Tintti esimerkkinä suomalaisessa mediassa

Tintin taiteellinen ja tieteellinen arvo on mittaamaton. Erityisesti "Tintti Afrikassa" ja "Tintti Neuvostojen maassa" ovat kullanarvoisia. Jälkimmäinenhän oli Suomessa vuosikymmeniä kiellettykin; jopa niin, ettei sitä mainittu ollenkaan sallittujen albumien takasivulla, jossa oli luettelo Tinteistä ilmestymisjärjestyksessä.

Kaipaan Tinttejä.

Tintti suomalaisessa mediamaisemassa tarjoaa kaiken muun lisäksi loistavan esimerkin disinformaatiosta. Jos henkilö on tutustunut Tintti-sarjaan esimerkiksi 1980-luvulla, eikä näinollen ole tietoinen "Tintti Neuvostojen maassa"-albumista, hänen käsityksensä koko Hergén tuotannosta jää täysin virheelliseksi. Hän saattaa, esimerkiksi "Tintti Amerikassa"-albumin perusteella, ajatella, että Hergé oli sosialisti tai jonkin sortin eurokommunisti. Vasta koko sarjaan tutustuttuaan osaa suhtautua oikein.

Tällä tavalla orwellilainen nykymedia muokkaa mielipiteitä; valehtelemisesta on tehty tiedettä, lähes taidetta, se on hienovaraista, jatkuvaa, kuluttavaa mielipidevaikuttamista jossa harvoin puhutaan tai kirjoitetaan suoraan vastoin totuutta. Mutta asioista, joihin halutaan vaikuttaa ei kerrota koko totuutta ja/tai eri asioita painotetaan haluttuun suuntaan. Esimerkki muutaman päivän takaa: aamutelevisiossa keskustellaan rakkaudesta. Paikalla on (aina!) esimerkkiparina mm. homopari, jota YLEtoimittaja ihastellen käsittelee luonnollisena ja vähintään tasa-arvoisena heterorakkauden rinnalla; "rakkautenne syttyi kahdeksan vuotta sitten jne." Näin pisara syövyttää kiveä ja perversiosta tehdään normaalia.

Toinen esimerkki vero-television mielikuvamuokkauksesta, niin ikään muutaman päivän takaa. Oli Talvivaara-keskustelu, jossa oli puoli tusinaa "keskustelijaa" ja kaivoksen ja työpaikkojen ainoana, laimeana puolestapuhujana (ja syytettynä) Paula Lehtomäki. Vastustajina mm. vero-television toimittaja, vihreä, joku ympäristöhallintovirkamies (joiden määrä tuntuu kasvavan kuin punasolut rautalääkepullossa) ja jonkun anti-talvivaaraliikkeen kalottipäinen kylähullu, narkki tai alkkis, joka hädin tuskin pysyi tuolillaan eikä pystynyt puhumaan kahta lausetta ajatuksen katkeamatta. Kahelia käsiteltiin kuin täysjärkistä ja hänen möläyksiään kuin tosiasioita. Näin muokkaa valtamedia "yleistä" mielipidettä. Ainoa hyvä puoli mielipidejyräyksessä on, että vero-tv ei osaa tehdä ohjelmistaan millään lailla kiinnostavia; sävy on kuin Tiedonantajasta. Jos se oppisi tekemään ohjelmistaan katsottavia, se olisi paljon vaarallisempi.