Näkijä katsoisitko minulle

Onko toivoa

Miten käy ihmisen kanssa,jonka tapasin viikko sitten ja ihastuin.Hänellä ollut vaikeaa viimeiset pari vuotta ero ja taistelu lapsista.Kirjoitin hänelle ja hän lupasi kertoa joskus ja soittaa joskus niin voimme puhua.Koska on joskus,meneekö pitkään ja ottaako minuun yhteyttä.Näetkö meidän vielä olevan yhdessä.Minulla niin vahva tunne,että sopisimme hyvin yhteen.Myös minun elämäni ollut vaikeaa viimeiset vuodet.

1

72

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei

      sinulla on varmaan ollut terveytesikin kanssa heilahteluja. näen alavatsan kohdalla heikkoa energiaa. käytkö säännöllisesti terveystarkastuksessa?
      näen sinun pitelevän kukkasta sylissäsi, aivan kuin suojelisit sillä itseäsi.

      lastakin olet suojellut. lapsi löytää aikanaan oman rakkaan kumppaninsa ja heillä on oma kaunis koti. sitten uskoisin, että kotiasioissa on ollut muutoksia, onko koti tyhjentynyt, vai mikä on? tunnet olosi nyt yksinäisemmäksi kuin ennen.

      mitä terveyteen tulee, se kyllä paranee. älä sitä suotta pelkää.
      on myös pieniä eläimiä, jotka ehkä kiusaavat mieltäsi. jos hoidat toisten eläimiä, yritä päästä siitä eroon. jos ne ovat pihallasi, tilanne on hankalampi.

      aikoja minä en osaa kertoa. minusta sinun entinen kumppanisi on lähtenyt pois. hänellä on myös omia ongelmiaan.
      tämä kysymäsi mies taistelee edelleen lapsista ja entisen vaimonsa kanssa. menee paljon aikaa, ennenkuin hän on valmis uuteen suhteeseen.
      kyllä sinä vielä hänestä kuulet, mutten oikein usko, että te olisitte toisillenne luodut.

      t. Keskiyö

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      64
      1770
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1189
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      138
      973
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      16
      849
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      632
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      628
    7. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      81
      626
    8. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      92
      585
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      518
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      505
    Aihe