Jokaisella on oma tarinansa tässäkin asiassa. Itse ilmoitin erostani virallisesti vasta nyt vähän aikaa sitten, vaikka de facto en ole oikeastaan ollut VL yli 20 vuoteen. Mielestäni, ei ole ollut tarpeellista tehdä siitä virallista ilmoitusta aiemmin. Nyt jostain syystä tuli vaan tarve ilmoittaa asiasta virallisesti muutamalle, joten kerroin etten enää ole edes nimellisesti VL. Olen kuitenkin käytännössä elänyt nämä vuodet kuin melkein kuka tahansa ei -VL, paitsi että käynyt Yrkällä ehkä kerran kolmessa kuukaudessa. Olen kuitenkin mielestäni uskonut jollain lailla ja halunnut olla tälläisenä ulkojäsenenä, vaikka en VL:n elämäntapasääntöjen mukaan ole elänytkään.
Ehkä syynä, etten ole tätä asiaa enemmin ilmoittanut, on ollut se etten ole halunnut pahoittaa muutaman perheen jäseneni mieltä. Nyt kuitenkin asia alkoi vaivaamaan, niin että kerroin asian suoraan.
Onko muilla kokemuksia tälläisestä pitkäaikaisesta "ulkojäsenyydestä"?
Ehkä syynä, etten ole tätä asiaa enemmin ilmoittanut, on ollut se etten ole halunnut pahoittaa muutaman perheen jäseneni mieltä. Nyt kuitenkin asia alkoi vaivaamaan, niin että kerroin asian suoraan.
Onko muilla kokemuksia tälläisestä pitkäaikaisesta "ulkojäsenyydestä"?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Henkinen ulkojäsenyys lienee monenlaista. Sellaista se voi olla toisesta suunnastakin tulleesta. Jos elämäntapa on se mikä määrittää uskoa, olen varmastikin ulkojäsen. Sanalla itsellään sen kuulemisella on kuitenkin minulle tarve, joka saa palaamaan aina uudestaan. Kun en ole syntynyt vanhoillislestadiolaiseksi en ollankaan ymmärrä "elämäntapauskoa". Toki minun moraalisääntöni pitkälti ovat Raamatun perusteella olleet lähellä jo aiemminkin. Esimekiksi ajatukset avioliitosta elämänikuisena ja yhtenä liittona on peruskristillistä sisäisenä tuntemuksena. Alkoholista pidättäytymisen ymmärrän hyvin, kun sen haitata ovat niin suuret kaikilla elämänalueilla. Sinänsä se on monessakin suhteessa syntikäsitteenä vaikea, kun Jeesus kiistatta joi viiniä. En ollenkaan usko mehuteoriota. Karitsan häissä meille on luvattu viiniä. Välimeren maissa tavallinen ruokajuoma on ollut vedellä laimennettu viini lapsillakin esim. Ranskassa, kun siellä ei ole kyse perinteisestä "maitomaasta" kuten pohjoisessa. Tulee ymmärtää ruuan säilymisen ongelmatiikka kuumassa ilmastossa suhteessa Suomeen. Maito on pilaantuva ja aiheutti hyvinkin vaarallisia usein kuolemaan johtaneita lasten ripuleita aikoinaan ennen pastöroinnin keksimistä täälää meillä kylmässä pohjolassakin.
Minun ymmärrykseeni ei sitten mahdu miten radiosta voi valita sopivat ja sopimattomat ohjelmat mutta televisiosta muka ei voisi. En ymmärrä kaiken kulttuurin synnillistämistäkään. Esim. Shakespearen klassikkonäytelmät asettava meidät inhimillisen pahan ääreen niiden kysymysten kanssa mitä uskonnonkin kautta lähetytyään. Muistaa pitänee, että keskiajan teatteri on ollut usein kirkosta lähtenyttä oppimattoman kansan valistamista, ei puhtaasti viihdettä. Miksei taidettakin lähestytä sen sisällön kautta arvioiden. Jotenkin tuntuu, että vanhoillislestadiolaisia aikuisia kohdellaan pikkulapsina, joiden ei koskaan tarvitse kasvaa aikuisiksi aikuisen vastuuseen.
Nimittäin minä tulkitsen tämän jakeen aikuisena ihmisenä aikuisen uskossa ja vastuussa kasvamisena.
1. Kor. 14:20
Veljet, älkää olko ajatuksiltanne lapsia. Pahuudessa olkaa kehittymättömiä, ajattelussanne aikuisia. [Room. 16:19 ]
Vain aikuisen ihmisen uskolla voi mennä tuntemattomalle maaperälle. Aikuinen ihminen ei voi rakentaa elämäänsä ennalta laaditun ohjekirjan varaan vaan sisäisen tuntemuksen varaan. Ei ole olemassa ulkoista "automaattia", joka tietää jokaiseen asiaan ratkaisun niin kuin pieni lapsi kysyy äidiltään. Suuntaviivat pitää olla selvillä mutta tilanneratkaisut aikuinen ihminen tekee silloin, kun se tilanne on. Emme elä maalaiselämää 1800-luvun maaseudulla vaan globaalissa maailmassa tämän päivän työelämässä. Ei ole pakko hillua pikkujouluissa pienessä tai suuressa hiprakassa pikkutunneilla, mutta jouluaterian voi nauttia työtovereiden kanssa vaikka taustalla soisi muutakin kuin siionin laulut ja lähteä sitten pois.
Kiitos erittäin hienosta kirjoituksesta! Pitkälti noin minäkin uskoin kauan ja oli aito halu myös kuulla sanaa. Kuitenkin kun kai juuri noista elämäntapasäännöistä poikkeamisten suhteen yhä useammat jättivät tervehtimättä Jumalan terveellä yms. olen sitten tullut tähän nykyiseen tilanteeseen. Kai olen jokasuhteessa jotenkin muutenkin jo persoonallisuudeltani sellainen, että en ole koskaan voinut ymmärtää mustavalkoista suomalaista ajattelutapaa joka myös muuallakin kuin tässä yhteisössä on yleinen.
En ymmärrä miten 1880-luvun Lapin( tapa)kulttuuri voi määrittää nykyajan ihmisen elämäntapaan liittyviä asioita. Pidä kiinni omasta uskostasi kuitenkin niin pitkään kuin mahdollista.
Täytyy vain toivoa, että Kristus puhdistaisi seurakuntaa ja tuollaisista elämäntapasäännöistä päästäisiin. Todellsia uskovaisiahan ovat ne, joiden sydämessä Kristus asuu. Ei ne, jotka määrättyä elämäntapaa noudattavat. Tämä elämäntapa lienee kehittynyt pitkällä ajanjaksolla ja tiettyjen persoonien vaikutuksesta.
Tiedän ja uskon, että tämä on Jumalan lasten lauma, mutta kaikkea on vaikea hyväksyä. Kohdallani elämä ei ole ollut helppo, tie on ollut kivinen. Olen tuntenut usein, että minua ei hyväksytä ja minun virhettä ei jotkut anna koskaan anteeksi - olen tuntenut olevani joukon vieressä kulkija. Vaikeassa avioliitossamme, osa haluaa nähdä asiat mustavalkoisina ja uskoo vain toisen osapuolen kertomuksia. Usein toivon, että joku tulisi ja turttuisi olkapäästä ja kysyisin - kuinka jaksat. Tämä kysymys voisi olla paljon tehokkaampi kuin se kun kysytään, et ole jaksanut tulla seuroihin. Nämä on kaksi eri kysymystä. Ensimmäinen kysymys voisi johtaa siihen, että jaksaisinkin tulla seuroihin.