Olen pian seurustellut mieheni kanssa 2 vuotta. Mieheni jätti minut viime keväänä, koska ei ollut varma tunteistaan. Olimme kuukauden erossa ja minä olin aivan musertunut. Hän kuitenkin tajusi erossa olomme aikana, että rakastaa minua ja palasimme yhteen.
En ole koskaan kyseenalaistanut tunteitani miestäni kohtaan, rakastan häntä enemmän kuin mitään muuta. Kuitenkin pari kuukautta sitten päähäni juolahti ahdistava ajatus kuin tyhjästä. "Mitä jos en haluakkaan olla hänen kanssaan?" En ymmärrä miksi, sillä suhteessamme ei ole mitään vikaa ja haluan olla vain hänen kanssaan.
Järkytyin tuosta ajatuksesta ja siitä onkin tullut minulle ongelma. Yhtäkkiä en osannutkaan olla edes itseni kanssa. Siitä lähtien olen ollut enemmän tai vähemmän masentunut/ahdistunut. Ymmärrän, että kaikille tulee sellaisia vaiheita, että ei voisi vähempää kiinnostaa yhdessä olo jne, mutta tämä minun käytökseni/ajatteluni on jo ihan mielipuolista.
En pysty ajattelemaan siis käytännössä mitään muuta. Aamuisin herään ahdistukseen ja mikään ei tunnu miltään. Vatvon ajatuksiani ja ahdistustani aivan liikaa. Normaali ihminen varmaan syrjäyttäisi tuollaisen ajatuksen hetken kulttua ja eläisi onnellisena. Minusta on yhtäkkiä tullut hiljainen ja aivan apaattinen. Toinen asia mikä minua ärsyttää on se ahdistus mikä tulee mieheni seurassa. Emme siis asu yhdessä. Olen aivan tavattoman onnellinen, kun saan olla hänen vieressään ja nukahtaa hänen kainaloonsa, mutta nämä ajatukset eivät anna minulle hetken rauhaa. Haluaisin vain sen mielenrauhan takaisin mikä minulla oli tätä ennen ja haluaisin vain rakastaa miestäni kaikista hänen vioistaan ja puutteistaan huolimatta.
En ymmärrä mikä minua vaivaa, onko kenelläkään mitään havaintoa mistä tällainen vatvominen?
En ole koskaan kyseenalaistanut tunteitani miestäni kohtaan, rakastan häntä enemmän kuin mitään muuta. Kuitenkin pari kuukautta sitten päähäni juolahti ahdistava ajatus kuin tyhjästä. "Mitä jos en haluakkaan olla hänen kanssaan?" En ymmärrä miksi, sillä suhteessamme ei ole mitään vikaa ja haluan olla vain hänen kanssaan.
Järkytyin tuosta ajatuksesta ja siitä onkin tullut minulle ongelma. Yhtäkkiä en osannutkaan olla edes itseni kanssa. Siitä lähtien olen ollut enemmän tai vähemmän masentunut/ahdistunut. Ymmärrän, että kaikille tulee sellaisia vaiheita, että ei voisi vähempää kiinnostaa yhdessä olo jne, mutta tämä minun käytökseni/ajatteluni on jo ihan mielipuolista.
En pysty ajattelemaan siis käytännössä mitään muuta. Aamuisin herään ahdistukseen ja mikään ei tunnu miltään. Vatvon ajatuksiani ja ahdistustani aivan liikaa. Normaali ihminen varmaan syrjäyttäisi tuollaisen ajatuksen hetken kulttua ja eläisi onnellisena. Minusta on yhtäkkiä tullut hiljainen ja aivan apaattinen. Toinen asia mikä minua ärsyttää on se ahdistus mikä tulee mieheni seurassa. Emme siis asu yhdessä. Olen aivan tavattoman onnellinen, kun saan olla hänen vieressään ja nukahtaa hänen kainaloonsa, mutta nämä ajatukset eivät anna minulle hetken rauhaa. Haluaisin vain sen mielenrauhan takaisin mikä minulla oli tätä ennen ja haluaisin vain rakastaa miestäni kaikista hänen vioistaan ja puutteistaan huolimatta.
En ymmärrä mikä minua vaivaa, onko kenelläkään mitään havaintoa mistä tällainen vatvominen?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mulla kävi töissä 11 vuotta samanlainen tilanne jonka jälkeen muutuin täysin. Olin todella itsevarma ihminen, mutta jostakin tuli ajatus, että mitäs jos mokaan nyt, mitä siinä olin töissä tekemässä parasta aikaa. Samassa kaikki itsevarmuus valui viemäristä alas kuin hiekka ja tuli ahdistus, pelokas olo jne.
No, meni n. puoli vuotta, kun menin vapaaehtoisesti itse mielisairaalaan. En kestänyt sitä ahdistusta enää mikä kasvoi sisälläni jotka johtui ajatuksista jotka olivat epätodellisia, mutta silloin kuvittelin että ne olivat totta. Mut diagnosoitiin sitten sairastavani erilaistumatonta skitsofreniaa.
Tästä on aikaa nyt tovi ja nyt olen lähestulkoon terve ja parisuhteessa. Mutta se paranemistarina onkin sitten toinen.
Uskon, että sinulla on pakko-ajatuksia josta johtuu tuo ahdistus. Kiellät sen mahdollisuuden, että sinä jättäisit kumppanisi tai muuten tulisi ero. Mutta todellisuushan on, että parisuhde saattaa päättyä syistä joihin, et sinä et voi vaikuttaa; kumppanisi haluaa erota.
Mutta uskon, että tämä helpottaa: anna itsellesi tulla ajatus, että mitä tapahtuisi jos eroaisitte? Mitä olisi eron jälkeen? Pohdi siis eroajatuksia jonka nyt siis kiellät itseltäsi. Se ei tarkoita että olisit eroamassa. Ajatukset eivät tapa.