Suomalais-neuvostoliittolaisten suhteiden osalta Koivisto törmäsi aikamoisiin vaikeuksiin. Kun Kekkonen oli neljännesvuosisadan kestäneen presidenttiytensä aikana tekemisissä vain kahden neuvostojohtajan – Hrutshevin ja Breznevin – kanssa, niin Koivisto joutui presidenttikautensa ensimmäisen kymmenen vuoden aikana solmimaan suhteet naapurivaltion viiteen johtajaan – Brezneviin, Andropoviin, Tsernenkoon, Gorbatshoviin ja viimein Jeltsiniin. Jokaisella heillä oli omat erikoisuutensa, mutta jokaisen kanssa piti päästä yhteisymmärrykseen. Mutta johtajien lisäksi muuttui myös itse naapurivaltio, sen poliittiset ja taloudelliset rakenteet, ideologia ja politiikka, suhde ja mielenkiinto Suomeen ja sekä itse suomalais-neuvostoliittolaiset suhteet.
Vuosina 1977-84 tilanne Neuvostoliitossa ei kehittynyt parhaalla mahdollisella tavalla. Jo 1970-luvun lopulla alkoivat neuvostotaloudessa tulla yhä selvemmin esiin kypsyvän kriisin oireet. Teollisuus toimi mahdollisuuksiensa rajalla. Kuluneet koneet olivat aikaa sitten ylittäneet kaikki käyttönormit. Riittävän korkea teknologinen taso säilyi vain sotateollisuuskompleksin yrityksissä. Monilla muilla aloilla ja osittain myös aseteollisuuden alalla Neuvostoliitto tuli yhä riippuvaisemmaksi länsimaisten koneiden ja laitteiden tuonnista. Siihen taas ei ollut riittävästi varoja, joita saatiin vain viemällä raaka- ja polttoaineita. Ulkomailta tuodut koneet ja laitteet vanhentuivat monissa tapauksissa ennen niiden vuositolkulla rakennettujen kohteiden valmistumista, joihin ne piti asentaa, ruostuen ja tärveltyen lopullisesti jo ennen käyttöönottoaan. Merkittävä osa valuuttatuloista käytettiin elintarvikkeiden, rehuviljan ja joukkokulutustarvikkeiden ostamiseen ulkomailta, koska kotimainen tuotanto ei tyydyttänyt alkuunkaan näiden tarvikkeiden kysyntää.
Työkuri teollisuuslaitoksissa höltyi yhtämittaa. Työn tuottavuus saattoi kasvaakin, mutta tämän kasvun vauhti oli äärimmäisen epätyydyttävä. Sosialistinen kilpailu ja muut vastaavanlaiset työaktiviteetin kannustamistavat olivat ammentaneet itsensä kuiviin eivätkä tuottaneet tarvittavia tuloksia. Aineelliset kannustimet olivat liian mitättömiä ollakseen tehokkaita. Sanalla sanoen tarvittiin perinpohjaisia talousuudistuksia, joiden välttämättömyydestä puhuttiin paljon mutta joiden hyväksi ei tehty juuri mitään.
Vuoden 1977 loppua kohden Breznev ei ollut enää läheskään sama mies, jollaisen tunsin hänet 1970-luvun alussa. Hänen tarmonsa oli ehtynyt, entinen liikkuvuus oli kadonnut eikä kasvoilla enää viihtynyt ystävällinen hymy. Ikä verotti armottomasti omansa, terveys huonontui ja työkyky laski katastrofaalisesti. Breznev oli tosiasiallisesti muuttumassa marionetiksi, jota liikuttelivat ja äänittivät kulissien takana seisseet Mihail Suslov, Viktor Grisin, D.A. Kunajev, Konstantin Tsernenko, Grigori Romanov, Geidar Alijev ja eräät muut.
Melko suuri osa Neuvostoliiton kansalaispiireistä ja muun muassa ”kadotetusta sukupolvesta” otti joka tapauksessa tyytyväisenä tiedon Andropovin nimityksestä aluksi NKP:n keskuskomitean sihteeriksi ja sittemmin myös puolueen pääsihteeriksi ja SNTL:n korkeimman neuvoston puhemiehistön puheenjohtajaksi. Tultuaan NKP:n keskuskomitean pääsihteeriksi ja SNTL:n korkeimman neuvoston puhemiehistön puheenjohtajaksi Andropov aloitti toimintansa kurin ja järjestyksen palauttamiseksi työpaikoille. Sitä tehtiin ennen muuta hallinnollisin keinoin. Ihmiset ryhdistäytyivät ja heidän silmiinsä ilmestyi toive jonkinlaisista muutoksista parempaan päin. On vaikea sanoa, miten Andropovin uudistusten olisi käynyt. Kohtalo mittasi hänelle liian lyhyen ajan. Andropov ei tuntenut sympatiaa SKP:n vähemmistöä kohtaan.
Heti kun olin saapunut Moskovaan yhdessä presidentti Koiviston kanssa joulukuussa 1982, otin yhteyttä Andropovin virkakoneistoon. Minulle sanottiin, että Andropovin ja Koiviston tapaamisesta on periaatteessa sovittu mutta että ajankohdasta ja paikasta minulle ilmoitetaan erikseen. Tällainen vastaus pani minut hieman varuilleni: syntyi pelko, että hanke voi päättyä samoin kuin vuoden 1977, jolloin jouduttiin julkaisemaan tiedonanto Kekkosen ja Bresznevin tapaamisesta, jota ei tosiasiallisesti ollutkaan.
Andropovin ja Koiviston välinen keskustelu kesti noin 30 minuuttia, mutta se oli poikkeuksellisen tiivis ja sisällökäs. Totesin erittäin tyytyväisenä, että kahden ystävällismielisen valtion uusien johtajien välillä vallitsi täydellinen yhteisymmärrys, mikä antoi aiheen katsoa tulevaisuuden luottavaisin mielin.
Lähdeaineisto: Viktor Vladimirov Näin se oli… ISBN 951-1-12681-4
Vuosina 1977-84 tilanne Neuvostoliitossa ei kehittynyt parhaalla mahdollisella tavalla. Jo 1970-luvun lopulla alkoivat neuvostotaloudessa tulla yhä selvemmin esiin kypsyvän kriisin oireet. Teollisuus toimi mahdollisuuksiensa rajalla. Kuluneet koneet olivat aikaa sitten ylittäneet kaikki käyttönormit. Riittävän korkea teknologinen taso säilyi vain sotateollisuuskompleksin yrityksissä. Monilla muilla aloilla ja osittain myös aseteollisuuden alalla Neuvostoliitto tuli yhä riippuvaisemmaksi länsimaisten koneiden ja laitteiden tuonnista. Siihen taas ei ollut riittävästi varoja, joita saatiin vain viemällä raaka- ja polttoaineita. Ulkomailta tuodut koneet ja laitteet vanhentuivat monissa tapauksissa ennen niiden vuositolkulla rakennettujen kohteiden valmistumista, joihin ne piti asentaa, ruostuen ja tärveltyen lopullisesti jo ennen käyttöönottoaan. Merkittävä osa valuuttatuloista käytettiin elintarvikkeiden, rehuviljan ja joukkokulutustarvikkeiden ostamiseen ulkomailta, koska kotimainen tuotanto ei tyydyttänyt alkuunkaan näiden tarvikkeiden kysyntää.
Työkuri teollisuuslaitoksissa höltyi yhtämittaa. Työn tuottavuus saattoi kasvaakin, mutta tämän kasvun vauhti oli äärimmäisen epätyydyttävä. Sosialistinen kilpailu ja muut vastaavanlaiset työaktiviteetin kannustamistavat olivat ammentaneet itsensä kuiviin eivätkä tuottaneet tarvittavia tuloksia. Aineelliset kannustimet olivat liian mitättömiä ollakseen tehokkaita. Sanalla sanoen tarvittiin perinpohjaisia talousuudistuksia, joiden välttämättömyydestä puhuttiin paljon mutta joiden hyväksi ei tehty juuri mitään.
Vuoden 1977 loppua kohden Breznev ei ollut enää läheskään sama mies, jollaisen tunsin hänet 1970-luvun alussa. Hänen tarmonsa oli ehtynyt, entinen liikkuvuus oli kadonnut eikä kasvoilla enää viihtynyt ystävällinen hymy. Ikä verotti armottomasti omansa, terveys huonontui ja työkyky laski katastrofaalisesti. Breznev oli tosiasiallisesti muuttumassa marionetiksi, jota liikuttelivat ja äänittivät kulissien takana seisseet Mihail Suslov, Viktor Grisin, D.A. Kunajev, Konstantin Tsernenko, Grigori Romanov, Geidar Alijev ja eräät muut.
Melko suuri osa Neuvostoliiton kansalaispiireistä ja muun muassa ”kadotetusta sukupolvesta” otti joka tapauksessa tyytyväisenä tiedon Andropovin nimityksestä aluksi NKP:n keskuskomitean sihteeriksi ja sittemmin myös puolueen pääsihteeriksi ja SNTL:n korkeimman neuvoston puhemiehistön puheenjohtajaksi. Tultuaan NKP:n keskuskomitean pääsihteeriksi ja SNTL:n korkeimman neuvoston puhemiehistön puheenjohtajaksi Andropov aloitti toimintansa kurin ja järjestyksen palauttamiseksi työpaikoille. Sitä tehtiin ennen muuta hallinnollisin keinoin. Ihmiset ryhdistäytyivät ja heidän silmiinsä ilmestyi toive jonkinlaisista muutoksista parempaan päin. On vaikea sanoa, miten Andropovin uudistusten olisi käynyt. Kohtalo mittasi hänelle liian lyhyen ajan. Andropov ei tuntenut sympatiaa SKP:n vähemmistöä kohtaan.
Heti kun olin saapunut Moskovaan yhdessä presidentti Koiviston kanssa joulukuussa 1982, otin yhteyttä Andropovin virkakoneistoon. Minulle sanottiin, että Andropovin ja Koiviston tapaamisesta on periaatteessa sovittu mutta että ajankohdasta ja paikasta minulle ilmoitetaan erikseen. Tällainen vastaus pani minut hieman varuilleni: syntyi pelko, että hanke voi päättyä samoin kuin vuoden 1977, jolloin jouduttiin julkaisemaan tiedonanto Kekkosen ja Bresznevin tapaamisesta, jota ei tosiasiallisesti ollutkaan.
Andropovin ja Koiviston välinen keskustelu kesti noin 30 minuuttia, mutta se oli poikkeuksellisen tiivis ja sisällökäs. Totesin erittäin tyytyväisenä, että kahden ystävällismielisen valtion uusien johtajien välillä vallitsi täydellinen yhteisymmärrys, mikä antoi aiheen katsoa tulevaisuuden luottavaisin mielin.
Lähdeaineisto: Viktor Vladimirov Näin se oli… ISBN 951-1-12681-4
Vastaukset 3
Vanhimmat
"On vaikea sanoa, miten Andropovin uudistusten olisi käynyt. Kohtalo mittasi hänelle liian lyhyen ajan."
Jos Andropov olisi saanut elää kauemmin, olisi tarpeelliset uudistukset kenties voitu käynnistää Neuvostoliitossa vielä 11. hetkellä ja estää 1900-luvun lopun suurin geopoliittinen katastrofi, Neuvostoliiton hajoaminen, joka mahdollisti Yhdysvaltojen etupiirin maailmanrauhan kannalta vaarallisen laajenemisen Itä-Euroopassa, Lähi-Idässä ja Keski-Aasiassa. Kiinan tie olisi voinut olla Neuvostoliitonkin tie. Olisi siirrytty hallitusti markkinatalouteen puolueen johdolla, strategiset asemat ja eteentyönnetyt turvavyöhykkeet säilyttäen. Ehkä se olisi ollut mahdollista, ehkä ei. En ole varma. Neuvostoideologian pakkopaita oli tiukka. Kommunismi oli uskonto, eikä venäläisillä ole kiinalaisten pragmatistista asennetta. Ei ainakaan ollut vielä 1980-luvulla.
Vain se on varmaa, että Neuvostoliiton hajoamisen aiheuttaman geopoliittisen vahingon korjaaminen vie vielä vuosikymmeniä, ellei kokonaisen vuosisadan. Putinkaan ei elä ikuisesti. Hänen on löydettävä arvoisensa seuraaja tai ainakin riittävän pätevä henkilö suuren työn jatkajaksi. Putin on luonut lujan perustan. Toivottavasti se pystyy kannattelemaan vähäisempääkin miestä eteenpäin tiellä kohti merivaltojen tappiota ja Euraasian voittoa.
Andropov oli kyllä NKP:n sisällä lähellä Gorbatshovin linjaa. Sille oli selvä tilaus, sillä muistan Ylen radiouutistenkin maininneen Gorban yhtenä Breznevin mahdollisena seuraajana.
Andropovin seuraaja Tsernenko edusti vanhoillista linjaa. Kun vaihdos toisenlaiseen mieheen tapahtui noinkin lyhyellä ajanjaksolla, on mahdollista, että Andropov olisi syrjäytetty, mikäli olisi saanut jatkaa uudistuksiaan.
Kiinan mallin kääntöpuolena voisi olla, että Neuvostoliiton rajat olisivat nyt entiset ja taloudellisesti kohtalaista valtiota hallitsisi edelleen NKP.
Huonoja nämä 1 -miehen valtiot.
Tulee taas jokin joka kuppaa valtion varat itselleen ja kavereilleen.
Jo nytkin hajoamisen jälkeen pääsi miljardöörejä tulemaan Venäjälle.
He vain varasti valtion varat.
Nämä maat pysyvät pystyssä vain voimakkailla armeijoilla.
Kuten kommunisti aikanakin.
Jolloin ei ihmishenki paljoa maksanut.
Eikä noin hajanainen maa voikkaan muuten pysyä kasassa.
Korruptiolla ja lahjonnalla.