Suklaata suloisempaa (K15)
TV2 klo 22.35
TV2 sunnuntaina 8.8.2004
SUKLAATA SULOISEMPAA (K15)
Tosirakkautta sateenkaaren eri väreissä
Kaksi naista rakastuu toisiinsa, transseksuaali laulaja hullaantuu neuroottiseen kirjakauppiaaseen ja äiti tutustuu aikuisten leluihin. Eroottisesti latautunut romanttinen komedia on täynnä erilaisia ja erikoisia persoonallisuuksia tunteidensa vietävänä.
Maggie on 19-vuotias ja työskentelee homokirjakaupassa. Hän on jättänyt lakiopintonsa kesken hankkiakseen elämänkokemusta. Maggie on juuri kohdannut elämänsä naisen, Kimin, jonka kanssa muuttaa yhteen. Jokaisen vasta itsenäistyneen nuoren naisen painajainen toteutuu, kun äiti Lila muuttaa asumaan saman katon alle ja tuo vielä Maggien 17-vuotiaan veljen mukanaan. Maggie ei haluaisi astua kaapista ulos äitinsä eteen ja kertoa totuutta elämästään.
Äiti Lila yrittää päästä yli avioerostaan. Miehensä uskottomuuden aiheuttaman järkytyksen hämmentämänä entinen kotirouva ei huomaa, että Maggie ja Kim ovat enemmän kuin hyviä ystäviä. Lila lääkitsee suruaan suklaalla todeten, että se on ainoa ilo joka hänellä enää on jäljellä.
Yökerholaulaja Judystä tulee Lilan paras ystävätär uudessa kaupungissa. Paitsi että Judy ei ole oikeasti nainen. Ainakaan ihan vielä. Judy toivoo, että kirjakaupan omistaja Frances suostuisi lähtemään hänen kanssaan ulos, kun muodonmuutos naiseksi alkaa olla valmis.
Totuutta ei voi piilotella loputtomiin, etenkään kun asutaan saman katon alla. Maggien homous paljastuu. Pikkuhiljaa kaikkien on pakko kohdata omat ennakkoluulonsa ja pelkonsa.
Kanadalaiselokuvan Suklaata suloisempaa (Better Than Chocolate) vuodelta 1999 on ohjannut Anne Wheeler. Pääosissa ovat Karyn Dwyer (Maggie), Wendy Crewson (Lila), Christina Cox (Kim), Peter Outerbridge (Judy/ Jeremy) ja Anne-Marie MacDonald (Frances).
sa
Tähän on tultu Rekkakuski-Halosen aikana!
Bill Clitoris
6
160
Vastaukset
- .......
........
- ,,,,,,,
,,,,,,,,
- mmm
mmm
- vvv
vvv
- ccc
ccc
- bbb
bbb
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1384096Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.382490Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1442138Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet231174Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.711082- 52992
En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on34923Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen63916- 44835
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies104825