hei kaikki ! Toivottavasti edes joku lukisi tämän ja ymmärtäisi tilanteen.
Yritin jo aikaisemmin kirjoittaan nuorten puolelle,mutta vastaukseksi sain vain kaikenlaisia turhia ja "vittuilevia" kommentteja ..
Olen siis vasta 14 vuotias tyttö,mutta asiani ovat todella huonosti.
Kaikki alkoi siitä kun ainoa ystäväni ns.vietiin minulta. Me teimme kaiken yhdessä, meillä oli hauskaa jne... Mutta sitten hän alkoi olemaan muiden kanssa ja minä jäin varjoon, aloin viettämään aikaa toisten kavereideni kanssa, mutta se ei ollu ollenkaan sama juttu.. Muut ystäväni ovat kiinnostuneet aivan eri asioista kuin minä ja heillä on paljon yhteisiä menoja yhteisiin harrastuksiinsa, joihin minä en enää mahdu mukaan tms.... Olen yrittänyt löytää uusia ystäviä netin kautta, mutta en vain jostain syystä ole onnistunut. Sitten, tässä ei ollut ainoa ongelmani... Isäni on alkanut jotenkin vihaamaan minua, syytä en tiedä. Hän viettää aikaansa enemmän pikkusiskoni kanssa ja syyttää minua asioista joita en ole tehnyt. Ja jos esimerkiksi siskoni on tehnyt jotain väärää isäni syyttää siitä minua, ja äitini uskoo isääni, ja kuukausirahani kielletään tai muuta vastaavaa.
En saa enää unta, sillä ajattelen kuinka hyvin asiani olivat ennen tätä sotkua ; Minulla oli aivan ihana ystävä, joka jätti minut uuden "suositun" ystävänsä takia, Minulla oli ihana perhe, jonka kanssa vietin aikaa. Nykyään minulla ei ole enää mitään. Joka ilta joudun itkemään asioiden takia. Äitini taas vain aina sanoo minulle ,kun yritän puhua hänelle, että "Joo hahhah, tämä on tätä murkkuikää"
KIITOS JOS EDES JOKU VAIVAUTUI LUKEMAAN
toivottavasti saan apua joltakin... :(
Yritin jo aikaisemmin kirjoittaan nuorten puolelle,mutta vastaukseksi sain vain kaikenlaisia turhia ja "vittuilevia" kommentteja ..
Olen siis vasta 14 vuotias tyttö,mutta asiani ovat todella huonosti.
Kaikki alkoi siitä kun ainoa ystäväni ns.vietiin minulta. Me teimme kaiken yhdessä, meillä oli hauskaa jne... Mutta sitten hän alkoi olemaan muiden kanssa ja minä jäin varjoon, aloin viettämään aikaa toisten kavereideni kanssa, mutta se ei ollu ollenkaan sama juttu.. Muut ystäväni ovat kiinnostuneet aivan eri asioista kuin minä ja heillä on paljon yhteisiä menoja yhteisiin harrastuksiinsa, joihin minä en enää mahdu mukaan tms.... Olen yrittänyt löytää uusia ystäviä netin kautta, mutta en vain jostain syystä ole onnistunut. Sitten, tässä ei ollut ainoa ongelmani... Isäni on alkanut jotenkin vihaamaan minua, syytä en tiedä. Hän viettää aikaansa enemmän pikkusiskoni kanssa ja syyttää minua asioista joita en ole tehnyt. Ja jos esimerkiksi siskoni on tehnyt jotain väärää isäni syyttää siitä minua, ja äitini uskoo isääni, ja kuukausirahani kielletään tai muuta vastaavaa.
En saa enää unta, sillä ajattelen kuinka hyvin asiani olivat ennen tätä sotkua ; Minulla oli aivan ihana ystävä, joka jätti minut uuden "suositun" ystävänsä takia, Minulla oli ihana perhe, jonka kanssa vietin aikaa. Nykyään minulla ei ole enää mitään. Joka ilta joudun itkemään asioiden takia. Äitini taas vain aina sanoo minulle ,kun yritän puhua hänelle, että "Joo hahhah, tämä on tätä murkkuikää"
KIITOS JOS EDES JOKU VAIVAUTUI LUKEMAAN
toivottavasti saan apua joltakin... :(
Vastaukset 12
Vanhimmat
Aikansa kutakin
Itse olen menettänyt monta hyvää ystävää tai koko ystäväpiirin elämäni aikana, joten ymmärrän sinua hyvin. Jo alle kouluikäisenä perheemme muutti ja minun ystävät jaetenkin parhain ystäväni jäivät. Muistan kuinka surin tuota monta vuotta. Sain kyllä uusia ystäviä, mutta silti. No tietojeni mukaan tämä silloinen 6-vuotias tyttö on antanut lapselleen saman nimen kuin minulla. En ole uskaltanut häneen ottaa yhteyttä vaikka hänen yhteystiedot minulla on. Seuraavat merkittävät ystävät menetin aikuisiällä. Armeijakaverit tulivat ja menivät. Ihmiset siirtyivät opiskelusta työelämään ja perustivat perheitä. Kokonainen kaveripiiri hävisi yhtä-äkkiä. Ennen niin vauhdikas elämä vaihtui masennukseen. Tämän jälkeen jo ekalla luokalla tutuksi tullut ystävä lakkasi pitämättä yhteyttä / perusti perheen. Ilmeisesti hänen tyttöystävänsä ei katsellut hyvällä, kun olimme niin hyviä ystäviä. Ja taas harmitti vielä enemmän. No hankin uuden ystävän, joka oli minulle tosi tärkeä. Viiden vuoden kuluttua tämä jostain syystä lopetti äkisti yhteydenpidon. En tiedä miksi. Vieläkin harmittaa tuo. No nykyään minulla on yksi tosi tärkeä ystävä. En tiedä mitä teen, jos sattuisin menettämään hänet, mutta ainakaan pelkoa perheen perustamisesta ei tässä tapauksessa taida olla.
Eli kovaa voi tämä elämä olla ja ihmisiä tulee ja menee. Vanhemmiten ystävien löytäminen voi tulla vaikeammaksi. Koulun, netin tai harrastusten on mahdollista löytää uusia ystäviä, mutta tosi läheisen ystävän löytäminen ei aina ole helppoa ja ystävystyminen voi viedä paljon aikaa. Joistain harrastuksista löytää todella nopeata uusia läheisiä ystäviä. Netin kautta voi mennä paljonkin aikaa, mutta luovuttaa ei kannata jossain vaiheessa sieltä voi löytää todella mahtavia ihmisiä. Suru taitaa mennä ohitse vasta kun löytää uuden läheisen ystävän. Perheen tärkeys alkoi minulla vähenemään noin 16-vuotiaana, vaikka lapsena kärsin tosi pahasta koti-ikävästä. Voimia sinulle paljon!
kiitos paljon että olen saanut jo muutaman vastauksen ! :-) lisäisin tähän vielä uuden jutun, joka tapahtui tänään. Olen tässä jo jonkin aikaa seuraillut mukavan tuntuista poikaa, jota olen yrittänyt lähestyä juttelemassa ja hänkin on monesti minulle hymyillyt koulussa. Olisi ollut mukava saada edes joku, jolle voisin puhua avoimesti. Mutta tänään sain vastaa tietää että hänellä olikin tyttöystävä jonka kanssa kulki ohitseni käsi kädessä.Tyttö vieläpä soitti minulle ystävänsä numerosta ja uhkasi, että joku tulee vielä koulussa kyömään minua, kun olen yrittänyt lähennellä varattua.
Yritin puhua tästä "kavereilleni" mutta heillä oli kuulemma muita kiireitä eivätkä he ehtineet kuunnella juttuani. Taas olen aivan yksin asioiden keskellä. Ja vanhempani vain huusivat minulle taas, kuinka kokeesta oli tullut kutonen, mutta eipähän heitä kiinnosta kun yritän heille selittää ongelmistani.
nimim.auttakaa minua :(
Mikähän siinä on elämässä, että kun pitäisi käydä koulua niin koulu ei oikein kiinnosta. Kun sitten koulu on loppu, niin miettii, että pitäisi mennä kouluun, kun ei tajunnut silloin opiskella kun se oli ajankohtaista.
Jotenkin sisäinen levottomuus estää elämästä sitä hetkeä , joka juuri silloin on.
Sitten kun sitä ei ole niin alkaa kaipaamaan sitä.
Samoin on sinulle käynyt. Sinulla oli kaveri ja se meni pois. Nyt eläisit sitä mikä on jo mennyt. Et keskity nykyiseen eli kouluun. Katselet poikia yms.
Tietenkin se kaikki on normaalia elämää, mutta miksi ihmisen pitää olla niin hölmö, että ei tee silloin sitä kun se on vaan haaveilee sitten kun sitä ei ole.
Voisikohan joku viisastua ja keskittyä olennaiseen ?
Voisko joku olla parempi kun minä ?
no asiahan on nyt näin, että on hieman hankalaa keskittyä koulun käyntiin, sillä luokassani minua kiusataan myös. Tavallisesti luokkamme tytöt huomauttelevat vaatteistani, hiuksistani ja kuiskivat toisilleen, se ei ole mukavaa :/ Sitten välitunnilla he kertovat toisien luokkien oppilaille minusta kaikkea ja sitten he osoittelevat ja nauravat minulle, vaikka itse en olekkaan mitään tehnyt. Ja joka aamu yritän valita vaatteista mahd. huomaamattomat , yleensä ns tiukat farkut ja huppari tms .. Eikä minun ulkonäöllisestikkään pitäisi pajoa huomiota herättää, en ole kovinkaan pitkä,olen suht hoikka ja minulla on pitkät hiukset. Opettajat eivät huomioi kiusaamista, enkä tahdo mitään "valittajan" mainetta. Joten koulunkäynti hankaloituu syystä kuin toisesta.
Huonolla mielellä on paha ruveta opiskelemaan, ja koska en saa unta , olen todella väsynyt ja menettänyt halun opiskeluun, harrastuksiin ja muuhun.
Itsellä on kans asiat päin peetä. Minuakin kiusattiin koulussa, olen kärsinyt sosiaalisten tilanteiden pelosta, joka oli tehdä koulunkäynnin sietämättömäksi. Se on onneksi hieman helpottanut nyt, mutta nyt minulla on masennus(tein testin, tulos selvästi yli vaikean masennuksen rajan) mutten ole kehdannut kertoa siitä kenellekkään koska minua pidettäisiin aivan luuserina. Valmistuin viime keväänä amiskasta. Tuntuu että kouluaikoina minä olin se, jolta kysyttiin neuvoa ja minä tiesin kaiken(vaikken mikään hikari ollutkaan vaan hyvämuistinen) nyt on toisinpäin. Nyt minun pitäisi tietää jotain kun pitäisi töitä tehdä, mutta nyt minä en tiedä mitään ja muut tietää kaiken. Olin ekassa työpaikassani 1,5 kuukautta, mutta lähdin sieltä koska minulla ei vastavalmistuneena ollut tarpeeksi ammattitaitoa, eikä työpaikalla ollut kunnon ohjausta työhön. En sitten tiedä olenko minä liian tyhmä vai kuuluuko minun vielä osatakkaan tämän enempää. Mutta kuitenkin tämä työpaikka polki itsetuntoani entistäkin alemmas, jos se on enää edes mahdollista. En näe tulevaisuuttani ollenkaan valoisana. Enkä koe enää mielihyvää mistään, kaikki on samantekevää. Välillä silmät yrittää itkeä vaikka minua itseäni ei itkettäisi. Tätä on masennus. Nykyään on työpaikoilla hurjat vaatimukset, vain parhaat menestyy. En minä joka on jäänyt elämän jalkoihin jo aikoja sitten. Tiedän miltä sinusta tuntuu, et ole yksin. Jos voisin jotenkin auttaa niin auttaisin.
Ps. Liian usein masennus menee murrosiän piikkiin. Vanhemmat/ihmiset ei ymmärrä masennusta. Ne pitää sitä yleensä vain laiskuutena. En ymmärrä vanhempiasi. Toivottavasti saat asiasi kuntoon.
Kiitti taas paljon teille vastauksista :) On tosi mukava, että ees jotkut ymmärtää !
nimim. auttakaa minua :(
vastauksia vaan :)
Itse olen 19v ja kokemuksesi muistuttavat hyvin paljon omia yläaste aikoja. Poikkeuksena oli että ahdistukseni meni niin pahaksi että lopetin koulunkäynnin 8. lk ja minut passitettiin perhekotiin. Perhekodissa menetin täysin uskon viranomaisiin ja aikuisiin jotka työskentelivät nuorten kanssa. Sieltä kuitenkin löysin vertaistukea muista nuorista ja pitkäikäisiä ystäviä. Neuvoni voisi olla siis että yritä löytää ystäviä ihmisistä joita maailma on myös jo satuttanut, kenties ihmisiä jotka ovat jo selvinneet omista ongelmistaan ja ymmärtävät sinua, ehkä voivat jopa auttaa. He harvemmin kääntävät selkäänsä ilman syytä koska tietävät kuinka paljon sellainen satuttaa. Netti on mahdollisesti sopiva paikka etsiä, kunhan varoo ihmisiä jotka eivät ole sitä mitä väittävät. Itse esiintyisin iättömänä kylläkin, välttääkseni leimautumista 'murrosikäiseksi angstiteiniksi'. Olen aina ollut hyvin avoin omista ongelmistani jopa tuntemattomille ihmisille, ja olen sitä myötä saanut kaveripiirin joka hyväksyy minut sellaisena kuin olen, ehkä sekin olisi kokeilemisen arvoista mahdollisten uusien tuttavuuksien kanssa.
Kokemukseni mukaan todellinen ystävä ei jätä toista minkään syyn varjolla. Sitten on ns. ystäviä , jotka haluavat hyötyä ystävyssuhteesta pönkittääkseen omaa egoaan.
Kouluterveydenhoitajan kanssa vois hyvä keskustella luottamuksella.
tuo on ihan totta ! ja sehän siinä vaikeaa onkin :( en koskaan tainnut olla parhaalle ystävälleni hänen ystävänsä... Terveydenhoitajan kanssa olen jo jutellut, mutta hän vain alkoi selittämään minulle uusista harrastuksista ja että menisin rohkeasti juttelemaan uusille ihmisille koulussa. Tämä ei minua paljoa auttanut...ehkä en avautunut tarpeeksi.
Kiitos taas kerran vastauksista!