Minkälainen on mielestänne hyvä aloitus? Suoraan toimintaan, vai esim. kuvailua?
-
Mitä mieltä olette tästä aloituksesta?
-
Mies istuu rappusilla poltellen tupakkaa. Savu sekoittuu hänen höyrystyvään hengitykseensä. Hän huokaa ja katsoo odottavasti tielle. Lunta leijailee kadulle ja ravintolan kyltin päälle, kohta siitä ei saisi enää mitään selvää. Miehen kauluspaita on napitettu huolimattomasti ja hihat vedetty rennosti ylös, hänen vaaleat kämmenpohjansa näkyvät. Ne ovat työtä tehneen kädet, karheat ja kuivat. Hiutaleet juoksevat kilpaa noihin käsiin, kun hän kurkottaa niitä kohti, mutta lämmin veri sulattaa ne kuitenkin heti kosketuksen jälkeen.
Novellin/romaanin aloittaminen
9
2019
Vastaukset
- meduusa
Itse pidän kirjassa tärkeänä alussa kuvailua. Toki jokainen lukija on oma persoona ja näin ei voi yleistää mistä kukin pitää. Mutta itse koen että kirjaan on helpompi lähteä mukaan kun tietää tilanteesta/henkilöstä jotain. Eli itse olen kuvailun kannalla, näin voin paremmin luoda "elävää kuvaa" mieleeni kirjaa luettaessa.
Mielestäni tuo aloitus oli ihan hieno. Itseäni alkoi ainakin kiinnostamaan, että mitäköhän tarina jatkuu.. - lautturi
Minä jättäisin kuvailua vähemmälle. Tai sitten sen pitäisi vain olla vähemmän ulkopuolista tarkastelua, ja kertoa hihojen ja nappien sijaan vaikka joku henkilön senhetkinen ajatus tai ehkä jotain edeltävästä hetkestä. Tämäkin johtuu vissiin siitä, että olen yleensäkin huomattavasti kiinnostuneempi kirjoituksien henkilöiden persoonista, kuin heidän ulkonäöistään.
Ymmärrän kyllä, että tyylinsä kullakin, ja erilaiset vaihtoehdot (kuten nyt tämä henkilön sisäinen vs. ulkoinen kuvailu) rakentavat erilaista tunnelmaa ja rytmiä. Tärkeää on kai se, mitä kirjoittaja itse hakee takaa ja kuinka onnistuu siinä pyrkimyksessään, eikä se, sattuuko kirjoitus soimaan täydellisen samoilla taajuuksilla satunnaisen lukijan kanssa (kunhan edes soi :).
Mutta joo, aloituksestasi syntyi ehkä liiankin seesteinen ja hiljainen vaikutelma minun mieleeni, jotta olisin paljon pidemmälle ilman muutosta jaksanut jatkaa. - n32
Paras ohje jonka olen saanut alkua koskien, on kirjoittaa ensimmäinen sivu, ja taittaa arkki kahtia. Turhat lauseet jää yleensä sivun alkuun. Pääsee suoremmin asiaan.
- theokratie
Arkin taittaminen kuulostaa hyvältä menetelmältä. Pitää kokeilla.
Nyrkkisääntönä pitäisin tehokkaimpana aloituksena verbi- ja subjektikeskeistä kerrontaa, eli sellaista, jossa tekeminen on enemmän etusijalla kuin kuvailu tai passiivinen tapahtuminen. Tarina siis lähtee heti liikkeelle, mutta samalla lukijalle annetaan näköaloja tarinan henkilöihin heidän toimintansa kautta.
- shippi
Aika mielenkiintoinen aloitus, kirjoitin mitä tuli mieleen, sen kummempia miettimättä sitä, että onko noista kommenteistani mitään apua. Tajunnanvirtapalaute, paitsi että näppäimistösormet ei kyllä pysy virran mukana.
>Mies istuu rappusilla poltellen tupakkaa. Savu sekoittuu hänen höyrystyvään hengitykseensä.
Uhkarohkea aloitus. Tupakan romantisointi, ainakin kaltaiselleni himotupakoitsijalle, heti tekstin alussa houkuttelee vastustamattomasti tupakkatauolle.
>Hän huokaa ja katsoo odottavasti tielle.
Itse tosin palasin tauolta koneen ääreen. Jatkan lukemista. Huokaan ja ärsyynnyn siitä, etten itse katsellut parvekkeeltani tielle odottavasti, ennemminkin tylsistyneesti ja poissaolevana.
Odottava katse ja huokaaminen yhdessä viittavat jonkinlaiseen kaipuuseen. Siitähän Torsti Lehtinen puhui kirjassaan: totuus, kaipaus, kauneus. Siitä päättelin, että kaipaus taitaa olla kirjailijoiden ja muidenkin taiteilijoiden suosikkiaiheita. Tietysti mies saattaa odottaa vaikkapa postia tai maitomiestä, mutta toivottavasti ei.
>Lunta leijailee kadulle ja ravintolan kyltin päälle, kohta siitä ei saisi enää mitään selvää.
Taas hieman uhkarohkeaa. Jos olisin rahoissani lähtisin ravintolaan. Eihän nyt tietenkään sada lunta, mutta kun nuoruuteni uhkaa loppua, niin tuo ravintolaelämän hurmio rupatteluineen ja ryypiskelyineen alkaa hiipua.
Eikä kohta saa enää edes kyltistä selvää.
>Miehen kauluspaita on napitettu huolimattomasti ja hihat vedetty rennosti ylös, hänen vaaleat kämmenpohjansa näkyvät.
Napitettava kauluspaita ei ole rennon (tai huolimattoman) tyypin paita, mutta ilmeisesti tänäaamuna se on laitettu rennosti ja huolimattomasti päälle.
>Ne ovat työtä tehneen kädet, karheat ja kuivat.
Duunari. Ilmeisesti työn uuvuttama tai ainakin kahlitsema, eikä siksi ehdi juosta kaipuunsa kohteen perässä tai edesd paikallistaa sitä kaipuutaan. Tykkään enemmän, jos se ei vielä tiedä, että mitä kaipaa, kunhan vain kaipaa tai odottaa.
Tylsin mahdollinen jatko olisi, että jostain kumman syystä ulkoapäin tulee jotain joka täyttää hänen kaipuunsa. Esim. hän tapaa naisen, johon rakastuu.
Ulkoapäin voi kyllä tulla muutoksen käynnistävä pieni ärsyke ilman, että tarina alkaa ärsyttää mua mitäänsanomattomana. Ehkä pieni vihje jostain paremmasta, mikä aloittaisi suuret sisäiset myllerrykset tai miehisemmmin vain tärkeän harkinnan ja päätöksen.
Kaikkein herkullisinta tosin olisi, jos ulkoisesti tapahtuisi vaikka mitä (lopettaisi työt, rakastuisi ja muuttaisi ulkomaille), mutta haukottelu ja odottelu ei häviäisi mihinkään. Sitten vasta jokin pieni ärsyke auttaisi kohdistamaan kaipuun, ehkä saavuttamaan tai hylkäämään sen.
Mutta niistä duuneista sen pitää pääästä pois tai oppia olemaan huokailematta.
>Hiutaleet juoksevat kilpaa noihin käsiin, kun hän kurkottaa niitä kohti, mutta lämmin veri sulattaa ne kuitenkin heti kosketuksen jälkeen.
Miksi se kurkottaa hiutaleita kohti?
Huutaakohan samalla taivaisiin? se kiinnostaisi enemmän kuin niiden hiutaleiden kohtalo.- lumi
Kiitoksia paljon shippi hyvästä palautteestasi. Juuri tuommoista palautteenantajaa kaipailinkin, mutta suuri kiitos myös muille.
Tuota tekstiä olen työstänyt vasta kolme päivää ja aivan keskeneräinen ja suht muokkaamatonkin se vielä on. Nyt on viitisen sivua tekstiä tullut, mutta tarina jatkuu ja muokkailuja on ehdottomasti tehtävä.
Rohkeasti vaan lisää juttua tekstin aloittamisesta.
- Kelhanion
Voisit mielestäni kokeilla tekstin kirjoittamista imperfektissä. Omasta mielestäni se on helpomman "kuuloista" lukijalle, tosin makuasioista ei voi kiistellä :)
- Tampio 2.0 Pro
Tarinan aloittamisesta ei kannata ottaa stressiä. Pääasia on, että aloittaa jollain tavalla ja jatkaa sinnikkäästi kunnes alkaa päästä vauhtiin ja homma alkaa edetä omalla painollaan. Jahka tarinan kulku alkaa hahmottua, alun voi aina kirjoittaa uudelleen.
Pidän tätä järkevimpänä tuntemanani lähestymistapana, koska toimivan alun ja varsinkin kunnollisen lopun kirjoittaminen ovat yleensä tarinan kimuranteimmat ongelmat - ja niitä on jokseenkin vaikea värkätä ennen kuin tietää mitä niiden väliin on jäämässä - Fucoo
On valitettava tosiasia, että kaikenlainen yksityiskohtainen kuvailu yksityiskohdista tuottaa vain hallaa kuvailulle yksityiskohtaisuuksien yksityiskohdista.
Mulla on paha tapa skipata kaikki ne kohdat kirjoista joissa "prosaisti" alkaa venkomaan jonkin mitättömän pikkuasian kimpussa rivitolkulla, eikä päästä pahasta vasta kuin divarissa.
On täydellinen ajatuksellinen munaus kuvitella tarinan alkavan elämään sillä, että kertoo kuudellakymmenellä eri tavalla miten valo taittuu milloin missäkin valossa portailla istuvan äijän piipunvarresta, tai millaiset ovat hänen silmiensä pupillien kurottuneisuusaste tiistaina, erotuksena lauantaihin.
En muista oliko se Tervo vai Hottis, joka sanoi: riittää kun kerrot että luonto oli siinä - sillä sipuli.
Itseasiassa Tervo ja Hottis taitaa olla yksjasama.
Miten mä olen näin sarkastinen tähän aikaan yöstä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399166Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737947Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681615657William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542353Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62091Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821740Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201688Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921427Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381358Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71283