Epäilen hyvin vahvasti äitini olevan narsisti. Mistä saisin keskusteluapua? Vaikkapa jotain nettiyhteisöjä joista voi kysyä asiantuntijoilta... Olen väsynyt ja pelkään että kannan tätä p*skaa mukanani koko loppuelämän jos en saa käsitellä sitä kenenkään asiantuntevan kanssa.
Mistä apua?
loppuun kulunut
9163
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jos olet väsynyt ja loppuun kulunut, aloita ammatillisesta keskusteluavusta. Sinun pitää ensin saada purkaa omaa ahdistustasi jollekulle ulkopuoliselle. Jos henkiset voimavarat ovat käytettyjä, sinun on vaikeampi nähdä objektiivisesti tilanteita, koska käsiteltävät asiat narsismin ympärillä ovat rankkojakin tunnekokemuksia.
Vertaistuen kautta sinulla on mahdollisuus jakaa kokemuksiasi ja saada muiden kokemusten kautta näkökulmaa omaan tilanteeseesi. Googleta avainsanoilla, saitteja aiheesta löytyy etsimällä. Sitten on narsistien uhrien vertaistuki ja sen foorumi, sielläkin voi jakaa ajatuksia anonyyminä.
On tämäkin ko narsismipalsta, mutta sen enempää sen vaikutuksia mainostamatta pidä mielessäsi että kyse on keskustelupalstasta. Älä odota asiantuntijoiden lausuntoja, vaan kirjoitusten idea on jakaa omia ajatuksia ja syntyneitä näkemyksiä. Ne voivat poiketa omista, eli varsinainen vertaistuki ei aina suinkaan ole saatavilla. Ynnä tuo kirjoittajien vaihteleva määrä. Voit aloittaa vaikka lukemalla vanhoja ketjuja jos saat sieltä jotakin irti. Ja jos rohkaistut kirjoittamaan, niin muista ettemme sinua tunne ja voit lopettaa sen milloin sen itse haluat.
Puhu läheisillesi kokemuksistasi. Lue aiheen liittyvää kirjallisuutta, artikkeleita, julkaisuja, palstakommentteja. Kirjoita jos et uskalla puhua. Aloittaminen on vaikeaa, mutta helpottaa matkan etenemisen myötä. P*skan kantaminenkin kevenee juuri puhumalla ja ymmärryksellä.
Sitä juuri mietin että onko "hyväksyttävää" hakeutua ammattiauttajalle vai vienkö vain resursseja oikeasti sairailta... Kynnys avun hakemiseen on suuri, mutta olen mennyt koko olemassaoloni sellaisen mankelin läpi että tuntuu ettei minusta tule ehjää ihmistä...
Kiitos kun vaivauduit vastaamaan
Älä murehdi sitä, vietkö resursseja. Jos uskot tarvitsevasi apua, niin hae sitä. Kun olet kertonut asioistasi/tilanteesi, pystyvät he arvioimaan millaista apua sinun on mahdollista saada niillä käytössä olevilla resursseilla. Sinä et ole vastuussa asioista.
Erityisesti hae apua, jos tunnet elämän ilon kadonneen, syyllisyyttä, tuhoajatuksia, et uskalla puhua asioistasi kenelläkään lähipiirissäsi tai koet pelkoja.
Meistä kaltoinkohdellussa suhteessa ollut tai oleva moni on käynyt enempi tai vähempi ammattiauttajalla. Se ei ole huono asia. Olen kiitollinen siitä, mitä apua itse aikoinaan sain, vaikka myönnän, että kynnys hakeutumiseen oli myös suuri. Todella suuri. Palettia piti vain aloittaa purkaa jostain. Tukenani oli myös läheisiä, mutta se ei riittänyt. Mörköjä oli kaikenlaisia.
Haluaisitko kirjoittaa siitä, miksi koet ettei sinusta tule ehjää ihmistä?
väsyttää vaan liikaa.. Tilanne on taas räjähtänyt käsiin ja tuntuu kuin taistelisi tuulimyllyjä vastaan.. Minulta viedään systemaattisesti kaikki läheiseni. Kaikki joihin tämä tietty ihminen ulottuu.. Eipä sillä, näin on ollut aina, nyt vaan olen antanut periksi, puoliaan ei kannata pitää sillä vain uuvuttaa itsensä..
Toisaalta haluaisin tuen lisäksi ammattilaiselta "armahduksen," etten ollut lapsena tai aikuisenakaan kelvoton...
Kiitos sinulle ymmärryksestä
Mietin millaista on ollut lapsuutesi ja myöhempi elämäsi, jos koet kelvottomuutta. En usko että olet kelvoton. Mitätöidyksi tulleilla tai sitä kokeneilla on samanlaisia tuntemuksia. Moni tunnevammatunut vanhempi tai kasvattaja on tähän syyllistynyt. Se on myös eräs narsistisen suhteen tunnusmerkki.
Puhuit periksi antamisesta. Tiedät varmaan sitten että suohonkin on helpompi jäädä makaamaan kuin raahautua pois sieltä. Et ehkä näe konkreettisia keinoja selviytymiseen tai puolustamiseen, koska voimasi ovat vähissa. Mutta niitä on olemassa.
Jos mahdollista, ota ensiksi etäisyyttä tästä tietystä ihmisestä. Asioita ei pysty tarkastelemaan realistisesti jos olet energiaa vievän ihmisen vaikutusvallassa.
Pyydän sinua myös olemaan "odottamatta" ymmärrystä. Tiedämme sen, että ihmiset ovat hyvinkin herkillä monesti tänne kirjoittaessaan. Joskus vain unohdamme sen. Ja kyynistymme koska elämässä tapahtuu niin paljon muutakin. Ja sitten on näkökulmia, jota pyrimme kirjoittajan huomiomaan. Toivoisin että saisit vertaistukea. Luulen että se auttaisi sinua ainakin alkuun tällä matkallasi. Kulkemaan sitä välillä upottavaakin suota askel kerrallaan. Mutta sen kantavampi reuna on olemassa.
Hei, täällä on kanssa yksi narsistiäidin "lapsi" (47vee). Teillä on siis taas se vaihe menossa, jossa narsisti on imenyt sinut kuiviin. Kokemuksesta tiedän, että siihen ei auta kuin etäisyyden otto. Keräät voimia, etkä pidä yhteyttä. Narsisti ei koskaan pyydä anteeksi, eihän hän koskaan liioin ole väärässä :( hän ei osaa tuntea empatiaa, ei ainakaan aitoa sellaista ja parasta kaikessa hän saa sinut näyttämään muiden silmissä hullulta. Hän puhuu sinulle kahden kesken asioita, joita et voi, tai osaa kertoa kenellekkään, niin hulluja ne jutut ovat.
Jos sanot hänelle, että sinulla on paha mieli "riidastanne", hänellä on sata kertaa pahempi, hän on nukkunut jo monta yötä huonosti ja on lähes kuolemaisillaan päänsärkyyn, ja sydämmenrytmihäiriöihin ja ties mihin. Ja parasta kaikessa tietenkin on se, että se on sinun syysi.
Koskaan ei sinulla tule olemaan puolisoa, jonka hän kelpuuttaisi. Jos sinulla on useampi kuin yksi lapsi ja vain yksi pärjää esim. koulussa hyvin, hän omii tämän esittelykappaleekseen ja esittelee tuttavilleen kuinka loistava lapsenlapsi hänellä on, samalla sivuuttaen muut.
Hän on myös äärimmäisen "avulias" kaikille puolitutuillekkin, jos hän kokee, että siitä on hänelle itselleen hyötyä, taloudellista tms.
Voimia sinulle, tiedän todella, millainen olo sinulla on. Olen nyt 47-vuotias ja vasta tänävuonna tajusin, että äitini diagnoosi on narsisti ja että en olekkaan kelvoton kaikkeen,tästä kaikesta elämänvarrella tapahtuneesta kirjoittaisi vaikka kirjan.
Kiitos teille, kerään juuri rohkeutta soittoon varatakseni ajan ammattiauttajalle... Tutulta kuulostaa, olen vain menettänyt läheiseni koska en jaksa enää puolustautua... En edes tiedä mihin suuntaan tästä lähden ja mitä teen...
En ole nyt pitänyt yhteyttä mutta jotain reittiä pitkin hän saa aina viestinsä perille
Kiitos vielä tuesta, tulee tarpeeseen!
Minä tein sen, varasin ajan! :) kiitos rohkaisusta
Se ensimmäinen askel on tärkeä. Matka on alkanut! :)