Miksi keskusta on vuosien saatossa vaihtanut puolueen nimeä?

Keskusta on vaihtanut vuosien saatossa nimeä, kuten monet kuuluisat rikolliset, kuten Juha Valjakkala ja monet, monet muut.
Tällä tietysti yritetään päästä eroon kiusallisesta menneisyydestä, jotka kaikki heti tunnistavat, mutta ei ole noiden rikollisten nimen vaihto auttanut ja samaa pätee tähän maalaisliittoon.

Maalaisliitto on maalaisliitto, vaikka tukiaiset lopetettais. Rosvoporukkana pysyy, eikä siitä nimen muutoksella tule koko kansan puoluetta. Ei tule rehellisen veronmaksajan etujen ajajja. Pysyy källintekijöiden puolueena. Oman edun tavoittelijoiden puolueena ja Suomi nimisen maan pettäneenä kaulapantatsuhna puolueena.
6117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Eihän tuo nimenvaihto ole vielä mitään, se saa kuitenkin jopa "Koomisia" piirteitä Kepu kun päättikin riisua tuon Puolueem pois nimestään, kun kansa ei oikein tykkää mistään puolueesta.

Nyt kepu onkin vain "Suomen Keskusta", voi istu ja pala tuota Kepukieryyttä, mitä he joka linjalla noudattavat. Ei muuta kuin "Sumua", Kansalaisten silmään, keinolla millä hyvänsä.

Äänestä
  • Suomen vihreät. Sosialidemokraatit. Kansallinen Kokoomus, Vasemmistoliitto, Perususomalaiset...

    Missä nimessä on tuo vaatimasi puolue..esiintyy??

    Keskustahan on palannut juurilleen. Alunperin nimessä ei ole ollut "puolue"

    Äänestä

  • Hiihihiihihihi kirjoitti:

    Suomen vihreät. Sosialidemokraatit. Kansallinen Kokoomus, Vasemmistoliitto, Perususomalaiset...

    Missä nimessä on tuo vaatimasi puolue..esiintyy??

    Keskustahan on palannut juurilleen. Alunperin nimessä ei ole ollut "puolue"

    Puoluesanahan on SDP:llä sekä lyhenteessä että molemmilla kotimaisilla kielillä

    Suomen Sosialidemokraattinen Puolue - Finlands Socialdemokratiska Parti r.p.


    joo, olihan kepulla tosiaan


    Suomen Maalaisväestön liitto

    Sopisi hyvin edelleen

    Äänestä

  • mämämämmämäsässäsä kirjoitti:

    Puoluesanahan on SDP:llä sekä lyhenteessä että molemmilla kotimaisilla kielillä

    Suomen Sosialidemokraattinen Puolue - Finlands Socialdemokratiska Parti r.p.


    joo, olihan kepulla tosiaan


    Suomen Maalaisväestön liitto

    Sopisi hyvin edelleen

    Jaa löyty yksi.

    Entä muut?

    Äänestä

  • ????????????? kirjoitti:

    Jaa löyty yksi.

    Entä muut?

    Yhtähän vain kysyitkin!

    laitetaan nyt toinenkin, vain osoittamaan kepujen tyhmyys

    RKP - Svenska folkpartiet i Finland, Suomen ruotsalainen kansanpuolue

    Äänestä

KAIKKI PUOLUEET ON VAUHTANEET NIMEÄÄN AIKOJEN SAATOSSA.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sapiens dux kirjoitti:

Keskusta on vaihtanut vuosien saatossa nimeä, kuten monet kuuluisat rikolliset, kuten Juha Valjakkala ja monet, monet muut.
Tällä tietysti yritetään päästä eroon kiusallisesta menneisyydestä, jotka kaikki heti tunnistavat, mutta ei ole noiden rikollisten nimen vaihto auttanut ja samaa pätee tähän maalaisliittoon.

Maalaisliitto on maalaisliitto, vaikka tukiaiset lopetettais. Rosvoporukkana pysyy, eikä siitä nimen muutoksella tule koko kansan puoluetta. Ei tule rehellisen veronmaksajan etujen ajajja. Pysyy källintekijöiden puolueena. Oman edun tavoittelijoiden puolueena ja Suomi nimisen maan pettäneenä kaulapantatsuhna puolueena.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu