Melan koko

Mies melkein 19

Saatana.

Olisi armeija tossa edessä vuoden päästä tammikuussa. Ongelmaksi paskan kunnon lisäksi on muodostumassa pieni muna. Ja siis sanomalla pieni muna meinaan ihan oikeasti pieni muna.

Erektiossa värkki on n. 12,5cm ja paksuutta ei ole ollenkaan, mitannut en ole mutta huomattavan ohut seon kuitenkin. Toki erektiopituudella nyt ei kauheasti väliä armeijassa ole, koska homo-orgioita siellä tuskin pidetään useammin kuin kerran saapumiserässä.

Mutta se lepotila. Vittu alle 3 senttiä. Siis ihan sama miten sen haluaisi kylmässä tai lämpimässä se mitta on maksimissaan kolme senttiä. Ja auta armias jos menet johonkin julkiseen paikkaan esim uimahalliin niin muna ei ihan oikeasti edes näy munakarvojen alta. Pituutta silloin maksimissaan puoltoistasenttiä. En edes tajua mihin se voi se kaikki materiaali kadota. Minne se mahtuu.

Olen harkinnut siviilipalvelusta ihan vain siitä syystä että en oikeasti jaksa ja halua ottaa kaikkien paikkakuntalaisten tuttujeni huutelua niskaan pienestä kullista. Kaikki kaverit ovat tulossa samaan saapumiserään. Ja sen mitä kerta tullut uimahallissa oltua niin ei siellä levossa kellään ole alle 5cm. Pisin mitä äkkiseltään tuli katsottua ihan valehtelematta 15 cm.

Semmoinen avautuminen vaan nykymaailmasta ja pippelin koosta. Saatana.

8

261

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pimpsu Kostea

      Sinullahan on ihan normaali.

    • ex-inttiläinen

      Mulla on kans erektiossa keskikokoinen niinkuin sullakin. Lepotilassa se on sitten kans pieni. Omina inttiaikoinani ei tullut edes mieleen miettiä kullin kokoani. Intissä on kaikilla niin paljon muuta mietittävää, että tuskin heitä kiinnostaa kalusi. Ja ainakin omina inttiaikoina noita yhteisiä alastontilaisuuksia (homo-orgiat poislukien :D) oli aika vähän. Vissiin yhden kerran käytiin saunassa siinä yhteydessä kun oli uintia. Muuten oli kasarmilla kopilliset suihkut, joten ei tarvinnut siellä esiintyä muille...Huoli pois!

      • Ex-rt

        Ite olin intissä 1996 ja ainakin silloin me kaikki pikkumulkut eli koko patteri seistiin muna näivettyneenä jonossa ja odotimme suihkuun pääsyä. Ei siinä munia katseltu, mutta sitten jos suihkuun meni joku homo jolla oikein puolijönkkis tuli kun pojat katseli sen tyhmää käytöstö, niin kyllä me vähän naurettiin sen isoa homomunaa joka toijjii poikain seurassa.

        Olin muutama vuosi sitten kertaamassa viikon, ja pääsihän siinä viimeisenä päivänä kassullekkin ennen kotiutusta suihkuun, ja kyllä oli kodikasta. Oli porsliinipöntöt ja -lavuaarit, ovet paskahuusseissa, että on ajat muuttuneet.

        Kyllä tuollaisella normaalilla meisselillä siellä pärjää. Haet vaikka Aukkiin kompensaatioksi ;)

        Rt-missiolla oli muutama pikkumies kenellä näytti isolle ruikkukropassa ja nehän sitä esitteli mieluusti. Heidän seksuaalista suuntausta en tiedä, mutta kovasti saunasta hehkuttivat.

      • Ex-rt kirjoitti:

        Taas Asus mainitsee vain homoilla olevan ison kulllin... Eikö tosiaan heterolla voi olla iso löysä. Minä kun olen nähnyt niitä isoja lepomulkkuja enemmän heteroilla kuin homoilla. Toki olen heteroita nähnyt munasillaan tuhatkertaisesti homoihin verrattuna.

        Iso lepomulkku=homon puolijönkkis

      • ÄshöylXhx
        h-x kirjoitti:

        H-X: missä joukko-osastossa mulkkukyttääjiä koulutetaan?
        Mikä oli vuosi?

    • Voivoivoivoivoivovi

      Kyllä meidän aikana armeijassa koulutettiin tappamaan, ei mulukkujen tuijotukseen. Kannattaa anoa vapautusta ja syyksi voi laittaa että "helevetin pieni mulukku".

      • Ex-rt

        SA:ssa oppii vaan odottamaan, ei muuta. Niin ja runkkaamaan peiton alla niin ettei liike näy.
        Turha laitos.

        Tappamaan ei opeteta, mutta muuten nöyräksi ja herranpelkoiseksi.

      • pöhlöä meininkiä
        Ex-rt kirjoitti:

        SA:ssa oppii vaan odottamaan, ei muuta. Niin ja runkkaamaan peiton alla niin ettei liike näy.
        Turha laitos.

        Tappamaan ei opeteta, mutta muuten nöyräksi ja herranpelkoiseksi.

        Yhteiskunnan kannalta se ei siis ole ollenkaan turha laitos, viitaten viimeiseen lauseeseesi. Maanpuolustusintoa kys. laitos ei kyllä nostata ja jos haluttaisiin mahdollisimman motivoituneita sotilaita, homma intissä tulisi hoitaa aikast eri lailla mitä tällä hetkellä. Itseäni vítutti intin meininki niin paljon, että myöhemmin hain reservin kieltäytyjäksi, joten nyt mun ei tarvitse olla Suomen Puolusvoimien kanssa enää missään tekemisissä (eli käydä kertauksissa) :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      5
      1165
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      162
      1008
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      803
    4. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      738
    5. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      64
      723
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      656
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      21
      628
    8. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      135
      616
    9. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      589
    10. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      568
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      537
    12. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      528
    13. 50
      504
    14. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      47
      485
    15. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      473
    16. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      98
      466
    17. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      40
      463
    18. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      463
    19. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      37
      458
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      18
      440
    Aihe