Kun nyt

on lähestymässä Suomen itsenäisyyspäivä, niin olisi hyvä muistaa, ettei se nyt niin itsestään selvyys ollut.
Nimittäin kun siitä silloin 95-vuotta sitten senaatissa äänestettiin, niin äänestystulos oli 100-88.
Eli porvarien ääniä oli 100, ja sosialistien 88.
Siis mitäs nuo 88 äänen kannattajat nyt oikein ollenkaan juhlivat, kun hävisivät tuon äänestyksenkin silloin.

No voivathan he juhlia sitä, että eivät voittaneet, ja Suomesta tuli itsenäinen tasavalta.

Kyllähän ne ovat senkin jälkeen koko ajan olleet maamme kehitystä itsenäisenä valtiona jarruttamassa, ja olleet maatamme viemässä sosialismiin, että punaliput vain hulmunneet.
Kolme demupressaa ja lukuisat demupääministerit ja muut toverit ovat saaneet maamme melkein konkurssin partaalle, vaan urheasti on kansamme jaksanut heidän tavoitteensa torpata näinkin pitkään. Ja hyvä näin.

Siis miksipä nytkään luopuisimme itsenäisyydestämme edes eu-n hyväksi.

Hyvää itsenäisyyspäivän odotusta vaan kaikille, jopa niillekkin, jotka eivät sitä olisi toivonutkaan tapahtuvaksi.
1882
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Otto Wille Kuusinen oli SDP puheenjohtaja myös aikanaan.

Kaikki tietää Kuusisen tavoitteet Suomalaisiin.
Siperiaan vain olisi pitänyt kantasuomalaiset laittaa mielestään.

Äänestä

Meni jo. Mutta oli hyvää aikaa.

Äänestä

Ne 88 äänen kannattajat juhlivat myös Suomen itsenäisyyttä. Et ole näemmä oikein perillä sen ajan historiasta, joten yrtiän nyt sivistää sinuakin tässä asiassa.

Ensinnäkään asiasta ei äänestetty senaatissa. Äänestys suoritettiin valtiopäivillä 6.12.1917. Kukaan ei vastustanut itsenäisyyttä valtiopäivillä. Vasemmistolla oli vain oma rinnakkainen esitys itsenäisyydestä. Siis myös ne 88 edustajaa kannattivat itsenäisyyttä. Itse asiassa heidän ryhmänsä oli aiemmin kesällä julistanut Suomen itsenäiseksi, mutta silloin porvarit onnistuivat torppaamaan Suomen itsenäisyyden juonittelemalla venäläisten kanssa. Jos vasemmiston valtalaki olisi hyväksytty, Suomen itsenäisyyspäivää vietettäsiin heinäkuussa. Itsenäisyyden aika olisi ollut noin puoli vuotta pitempi kuin se on nyt. Porvarit siis lopulta kääntyivät hekin itsenäisyyden taakse.

Muiltakin osin kirjoituksesi on kovin asenteellinen ja virheellinen, mutta uskovaisia on aina vaikea käännyttää harhaopistaan, joten katson sen yrittämisen toivottomaksi.

Äänestä
  • ollut vihollisen puolella?

    Äänestä

  • Oikeasa olet, eduskunnassa äänestettiin senaatin antamasta esityksestä, tuli vain pieni ajatuskatkos.
    Mutta silloin kuitenkin sosialistit äänestivät itsenäisyyttämme vastaan, 88 äänellä, ja hävisivät tuon äänestyksen.
    Eli hiuskarvan varassa oli itsenäisyytemme.
    Pitääkö Mpp:lle vielä kirjoittaa selkokielellä, että senaatin antama itsenäisyysjulistus hyväksyttiin eduskunnassa äänin 100-88, porvarien 100 äänellä, sosialistien 88 ääntä vastaan.
    Että senajan historiasta kyllä ollaan perillä.

    Äänestä

  • Arvo kas Itsenäisyys kirjoitti:

    Oikeasa olet, eduskunnassa äänestettiin senaatin antamasta esityksestä, tuli vain pieni ajatuskatkos.
    Mutta silloin kuitenkin sosialistit äänestivät itsenäisyyttämme vastaan, 88 äänellä, ja hävisivät tuon äänestyksen.
    Eli hiuskarvan varassa oli itsenäisyytemme.
    Pitääkö Mpp:lle vielä kirjoittaa selkokielellä, että senaatin antama itsenäisyysjulistus hyväksyttiin eduskunnassa äänin 100-88, porvarien 100 äänellä, sosialistien 88 ääntä vastaan.
    Että senajan historiasta kyllä ollaan perillä.

    Todistat edelleen, ettet ole perillä Suomen historiasta ja osoitat Jukolan Jussin kovapäisyyttä senkin jälkeen, kun sinulle on jo kerrottu asian oikea laita.

    Senaatin antama itsenäisyysjulistus hyväksyttiin niin kuin kerrot. Mutta jos hyväkstyksi olisi tullut vasemmiston esitys, se olisi edelleen tarkoittanut itsenäisyyttä. Vasemmisto ei siis vastustanut itsenäisyyden julistamista vaan teki siitä vain oman vastaehdotuksensa. Vasemmisto edellytti vain, että itsenäisyydelle pitää saada NL:n tunnustus. Itse asiassa vasemmiston esitys toteutuikin hiukan myöhemmin, kun tuollainen tunnustus sitten saatiin. Heinäkuussa 1917 vasemmisto oli vielä paljon radikaalimpi, kun se julisti Suomen itsenäiseksi kysymättä asiaa lainkaan Venäjältä. Silloin itsenäisyys ei porvareille jostain syystä vielä maistunut ja Suomi jäi sen vuoksi edelleen Venäjän alaisuuteen. Mahdatko pohtia, mistä moinen itsenäisyyden vastainen ponnistelu silloin johtui ja miksi takki sitten puolen vuoden sisällä kääntyi?

    Ennen itsenäisyyden julistamista Suomessa oli kaksi tahoa, jotka aktiivisesti ajoivat itsenäistymistä. Ne olivat kansallismieliset fennomaanit ja poliittinen vasemmisto. Porvaristo ja ruotsinkielinen virkamieseliitti sen sijaan vastustivat itsenäisyyteen pyrkimistä. Tämä on tainnut sinulta autaasti unohtua.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Ei heinäkuussa 1917 eduskunnan käsittelyssä ollut vielä itsenäisyysjulistus, vaan valtalaki, jolla eduskunta olisi ottanut yksin itselleen oikeuden säätää, vahvistaa ja toimeenpanna kaikki Suomen lait ulkopolitiikkaa ja sotilaallisia asioita lukuun ottamatta.

    Kysymys ei ole saivartelusta, sillä koska päätösvallan ulkopuolella oli ulkopolitiikka ja sotilaallisasiat, ei voi puhua itsenäisyydestä käytännössäkään. Toki siihen se tähtäsi, kuten sittemmin 15. marraskuuta hyväksytty valtalain vastine, joka muistaakseni käsitti myös nuo ulkopolittiset ja sotilaskysymykset.

    Suunnilleen tuohon tapaanhan edettiin Baltian maissakin 1990-luvun alussa. Ensin "otettiin valta", itsenäisyysjulistus tuli vasta myöhemmin. Kyllä ne liittyvät toisiinsa, mutta ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Juridisesti valtalaki on vain autonomisen aseman uusi, omaehtoinen määrittely.

    Ei tässä kannata ryhtyä mustamaalaamaan mitään puoluetta itsenäisyyden vastustamisesta. Puolueilla oli vain eri strategioita sen määrittelemiseen ja strategia muuttuivat niin Venäjän kuin Suomenkin poliittisen asetelman vaihtuessa.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Todistat edelleen, ettet ole perillä Suomen historiasta ja osoitat Jukolan Jussin kovapäisyyttä senkin jälkeen, kun sinulle on jo kerrottu asian oikea laita.

    Senaatin antama itsenäisyysjulistus hyväksyttiin niin kuin kerrot. Mutta jos hyväkstyksi olisi tullut vasemmiston esitys, se olisi edelleen tarkoittanut itsenäisyyttä. Vasemmisto ei siis vastustanut itsenäisyyden julistamista vaan teki siitä vain oman vastaehdotuksensa. Vasemmisto edellytti vain, että itsenäisyydelle pitää saada NL:n tunnustus. Itse asiassa vasemmiston esitys toteutuikin hiukan myöhemmin, kun tuollainen tunnustus sitten saatiin. Heinäkuussa 1917 vasemmisto oli vielä paljon radikaalimpi, kun se julisti Suomen itsenäiseksi kysymättä asiaa lainkaan Venäjältä. Silloin itsenäisyys ei porvareille jostain syystä vielä maistunut ja Suomi jäi sen vuoksi edelleen Venäjän alaisuuteen. Mahdatko pohtia, mistä moinen itsenäisyyden vastainen ponnistelu silloin johtui ja miksi takki sitten puolen vuoden sisällä kääntyi?

    Ennen itsenäisyyden julistamista Suomessa oli kaksi tahoa, jotka aktiivisesti ajoivat itsenäistymistä. Ne olivat kansallismieliset fennomaanit ja poliittinen vasemmisto. Porvaristo ja ruotsinkielinen virkamieseliitti sen sijaan vastustivat itsenäisyyteen pyrkimistä. Tämä on tainnut sinulta autaasti unohtua.

    Vasemminto edellytti, että itsenäisyydelle pitää saada N-L:n tunnustus, mitäpä muuta nuo nykyisinkin Venäjämieliset vasemmistolaiset olisivat voineetkan vaatia.
    Tottakai he olisivat vain tehneet maastamme Sosialistisen venäjän alusvaltion.
    Tuoreemmat tapahtumat kertovat ilmiselvästi, että vielä seitkytluvullakin, vasemmistomme olisi ollut halukas osaksi itäistä naapuriamme.

    Ei siksi eikä senpuolueen, vaan kun demupellet vasukkabuudeleineen hyvin tietävät, että demareiden perustamisen takana on itänaapurimme.
    Etsihän käsiisi se demareiden perustamisasiakirja, ja totea itse, miten asia on.

    Se on nyt pääasia, että Suomi on onneksi itsenäinen, vaikka matkan varrella demaritvassukat ovatkin yrittäneet lyödä asiansuhteen kapuloita rattaisiin.
    Sitä on monenlaista propakandistista näin Neuvostoliitossa ohjelmaa tullut, kuin Neuvostoliitto tänään lehteä julkaistuksi Suomenkin maaperällä demuvasukoiden toimesta.

    Kyllähän jokainen täyspäinen käsittää jo sijaintimme perusteella, että Venäjä on naapurimme, mutta sitä on vaikea käsittää, miksi asiaa/asioita niin monessa suhteessa aina vääristellään kansalle.

    Nyt on kohta jälleen demutkin niin Venäjämielisiä, ja vakuuttavat toverirakkauttaan itäänkinpäin että oikein varmaan tulee ällöttämään, kunhan koittaa se päivä, että Venäjä tulee nousemaan maamme viennissä tärkeimmäksi kohteeksi.

    Käsittääkseni noin tulee käymään, että taloutemme ei ilman suurimittaista idänvientiämme kohene, vaan kunhan ei tapahtuisi niin, että nuo suuret viejäfirmat ovatkin oikeasti venäläisomisteisia.

    Nyt näyttää olevan maailmassa jonkinlainen uusjako meneillään, ja luulenpa, että ensin on kunnon kurjuus, ennenkuin olot alkavat normalisoitua hyvinvoinniksi nimitettävälle tasolle.

    Nykyinen hallitus pitää saada nyt pikaisesti nurin, ja saada uudet ja osaavammat ihmiset johtamaan maatamme, muuten kansamme köyhät piru nokkii.

    Äänestä

  • Noinko Suomen historiaa siellä puna-akatemiassa opetettiin.

    Eihän tuossa ollut mikään oikein. No, äänestyspaikka oli oikein.

    SDP äänesti Suomen itsenäisyysjulistusta vastaan, koska halusi Venäjän bolsevikkihallituksen määrittävän itsenäisyyden ehdot, siis SDP yritti sosialisoida Suomen itsenäisyyden varjolla.

    Kevään ja kesän 1917 aikana itsenäisyydestä käytiin vääntöä ns. valtalain ympärillä: Siinä kannat muuttuivat tiheään sen mukaan miten tilanne naapurissa eteni. Maaliskuun vallankumouksen jälkeen vasemmisto kannatti valtalakia, sitten heinäkuussa kun bolsevikit aloittivat kapinan he halusivatkin sopia asiasta Leninin kanssa (tämä on siis se "itsenäisyys" josta puhut) kapinan kukistettua tilanne muuttui taas jne. Leninin jouduttua piileskelymatkalleen Suomeen, SDP neuvotteli päivittäin hänen kanssaan ja alkoi valmistella vallankaappausta mm. maassa olevia Venäjän armeijan joukkoja käännyttämällä. Kun vallankaappaus meni mönkään itsenäisyysjulistuksen myötä, SDP teki puoluepäätöksen (venäjän bolsevikkien yllyttämänä) aseellisen vallankaappauksen aloittamisesta tammikuussa 1918.

    Äänestä

..häpeämätön punaupseeri törkeästi kehumaan muka isänmaallisuuttaan ja pilkkaamaan vielä jäljellä olevia sotaveteraaneja.

Ja voipa olla, että esittelee munakarvansa samalla.

Äänestä

Ota keputollo asioista selvää ennen kuin iniset mitään.

Äänestä

Historiallinen totuus on, että marsalkka Mannerheim ja Suomen talonpoikaisarmeija pelasti kolmeen otteeseen Suomen (1918, talvi- ja jatkosota).

Äänestä
  • Kertomasi ei ole historiallinen totuus vaan pahemman luokan historiallista vääristelyä. Se on samanlaista historiankirjoistusta mitä naapurimaa Venäjällä hyvin pitkään ja osin vieläkin harjoitettiin.

    Vuonna 1918 Suomea ei tarvinnut pelastaa kuin siltä itsesltään eli saada onneton sisällissota loppumaan. Kyse oli vain samasta ilmiöistä kuin vaikkapa tämän päivän Syyriassa. Valtaapitävät ja kapinalliset ottavat yhteen. Lopputuloksena on se, että Syyrian valtio kyllä jatkaa itsenäisenä valtiona, mutta epäselvää on toistaiseksi se, kenen johdolla. Al-Assad nostetaan meidän marskalkan veroiseksi vapauttajaksi, jos hän kukistaa kapinan ja jos ei, hänet pannaan roikkumaan narun jatkoksi ja demonisoidaan lopullisesti.

    Sisällissodan ratkaisutaistelut käytiin Tampereella, mutta lopputulokseen oli jo ennen sitä olennaisesti vaikuttamassa se, että maahan tuli noin 14 000 ulkovaltojen sotilasta eli Saksa puuttui Suomen sisäisiin asioihin. Nyt voi kysyä myös sitä, miten isänmaallista on se, että turvauduttiin Saksaan ja se, että tämä sai vielä jatkoa siitä, että Suomeen kaavailtiin saksalaista kuningasta. Pyrkikö tämä talonpoikaisarmeija alistamaan meidät Saksan vasallivaltioksi ja pyyhkimään kerralle itsenäisyyden pois?

    Talvisodan aikana meidät pelasti lopulta rauha. Voisi ehkä sanoa, että länsivallat pelastivat meidät maaliskuussa 1940. Ilman heitä Suomi olisi miehitetty kokonaan, sillä se talonpoikasarmeija ei olisi kovin pitkään enää kestänyt. Tämän voi lukea kyllä myös Mannerheimin ja muiden sen ajan päättäjien muisteloista. Länsivaltojen pyrkimys osallistua sotaan Suomen puolella sai venäläiset herkistymään rauhan taakse, koska Stalin ei missään tapauksessa halunnut sotaa Englantia ja Ranskaa vastaan. Stalinin strategiahan oli odottaa Saksan ja länsivaltojen taistoa ja korjata sitten kypsät hedelmät itselleen.

    Jatkosodassa meidät pelasti Risto Rytin uhrautuvaisuus (valheet saksalaisille) ja se, että Saksa tämän vuoksi piti joukkonsa Suomessa. Erityisesti Saksan lentovoimat olivat sodan lopulla merkittävässä asemassa Suomea puolustettaessa. Toinen syy oli Suomenlahti ja Itämeri. Stalin hoksasi, että panssarivaunut eivät tahdo kulkea vetten päällä ja senpä vuoksi hän ohjasi ne lyhintä tietä Saksaan. Kiinnostus Suomeen tietysti väheni sen vuoksi ja rauhantahtoisuus kasvoi. Kyllä oma osansa asiassa oli Suomen armeijallakin, mutta yksinään se ei ilman kahta edellä mainittua asiaa olisi kyennyt vihollista pysäyttämään. Et kai sinäkään nyt sellaista sentään kuvittele?

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Kertomasi ei ole historiallinen totuus vaan pahemman luokan historiallista vääristelyä. Se on samanlaista historiankirjoistusta mitä naapurimaa Venäjällä hyvin pitkään ja osin vieläkin harjoitettiin.

    >>>Sisällissodan ratkaisutaistelut käytiin Tampereella, mutta lopputulokseen oli jo ennen sitä olennaisesti vaikuttamassa se, että maahan tuli noin 14 000 ulkovaltojen sotilasta

    Historian tuntemuksesi on suorastaan naivin heikkoa.

    Sisällissotaan jouduimme, kun SDP ei saanut tahtoaan läpi. Tahtoaan sopia Suomen itsenäisyydestä siltä pohjalta, että valta Suomessa siirtyisi SDP:lle venäjän bolsevikkien antamana. SDP juonitteli niin täällä maanpaossa piileskelleen Leninin kun maassa olleiden venäläisten sotajoukkojen kanssa, ja lopulta lokakuun vallankumouksen jälkeen sai sitten aseellista apua suoraan Pietarista, jonka turvin sitten aloitti vallankaappausyrityksen.

    Vallankaappausta seurannut sota ratkesi valkoisten paremmin organisoituun toimintaan, ei saksalaisten panokseen. Saksalaiset tekivät marssin Hangosta Helsinkiin juurikaan sotatoimiin osallistumatta. Valkoisia auttoi Saksassa koulutuksen saaneet jääkärit, joilla oli kokemusta sotajoukkojen organisoinnista ja johtamisesta.

    Talvisodassa meidät pelasti Hitler, jonka ultimatuumi Helmi-maaliskuun taitteessa sai Stalinin lopulta lopettamaan sotatoimet. Saksan tiedustelu oli saanut selville Venäjän ja Neuvostoliiton aikeet ns. kolmannen rintaman luomisesta pohjoismaiden kautta Saksaa vastaan. Suunnitelmaan kuului, että Englanti miehittää Norjan ja sitten tarvittaessa Ruotsin eteläosat ja Neuvostoliitto puolestaan Suomen, ja näiltä alueilta sitten käydään Saksan kimppuun. Kuten tunnettua, Saksa ja Neuvostoliitto olivat tehneet Molotov-Ribbentrop sopimuksensa, jossa rajat oli jaettu vähän samalla periaatteella. Kun Hitlerille selvisi Stalinin kaksilla korteilla pelaaminen, hän siirsi isot ilmavoimien yksiköt lähelle NL:n rajoja ja uhkasi iskeä puna-armeijan joukkoja vastaan Suomen puolesta jos Stalin jatkaa hyökkäystään. Ranskan ilmoitus joukkojen lähettämisestä sotki vielä osaltaan kuviota, ja varovainen Stalin lopetti sotatoimet siltä erää.

    Suomi maksoi kiitollisuudenvelkansa Saksalle Jatkosodan muodossa, kuten tunnettua. Sen sodan lopussa meidät pelasti Stalinin kunnianhimo olla ensimmäisenä Berliimissä, jonka vuoksi hän keskeytti suurhyökkäyksen kannaksella ja alkoi siirtää joukkojaan Saksan rintamalle. Kannaksen suurhyökkäyksen yksi lähtökohta olikin sitoa saksalaisjoukkoja Suomeen, jotta Keski-Euroopasa olisi vastassa vähemmän sakemanneja.

    Äänestä

yrittää taas kääntää valkoista punaiseksi.

Punikit ovat moneen kertaan yrittäneet syöstä Suomen vieraan vallan alle. Viimeisin yritys oli vielä 70-luvulla kun punikkilaumat vehtasivat vallankumousta Suomeen.

Viime vuosikymmeninä punikit ovat yrittäneet vain ryövätä porvareiden rahat ja ovat siinä hyvin onnistuneetkin.

Äänestä
  • Pääasia on , että Mannerheim joukkoineen löi luun kurkkuun punikeille Tampereella 1918. Nyt voi mötkökin jakaa revaa siellä vapaasti kova kullisille Mansen hanuille. Näin on näreet????

    Äänestä

  • Uudistunut-ukki. kirjoitti:

    Pääasia on , että Mannerheim joukkoineen löi luun kurkkuun punikeille Tampereella 1918. Nyt voi mötkökin jakaa revaa siellä vapaasti kova kullisille Mansen hanuille. Näin on näreet????

    ettei enää sotkeudu punikkiluusereiden porukoihin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

itsenäisyys arvoon kirjoitti:

on lähestymässä Suomen itsenäisyyspäivä, niin olisi hyvä muistaa, ettei se nyt niin itsestään selvyys ollut.
Nimittäin kun siitä silloin 95-vuotta sitten senaatissa äänestettiin, niin äänestystulos oli 100-88.
Eli porvarien ääniä oli 100, ja sosialistien 88.
Siis mitäs nuo 88 äänen kannattajat nyt oikein ollenkaan juhlivat, kun hävisivät tuon äänestyksenkin silloin.

No voivathan he juhlia sitä, että eivät voittaneet, ja Suomesta tuli itsenäinen tasavalta.

Kyllähän ne ovat senkin jälkeen koko ajan olleet maamme kehitystä itsenäisenä valtiona jarruttamassa, ja olleet maatamme viemässä sosialismiin, että punaliput vain hulmunneet.
Kolme demupressaa ja lukuisat demupääministerit ja muut toverit ovat saaneet maamme melkein konkurssin partaalle, vaan urheasti on kansamme jaksanut heidän tavoitteensa torpata näinkin pitkään. Ja hyvä näin.

Siis miksipä nytkään luopuisimme itsenäisyydestämme edes eu-n hyväksi.

Hyvää itsenäisyyspäivän odotusta vaan kaikille, jopa niillekkin, jotka eivät sitä olisi toivonutkaan tapahtuvaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu