Huutaminen purkaa stressiä hyvin, mutta missä aikuinen ihminen saa huutaa Suomessa pahennusta herättämättä? Baarit ja jotkut urheilutapahtumat tulee mieleen, mutta onko muita paikkoja?
Missä saa huutaa?
17
2699
Vastaukset
- ulvova lehdenjakaja
Olen huomannut saman, huutamisesta voimaantuu. Merenrantapaikassa asuessa meri on paikka, jossa saa aukaista paikki raivopellit selkoselälleen.
Tietysti pitää ajaa tarpeeksi kauas, ettei älämölö kuulu sivullisille. Hyvin eristetyt huoneet antaa tarvittavat puiteet huutamiselle.
Voi myös perustaa huutajat 2 kuoron. Pian lähestyvä myöhösyksyn pauhu auton sisällä luo hyvät petomaiselle mylvinnälle. - saanturpaan
Eikös vesivoimalan lähistö ole myös vaihtoehto tai jokin joki. Kunhan ympärillä on tarpeeksi mölyä?
Ikävöin aikaa, jolloin asuin omakotitalossa, kun siellä yksin ollessa sai vaan huutaa ja kiljua minkä jaksoi. Kerrostalossa nyt oikein ei voi, vuokranantajakin kun asuu yläkerrassa niin miettii että mikä hitto mulla onkaan vuokralaisena.
Autossa sitten kiljun ja huudan usein, jossain tyhjällä parkkipaikalla tai välillä ihan liikkeessäkin. Helpottaa.
Jotkut huutavat itsekseen tyynyyn mutta mulla varmaan alkaisi ahdistaa enemmän kun ei henkeä saa kunnolla.- KurkkuSuorana
Mene vaikka jollekkin keikalle. Mitä hurjempi bändi, sen kovempaa saat huutaa. Jokin hevibändi aivan paras vaihtoehto.
- Anonyymi
Sä huudat - Cheek
- Anonyymi
😄😄😄
- Anonyymi
Pehmustetussa huoneessa saa huutaa niin paljon kuin haluaa.
- Anonyymi
Moottoritien ylittävällä sillalla voi huutaa vaikka ja kuinka.
- Anonyymi
Minä huudan peiton alla ja tyrkyttäville kauppiaille .
- Anonyymi
Kun menee karaoke baariin ja laulaa siellä muutaman kipaleen niin jo hellittää ja on saanut huutaminen ihan musiikin tahtiin
- Anonyymi
Ihan autossa vaan
- Anonyymi
Jotkut ovat kertoneet käyneensä metsässä huutamassa.
- Anonyymi
Normaali ihminen saa huutaa missä haluaa
- Anonyymi
Pidetäänkö ihmistä enää normaalina, jos se alkaa huutaa missä vaan ?
Sepä se..... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pidetäänkö ihmistä enää normaalina, jos se alkaa huutaa missä vaan ?
Sepä se.....Oma vika jos et uskalla huutaa minä uskallan ainakin
- Anonyymi
Jääkiekko otteluissa voi huutaa täysillä.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,1284639Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu293377- 203315
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt472979Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka512965Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222839Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod182590Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132315- 92199
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142135