Malacy O'Morgain ja paaviluettelo Kristuksen tuloon saakka

hertha

Irlantilainen pappi ja näkijä Malachy O'Morgain (k. 1148) luetteli etukäteen kaikki tulevat katolisen kirkon paavit Kristuksen toiseen tulemiseen saakka. Paaveista käytetään vertauskuvallisia nimiä. Kuoltuaan tästä papista tuli ensimmäinen irlantilainen pyhimys.

Vertauskuvallisten nimien osuvuudesta esimerkkinä: Pius III (1503) sai nimityksen "Pikkumies". Paavin italialainen sukunimi sitten olikin Piccolomini (eli "pieni mies")... Johannes Paavali II (nykyinen paavi) on luettelossa nimellä "De Labore Solis" ("Auringon työstä"). Hänen seuraajansa on Malakiaan mukaan "De Gloriae Olivae" ("Öljypuun kunniasta") "Oi mikä rauhan, oliivipuun kunnian ja Herran lähettiläs", luonnehtii Malakias. On ounasteltu, että tämä paavi osallistuisi vahvasti Lähi-Idän pitävään rauhanprosessiin. On jopa toivottu, että tämän paavin toiminta saisi juutalaiset kääntymään joukoittain kristinuskoon (messianismi)! Pyhän Benedictuksen ennustus 500-luvulta kertoo, että benediktiinien joukosta tullaan johtamaan kirkkoa ennen viimeistä suurta sotaa hyvän ja pahan välillä. Ja benediktiinijärjestöä kutsutaan myös "oliivilaiseksi"...
Paaviluettelon viimeinen on sitten "Petrus Romanus" ("Pietari roomalainen"). Vainot koettelevat Rooman kirkkoa ja koko kaupunkia, ja Rooma hävitetään "rikollisesti". Paavi Pius X:n kerrotaan vuonna 1909 nähneen näyn, jossa paavi joutuu lähtemään Roomasta astellen omien pappiensa kuolleiden ruumiden yli, ja tähän viittaavia ennustuksia on muitakin. Omana arvelunani esitän: mahdollinen suuri terrori-isku?

Tällaisia ennustuksia löytyy Seppo Aallon ja Veijo Minkkisen toimittamasta kirjasta "Michel Nostradamus - Nostradamuksen ennustukset kommentaareineen". Kirjan alkuosassa on nimittäin käsitelty muitakin yleismaailmallisia ennustuksia.

---

Kyllähän ennustuksiinkin voi uskoa, jos ei lakkaa uskomasta järjen käyttöön...

16

1374

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • masa

      oli se paavi, jonka nimeen liittyi "kuukausi" ja
      joka sitten olikin vain kuukauden paavina ja sai
      surmansa.Miten se muuten tapahtui?

      Muistakaamme, että paavi on luterilaisten tunnustuskirjojen mukaan anikristus!

      • hertha

        "De Medietatae Lunae" oli Johannes Paavali I vuonna 1978.

        ---

        Ovatko luterilaiset tunnustuskirjat auktoriteetti sanomaan, kuka on antikristus? Katolisilla, ortodokseilla, reformoiduilla jne. voi olla omat käsityksensä.

      • raimo
        hertha kirjoitti:

        mutta tunnustuskirjat pitävät yhtä sen kanssa,
        mitä Ilmestyskirjan karitsansarvinen peto merkitsee. Peto on nimenomaan "maasta" eli kirkolliselta pohjalta, eikä "merestä" eli kansojen sekasortoisesta tilasta tuleva.

        Karitsan sarvet viittavat Kristukseen, mutta suu, joka herjaten puhuu, väärään kristillisyyteen.

        Paavi on VICARIVS FILII DEI (sanat paavin tiarassa) eli Jumalan Pojan sijainen ja sitähän
        (anti= sijainen, vastainen) antikristus hengellisesti juuri tarkoittaakin.

        Noista latinan sanojen kirjaimista tulee myös
        niiden roomalaisten lukujen summaksi, jotka ovat numeroita, luku 666

        VICARIVS FILII DEII

        VI = 6
        C =100
        IV = 4
        I = 1
        I = 1
        L = 50
        II = 2
        D = 500
        II = 2 ( Tarkista L ja D)

        yht 666

      • Theofilos
        raimo kirjoitti:

        Tuon luvun voi laskea vaikka maitopurkin kyljestä, jos vain jaksaa kuluttaa kynänterää.

        MARTINUS LUTHERNUS
        On se laskettu tuostakin nimestä (N vain ei kuulu siihen).

        Millä perusteella "maa" tarkoittaa kirkkoa?

    • Kristitty Israelin ystävä

      Voiko tätä paaviluetteloa saada kokonaisuudessa suomen-kielisenä ,ja mistä ?

      Ymmärsinkö oikein,että nykyisen paavin jälkeen tulee enää kaksi paavia ?

      Kiitos.

      • hertha

        Katselin tuossa pikapikaa Googlelta, enkä oikein löytänyt tarkempaa infoa tuosta paaviluettelosta. Mainitsemastani kirjasta tarkistin, ja näyttää, että Malachyn ennustuksen mukaan nykyisen paavin jälkeen tulisi vain kaksi paavia. Kirjassa puhutaan myös joistakin muista vanhoista ennustuksista Nostradamuksen ja Malachyn lisäksi.

        Tietysti, jos on hyvin kiinnostunut asiasta, voisi yrittää ottaa yhteyttä kirjan tekijöihin (kustantaja on Like) ja kysyä heiltä osviittaa.

      • masa

        enää on tunnettu asia siitä lähtien kun nykyinen puolasta kotoisin oleva henkilö tuli paaviksi ja
        joskus on selitetty De labore sole-nimeen liittyvän myös jotenkin "työväki" ja "aurinko"

        koska latinan labore= tehdä työtä

        ja sole (olisko "ainoastaan" "vain" mutta
        jotenkin se viittaa myös aurinkoon

        Mistäkö lennähti solabore/ solidarnos

      • Clero
        masa kirjoitti:

        ...jaahas. Sitä on nähtävästi löydetty netistä etc. latinan sanakirja ja näin ollaankin sitten vallan itseoppineita latinisteja. Kannattanee tarkistaa käännös uudemman kerran.
        (vai olisko "auringon työstä" tai jotain?)
        Nyt lennähdän pois.

    • Theofilos

      En usko, että Kristuksen tuloon. Vertaa hänen ennustuksiaan Vanhan Lehmuksen Lauluun (joka on luult. 1800-luvulla kirjoitettu ennustus). Uskoisin, että Malachyn ennustukset päättyvät Antikristuksen hyökkäykseen Vatikaania vastaan. Antikristus tuhotaan myöhemmin, mutta sen jälkeen katolinen kirkko syntyy uudestaan. Siitä voi alkaa uusi lista paaveja. Ks. Kenturia 10/72.

      • raimo

        tuskin hyökkää Vatikaania vastaan, koska paavi
        on nimenomaan Ilmestyskirjan karitsansarvinen
        peto eli antikristus ja toisella nimellä väärä
        profeetta. Merestä nouseva peto, jota joka
        on valtioliitto, kymmenen sarvea ja jota johtaa
        miekanhaavasta toipunut Saksa, kyllä käy porttokirkon kimppuun ja tuhoaa sen. Rooman savut
        on kuvattu Ilmestyskirjassa.

        Antikristus on hengellinen johtaja, siis paavi, joka villitsee ihmiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi ja ottamaan
        merkin ja osto- ja myyntinumeron, siis ei antikristus Roomaa tuhoa vaan lopun ajan Jumalasta
        luopuva peto, lohikäärmeliittovaltio, joka on pohjimmiltaan ateistinen ja tuhoaa kaiken uskonnollisen ja ei sen jälkeen ole papeilla tai
        piispoilla enää "kenttää" eikä tule uusia paaveja.
        Jeesus Kristus saapuu ja tuhoaa pedon jne...

        Ei ole mitään luotettavia todisteita siitä, että paavi on Antikristus. Lutherin jutut eivät todisteiksi riitä.

      • raimo
        Theofilos kirjoitti:

        Ei ole mitään luotettavia todisteita siitä, että paavi on Antikristus. Lutherin jutut eivät todisteiksi riitä.

        sanat riitä: Vicarivs filii deii= Jumalan Pojan
        sijainen.

        Eikö paavin sanan erehtymättömyys-oppi kuvaa Jumalan erehtymättömyyden matkimista!

        Eikö katoliset asenteet joo puhu antikristillisyyden puolesta!

      • Theofilos
        raimo kirjoitti:

        sanat riitä: Vicarivs filii deii= Jumalan Pojan
        sijainen.

        Eikö paavin sanan erehtymättömyys-oppi kuvaa Jumalan erehtymättömyyden matkimista!

        Eikö katoliset asenteet joo puhu antikristillisyyden puolesta!

        Tulee se muistakin sanoista.

        Paavin erehtymättömyys -oppi on katolilaisen kirkon taholta jo hylätty. Eihän se kauaa elänytkään.

        Mitkä asenteet?

      • raimo
        Theofilos kirjoitti:

        Tulee se muistakin sanoista.

        Paavin erehtymättömyys -oppi on katolilaisen kirkon taholta jo hylätty. Eihän se kauaa elänytkään.

        Mitkä asenteet?

        kahdenlaisia lopun ajan antikristuskäsityksiä
        -maallinen hirmuhallitsijadiktaattori
        -hengellinen johtaja, jumalaksi itseään kutsuva

        Ilmestyskirjasta löytyvät molemmat
        -meripeto, kansojen liittovaltio, Saksa-johtoinen

        -maasta nouseva, kirkollinen, kartisan sarvinen
        eli hengellinen johtaja

        Viimeksi mainittu puhuu ensimmäisen puolesta, mutta ensimmäinen surmaa tämän lopulta.

    • Paavi Auringossa
    • krititty t

      Nykyinen paavi on luettelon mukaan viimeinen paavi! Suomalaispojan näyn mukaan atomivoima tuhoaa ihmiskunnan 45vuodessa! Ja tuo näky oli ilmoitettuna vuuodelle 1972. Ja siten loppu olisi vuonna 2017.' Mutta Jumalan sormi voi kaiken muuttaa!'

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9154
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7897
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5600
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2341
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2085
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1734
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1673
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1419
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1355
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1243
    Aihe