Heippa kaikki!
Kun sanotaan että kirjoittaminen helpottaa niin kokeillaan nyt.
Siis joo minulle ja avomiehelleni syntyi suloinen pieni poika vähän yli vuosi sitten ja 8kk. synnytyksestä sairastuin pahaan masennukseen ja jouduin sairaala hoitoon 3kk. Sairaalassa minulle tehiin psygolokin testejä ja niistä löytyi huolestuttaviakin asioita ja se että olen lapsesta asti ollut masentunut koska olen joutunut kokemaan äidiltä ja isältä henkistä ja fyysistäkin väkivaltaa ja sain äidiltäni jopa tappouhkauksia monesti ainakin 15 vuoden ajan. Kun jouduin sairaalaan ja rupesin vihdoinkin saamaan apua niin avomies päättää lopettaa samala meidän suhteen hän jättää minut yksin kun eniten häntä tarvitsisin silti kaipaan häntä välillä ihan kamalasti ja yritän miellyttää häntä ja kiitokseksi hän on minulle aina vihainen ja syyttää minua kun olen tähän tilanteeseen pätynyt ihan kuin tätä olisin itselleni halunnut. :( Pieni poikani asustelee isänsä luona ja näen häntä säännöllisesti mutta kun katson häntä mieleeni tulee heti miten epäonnistunut äiti olenkaan ollut. Mietin aina mitä pahaa olen tehnyt että elämä kolhii minua näin en ole tietääkseni kenellekkään mitään pahaa tehnyt? Elämä tuntuu niin pahalta ja epäreilulta ihan kuin kaikki ilo olisi imetty pois. Kaikki sukulaisenikin ovat kääntyneet minua vastaan ja syyttävät minua meidän erosta ihan kuin sitä olisin halunnut. Ja pojan isä kehtaa minulle sanoa että kun kaikki työntekijät jotka nyt ovat elämässämme mukana vain palvovat minua minulla ei ole kuin ystäväni hänellä on minunkin suku puolellaan ja yrittävät auttaa ja hänelle on tarjottu apua mutta on sanonut pärjäänväsä loistavasti kieltäisin kaiken avun itseltäni jos voisin en ole tätäkään halunnut tunnen olevani maailman turhin ihminen. :( Jos jollakin on samoja kokemuksia ynm. olisi kiva jos voisimme jakaa niitä. :)
Kun sanotaan että kirjoittaminen helpottaa niin kokeillaan nyt.
Siis joo minulle ja avomiehelleni syntyi suloinen pieni poika vähän yli vuosi sitten ja 8kk. synnytyksestä sairastuin pahaan masennukseen ja jouduin sairaala hoitoon 3kk. Sairaalassa minulle tehiin psygolokin testejä ja niistä löytyi huolestuttaviakin asioita ja se että olen lapsesta asti ollut masentunut koska olen joutunut kokemaan äidiltä ja isältä henkistä ja fyysistäkin väkivaltaa ja sain äidiltäni jopa tappouhkauksia monesti ainakin 15 vuoden ajan. Kun jouduin sairaalaan ja rupesin vihdoinkin saamaan apua niin avomies päättää lopettaa samala meidän suhteen hän jättää minut yksin kun eniten häntä tarvitsisin silti kaipaan häntä välillä ihan kamalasti ja yritän miellyttää häntä ja kiitokseksi hän on minulle aina vihainen ja syyttää minua kun olen tähän tilanteeseen pätynyt ihan kuin tätä olisin itselleni halunnut. :( Pieni poikani asustelee isänsä luona ja näen häntä säännöllisesti mutta kun katson häntä mieleeni tulee heti miten epäonnistunut äiti olenkaan ollut. Mietin aina mitä pahaa olen tehnyt että elämä kolhii minua näin en ole tietääkseni kenellekkään mitään pahaa tehnyt? Elämä tuntuu niin pahalta ja epäreilulta ihan kuin kaikki ilo olisi imetty pois. Kaikki sukulaisenikin ovat kääntyneet minua vastaan ja syyttävät minua meidän erosta ihan kuin sitä olisin halunnut. Ja pojan isä kehtaa minulle sanoa että kun kaikki työntekijät jotka nyt ovat elämässämme mukana vain palvovat minua minulla ei ole kuin ystäväni hänellä on minunkin suku puolellaan ja yrittävät auttaa ja hänelle on tarjottu apua mutta on sanonut pärjäänväsä loistavasti kieltäisin kaiken avun itseltäni jos voisin en ole tätäkään halunnut tunnen olevani maailman turhin ihminen. :( Jos jollakin on samoja kokemuksia ynm. olisi kiva jos voisimme jakaa niitä. :)
Vastaukset 1
Vanhimmat
On hyvä että nyt olet alkanut saamaan apua. Se että olet sairastunut ei ole sinun syytä. Jokainen saman nuoruuden kokenut olisi samassa pisteessä. Menneisyyttä ei voi muuttaa, mut sen vangiksi ei voi jäädä. Sinulla on nyt pieni ihminen ja hän tarvitsee sinua. Sinulla on tulevaisuudessa valtava tehtävä jo tämän uuden ihmisen vuoksi. On monia jotka eivät koskaan voi kokea äitiyttä. Kyllä sinäkin voit eheytyä ja parantua. Sinulla itselläsi on sisimmässä talletettuna kaikki resussut onnelliseen elämään. Emme voi elää toisten kautta. Kyllä sinllekin tulee vielä ihmisiä joiden kanssa jakaa elämää. Varmaan omaiset ovat nyt jollakin taovin neuvottomia ja vetäytyvät kun eivät osaa tukea ja auttaa mielestään oikealla tavalla. Älä vaivu katketuuteen. Se ei auta ja kannata. Vanhemmilla itsellään on pallo hukassa ja heillä ei ole ollut resusseja kasvattaa sinua rakkaudella.
Taivaallisella Isällä riittää sinuakin kohtaanrakkautta. Lun eheydyt niin sinusta tulee lähimmäinen monelle ja mennisyys on silloin vain voimavara ja työkalu.