Heippa kaikki fretin omistajat ja freteistä haaveilevat!
Näin vuodenvaihteen lähestyessä haluan muistuttaa ja informoida kotiseutumme frettiharrastajia Varsinais-Suomen Frettiyhdistyksen olemassaolosta ja toiminnasta.
VS-Fretit Ry on 2003 perustettu yhdistys, jonka tarkoituksena on jakaa oikeaa ja ajan tasalla olevaa tietoa fretistä lemmikkinä ja järjestää yhteisiä tapahtumia freteistä kiinnostuneille ihmisille. Teemme yhteistyötä muiden frettiyhdistysten sekä Suomen Frettiliiton kanssa.
Tulevaksi vuodeksi 2013 olemme suunnitelleet monia frettiaiheisia tapahtumia ja myös ohjelmaa omistajille. Tulossa on mm. näyttely, tapaamisia, eläinkauppa-päiviä ja joukkorokotus sekä perinteiset illanistujaiset eli saunailta ja pikkujoulut.
Jäsenenä saat mm. alennusta näyttelymaksusta ja rokotuksesta sekä pääset mukaan yhdistyksemme syntymäpäiväjuhlaan. Lisäksi yhdistys on kustantanut jäsenille esimerkiksi osallistumisen frettiliiton kesäpäiville. Myllypäivä ja tapaamiset ovat avoimia tapahtumia kaikille frettiharrastajille.
Toivomme lämpimästi uusia kasvoja mukaan yhdistyksemme toimintaan ja haluan myös korostaa että yhdistyksen tavoite on tosiaan järjestää tapahtumia kaikille fretti-ihmisille erottelematta niitä, joiden fretit ovat eläinkaupoista, ulkomailta, kasvattajalta tai muualta. Ainoa asia jolla on merkitystä, on se että haluaa hoitaa lemmikkinsä hyvin.
Pakkasterveisin,
Anu Niinikorpi
Varsinais-Suomen Fretit Ry
Hallituksen pj.
Lisätietoja:
www.vs-fretit.fi
http://frettiliitto.proboards.com/index.cgi?board=varsinais&action=display&thread=79#ixzz2ECgxnpDS
Huomio Varsinais-Suomi
anu_niinikorpi
4
334
Vastaukset 4
- anu_niinikorpi
Alkuvuoden tapahtumia,
26.1. West Coast Winter Ferret Show Naantalissa
17.2. Frettitapaaminen Vantossa kello 13.30-16.00
Maaliskuussa (päivä vielä avoin) frettipäivä Länsikeskuksen Musti ja Mirri-myymälässä
21.4. Tapaaminen Vantossa kello 13.30-16.00
Tervetuloa tapahtumiin! - :-)
meillä on fretit ilmoitettu west coastiin :)
- anu_niinikorpi
Frettiesittely Mustissa ja Mirrissä 2.3. kello 12-14.00.
Erinomainen mahdollisuus kaikille freteistä kiinnostuneille tulla kyselemään fretin hoidosta ja rapsuttelemaan frettejä.- anu_niinikorpi
Uppista,
Tapaaminen 17.2. Vantossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu561244- 16845
- 68742
- 63735
- 47704
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69698Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131625Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31585Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.9570Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i8520Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45518Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �120494- 4492
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24483Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113444- 36435
- 16431
- 70428
Olet pelottava ilme vakavana
Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳26427- 34414