Tämä sairaus on vaan niin perseestä. En kestä olla suljettuna omaan maailmaani jossa ei ole elämää eikä tunteita. En kestä varsinkaan katsoa muiden ihmisten ilakointia ja onnellisuutta kun itse koen vain pari minuuttia päivässä niistä positiivisista luonnollisista tunteista mitä he kokevat päivittäin. Ja heti kun yritän olla positiivinen tai kun saan jotain aihetta ilolle niin äänet ja harhat hyökkäävät vastaan. Useinkin ilo on vain hyvin lyhyttä ja primitiivistä jäljittelyä oikeasta ilosta. En kykene tuntemaan edes bipolaarien hypomaniaa. Haluaisin tuntea edes vähän surua tai niitä negatiivisia tunteita mitä normaalit ihmiset ärtyneinä kokevat, nekin ovat suuri saavutus minulle. Minulla on pakkomielle yrittää pyristellä ulos sairaudestani vaikka se vain pahentaa sitä. Joka päivä on lohdutonta uiskentelua omissa harhaluuloissa ja peloissa. Minulla on niiden takia hirveä pääkipu ja tunnen olevani henkisesti ja ruumiillisesti raunioina. Joka kerta kun saavutan jotain kuulen äänen sanovan että olen luuseri ja täysi paska. Joka päivä minua vaivaavat hirveät epärealistiset syytökset itsestäni mutta sitten ymmärrän että minä olenkin itsekäs ja alhainen ja että ehkä ansaitsenkin tämän kidutuksen. Sairauteni koostuu lähinnä negatiivisista oireista ja tuntuu että kun kuulen ääniä olen lähempänä ihmisten maailmaa ja psyykkeeni haluaa samantien palata heti samaan kuoppaan koska ei kestä olla todellisuudessa. Harhoista ja harhaluuloista pääseminen on äärettömän vaikeaa.
Tuntuu että sairastuttuani jokin tärkeä osa minussa kuoli ja että nyt olen tuomittu olemaan tässä omassa helvetissäni loppuikäni. Tuntuu että olen muuttunut aivan eri ihmiseksi ja että vanha minäni on kuollut ja makaa haudattuna jossakin. Kun ajattelen vanhaa elämääni saan raivo- ja masennuskohtauksia koska luulen että minua rangaistaan ja että tämä on äärettömän epäreilua muillekkin kellä on tämä sairaus.
Tuntuu että sairastuttuani jokin tärkeä osa minussa kuoli ja että nyt olen tuomittu olemaan tässä omassa helvetissäni loppuikäni. Tuntuu että olen muuttunut aivan eri ihmiseksi ja että vanha minäni on kuollut ja makaa haudattuna jossakin. Kun ajattelen vanhaa elämääni saan raivo- ja masennuskohtauksia koska luulen että minua rangaistaan ja että tämä on äärettömän epäreilua muillekkin kellä on tämä sairaus.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Terve! Olipas koskettava kertomus. Minun aviopuolisollani on skitsofrenia ja olen välillä niin väsynyt siiihen. Tunnekylmyys on kauheaa. Toki parempia ja onnellisia aikoja on. melkein tuli itku kun luin kirjoituksesi. Samantyylistä on ollut mieheni ajatusten juoksu. Voimia sinulle! Ja toivon että itse osaisin oikealla tavalla tukea miestäni.