Työtä

On se perseestä, kun meillä on 250 000 työtöntä ja toinen mokoma osatyöllistettyjä, jotka haluaisivat tehdä kokoaikaisesta työtä, koska osa-aikatyöllä ei perhettä elätetä. Samaan aikaan äärioikeisto ja työnantajaliitot painavat päälle, että eläkeikää tulisi nostaa. Ja jauhetaan sitä samaa jargonia, että tulee työvoimapula. Miten on käynyt kun suuret ikäluokat jäivät eläkkeelle, työttömyys on vain kasvanut!

Mielestäni me Demarit voimme hyväksyä eläkeiän korotuksen jos työttömyys laskee alle 50 000 ja nurisotyöttömyys on alle 5000.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Älkää uskoko tuohon työvoimapulajuttuun. Olen työurani ja elämäni aikana nähnyt 2-3 samanlaista koohotusta. Yhteen aikaan oli tulossa hirvitävä pula insinööreistä. Muistan kuinka edesmennyt Johannes Virolainenkin kuulutti, että nyt tarvitaan välittömästi ainakin 10.000 insinööriä. Kuinkas sitten kävikään. Pienen ajan päästä päälle pätkähti hirvittävä lama. Ei kukaan tarvinnut enää insinöörejä, eikä paljon muitakaan.

Nää pellet tuolla politiikan ja myös talouselämän huipulla, eivät he ymmärrä juurikaan mistään mitään. Niitä ei vain saisi päästää mihinkään mediaan - lehtiin ja vielä vähemmän televisioon läpättämään "ajatuksiaan". Kansa näet on uskomattoman tyhmää - se uskoo heidän juttujaan!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Työttömän veli kirjoitti:

On se perseestä, kun meillä on 250 000 työtöntä ja toinen mokoma osatyöllistettyjä, jotka haluaisivat tehdä kokoaikaisesta työtä, koska osa-aikatyöllä ei perhettä elätetä. Samaan aikaan äärioikeisto ja työnantajaliitot painavat päälle, että eläkeikää tulisi nostaa. Ja jauhetaan sitä samaa jargonia, että tulee työvoimapula. Miten on käynyt kun suuret ikäluokat jäivät eläkkeelle, työttömyys on vain kasvanut!

Mielestäni me Demarit voimme hyväksyä eläkeiän korotuksen jos työttömyys laskee alle 50 000 ja nurisotyöttömyys on alle 5000.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu