Esim. Kokolan satama tulee kutistumaan ½
Urpilaisen " kotisatama ".
Hallitus vain tekee päätöksiä, esittelessään eduskunnalle.
Voi myös muuttää mielestään huonoja päätöksiä, jotka tulleet taaempaa, jos haluja siihen on.
Lähtiskö vihreät ja vasurit hallituksesta jos näitä muutettaisiin.
Jos keskusta olisi hallituksessa se tekisi tuntuvan lisäajan muutoksiin rikkidirektiiviin Suomen osalta.
Se painaisi sen läpi.
Keskusta on sellainen, työtä arvostava.
Kolaus koko logistiikkaketjulle
Kaivosyhtiöiden reittimuutokset olisivat Torbjörn Wittingin mukaan katastrofi Kokkolan satamalle. Jos kaivosyhtiöt suuntaavat valtamerisatamiin, Kokkolan sataman liikenteen arvioidaan puoliintuvan nykyisestä.
–Muihin suomalaisiin satamiin ei juuri tule yhtä suuren kokoluokan aluksia ja yhtä monta kuin meille. Ollaan varmasti häviäjien kärjessä, tuumaa 50 vuotta kaivosteollisuutta palvelleen sataman johtaja.
Jos kaivosyhtiöt hylkäävät suomalaissatamat, kolaus on Wittingin mukaan kova koko suomalaiselle logistiselle ketjulle. Työpaikkoja on vaarassa huimat määrät.
Witting toivoo, että Suomi neuvottelee kansallisen siirtymäajan rikkidirektiiviin. Näin siihen ehdittäisiin sopeutua paremmin.
–On hyvä asia, että ympäristöstä pidetään huolta, mutta sen pitää olla suhteessa muun maailman päätöksiin. Tietyllä siirtymäajalla ympäristönsuojelu voisi toteutua myös taloudellisesti. Minä en ymmärrä, miksi päättäjät eivät ole halunneet sitä käyttää.
http://www.verkkouutiset.fi/index.php/kotimaa/30-kotimaa-paauutinen-stt/113655-satamapomo-rikkidirektiivi-uhkaa-kuljetusalaa

Vastaukset 1
Vanhimmat
Keskusta kohta " isontalon isäntä "
Nämä korjataan heti sitten. Jos ennätetään hätiin.