Saako Sudanista lisätietoa

kiitos

Hei,

Saakohan täällä tiedonhaluinen hieman lisäinformaatiota Sudanin tilanteesta?

Lueskelin tuossa vanhoja aikakauslehtiä
vuodelta 1996. Otsikossa oli Sudan ja sen
tilanne orjuuden yms. suhteen.

Kerrottiin mm. että 1,5 miljoona ihmistä
on kuollut vuoteen 1996 mennessä ja viisi
miljoona joutunut lähtemään kotiseuduiltaan
1980-luvulta alkaneen epävarmuustilanteen
aikana.

Nyt tulee mieleen aivan näin turistin
pääkopalla mietittynä, että jos aikoinaan
noita rajoja mahdollisesti Sudaninkin kohdalla
viivottimella vedeltiin (en tiedä mutta arvaan)Lontoo-Pariisi-tai Berliini akselilla mm. niin miten näitä kv-politiikan asioita nykyään yritetään päästä sopuun.

Kuinka vaikea on esim. ajatus, että Sudanin
etelä-osaan muodostetaan mustille oma pieni turvavaltio. Eikö silloin ainakin maahantunkeutuminen
ole aina valtiodenvälinen rajaloukkaus?

On nimittäin tuossa maassa lääniä kun punaiselta mereltä sademetsään vie rajavartijan taival.

2

105

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Dolores

      Ainakin nykytilanteesta tiedottavat monet tahot, mm. BBC, YK:n eri järjestöt, ICRC (kv. Punainen Risti) ja paikallista raportointia mm. linkeistä www.sudanvisiondaily.com ja etelän äänenkannattaja www.splmtoday.com. Linkkien sivut päivitetään päivittäin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      208
      2834
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      167
      2511
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1172
    4. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      583
      1015
    5. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      124
      1002
    6. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      67
      1000
    7. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      271
      952
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      320
      921
    9. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      899
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      768
    Aihe