä joidenkin lukijoiden harmiksi?

      • Jari
        rousku kirjoitti:

        ...yhdistämään meidät edes anekauppakysymyksen suhteen (!). Hänen 95 teesistään kun löytyy sellaisiakin herkkupaloja, jotka voivat antaa meille paljon yhteistä alaa. Johann Tetzel, kuuluisa anekauppias, todella teki väärin, mutta hän myös toimi katolisen kirkon opin vastaisesti (teesi 61). Sen sijaan käsittääkseni edes hän ei opettanut, että ane korvaisi katumuksen ja ripin; Luther näin väitti hänen opettaneen, mutta kyseessä saattoi olla pikemminkin kuva siitä, miten se käsitettiin, kuin se, mitä hän todella kirjoitti. Voin suositella myös 1950-luvulla annettua aneita koskevaa ensyklikaa Indulgentiam doctrina. Sitä ei ikävä kyllä ole käännetty suomeksi, mutta englanniksi kyllä.

        Teesi 7: Jumala ei anna anteeksi syntivelkaa yhdellekään ainoalle, jota hän ei saa samalla taivutetuksi nöyrästi alistumaan Jumalan sijaisen, papin, määräyksiin.

        Teesi 42: Opetettakoon kristityille, ettei paavin tarkoitus mitenkään ole asettaa aneen lunastamista muiden laupeuden töiden tasalle.

        Teesi 48: Opetettakoon kristityille, että paavi anetta myöntäessään enemmän tarvitsee ja sen tähden myös enemmän haluaa heidän harrasta rukoustaan kuin sitä rahaa, jonka he tuovat.

        Teesi 50: Opetettakoon kristityille, että jos paavi tuntisi aneensaarnaajain kaupustelemisen, niin hän mieluummin antaisi Pyhän Pietarin kirkon palaa poroksi kuin rakentaa sen lampaittensa nahasta, lihasta ja luista.

        Teesi 51: Opetettakoon kristityille, että paavi, kuten hänelle sopiikin, vaikka hänen sitten täytyisi sitä varten myydä Pyhän Pietarin kirkko, mielellään olisi valmis jakamaan omasta rahastaan monelle niistä, joilta aneensaarnaajat nyt viekoittelevat heidän rahansa.

        Teesi 53: Ne ovat Kristuksen ja paavin vihollisia, jotka anesaarnan vuoksi saattavat Jumalan sanan muista kirkoista kokoaan vaikenemaan.

        Teesi 54: Paavin tarkoitus on tietysti, että jos anetta, jolla on ainoastaan pieni arvo, juhlitaan yhdellä kellolla yksinkertaisin juhlamenoin, niin on evankeliumia, jolla on mitä korkein arvo, julistettava sadoin kelloin, satakertaisella korskalla ja juhlallisuudella.

        Teesi 61: Sillä on selvää, että paavin valta itsessään riittää erikoisissa tapauksissa vapauttamaan ragaistuksista ja antamaan synninpäästön.

        Teesi 60: Piispat ja sielunhoitajat ovat velvollisia kaikella kunnioituksella päästämään (seurakuntiinsa) apostolisen aneen asiamiehiä.

        Teesi 61: Mutta vielä paljon enemmän he ovat velvollisia pitämään auki silmänsä ja korvansa ja tarkkaamaan, etteivät nämä paavin heille antaman tehtävän asemesta saarnaa omia uniansa.

        Teesi 62: Se, joka kieltää apostolisen aneen todellisuuden, olkoon tuomittu ja kirottu.

        Teesi 63: Niin kuin paavi täydellä syyllä sinkauttaa pannaiskun niitä vastaan, jotka anekaupan vahingoksi punovat kaikenlaisia konnankoukkuja.

        Teesi 64: Niin tahtoo hän vielä paljon enemmän rangaista pannalla niitä, jotka aneen turvissa harjoittavat kujeitaan pyhän rakkauden ja totuuden vahingoksi.

        Teesi 78: Me väitämme päinvastoin, että nykyiselläkin paavilla, samoin kuin jokaisella muulla paavilla on käytettävänään anetta paljon suurempia armolahjoja, nimittäin evankeliumi, karismaattiset voimat, lahja, tehdä terveeksi ym. niin kuin 1. Kor.12 opettaa.

        Teesi 91 (useiden syytösten jälkeen): Jos siis anetta saarnattaisiin paavin tarkoituksen ja mielen mukaan, niin olisi helppo kumota kaikki nuo epäilykset, eikä niitä edes olisikaan.

        Kuten siteeraamistasi teeseistä ilmenee, Luther oli ne kirjoittaessaan vielä tiukan linjan katolilainen, joka korosti papin antaman sakramentaalisen synninpäästön merkitystä ja paavin asemaa kirkon päänä. Luther ei edes asettanut aneita sinällään kyseenalaiseksi, mutta hän paheksui niihin liittyvää väärinkäyttöä.

        Luther itsekin myönsi myöhemmällä iällään, ettei hän aneteesejä kirjoittaessaan ollut edes "evankelinen"; hänelle kun kristityn vanhurskauttaminen yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden ollut avautunut vielä millään lailla. Tämä n.k. tornikokemus oli vuorossa vasta aneiden kirjoittamisen jälkeen. Lisäksi Luther valitti aneteesit kirjoittaessaan olleensa vielä paavin ja hänen joukkionsa pauloissa, ja siteeraamistasi teeseistä käy vastaansanomattomasti ilmi, että näin olikin.

        Lutherin teesit kohdistuivat siis vain ja ainoastaan aneisiin liittyneitä väärinkäytöksiä vastaan. Hän ilmeisesti uskoi täysin tosissaan, että paavi ja hänen kuuriansa ei tiennyt näistä väärinkäytöksistä, ja että ne tultaisiin poistamaan niiden tultua paavin tietoon. Tässä uskossaan Luther tosin joutui pahasti pettymään.

        Aiemmassa viestissäsi mahdollisesti sanoit minun olevan teologi. En kuitenkaan ole. Tämä vain, ei minulla muuta.

    • jo on

      Lisättäköön: Juutalaiset toisen maailmansodan sotauhrit ovat tieteellisesti ottaen toisen maailmansodan sotauhreja. Siinä on heidän asemansa, tieteellisesti ottaen. Juutalainen sodan tuloksena menehtynyt ei ole yhtään henkilö/vainaja, jonka edessä pitäisi kumartua syvempään, kuin muiden toisen maailmansodan sotauhrien edessä. Tällainen syvempäänkumartamisluulo liikkuu laajalla ainakin läntisessä maailmassa ja vääristää myös päätöksentekoa. Se pitäisi korjat, niin päätöksentekokin löytäisi oikeita uomia, virhe systeemissä vähenisi.

      Olisi tärkeätä korjata tämä vääristymä myös kristinuskosta.

      Juutalaiset saavat tietenkin surra sotauhrejaan miten heiltä parhaalta tuntuu. Niinhän se on kaikkien muittenkin osalta. Se on jo kansallinen asia, tässä tapauksessa en tiedä pitäisikö sitä juutalaisten osalta nimittää sensijaan rodullisesksi asiaksi. Korjatkoon ken taitaa.

      Israelilaiset on käsite, jonka alle kuulluu suunnilleen kaikkia ihmisrotuja, he ovat siis Israelissa kirjoilla olevia, huomatkaa tämä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9166
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7947
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      161
      5657
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2353
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2091
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1740
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1688
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1427
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1358
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1283
    Aihe