Ärsyttää nämä tyypit, jotka keskustelupalstoila miettivät, onko heillä joku persoonallisuushäiriö. Todennäköistä nyt vain on, että jos sinulla on esim. epävakaa, vaativa tai paranoidinen persoonallisuus, olisit jossain elämäsi vaiheessa joutunut ongelmiin ja päätynyt terveydenhuoltoon tutkimuksiin sen sijaan, että 30-vuotiaana hengailet keskustelupalstalla miettimässä, onko sinulla joku persoonallisuushäiriö ja diagnosoimalla itse itsesi.
Esim. tuo, joka sanoo olevansa psykopaatti jonkun nettitestin perusteella, ei todellakaan ole psykopaatti vaan joku henkisesti heikko tyyppi, joka saa jotain kicksejä ajatuksesta, että olisi kylmä ja vaarallinen psykopaatti. Psykopaatti ei käytännössä KOSKAAN pidä itseään sairaana, tunteettomana tai epäempaattisena vaan pitää itseään normaalina ja halua tulla nähdyksi normaalina.
Itselläni on diagnosoitu epävakaa persoonallisuushäiriö. 17 vuoden ikään mennessä olin elänyt kahdessa eri sijoituspaikassa ongelmaisen käytökseni takia, viillellyt ranteitani, varastanut, valehdellut, rikkonut kotona useita laseja, hajottanut kotini vitriinin oven, polttanut kotini lattiaa kostoksi äitini mielestäni tekemästä virheestä sekä sotkenut koko kodin niin ylösalaisin, että poliisi kävi kuvaamassa sen. Lisäksi olin pahoinpidellyt äitiäni, riidellyt melkein kaikkien kanssa, etenkin koulukavereideni mutta myös sukulaisten kanssa. Täysi-ikäisenä harrastin seksiä vasta tapaamieni miesten kanssa, koska en pystynyt hillitsemään itseäni ja parikymppisenä vastenmielisenä pitämäni vanhemman miehen kanssa, koska olin "luvannut" hänelle seksiä etukäteen ennen tapaamista enkä kokenut voivani tuottaa pettymystä.
16-vuotiaana minut pakotettiin psykologisiin testeihin, joka johti epäilyyn persoonallisuushäiriöstä. Kieltäydyin lisätutkimuksista ja pidin itseäni täysin normaalina ihmisenä, jota "viholliset" ja kateelliset yrittivät lannistaa. En nähnyt itsessäni mitään vikaa. Riitaannuin lähes joka paikassa ihmisten kanssa, saatoin suuttua pienistä asioista tai alkaa itkemään, mutta tästä huolimatta vika oli aina muissa kateellisissa ja muuten vihamielisissä ihmisissä. Tämä asenne minulla oli seuraavat 15 vuotta, kunnes äskettäin traagisen tapahtuman seurauksena jouduin itse hakeutumaan hoitoon. Hoidossa ollessani kyseisen persoonallisuushäiriön tunnettu asiantuntija diagnosoi minut epävakaaksi persoonallisuudeksi.
Vasta nyt, lähes 30-vuotiaana, hyväksyn sen, että olen itse osasyyllinen ongelmiin, joita olen kohdannut ihmisten kanssa. Silti olen vieläkin sitä mieltä, että muut ihmiset ovat osasyyllisiä noihin vaikeisiin tilanteisiin enkä ota niistä täyttä vastuuta.
En nyt sano, että kaikilla ko. tai muista persoonallisuushäiriöstä kärsivillä olisi ollut näin rajuja ongelmia, mutta psykopaatti ei todellakaan tee nettitestejä ja sano niiden perusteella olevansa sairas jossain keskustelupalstalla. Hyvin todennäköisesti persoonallisuushäiriöstä kärsivä on jossain elämänsä vaiheessa, usein jo hyvin varhain, päätynyt terveydenhuollon piiriin häiritsevän käyttäytymisensä tai emotionaalisten ongelmiensa takia.
Paitsi että kukaan ei voi diagnosoida itseään, kukaan ei voi myöskään diagnosoida sukulaistaan, anoppiaan tai ex-miestään persoonallisuushäiriöiseksi vain siksi, että on suhde ko. henkilöön on ongelmainen tai on katkera hänelle.
Toinen ongelma on lääkärien harjoittama ylidiagnosointi. Masennus ja osin myös epävakaa persoonallisuushäiriö vaikuttavat olevan varsin ylidiagnosoituja mielenterveysongelmia ja yleisdiagnooseja, joita jaellaan, vaikkei perusteita olisi. Kun diagnoosin antaa esim. erikoistuva osastonlääkäri, riski virheellisestä diagnoosista on aina.
Esim. tuo, joka sanoo olevansa psykopaatti jonkun nettitestin perusteella, ei todellakaan ole psykopaatti vaan joku henkisesti heikko tyyppi, joka saa jotain kicksejä ajatuksesta, että olisi kylmä ja vaarallinen psykopaatti. Psykopaatti ei käytännössä KOSKAAN pidä itseään sairaana, tunteettomana tai epäempaattisena vaan pitää itseään normaalina ja halua tulla nähdyksi normaalina.
Itselläni on diagnosoitu epävakaa persoonallisuushäiriö. 17 vuoden ikään mennessä olin elänyt kahdessa eri sijoituspaikassa ongelmaisen käytökseni takia, viillellyt ranteitani, varastanut, valehdellut, rikkonut kotona useita laseja, hajottanut kotini vitriinin oven, polttanut kotini lattiaa kostoksi äitini mielestäni tekemästä virheestä sekä sotkenut koko kodin niin ylösalaisin, että poliisi kävi kuvaamassa sen. Lisäksi olin pahoinpidellyt äitiäni, riidellyt melkein kaikkien kanssa, etenkin koulukavereideni mutta myös sukulaisten kanssa. Täysi-ikäisenä harrastin seksiä vasta tapaamieni miesten kanssa, koska en pystynyt hillitsemään itseäni ja parikymppisenä vastenmielisenä pitämäni vanhemman miehen kanssa, koska olin "luvannut" hänelle seksiä etukäteen ennen tapaamista enkä kokenut voivani tuottaa pettymystä.
16-vuotiaana minut pakotettiin psykologisiin testeihin, joka johti epäilyyn persoonallisuushäiriöstä. Kieltäydyin lisätutkimuksista ja pidin itseäni täysin normaalina ihmisenä, jota "viholliset" ja kateelliset yrittivät lannistaa. En nähnyt itsessäni mitään vikaa. Riitaannuin lähes joka paikassa ihmisten kanssa, saatoin suuttua pienistä asioista tai alkaa itkemään, mutta tästä huolimatta vika oli aina muissa kateellisissa ja muuten vihamielisissä ihmisissä. Tämä asenne minulla oli seuraavat 15 vuotta, kunnes äskettäin traagisen tapahtuman seurauksena jouduin itse hakeutumaan hoitoon. Hoidossa ollessani kyseisen persoonallisuushäiriön tunnettu asiantuntija diagnosoi minut epävakaaksi persoonallisuudeksi.
Vasta nyt, lähes 30-vuotiaana, hyväksyn sen, että olen itse osasyyllinen ongelmiin, joita olen kohdannut ihmisten kanssa. Silti olen vieläkin sitä mieltä, että muut ihmiset ovat osasyyllisiä noihin vaikeisiin tilanteisiin enkä ota niistä täyttä vastuuta.
En nyt sano, että kaikilla ko. tai muista persoonallisuushäiriöstä kärsivillä olisi ollut näin rajuja ongelmia, mutta psykopaatti ei todellakaan tee nettitestejä ja sano niiden perusteella olevansa sairas jossain keskustelupalstalla. Hyvin todennäköisesti persoonallisuushäiriöstä kärsivä on jossain elämänsä vaiheessa, usein jo hyvin varhain, päätynyt terveydenhuollon piiriin häiritsevän käyttäytymisensä tai emotionaalisten ongelmiensa takia.
Paitsi että kukaan ei voi diagnosoida itseään, kukaan ei voi myöskään diagnosoida sukulaistaan, anoppiaan tai ex-miestään persoonallisuushäiriöiseksi vain siksi, että on suhde ko. henkilöön on ongelmainen tai on katkera hänelle.
Toinen ongelma on lääkärien harjoittama ylidiagnosointi. Masennus ja osin myös epävakaa persoonallisuushäiriö vaikuttavat olevan varsin ylidiagnosoituja mielenterveysongelmia ja yleisdiagnooseja, joita jaellaan, vaikkei perusteita olisi. Kun diagnoosin antaa esim. erikoistuva osastonlääkäri, riski virheellisestä diagnoosista on aina.
Vastaukset 7
Vanhimmat
"Toinen ongelma on lääkärien harjoittama ylidiagnosointi. Masennus ja osin myös epävakaa persoonallisuushäiriö vaikuttavat olevan varsin ylidiagnosoituja mielenterveysongelmia ja yleisdiagnooseja, joita jaellaan, vaikkei perusteita olisi. Kun diagnoosin antaa esim. erikoistuva osastonlääkäri, riski virheellisestä diagnoosista on aina."
Tämä on hyvin tärkeä asia, johon pitäisi saada puututtua isommallakin joukolla.
Kiitos, että otit asian esille.
Pahimmassa tapauksessa henkilölle isketään joka paikassa sen kummemmin henkilön taustoja tutkimatta persoonallisuushäiriödiagnoosi joka voi tuhota hänen koko elämänsä vääränlaisten hoitojen vuoksi.
Suinkaan kaikilla vaikeasti traumatisoituneilla ihmisillä syyt ovat jossain aivan muualla kuin persoonan kehityksen häiriöissä.
Kuten edellinen kirjoittaja totesi; yksikään ihminen ei koskaan ole ainut syyllinen elämänsä ongelmiin, aina tarvitaan useampi osapuoli joiden yhteisvaikutuksesta ongelmat syntyvät ja käsittelemättöminä kehittyvät edelleen. Ikinä ei saisi lähteä syyllistämään vain yhtä henkilöä, kukaan ei pysty selviytymään mahdollisesti vuosikymmeniä jatkuneista suvun ongelmista yksin eikä koko taakkaa ole myöskään velvollinen kantamaan yksin. Ongelmien ratkomiseen tarvitaan mukaan kaikki ne, jotka "syntipukin" elinympäristössä ovat vaikuttaneet.
Voimia sinulle yrittää jaksaa selviytyä rankoista elämänkokemuksistasi.
"Yksikään ihminen koskaan ole ainut syyllinen elämänsä ongelmiin"
Miksei? En minä ainakaan persoonallisuushäiriöstäni syytä muita ihmisiä, se olisi moukkamaista. Jos eliympäristö ja perhe on ollut hyvä, niin sitten perimä ei ole täysin puolellasi. Omasta suvustani löytyy muitakin pers.häiriöisiä mutta ne ei oo ihan perhepiiristä. Geenit on onni ja onnettomuus samalla. Toki valtaosalla elinmpäristö on ollut jollakin tapaa huono.
Ylidiagnosoinnille motivoivin tekijä on rahanahneus, sillä psykiatrialla ei ole tieteellistä statusta.
https://www.madinamerica.com/?s=psychiatry´s scientific status
Psykiatrit nauttivat siitä, kun julistavat maksavan asiakkansa tarpeettomaksi.
Hyvin samanlaisia kokemuksia. Diagnoosia toisensa päälle ja lääkkeita samoin. Kymmenen sairastamisvuoden jälkeen olen tajunnut, että diagnoosini ovat ihan huitaisemalla heitettyjä (mm. se epävakaa). Pahaa oloa on lääkitty rajuilla aineilla, monta lääkettä päällekkäin, niin että ei ihmekään, että ei jaksa ja elämä mättää. Loppujen lopuksi ihminen (minä) on hukkunut niiden koodien ja kokeiltujen lääkkeiden ja epikriisien taakse ja hänestä on tullut toivoton tapaus. jota ei viitsitä edes yrittää auttaa. Ja hoidon ja avun vaatiminen on sairasta huomionhakuista käyttäytymistä.
Löysin yksityisen psykiatrin, joka uskoi minua ja alkoi hoitaa masennusta, ahdistuneisuutta ja niistä johtuvaa uupumusta oikeilla lääkkeillä. Nyt ensimmäistä kertaa yli 10 vuoteen puolen vuoden oikean ja tilanteen mukaan vähennetyn lääkehoidon jälkeen alan tuntea voivani lähestulkoon hyvin.
terveisin Entinen rajatila, entinen bipolaari, entinen vaikka mitä
Kuule+kun+menet+psykologille,+sieltä+voit+saada+ihan+hyvin+diagnoosin+vaikka+mistä.+Itsellä+psykkolookit+ovat+kytänneet+elämääni+ja+vieläkin+kyttäävät+7+vuotta+sitten+sairastetun+psykoosin+jälkeen.+Esimerkiksi+meillä+on+aika+eksplosiivisia+perheriitoja+ollut.+Itse+olen+lähinnä+oppinut+pienestä+pitäen,+että+äiti+hiljenee,+kun+vaan+huutaa+tarpeeksi+lujaa+päälle.+Äiti+on+yleensä+se+joka+on+aina+aloittanut+riidat+esimerkiksi,+kun+jouluna+ei+ole+siistiä,+vaikka+90%+tavaroista+on+äidin+ja+aiheuttavat+epäsiistiyden+tai+vaikka+että+isä+ei+tuonutkaan+kaupasta+niitä+tomaatteja.+No+mutta+kun+psykkolooki+kuuli+näitä+riitoja+(ne+kyttäävät+nykyään+vaikka+puhelimen+mikrofonin+kautta+tai+vaikka+laittavat+mikit+kotiin,+jos+olet+diagnosoitu+ja+jos+haluavat),+niin+hetihän+siitä+tuli+minulle+joku+diagnoosi+tuli+että+olet+ylireaktiivinen+tai+aggressiivinen+yms.,+kun+jo+diagnosoidulle+se+on+niin+helppo+lisää+diagnooseja+laittaa.+Eli+ihan+normaalista+elämästä,+joka+nyt+ei+sitten+välttämättä+ihan+optimaalia+ole,+voivat+lätkäistä+ihan+minkä+diagnoosin+tahansa+ja+alkaa+vainoamaan+tai+tuhoamaan+aivojasi+lääkkeillä.+En+tiedä,+onko+siellä+ketään,+joka+potilaan+parasta+ajattelee+ja+on+edes+vähän+rehellinen+-+ei+ainakaan+omalle+kohdalleni+ole+sattunut.
Erityisesti ylidiagnosointi on kyllä ongelma. Siitä kun seuraa vääränlaista hoitoa ja monet diagnooseista ovat myös ikäviä leimoja.
Tunnen yhden jolla epävakaa-diagnoosi (diagnosoitiin hänen ollessaan vasta 14v). En usko että hän on sellainen. Esim. 10v hyvässä parisuhteessa, ei ongelmia opiskeluissa/työelämässä ja hänen kanssaan on todella helppoa tulla toimeen. Ei ole impulsiivinen tai epätasapainoinen.. varmaan teini-iän tunnekuohujen takia diagnosoitu.
Minulla diagnosoitiin aikanaan ptsd vain taustani perusteella. Minulla ei ollut kyseisen häiriön oireita.
Sitten löytyy niitäkin jotka ovat kauan ilman oikeaa diagnoosia. Esim. kaksisuuntaisen diagnostinen viive usein jotain 5-10vuotta.
Haista vittu parisuhteees kanssa saatana