Kadonneen terveyden metsästys

pitää löytyä

Olen 37-vuotias mies. 7-vuotta takaperin
voi sanoa, että menetin terveyteni kertaheitolla.

Allergisoiduin, sairastuin yhtä aikaa astmankaltaisiin oireisiin sekä selittämättömiin niveloireisiin.

Akuutisti tätä edelsi ulkomaisessa ravintolassa nautittu ateria, josta seurasi aiempiin vatsatauteihin verrattuna hyvin voimakas vatsatauti jonka tehoa kuvastaa itselleni mm. se että silmätkin ärtyivät punaiseksi samassa yhteydessä.

Pian tämän jälkeen tavanomainen kolaus nilkkaani aiheutti useiden päivien oireet ja nilkutuksen. Tämän jälkeen jalkani päälle istuttiin. Oireet siitäkin epätavalliset (todennäköisesti ajatellen tapahtumaa). Näin jatkui pikkusattumusten yhteydessä kolaus ja uuden paikan tulehtumiseen ja arkuuteen.
Lopulta asia eteni nivelet nivelestä sormiin käsiin ja lopulta vanhaa leipää järsiessä leukaniveliin. Seurauksena leukojen osalta
=leuat ei kestä kunnon kiinteä ruokaa. (=puhuminen vaikeutuu, leuat "löystyvät" ns, ja kipeytyvät)

Tätä aiemmin voinee sanoa, että kuntoni oli keskimääräistä suomalaista miestä korkeammalla tasolla jos ajattelee mihin urheilusuorituksiin kuitenkin pystyin ja olen pystynyt.
..tosin huomioiden sen, että terveyteni ei ollut vakaa 10 vuoden periodin aikana joka sijoittui armeijan ja ko. vatsataudin väliin.

Tuona aikana oli usein kuumeilua ja paljon flunssaa myös keuhkoputkentulehduksiksi diagnosoituneita oireita (joita hyvin usein lääkittiin antibiooteilla, kunnes lopetin lääkärissä käynnin kokonaan joksikin aikaa).
Olin kuitenkin tuon ajan ns. "vilustumisaltis".
Vilustumisherkkyys on poistunut kokonaan kun uudet oireet tulivat tilalle.

Kaikki AIDS yms. testit on käyty useaan kertaan läpi mm. Verikokeet antaneet hyviä arvoja.

Tällä hetkellä maksa-arvot ovat lievästi koholla.
Ei ole tietoa ovatko ne olleet jo tuon 7 vuotta tai pidempäänkin.

Joka tapauksessa oireet ovat sillä mallilla että elämä on pilalla ellei selkeyttä ja paranemista tule.

Muistikuva on armeijan aikana tapahtuneesta yöpymisestä teltan ulkopuolella osittain vesilätäkössä, koska oli niin väsynyt yöllisestä tietyömaaurakasta (Kiitos SAINT tärkeästä koulutuksesta!). Tuon jälkeen oli toisessa jalassa reiden ulkopuolella punainen läiskä joka laajeni siitä jonkinmoiseksi "renkulaksi". Asiasta olin ihotautilääkärillä parikin vuotta saamassa salvaa (vuonna 1987 alkanut).

Ihottuma lähti kokonaan pois muutaman vuoden sisällä, sen sijaan flunssaherkkyys ja kuumeilu
alkoivat joita seurasi parempia kausia/vuosia.

Borrelioosista luin jo yli kymmenen vuotta sitten
ja se sopi mm. kuvaan hyvin. Tavalliset verikokeet eivät vasta-aineita näyttäneet.
Asia jäi siihen. Myöhemmin sain lähetteen selkäydin näytteeseen samasta asiasta. Asia jäi tarkistamatta, kuultuani kuinka monta kertaa selkäydinnäytteen ottamisessa juniorit pystyvät epäonnistumaan ja toisaalta jonkun toisen pitäessä borrelioosia epätodennäköisenä.

Borrelioosilla ei tarvitse olla asian kanssa mitään tekemistä. Sen sijaan olisi hyvä löytää jokin "samankaltainen" selkeä pitkäaikainen vaikuttaja, joka voidaan myös sitten eliminoida.
Kyllähän sairastumisella täytyy olla jokin fyysinen selvä syy. Läpinäkyvästä kummakikkarista ei voi sairastua tai jos voi niin sitten on sairas ikuisesti.

Aamuisin on ollut väsymystä vaikkakaan ei sentään mitään aamupahoinvointia jos se tarkoittaa oksentelua.

Kiitokset opastuksessa kohti terveyttä,

4

733

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • ehdotus

        ainakin osa oireistasi sopisi keliakiaan, joka on uskottua yleisempi sairaus. Kannattaa tutkituttaa.


    • punkista

      Käy WWW.reumaliitto.fi ja sieltä punkkisivut ja borrelioosi. kuulostaa kuitenkin borrelioosilta.

    • home

      on kuin suoraan TYHOSAn (työssä homeeseen sairastuneiden yhdistys)informaatioista. Löydät
      TYHOSAn yhteystiedot netistä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9198
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      8004
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5761
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2378
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2103
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1752
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1695
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1455
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1382
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1380
    Aihe