Hallitus natisee

Katainen sanoi, että tänään oli mennä nurin.
Kesällä oli sama juttu.

Samanhenkisistä uusihallitus:
Kokoomus
Keskusta.
Perussumalaiset
pienet puolueet
Vaikka ilman vihreitä.

Tilanne nyt:
Vasemmisto 28 %
Porvaripuolueet 72 % kannatuksella

Miksi edes väkisin pitää tuommoista hallitusta.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kaukana on samanhenkisyys ehdottamastasi hallituspohjassa, kun kokoomus runnoo väkisin läpi hölmöä kuntauudistustaan ja syytää ilman ehtoja rahaa Eurooppaan.

Mainituista syistä sekä keskusta että persut muodostaisivat mieluummin hallituksen sosialidemokraattien kanssa.

Katainen uhkasi uusilla vaaleilla, mutta uusi hallitus voidaan muodostaa ilman kokoomusta nykyiselläkin eduskunnalla. Eduskunta vain äänestää uudesta hallituksenmuodostajasta, joka olisi todennäköisimmin Jutta Urpilainen.

Kepulle ja demareille uusien vaalien järjestäminen kyllä sopisi, koska puolueiden kannatus on ollut nousussa. Perussuomalaiset päinvastaisesta syystä vastustaisivat. Kokoomus olisi kaikkein eniten hermona, koska ei voisi välttää sitä, että vaaleista tulee kuntauudistusvaalit.

Äänestä

Nyt ei toimi tämä hallitus kuin oikeusvaltio kaipaisi.
Demokratia ei ole nyt >nappula päällä.

Demokrattinen maa kaipaa demokraattista hallitusta.
Ei kenestä tahansa kasattu, kuin ilman vaaleja plykätty kokoon.

Uudet vaalit vain.
" pulinat pois " sitten.

Jos ja mitä ilmisimmin "kun" 4-samankokoista puoluetta sitten suunnilleen.
Nyt unhoittaa että suurin olisi automaattisesti pääministeri puolue, kun purustuslaissa ei lue. Joku heistä PM

1)
-jos kokoomus jäisi oikeistopuolueena sivuun 20 % ehkä..
-vasemmistoliitto jäisi sivuun 7 % ehkä ...
-vihreät jäisi sivuun 7 % ehkä..
SE SIINÄ

2)
-jos SDP jäisi sivuun 16 % ehkä ..
-jos vasemmistoliitto 7 % ehkä..jäisi sivuun
-vihreät jäisi sivuun ehkä 7 %

3)
-jos keskusta jäisi sivuun ehkä 18 %
-jos vihreät + vasemmistoliito jäisi sivuun 14 %

Ei oikein löydy sitä akselia, jossa samanmielistä hallitus tulisi.
Kuitenkin vasurit ja kookoomus ei kuulu samaan hallitukseen.

Perussuomalaiset ei taida oikein taitaa hallitus kuvioita ?
Tökkää kuitenkin, kun luulevat niin suuria itsensä taidoista.
Kun asiat aina hanakalia sovittaa samanmielisilläkin.

Olkoot nyt vaikka samanmielisiä v1918 ajalta.

Oikeisto tai porvarit / vasemmisto pitäisi se akselin olla jolla demokratia oikein toimii.
Kekkonen kylläkin piti kommunsiteja ja SKDL väkeä hallituksissa.
Muuta se oli Neuvostoliiton takia vain.

4) keskustapuolueet olisko 45 % ehkä + lisänä joku ? ilmeisesti kokoomus, muttei parhailla ministeri paikoilla.

Urpilainenkin kylläkin sanoi sdp olevan keskustappuolue, mutta eiköhän se ole vasemmistoa. AY / SAK rahoittamassa demokraissa puoluetta verottomilla jäsenmaksu rahoilla. Kaukana oikeusvaltiosta.

Äänestä
  • SKDL ei ollut hallituksessa Neuvostoliiton takia, vaan takaamassa sitä, että sosialidemokraattien elinkeinopolitiikka on maltillista. SDP ja SKDL nimittäin taistelivat samoista kannattajista, mistä seurasi, että aina kun SKDL oli oppositiossa, demarit hermostuivat kannatuksensa menetyksestä ja yrittivät vetää siellä vasemmistolaisempaa politiikkaa kuin itse oikeasti kannattivat. Näiden kahden vasemmistopuolueen välinen hallitus-oppositio -jännite esti myös järkevien tulopoliittisten ratkaisujen syntymisen. Kun molemmat olivat hallituksessa, syntyi myös kohtalaisia tupo-ratkaisuja, kun puolueiden ei tarvinnut kilpailla populismin määrässä toistensa kanssa.

    Periaatteellisesti keskusta pystyy hallitusyhteistyöhön niin demareiden kuin kokoomuksen kanssa, mutta nykyhetkellä yhteisestä hallitusohjelmasta sopiminen kokoomuksen kanssa on mahdotonta. Kokoomus veti ison herran roolia ja selätti keskustan Vanhasen ja Kiviniemen hallituksissa ja jatkaa nyt samaa linjaa suhteessa demareihin.

    Kepun etu on, ettei se lähde kokoomuksen kanssa samaan hallitukseen niin kauan kuin tuolta herrojen ylimieliseltä ja kuntien pakkoliitoksia ajavalta puolueelta on otettu luulot pois.

    Äänestä

Kokoomushan toiteutti Vanhsen hallituksessa Keskustan vaaliohjelman. Kahdessa vuodessa.

Tuskin voi puhua että Kokoomus olisi selättänyt Vanhsen:D Jos selätykseksi ei sanota sitä että Kokoomus ei toteuttanut yhtään vaaliohjelmassaan ollutta kohtaa. Kokoomus selätti itsensä:D

Äänestä
  • Kuten olen sanonut, uhka tulee sisältäpäin ja se on tällä kertaa kaspitalismi, mikä on verhottu globalisaation kaapuun.

    Äänestä

Perussuomalaisetko kokoomuksen kanssa hallitukseen??? EIVÄT TAIDA LÄHTEÄ.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oli jo kaatua kirjoitti:

Katainen sanoi, että tänään oli mennä nurin.
Kesällä oli sama juttu.

Samanhenkisistä uusihallitus:
Kokoomus
Keskusta.
Perussumalaiset
pienet puolueet
Vaikka ilman vihreitä.

Tilanne nyt:
Vasemmisto 28 %
Porvaripuolueet 72 % kannatuksella

Miksi edes väkisin pitää tuommoista hallitusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu