Aiheesta ollaan kovasti eri mieltä eri ihmisten kesken. Jumalan ainosyntyinen Poika, ainoa poika, jonka Jehova tuotti yksin. Hän on koko luomakunnan
esikoinen. Hänen välityksellään luotiin kaikki muu taivaissa ja maan päällä.
Hän on kaikkeuden toiseksi suurin persoona. Tämän pojan Jehova lähetti maan
päälle antamaan elämänsä lunnaiksi ihmiskunnan puolesta ja avaamaan siten tien ikuiseen elämään niille Aadamin jälkeläisille, jotka uskoisivat. Jeesus on
ennallistettu taivaalliseen kirkkauteen jossa hän nyt hallitsee kuninkaana. Ja hän
toteuttaa Isänsä alkuperäisen tarkoituksen maan suhteen.
Jeesus-nimen hebrealainen muoto merkitsee ' Jehova on pelastus;
Kristus vastaa hebrealaista sanaa Ma-si-ah( Messias), joka merkitsee ' Voideltua*
Onko Jeesuksella taivaassa liharuumis ?
1.Kor.15:42-50, KR; " Niin on myös kuolleitten ylösnousemus: kylvetään
katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa;-- kylvetään sielullinen
ruumis, nousee hengellinen ruumis.---Niin on myös kirjoitettu: Ensimmäisestä
ihmisestä, Aadamista, tuli elävä sielu;viimeisestä Aadamista [ Jeesuksesta
Kristuksesta, joka oli täydellinen ihminen, niin kuin Aadam oli ollut alussa]
tuli eläväksitekevä henki.---tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi
periä Jumalan valtakuntaa, eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta."
Kuka Jeesus Kristus on ?
2
88
Vastaukset
- Tieto!
jonka Jehova tuotti yksin))))))))))))))))
Muista mistä käytät tuota ilmausta jehova/jahve mumm. Wt käyttämää mutta monet muutkin??
Tetragrammin muoto Jehova / Jahve on niin sanottu valistunut arvaus. Kiistatonta on lähinnä Jumalan nimen tetragrammi ja se, että masoreettisen tekstin vokalisointi ei kuvaa alkuperäistä ääntämistä. Masoreettien tekstissä tetragrammiin on sijoitettu toisen sanan vokaalit Jumalan nimen alkuperäistä lausumistapaa ei enää tiedetä. Voimme käyttää
Jumalan nimeä sellaisena kuin se omassa kielessämme tavanomaisesti
lausutaa Eri oppineilla on erilaisia käsityksiä mitenkä tetragrammi JHWH on aluperin lausuttu.
Tässä eräs esimerkki: v.1874 teos: "Pyhä Raamattu tarpeellisilla
selityksillä 1. osa. kirkkoh.Wilh. Carlsson :" Jehova, joka nimi tässä [1.Moos.2:4] ensikerran luetaan--- olisi se nimi oikeestansa luettava Jeheve."
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2619205- 696155
- 265788
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni655643Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv415498Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h995394- 624853
- 434527
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on573856- 493505