Siis olen asiasta kirjoittanut toisessa ketjussa, jota enään en jaksa hakea, niihin tähän.
Pari kk sitten poikani ollessa autollani liikkeellä, sai maksulapun pyyhkijään, eräpäivineen, tilisiirtoineen, uhkauksineen jne. Taisi olla ParkkiPate.
Minulla on Trafissa osoitteenluovutuskielto.
En maksanut kahden viikon maksuajan umpeutuessa eräpäivänä.
Eräpäivästä on kulunut abaut 6 viikkoa, siis mitään ei koskaan kuulukaan, eli ei näitä tosiaankaan tarvitse maksaa, kun osoitetta eivät laillisesti mistään saa.
Tarkoituksenmukaisesti en tietoa ja kokemusta tule hyödyntämään, mutta jos sattuu, että ruuhka-aikana kaupungilla yleisiä ilmaisia kiekko- tai muuta paikkoja ei ole, niin ilman muuta jätän auton tällaiselle sopimusvalvonta-alueelle, kuin että jättäisin riskillä kaupungin pysäköintialueelle.
Oikean parkkipirkon jättämä lappu on maksettava sanktiot välttääkseen, näitä yksityisiä ei tarvitse maksaa, kunhan osoitteenluovutuskielto on tehty.
Pari kk sitten poikani ollessa autollani liikkeellä, sai maksulapun pyyhkijään, eräpäivineen, tilisiirtoineen, uhkauksineen jne. Taisi olla ParkkiPate.
Minulla on Trafissa osoitteenluovutuskielto.
En maksanut kahden viikon maksuajan umpeutuessa eräpäivänä.
Eräpäivästä on kulunut abaut 6 viikkoa, siis mitään ei koskaan kuulukaan, eli ei näitä tosiaankaan tarvitse maksaa, kun osoitetta eivät laillisesti mistään saa.
Tarkoituksenmukaisesti en tietoa ja kokemusta tule hyödyntämään, mutta jos sattuu, että ruuhka-aikana kaupungilla yleisiä ilmaisia kiekko- tai muuta paikkoja ei ole, niin ilman muuta jätän auton tällaiselle sopimusvalvonta-alueelle, kuin että jättäisin riskillä kaupungin pysäköintialueelle.
Oikean parkkipirkon jättämä lappu on maksettava sanktiot välttääkseen, näitä yksityisiä ei tarvitse maksaa, kunhan osoitteenluovutuskielto on tehty.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Jos on osoitteenluovutuskielto, niin mistä silloin parkkifirma hankkii osoitetiedon?
Laillisesti ei mistään, ellet itse ole sitä mennyt jossain vaiheessa vahingossa paljastamaan.
Trafilta.
Estää vain "elektroniset" luovutukset, eli kirjallisella kyselyllä saa edelleen osoitetiedot. Se tosin taitaa maksaa vähän enemmän. Sillä ei tosin ole mitään väliä, vaikka osoitteen saisivatkin. Jos ei siis haltija/omistaja ole pysäköintiä tehnyt.
Turvakielto olisi parempi. Sen saa kai maistraatilta. Vaatii vähän perusteluja.
Ei "elektronisella" eikä kirjallisella kyselyllä lakia rikkomatta saa osoitetietoja, jos rekisteröity henkilö sen kieltää.
Vastaan tähän nyt itse, kun lueskelin noita moninaisia kirjoituksia, kysymyksiä, jopa hätäavunpyyntöjä.
Osoitteenluovutuskieltokaavakkeen saa Trafin nettisivuilta, täyttö käy kädenkäänteessä, ja se on muutenkin hyödyllistä olla.
Sitten ei muuta, kuin yksityisen lapun tullessa, lappu roskiin muitta mutkitta.
Julkisen lapun tullessa lappu maksuun heti ja viipymättä.
Näin tämä on yksinkertaista...:)
M.O.T
Hyvä konsti, mutta on syytä vielä pitää mielessä se, ettei parkkifirma voi syyllistymättä henkilörekisteririkokseen (9 §), käsitellä henkilötietojasi ilman yksiselitteistä lupaasi, jossa syyteharkinta vain uhrilla.
Lain kohdassa on 8 muutakin edellytystä pitää henkilörekisteriä joista kolmen osalta parkkifirmat täyttävät ehdot kirkkaasti. Niinpä netistäkin löytyy asianmukaiset rekisteriselostukset ihan jokaisen itse luettavaksi.
Kirjoittaa itseoppinut lakimies!
Mitä väliä sillä on, mistä oppinsa on saanut. Sillä vain on väliä, että osaa hommansa, eikä tule kenenkään lain ulkopuolisten parkkifirmojen petetyksi, vaan kääntää petokset parkkifirmojen omaan nilkkaansa.
Kannattaisi kuitenkin selvittää itselleen mitä tarkoittaa sana tietojenkäsittely!
Tietojenkäsittely on nimensä mukaisesti tietojenkäsittelyä. Pöllö
Täsä sinulle tarkempaa tietoa asiasta:
Tietojenkäsittely (engl. data processing tai information processing) on tiedon keräämistä, muokkaamista, varastoimista ja jakamista. Tietojenkäsittely voi olla manuaalista tai automaattista; edellisessä tapauksessa tietoa käsitellään käsin tai yksinkertaisilla välineillä, kun taas jälkimmäisessä tapauksessa tietojenkäsittelystä on olemassa selkeät säännöt, joita välineet osaavat itsestään noudattaa.
Sanotaan, että automaattiseen tietojenkäsittelyyn käytetyt välineet muodostavat ATK-järjestelmän. Atk-järjestelmään kuuluvat toisaalta laitteisto (hardware), eli laitteet, jotka tietoa käsittelevät ja toisaalta ohjelmisto (software), joka ohjaa laitteiston toimintaa käyttäjien antamien käskyjen mukaisesti. Lisäksi ATK-järjestelmään lasketaan joskus mukaan myös mahdolliset laitteiden ja ohjelmistojen toiminnasta vastaavat käyttäjät.
On sillä väliä, mistä on oppinsa saanut. Wikipedia-tiedoilla ei pikälle pötkitä, sinne voi runoilla, mitä haluaa ja kuka tahansa. ATK-järjestelmät ovat historiaa tänä päivänä.
Tietojenkäsittely = tietojenkäsittelyä, kute nimikin sen sanoo. Tuo sana tietojenkäsittelysana ei tuota minulle vaikeuksia, mutta sinulle se näyttää olevan, kun pitää rautalangasta vääntää.
Ja tyhmä sellainen.
Hyvin valittu nimimerkki! Hyvä, että itsekin tiedostat tilasi.
Miksi et sitten maksanut? Kyllä rike pitää maksaa eikä piiloutua kuin jänis puskaan...ei ne minua löydä. Jos pysäköi väärin niin ainoa keino on maksaa sakko ja siinä se. MIksi alkaa itkeä jonkin osoitetietojen taakse?
Käsitin,että kirjoittajan poika oli saanut tämän sopimusrikkomusmaksun.Miksi siis isän tarvitsisi mitenkään reagoida asiaan.Selvitysvelvollisuus kun on ainoastaan tuolla ParkkiPatella.Nim."naurettavaa hommaa",maksatko minun maksuni,jos olen autollasi liikkeellä.
Kyllä jokainen viranomaisten pysäköintivirhemaksut maksaa, muttei lain ulkopuolisten parkkifirmojen laittomia valvontamaksuja.
Väärinpysäköinti = RIKE
laiton valvontamaksu = RIKOS
"Jos pysäköi väärin niin ainoa keino on maksaa sakko ja siinä se."
Parkkipate ei sakkoja kirjoittele. Sillä on sopimuskumppani, jota se ei yleensä tunne, vaan lähettää maksulappuja summamutikassa rekisteriotteen tietojen perusteella.
Joka laitonta puuhaa.
Tosin tais unohtuu, että se tuulilasiin jätetty lappu on 99% tapauksissa osoitettu oikealle henkilölle
Miksi aina oletetta ettei tätä maksettaisi, vaan jouduttaisi perimään väärältä(kin) henkilöltä
Miksi maksaa parkkisakot, kun voi jättää maksamatta? Kysyn vaan.. Kyllä sille rahalle parempaakin käyttöä löytyy kun maksaa turhanpäiväisiä pysäköintimaksuja.
"Miksi maksaa parkkisakot"
Siksi koska jos asia menee oikeuden läpi "riidattomana" tulee lisäksi 50€ oikeudenkäyntikulut, ja sitten on PAKKO maksaa, tai menee luottotiedot
tulee pikemminkin 32000 euron oikeudenkäyntikulut joita oikeus sitten voi säälittävissä tapauksissa sovitella 6000 euron vaatimattomaan maksupostiin.
"Jatkossa vastapuolen maksettavaksi tuomittavien oikeudenkäyntikulujen enimmäismäärä on 50 euroa, jos velan pääoma on alle 300 euroa. Jos velan pääoma on vähintään 300 euroa mutta enintään 1 000 euroa, kulujen enimmäismäärä on 80 euroa. Jos velan pääoma on puolestaan yli 1 000 euroa tai kyse on häädöstä, enimmäismäärä on 110 euroa. Tavanomaista vaativammissa asioissa oikeudenkäyntikulut voidaan tuomia korkean taksan mukaisina, jolloin niiden enimmäismäärät ovat 80 euroa, 120 euroa ja 160 euroa."
Eli 50€ on maksimi jos velka on alle 300€
"Miksikö viimeksi tuli niin paljon kuluja" no siksi, koska haastaja ja haastettu oli molemmat samalla puolella, ja oikeudenkäynnin idea oli "pelotella" lisää maksajia
Laiton valvontamaksu ei ole mikään riidaton juttu - pöllö -, vaan uhrin nostaessa kanteen esim. luvattomasta tietojenkäsittelystä, joutuu parkkifirma maksamaan vahingonkorvauksista aina lakimieheen asti sekä vielä muut sanktiot sakkoineen päälle.
Siis mikäli parkkifirma jättää haasteen, tai puhelinfirma tai mikä firma vaan mikä laskuttaa on käytössä nuo taksat.
Ja nuo summat on juuri ne mitä vastapuoli saa
Lisäksi riita-asioissa ite oikeudenkäyntikin maksaa (valtio saa rahat) summat on:
Tällä hetkellä voimassa olevan asetuksen mukaan oikeudenkäyntikulujen perustaksa on 134 euroa, jos velan pääoma on enintään 250 euroa, ja 168 euroa, jos velan pääoma on suurempi tai jos kyseessä on häätö. Korkean taksan mukaiset enimmäismäärät ovat vastaavasti 218 ja 258 euroa.
Rikosasioissa sitten oikeudenkäynti on ilmainen, eli valtio ei laskuta ketään
Olet sinä säälittävä noine päättömine juttuines.
Minä annan fakat kuluista, en heitä lonkalta "7 tonnia"
Eli jos parkkisakko viedään oikeuden läpi läpihuutojuttuna, saa parkkfirima 50€ ja valtio 134€
Parkkifirma saa tietenkin myös alkuperäisen maksun määrän
Niin, täyttä bluffia. Luulisi tyhmempien ymmärtävän, kun lukee mistä on kyse.
Totta, jos on TURVAKIELTO niin silloin tulee lappu tuulilasiin, mutta perintä on mahdotonta.
Tosin voi olla että seuraavalla kerralla valvoja vahingossa kolhaisee autoasi, ja ei saa tietojasi selville, koska on luovutuskielto, ja se jää tappioksesi
Normalai luovutuskielto ei estä perintää, siihen vaaditaan turvakielto, mutta sen saa vähän valehtelemalla.
Aivan taatusti jos meidän taloon tulisi yksityinen valvoja, hankkisin turvakiellon, ei ikinä tieädä jos on lunta ikkunassa, ovi ei ole lukossa, ikkuna liikaa auki tms. jolla saadaan kiintiötä kasvatettua.
Ja tosiaan, vaikka olisi turvakielto, niin kyllä oikea valvoja saa ne tiedot tekemällä poliisille kyselyn
Turvakielto
Jos henkilöllä on perusteltu syy epäillä oman tai perheensä turvallisuuden olevan uhattuna, maistraatti voi hänen pyynnöstään määrätä, ettei hänen kotikunta- tai osoitetietojaan saa antaa väestötietojärjestelmästä muille kuin viranomaisille.
Maistraatti edellyttää turvakiellon hakijalta kirjallista, perusteltua pyyntöä tai ainakin käyntiä virastossa. Turvakieltomääräys voi ensimmäisellä kerralla olla voimassa enintään viisi vuotta. Sitä voidaan jatkaa kaksi vuotta kerrallaan.
Höpö, höpö sun juttujas 87k/Nolo sika. Luepa maistraatin juttu asiasta:
Turvakielto ja osoitteen luovuttaminen
Kun henkilöllä on turvakielto, hänen osoitettaan ei luovuteta useissa tapauksissa viranomaisillekaan. Ne viranomaiset, jotka saavat henkilön yhteystietoja järjestelmiinsä, saavat myös tiedon turvakiellosta.
Samantapaisesta luovutusrajoituksesta on säädetty myös viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa. Salassapitovelvollisuus koskee tällöin kuitenkin vain sitä viranomaista, jolle henkilö on esittänyt pyynnön tietojensa luovutuskiellosta.
Kopiointivirhe alussa, joten sama asia melkein kahteen kertaan.
Eipä ollutkaan kahteen kertaan, vaan "Höpö, höpö..." -juttu piti olla tekstin alussa.
"Ja tosiaan, vaikka olisi turvakielto, niin kyllä oikea valvoja saa ne tiedot tekemällä poliisille kyselyn"
Poliisi ei jaa kenellekään yksityiselle henkilölle kenenkään henkilötietoja. Pöllö.
Ei tietenkään, onko joku väittänyt niin?
Tarkoitin että oikea valvoja(kaan) ei saa tietoja suoraan koneelta, vaan pitää tehdä kysely poliisille
Yksityisillä valvojilla ei ole siis mitään mahdollisuutta periä maksua, J O S tuulilasiin jätettyä OIKEALLE HENKILÖLLE osoitetuta maksua ei makseta
"Ja tosiaan, vaikka olisi turvakielto, niin kyllä oikea valvoja saa ne tiedot tekemällä poliisille kyselyn"
Ei saa. Ei poliisi ole parkki-paten apulainen. Ei turvakieltoa näin kierretä.
Kumpikin on viranomainen, kumpikin saa ne tiedot, mutta ei "noin vain"
Yksityinen firma tai henkilö ei niitä tietoja saa missään tilanteessa, oli sitten mikä syy vain.
Eli yksityiset valvojat voi osoittaa maksulapun oikelle henkilölle auton tuulilasiin, mutta mikäli tätä ei makseta, loppuu valvontaifrman keinot siihen, ei taatusti auta poliisi tai oikea valvojakaan
"Kumpikin on viranomainen, kumpikin saa ne tiedot, mutta ei "noin vain""
Koskas lain ulkopuolisista yksityisistä parkkifirmoista viranomaisia on tullut? PÖLLÖ
Kukas on väittänyt että yksityinen parkkifirma ne tiedot saisi?
Mutta ei turvakielto sitä lapun jättämitä tuulilasiin estä, eikä se estä edes sen maksua
Jos valvoja kolhaisee autoa, niin oli se vahinko tai tahallinen, niin kyllä taatusti jättää ilmoittamatta oli tiedot saatavilla tai ei.
Ja mikä estää laittamasta lappua lasiin. Niin ne tekee jos itse haluavat rahaa. Luulisi toimivan myös toisinpäin. Lisäksi kun kovin mainostavat kameravalvontaa, niin ei mitään muuta kuin kolhaisussa kuski (auton pysäköinyt) ottaa yhteyttä auton omistajaan, joka taas ottaa yhteyttä poliisiin ja johan saadaan valvontanauhat käyttöön kun tutkitaan rikosta (kolaripaikalta pakenemista).
Rotta ja nolo sika, hypätkää suohon.