Etelän media, Takakylä ja tarttuva tauti

Sanan ja mielipiteen ilmaisun vapaus ei Suomessa ole kovin korkealla tasolla, vaan media, jonka kautta tämän vapauden pitäisi toteutua, on pääosiltaan äveriäiden kapitalistien hallinnassa. Näiden raharikkaiden pääasiallinen intressi ei suinkaan ole vapauksien toteuttaminen, vaan sen sijaan heille itselleen koituvien tuottojen kasvattaminen ja sen kaikenkeinoinen estäminen, ettei mitään kapitalisminvastaista pääse laajempaan jakeluun. Myös oman poliittisen voiman kasvattaminen on mitä ilmeisin median pyrkimys.

Sangen monihan on varmaan pannut merkille, miten esimerkiksi taloudellinen paniikki saadaan mediassa syntymään lähes käden käänteessä aina silloin, kun palkkaneuvottelut lähestyvät. Ei tarvita muuta kuin se, että arvovaltainen suurkapitalisti ilmaantuu ruutuun ja naama tötteröllä luettelee listan vaadittavista heikennyksistä muka talouden pelastamisyrityksenä. Ja kas, lista on hetkessä täyttä faktaa. Ja paniikki on valmis.

Vallan mainio detalji oli tv:n ajankohtaisohjelman keskustelutilaisuus, jossa pähkäiltiin porvarien esiin nostamaa sairausajan karenssia. Edes ilman mitään pitäviä faktoja tämmöinen detalji on saavuttanut käsittämättömät mittasuhteet. Se on kohonnut porvareille näköjään elämääkin suuremmaksi kysymykseksi. Ja toimittajat sopulina perässä.

Oma lukunsa on sitten Takakylän (tiivistys maakunnista) porvarillinen media, joka yleensä myötäilee hallituksen toiveita pelossa, että hallitus suuttuu, jos mediassa esitetään hallituksen vastaista kritiikkiä. Suorastaan sairautta hipoviin mittoihin on kohonnut niin sanottu vastuullisuuden ideologia. Sen mukaan pitää hyväksyä kaikki mikä annetaan ylhäältä.

Takakylässä Jeesuksen oppi elää tältä osin pakanallisempaa etelää voimakkaampana, mikä ei kaikilta osin suinkaan ole huono asia, mutta opin käyttäminen porvarillisen vallan välineenä on paitsi synti niin myös ihmisoikeusrikos.

Tokipa Etelä-Suomen medialla on valtakunnallisesti suurin vastuu siitä, miten kansa ajattelee. Monesti myös Takakylän median ainoa tiedonlähde on nimenomaan Etelä-Suomen media. Köyhyys estää Takakylän pääsyn tapahtumien polttopisteeseen eivätkä kahvinporotkaan kaikkea kerro, vaikka joskus niidenkin antama informaatio ylittää huimasti sen, mitä eteläsuomalainen media luulee tiedoksi.

Media synnyttää ja välittää myös mielikuvia eikä pelkästään jaa tietoa tai välitä informaatiota. Jopa tässä taannoinen etelän median aikaansaama niin sanotun lautakasakohun aikainen mielikuva Keskustapuolueesta on levinnyt Takakyläänkin pitkälti etelän median luoman mielikuvan mukaisena.

Erityisen huolestunut olen median luomasta paniikista niin sanottujen työurien pidentämisen suhteen. Jos tämä hysteria saa materiaalisen ilmenemismuotonsa, niin kansamme tyhmistyy lopullisesti. Suurimmasta osasta väestöä uhkaa tulla kouluttamaton paarialuokka pelkästään kapitalististen tuotantolaitosten käyttövoimaksi jos siihenkään, koska koneethan tehtaissakin tänä päivänä työn tekevät.

Ja kun vielä äidit ajetaan pois kotoa niin syntyvyyshän suorastaan romahtaa. Kaiken kukkuraksi, kun aikaa opiskeluunkaan ei sallita, niin voi vain kysyä, millaiseksi tämmöisen kansan sivistystaso muodostuu? Kohtalo ylipäätään?

Kun jo tänä päivänä niin sanottuja pudokkaita on yltä hyppien, niin hetken päästä pudokkaana on kokonainen kansakunta. Hortoilemassa analfabeettina ties missä.
989
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Talikkokommareiden oma taistoslaiskahjo laukoo taas mielipiteitään, joita kukaan ei ymmärrä. Taistoslaiskommarin jutut perustuvat valheeseen, mutta hän palvoo niitä, kuin uskontoa.
On se hyvä, kuntällä saitilla näitä kylähulluja riittää. Sapiens dux, Paloheinän paksupoika ja tämä seppo_ilmarinen.
Hyvin menee, kun muistatte ottaa lääkkeet, niin voitte olla avohoidossa.

Äänestä
  • Asiallista tekstiä Seppo_Ilmariselta.

    Hölmöholströmin "vastine" puoleataan "avohoitopotilaan tasoa"

    Äänestä

  • Aloittaja

    Liity Keskustaan, Keskusta on sivistysliike. Sivistyksen myötä ymmärryskin kasvaa.

    Äänestä

  • old_profile_51493 kirjoitti:

    Liity Keskustaan, Keskusta on sivistysliike. Sivistyksen myötä ymmärryskin kasvaa.

    Vanhemmat opettivat jo lapsena, ettei saa mennä rikollisporukoihin. Otin neuvoista vaarin ja olen pysynyt kaidalla tiellä.

    Äänestä

Kyllä työurien pidentäminen on tärkeää, mutta lähtökohdaksi siinä pitäisi ottaa työttömien työllistäminen, eikä eläkeiän nostaminen. Suomessa on enemmän työttömiä kuin 63-65 -vuotiaita eläkeläisiä ja moninkertainen määrä suhteessa kotihoidon tukea saaviin äiteihin.

Mutta mitä itse pääaiheeseesi tulee, kysymys on enemmänkin sopuli-ilmiöstä. Riittää, että joku Raimo Sailas, joku muu virkamies, puolue tai politiikko tulee ulos tarpeeksi raflaavan mielipiteen kanssa, sille annetaan ansaitsemaansa suurempi näkyvyys paitsi alkuperäisessä mediassa, myös muissa tiedotusvälineissä. Ne tahtovat levitä myös maakuntalehtiin.

Sosiaalinen media on vain pahentanut ilmiötä. Tiedotusvälineet hakemalla hakevat sieltä aiheita, jotka nostetaan esille ja flirttailevat twittereiden kanssa jopa suorissa televisiolähetyksissä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Nähdäkseni yritys lakisääteisesti nostaa eläköitymisikää on täysin hyödytön toimenpide. Tai ainakin tulokset tullevat olemaan marginaalisia. Sen sijaan pitäisi keskittyä poistamaan niitä tekijöitä, jotka ovat olleet esteenä sille, ettei eläköitymisikä ole pidentynyt nykyisestään.

    Ymmärtääkseni jo nyt on mahdollista työskennellä siihen ikään ihan vapaaehtoisestikin, johon on kaavailtu lailla ikää nostettavan. Tuon lisäksi on olemassa suoranaisia rahallisia houkuttimiakin työskennellä pitempään. Siksi vaikuttaa suoranaiselta kiusanteolta, riidan haastamiselta tämä vänkääminen ja käninä siitä kuinka välttämätöntä on päästä oikein lain voimalla tekemään taas tämänkintyyppinen väkivallanteko.

    Ilmeisesti kapitalisti kuvittelee säästävänsä rahaa, jos väki pidetään työttömänä pitempään sen sijaan, että se olisi kunniallisesti eläkkeellä.

    Äänestä

Näinhän tässä on käynyt, asialle ei mahda mitään. Poliittiset lehdet ovat yksi toisensa jälkeen kadonneet, muuttuneet viikko- nettilehdiksi. Lukijat ovat ne hylänneet ja siten ei tule mainostuloja, Osansa on vasemmiston Taitamattomuus liikkeenjohdossa, sinne menivät eka, haka, sts jne. mainostajat ja tukukijat

Sähköisen ja sosiaalisen median suosio on varmasti ollut yllätys kaikille. Suurimmalla osasta kansaamme menee ihan hyvin, joten fb päivitykset ovat tärkein asia. Muu ei kiinnosta.

Sähköisistä medioista Suomi24 on suurin(pia?). Tämän median merkityksen nollaa kuitenkin se, että palstoja täyttävät erilaiset häiriköt ja pellet. Kynnys kirjoittaa mitä vain lähes anonyymina saa nämä porukat liikkeelle.

Politiikka saitit omat pahimmat,kepu karmeinpanamutta osansa saavat jopa matkailusaitit.

Menettäjinä tassä kehityksessa on eritysesti oppositio mutta laajemmin vasemmiston ja keskustan on vaikea ylittää uutiskynnystä. Soini onnistuu hyvien sloganedensa ansiosta.

Äänestä
  • Aloittaja

    Tässä on kysymyksessä varmasti uuslukutaidottomuus, joka on yksi osa niin sanottua uusavuttomuutta. Kaikki ajattelua vaativa on liikaa nykysuomalaiselle, joka hädin tuskin osaa enää edes lukea.

    Politiikasta uusavuton ja uuslukutaidoton ymmärtää tasan yhtä paljon kuin sonni aidanseipäästä. Ei ihme, ettei äänestysuurnallakaan käy nykyisin juuri ketään. On mukavampi jäädä sohvalle köllimään kuin kantaa huolta valtakunnan asioista.

    Siinä kotisohvalla televisiota kaljalasin yli tuijottava uusavuton saattaa tosin pitää ruudulla hymyilevää porvaria fiksuna pelkästään siitä syystä, kun porvarin päällä on oikein puku ja kaikki. Ja kun porvari on vielä kaiken lisäksi positiivinen, niin kyllähän tämmöisen ihmisen kerrassaan täytyy olla muita vähintäänkin parempi.

    Että semmoiseen ajatteluun se perustuu. Siis se porvarien kannatus, joka sekin on tosin kovasti vähenemään päin.

    Noikin. Mielestäni yksi pahimpia asioita 90-luvun laman seurauksista on itsekkyys. Ennen sitä johtajat olivat vain kohtuullisen ahneita, lisäksi osa patruunoista piti oikeasti huolta työväestään. Olkoot motiivi mikä vaan, niin se tuntui oikealta.

    Laman jäkeen levisi optioiden ja muiden etujen muodossa käsittämätön itsekkyys ja ahneus. Tuntuu ettei sille ole mitään rajaa. Juhlapuheista on hävinnyt puheet henkilöstöstä yrityksen suurimpana voimavarana. Hyvä niin, se alkoi loppuaikana oksettaa, teot olivat muuta.

    Noilla nykyisillä uusavuttomilla on sukupolven verran ollut oppimallina itsekyys ja ahneus. Ei heitä oikein voi syyttää sitä, että he haluavat kaiken ja heti. Ei heillä ole ehkä ollut mitään muutakaan roolimallia.

    Olen eräässä urheiluseurassa huomannut, ettei kokouksussa viitsitä käydä. KUn tulee kyseeseen jäsenten lompakolle meno, niin alkaa kummasti kiinnostaa kokoukseen tuleminen.

    Ehkä valitettavasti joudumme näkemään saman asia valtiollisella tasolla

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

old_profile_51493 kirjoitti:

Sanan ja mielipiteen ilmaisun vapaus ei Suomessa ole kovin korkealla tasolla, vaan media, jonka kautta tämän vapauden pitäisi toteutua, on pääosiltaan äveriäiden kapitalistien hallinnassa. Näiden raharikkaiden pääasiallinen intressi ei suinkaan ole vapauksien toteuttaminen, vaan sen sijaan heille itselleen koituvien tuottojen kasvattaminen ja sen kaikenkeinoinen estäminen, ettei mitään kapitalisminvastaista pääse laajempaan jakeluun. Myös oman poliittisen voiman kasvattaminen on mitä ilmeisin median pyrkimys.

Sangen monihan on varmaan pannut merkille, miten esimerkiksi taloudellinen paniikki saadaan mediassa syntymään lähes käden käänteessä aina silloin, kun palkkaneuvottelut lähestyvät. Ei tarvita muuta kuin se, että arvovaltainen suurkapitalisti ilmaantuu ruutuun ja naama tötteröllä luettelee listan vaadittavista heikennyksistä muka talouden pelastamisyrityksenä. Ja kas, lista on hetkessä täyttä faktaa. Ja paniikki on valmis.

Vallan mainio detalji oli tv:n ajankohtaisohjelman keskustelutilaisuus, jossa pähkäiltiin porvarien esiin nostamaa sairausajan karenssia. Edes ilman mitään pitäviä faktoja tämmöinen detalji on saavuttanut käsittämättömät mittasuhteet. Se on kohonnut porvareille näköjään elämääkin suuremmaksi kysymykseksi. Ja toimittajat sopulina perässä.

Oma lukunsa on sitten Takakylän (tiivistys maakunnista) porvarillinen media, joka yleensä myötäilee hallituksen toiveita pelossa, että hallitus suuttuu, jos mediassa esitetään hallituksen vastaista kritiikkiä. Suorastaan sairautta hipoviin mittoihin on kohonnut niin sanottu vastuullisuuden ideologia. Sen mukaan pitää hyväksyä kaikki mikä annetaan ylhäältä.

Takakylässä Jeesuksen oppi elää tältä osin pakanallisempaa etelää voimakkaampana, mikä ei kaikilta osin suinkaan ole huono asia, mutta opin käyttäminen porvarillisen vallan välineenä on paitsi synti niin myös ihmisoikeusrikos.

Tokipa Etelä-Suomen medialla on valtakunnallisesti suurin vastuu siitä, miten kansa ajattelee. Monesti myös Takakylän median ainoa tiedonlähde on nimenomaan Etelä-Suomen media. Köyhyys estää Takakylän pääsyn tapahtumien polttopisteeseen eivätkä kahvinporotkaan kaikkea kerro, vaikka joskus niidenkin antama informaatio ylittää huimasti sen, mitä eteläsuomalainen media luulee tiedoksi.

Media synnyttää ja välittää myös mielikuvia eikä pelkästään jaa tietoa tai välitä informaatiota. Jopa tässä taannoinen etelän median aikaansaama niin sanotun lautakasakohun aikainen mielikuva Keskustapuolueesta on levinnyt Takakyläänkin pitkälti etelän median luoman mielikuvan mukaisena.

Erityisen huolestunut olen median luomasta paniikista niin sanottujen työurien pidentämisen suhteen. Jos tämä hysteria saa materiaalisen ilmenemismuotonsa, niin kansamme tyhmistyy lopullisesti. Suurimmasta osasta väestöä uhkaa tulla kouluttamaton paarialuokka pelkästään kapitalististen tuotantolaitosten käyttövoimaksi jos siihenkään, koska koneethan tehtaissakin tänä päivänä työn tekevät.

Ja kun vielä äidit ajetaan pois kotoa niin syntyvyyshän suorastaan romahtaa. Kaiken kukkuraksi, kun aikaa opiskeluunkaan ei sallita, niin voi vain kysyä, millaiseksi tämmöisen kansan sivistystaso muodostuu? Kohtalo ylipäätään?

Kun jo tänä päivänä niin sanottuja pudokkaita on yltä hyppien, niin hetken päästä pudokkaana on kokonainen kansakunta. Hortoilemassa analfabeettina ties missä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu