1.Moos.19.
24 Ja Herra antoi sataa Sodoman ja Gomorran päälle tulikiveä ja tulta, Herran tyköä taivaasta,
25 ja HÄVITTI nämä kaupungit ynnä koko lakeuden sekä KAIKKI niiden kaupunkien ASUKKAAT ja maan kasvullisuuden.
Luuk.17.
28 Niin myös, samoin kuin kävi Lootin päivinä: he söivät, joivat, ostivat, myivät, istuttivat ja rakensivat,
29 mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, satoi tulta ja tulikiveä taivaasta, ja se hukutti heidät KAIKKI,
30 SAMOIN käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy.
Miksi Jumala tuhosi KAIKKI kaupungin asukkaat , myös lapset? Eikö teidän oppinne mukaan synnittömät vauvat olisi pitänyt säästää?
Sodoman ja Gomoran lapset?
76
395
Vastaukset
- vl-mies
Päinvastoin oli hyvä että lapsetkin kuolivat koska lapset pääsivät taivaaseen koska ne (riittävän lapsenomaiset) ovat aina elävässä uskossa.
- cdsasdcsdacd
Tämän selityksen olen kuullut ennenkin hieman toisessa, mutta silti läheisessä yhteydessä. Yhdysvaltalainen kristinuskon apologeetta perusteli sillä Raamatun kansanmurhien ja etnisten puhdistusten hyväksyttävyyttä ja oikeutusta. Oksettavaa, sairasta ajattelua. Jumalan tahdolla on historian kuluessa perusteltu mitä hirvittävimpiä verilöylyjä.
- Kiviharjunlenkistä
Mutta raamattu todistaa, että siellä ei ollut kymmentäkään vanhurskasta.
Siis Sodoman ja Gomorran vauvoja lapsia ei luettu vanhurskaiksi !!!!!! - näin Raamatussa
Kiviharjunlenkistä kirjoitti:
Mutta raamattu todistaa, että siellä ei ollut kymmentäkään vanhurskasta.
Siis Sodoman ja Gomorran vauvoja lapsia ei luettu vanhurskaiksi !!!!!!Kivimiehelle
Vauvahan ei ole vielä vanhurskas, sillä vanhurskaus saadaan USKON KAUTTA:
"Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet..." Room 5:1 ja
koska vauvoilla ei ole uskoa, he eivät ole vanhurskaita.
Vauvojen usko on vl-hömpötystä!
Mutta vauvat ovat AUTUAITA ja siksi Jumalalle kelpaavia.
"Sen kaltaisten on taivasten valtakunta"!!
Eikö juuri vauva ole lapsen kaltainen? - limainen lounas
Kesitas kirjoitti:
Mihin lapset uskoivat?
Siihen ettei tarvitse mitään pelätä, koska Jumala suojelee omiaan ja siten ei ole mitään pelättävää. Lapsen usko on täydellistä luottamusta korkeampaan ja osaavampaan voimaan. Esim sinä olet aikuinen ja sinulta puuttuu usko kokonaan, sen sijaan hihhuloit ja paitsi et usko, niin et usko muidenkaan uskovan. Olet todella torspo upotuskastajaisissa kunnostaunut klovni hihhuli niin henkisesti, mutta myös se toki näkyy sinussa fyysisestikin silmistä ja koko habituksestasi. Huvittaa silmittömästi kun kävelet vastaan jossain hihhulimatkallasi.
limainen lounas kirjoitti:

>>>Lapsen usko on täydellistä luottamusta korkeampaan ja osaavampaan voimaan. ** Älä lässytä. Minulla on kuusi lasta ja he eivät uskoneet mihinkään muuhun, kun äidin tissiin.
Ne ihmiset joilla ei ole Jeesusta luottavat ”koleampaan voimaan”, ja sehän on lahko, nimeltään SRK. se osaa.
>>Esim sinä olet aikuinen ja sinulta puuttuu usko kokonaan, sen sijaan hihhuloit ja paitsi et usko, niin et usko muidenkaan uskovan. ** Olet naurettava. Olen tunnustanut palstalla satoja kertaoja, että Jeesus on kuningas, Herra ja kaikkivaltias, syntieni sovittaja Golgatalla 200 v, sitten siksi en tarvitse ihmisten ”sovituksia”.
Eli, kuten vl tekee, taas annoit väärän lausunnon lähimmäisestä, syntinen raukka.
>>Olet todella torspo upotuskastajaisissa kunnostaunut klovni hihhuli niin henkisesti, ** Juuri noin, yhtä torso, mitä Jeesus, mutta en yhtä tyhmä kun VL, että ripoteltaisiin.
>>mutta myös se toki näkyy sinussa fyysisestikin silmistä ja koko habituksestasi. Huvittaa silmittömästi kun kävelet vastaan jossain hihhulimatkallasi. ** Sopii sekin, mutta eikö HÄVETÄ; ETPYSTYNYT VASTAAMAAN yhteen AINOAAN KYSYMYKSEEN, MIHIN VAUVA USKOO Sodomassa?
Näin yksikertainen joku ihminen voi olla?- hihhulille

Näin yksikertainen joku ihminen voi olla?Et osaa uskoa, ja siitä vitsistä onkin kysymys.
Usko tulee Jumalalta, ei hihhuloimaan perehtyneeltä lahkoltasi.
Älä hellarihihhulin klooni edes unta näe että usko olisi jotain ihmisen omaa tietotaitoa, Jumala antaa uskon, niin automaattisesti vauvoille, jopa sinulle hihhuli se voisi antaa, ei vaan näy arpa kohdallesi langenneen :D
Joten ääliömäinen pohdintasi, että kuinka vauva voi uskoa on absurdi. Sinä aasi et saa siihen koskaan vastausta, koska sen tietää vain Jumala ja sinulta hihhulilahkolaiselta se vastaus luonnollisesti pidetään salassa :D hihhulille kirjoitti:
Et osaa uskoa, ja siitä vitsistä onkin kysymys.
Usko tulee Jumalalta, ei hihhuloimaan perehtyneeltä lahkoltasi.
Älä hellarihihhulin klooni edes unta näe että usko olisi jotain ihmisen omaa tietotaitoa, Jumala antaa uskon, niin automaattisesti vauvoille, jopa sinulle hihhuli se voisi antaa, ei vaan näy arpa kohdallesi langenneen :D
Joten ääliömäinen pohdintasi, että kuinka vauva voi uskoa on absurdi. Sinä aasi et saa siihen koskaan vastausta, koska sen tietää vain Jumala ja sinulta hihhulilahkolaiselta se vastaus luonnollisesti pidetään salassa :Dhihhulille? En halua nimitystäsi, pidä se vaan.
>>Et osaa uskoa, ja siitä vitsistä onkin kysymys.** Eikö juuri sinun, joka on uskomassa pitäisi kertoa, kuten hoviherra sanoi; Mies vastasi: "Kuinka ymmärtäisin, kun kukaan ei minua neuvo ( Apt 8;31)
Joten kerro ihmeessä, kertoi HH;kin ja Filippos kastoi,, upottamalla.
Toiseksi, minä en ole helluntaialinen, joten taas väärä, synnillinen lausunto.
Olet tehnyt kahden tunnin aikana 2 syntiä lähimmäistä kohtaan, perättömillä puheillasi, joten on kai kiire vilkutteleen.
>>Joten ääliömäinen pohdintasi, että kuinka vauva voi uskoa on absurdi. Sinä aasi et saa siihen koskaan vastausta, koska sen tietää vain Jumala ja sinulta hihhulilahkolaiselta se vastaus luonnollisesti pidetään salassa ** Minulle- SRK:n aivopesemä?
Kesitas kirjoitti:
hihhulille? En halua nimitystäsi, pidä se vaan.
>>Et osaa uskoa, ja siitä vitsistä onkin kysymys.** Eikö juuri sinun, joka on uskomassa pitäisi kertoa, kuten hoviherra sanoi; Mies vastasi: "Kuinka ymmärtäisin, kun kukaan ei minua neuvo ( Apt 8;31)
Joten kerro ihmeessä, kertoi HH;kin ja Filippos kastoi,, upottamalla.
Toiseksi, minä en ole helluntaialinen, joten taas väärä, synnillinen lausunto.
Olet tehnyt kahden tunnin aikana 2 syntiä lähimmäistä kohtaan, perättömillä puheillasi, joten on kai kiire vilkutteleen.
>>Joten ääliömäinen pohdintasi, että kuinka vauva voi uskoa on absurdi. Sinä aasi et saa siihen koskaan vastausta, koska sen tietää vain Jumala ja sinulta hihhulilahkolaiselta se vastaus luonnollisesti pidetään salassa ** MinulleÄlä välitä "kesitas" tuon sairaan ihmisen riehumisesta.
Hän paljastaa vain sen, mikä on hänen älykkyytensä ja keskustelu-
taitonsa (taitamattomuutensa) taso.
Sääliksi käy tuollaisen yksinkertaisen ihmisen tilaa , joka lisäksi ei
tunne edes Raamatun alkeita.
Aivopesu tekee yksinkertaisesta ihmisestä tuollaisen. - hihhulihellarille
Kesitas kirjoitti:
hihhulille? En halua nimitystäsi, pidä se vaan.
>>Et osaa uskoa, ja siitä vitsistä onkin kysymys.** Eikö juuri sinun, joka on uskomassa pitäisi kertoa, kuten hoviherra sanoi; Mies vastasi: "Kuinka ymmärtäisin, kun kukaan ei minua neuvo ( Apt 8;31)
Joten kerro ihmeessä, kertoi HH;kin ja Filippos kastoi,, upottamalla.
Toiseksi, minä en ole helluntaialinen, joten taas väärä, synnillinen lausunto.
Olet tehnyt kahden tunnin aikana 2 syntiä lähimmäistä kohtaan, perättömillä puheillasi, joten on kai kiire vilkutteleen.
>>Joten ääliömäinen pohdintasi, että kuinka vauva voi uskoa on absurdi. Sinä aasi et saa siihen koskaan vastausta, koska sen tietää vain Jumala ja sinulta hihhulilahkolaiselta se vastaus luonnollisesti pidetään salassa ** MinulleSinä kun olet perushihhuli ja häpeät jopa omaa taustahihhulilahkoasi itsekin kertomalla ettet ole se hihhuli, kertoo vain sen että olet hihhulien hihhuli, joka ajattelee aivottomasti että on oltava joku hihhuli ylipäänsä, kuten upotus hihhuli, päästääkseen hihhuliuskoosi.
Mitä tulee mainintaasi vääristä syytöksistä, osoittaa myös sairautesi, jossa pukki on kaalimaan vartijana. Jos ja kun sinusta hihhulista tuntuu että ettet ole hihhuli kuten väitän, niin voin kertoa samaan syssyyn etten ole uskomassa, niin kuin perinteisenä helkkarinhillulina helveteissäsi väität.
Lapsi kyllä uskoo, minä en. Sinä taas olet hihhuli joka näet pikkuukkoja ja uskot hihhulihellarilahkosi sanamuotoihin. :-D:-D - ihan sivusta
SRK:n aivopesemä? kirjoitti:
Älä välitä "kesitas" tuon sairaan ihmisen riehumisesta.
Hän paljastaa vain sen, mikä on hänen älykkyytensä ja keskustelu-
taitonsa (taitamattomuutensa) taso.
Sääliksi käy tuollaisen yksinkertaisen ihmisen tilaa , joka lisäksi ei
tunne edes Raamatun alkeita.
Aivopesu tekee yksinkertaisesta ihmisestä tuollaisen.Miksi hihhuli vastasit itsellesi? Eikö uskosi kanna, kun komppaat itsellesi?
- säälittävää!
hihhulihellarille kirjoitti:
Sinä kun olet perushihhuli ja häpeät jopa omaa taustahihhulilahkoasi itsekin kertomalla ettet ole se hihhuli, kertoo vain sen että olet hihhulien hihhuli, joka ajattelee aivottomasti että on oltava joku hihhuli ylipäänsä, kuten upotus hihhuli, päästääkseen hihhuliuskoosi.
Mitä tulee mainintaasi vääristä syytöksistä, osoittaa myös sairautesi, jossa pukki on kaalimaan vartijana. Jos ja kun sinusta hihhulista tuntuu että ettet ole hihhuli kuten väitän, niin voin kertoa samaan syssyyn etten ole uskomassa, niin kuin perinteisenä helkkarinhillulina helveteissäsi väität.
Lapsi kyllä uskoo, minä en. Sinä taas olet hihhuli joka näet pikkuukkoja ja uskot hihhulihellarilahkosi sanamuotoihin. :-D:-DJohan paukut loppuivat sairaan päänupista, kun alkaa toistaa itseään?
Mutta ymmärrän kyllä, ettei tuollaisella älykkyysosamäärällä pysty parempaan.
Etkö todella keksi enää pahempia haukkumasanoja? - samaa mieltä
säälittävää! kirjoitti:
Johan paukut loppuivat sairaan päänupista, kun alkaa toistaa itseään?
Mutta ymmärrän kyllä, ettei tuollaisella älykkyysosamäärällä pysty parempaan.
Etkö todella keksi enää pahempia haukkumasanoja?Samaa mieltä. Minustakin Kesitas haukkui tuota epäuskoista veeälläksi ja SRK laiseksi, lähes joka kommentissa haukkui hänet vl uskomassa olevaksi.
Onkohan kyseinen meditaatio keditas piiriltä lomalla? - outoa!!!
samaa mieltä kirjoitti:
Samaa mieltä. Minustakin Kesitas haukkui tuota epäuskoista veeälläksi ja SRK laiseksi, lähes joka kommentissa haukkui hänet vl uskomassa olevaksi.
Onkohan kyseinen meditaatio keditas piiriltä lomalla?Onko vl-läisyys haukkumanimi???
Sittenhän he haukkuvat itse toinen toisiaan.
Tokko sinulle edes loma auttaa! - :-P
outoa!!! kirjoitti:
Onko vl-läisyys haukkumanimi???
Sittenhän he haukkuvat itse toinen toisiaan.
Tokko sinulle edes loma auttaa!Kyllä se on kyllä sinäkin mielenvikainen keditas loukkaantuisit jos sinusta sanottaisiin vl :D
ihan sivusta kirjoitti:
Miksi hihhuli vastasit itsellesi? Eikö uskosi kanna, kun komppaat itsellesi?
Mitä sinä minun uskosta tiedät.
Olet vaihoharhainen.
Kes.:-P kirjoitti:
Kyllä se on kyllä sinäkin mielenvikainen keditas loukkaantuisit jos sinusta sanottaisiin vl :D
Miten diaknsoit vikani.
Minä sen sijaan diaknoisin hihhulin vian sillä, että Hän ei osaa vastata alkeellisempaankaan kysymykseen, eikä pysty perustelemaan sanomaansa.
Vastavuorisesti hihhuli alkaa kulottamaan, polttamaan kaiken jättämänä, jopa sen, kenelle piti vastata.
Hyökkäys on paras heikkoitsetuntoisen ihmisen vastus.
Sinulla on taas hyvin vähän kirjallista satutusta. Tiedät, että nimimerkkini on vierasperäinen nimi, jonka vaikutusarvoa et tunne.
Mutta kun elät rakkikoira tarhassa, haukuttava on, vaikka ei osaa edes haukkua nimeltä, ettei putoa tarhasta.
”keditas”- -.-
Kesitas kirjoitti:
Mitä sinä minun uskosta tiedät.
Olet vaihoharhainen.
Kes.Sopii vastauksesi sinulle itsellesi. Mistä sinä tiedät tuon toisen uskon? Olet vainoharhainen meditaatio ja lisäksi sokea. Tyhmä myös, harva tälläkään hullujen foorumilla syyttää toista vainoharhaisuudesta juuri kun itse kirjaimellisesti on osoittanut vainoharhaisuutta. Tuskin sä enää paranet, mutta yritystä silti siihen kaipaat....
- 425;43
lappix kirjoitti:
Eivät vauvat usko mihinkään.
Sen takia vauvat ovat jumalien suhteen ateisteja.
Ei tietenkään ollut kymmentä varhurskasta, ja jumalattomat tuhottiin. Se johtui siitä, että yhden ihmisen kautta synti tuli KAIKKIIN, ja KAIKKI kokivat saman rangaistuksen, myös syntiset vauvat.
Nyt pitää huomata, ettei yksikään mene kuoltuaan taivaaseen, vaikka niin luulopuheissa opetetaan. KAIKKI menevät tuonelaan, josta kukin vuorollaan herätetään viimeiselle tuomiolle. Vasta silloin ratkaistaan, kuka pelastuu ja kuka menee kadotukseen.
Yksikään ihminen, ei VL eikä kukaan muukaan voi tietää kuka on valittu Jumalan valtakuntaan, koska sen valinnan tekee Jeesus.- Reinikainen..
Rikas mies ja Lasarus kertomuksessa ( Oli rikas mies ja lasarus - siis oli ihan todellisuudessa eikä se ole vertaus) Tuonelassa ollessaan oli rikas mies jo vaivoissa ja Lasarus aabrahamin helmassa.
Siis heti kuoleman jälkeen tiedetään ... eikö niin ? - suntio 7
Reinikainen.. kirjoitti:
Rikas mies ja Lasarus kertomuksessa ( Oli rikas mies ja lasarus - siis oli ihan todellisuudessa eikä se ole vertaus) Tuonelassa ollessaan oli rikas mies jo vaivoissa ja Lasarus aabrahamin helmassa.
Siis heti kuoleman jälkeen tiedetään ... eikö niin ?Se oli vertaus, tomua olet ja tomuksi tulet.
- 15+§0
suntio 7 kirjoitti:
Se oli vertaus, tomua olet ja tomuksi tulet.
Jehovalaisten selitys on tuo mitä sanoit. Raamatussa sanotaan selkesäti mikä on vertaus. Tuossa sanotaan oli.
Näin raamatun tutkijat selittävät raamatunhutkijoilla on omat eriävät selityksensä.
- Pudis54
Ei Jumala mitään tuhonnut, normi maanjäristys kaupungit tuhosi jos niitä koskaan on ollutkaan. Joku keksi vain liittää Raamattuun pikku tarinan, siinä kaikki.
- LLL
Näistä kaupungeista ei tosiaan olen löytynyt jälkeäkään kuten ei myöskään Nooa arkista.
- eksymisen palkka
Milloin niille homoilla ja lesboilla on syntynyt lapsia? Sodoman ja Gomoran synti.
- 8+9
Tunnen homomiehen jolla on lapsi.
Ja mitä tuo sodoma ja gomora sitten tuossa tarkoittaakin?? Yritätkö rinnastaa sodoman ja gomoran tuhoutumisen johtuneen homoudesta? - etsivä-xx
8+9 kirjoitti:
Tunnen homomiehen jolla on lapsi.
Ja mitä tuo sodoma ja gomora sitten tuossa tarkoittaakin?? Yritätkö rinnastaa sodoman ja gomoran tuhoutumisen johtuneen homoudesta?Outo tarina koko juttu. Minusta kun tämäkin on syntiä
Moabilaisten ja ammonilaisten syntyperä
31 Vanhempi tytär sanoi nuoremmalle: "Isä alkaa tulla vanhaksi, eikä maassa ole yhtään miestä, joka voisi tulla ottamaan meidät vaimokseen yleisen tavan mukaisesti.
32 Juotetaan isälle viiniä ja maataan hänen kanssaan, että saisimme isämme avulla lapsia ja sukumme säilyisi." [3. Moos. 18:6,7]
33 Illalla he juottivat viiniä isälleen, ja vanhempi makasi isänsä kanssa, eikä Loot huomannut, milloin tytär tuli hänen viereensä ja milloin hän lähti.
34 Seuraavana päivänä vanhempi sanoi nuoremmalle: "Minä makasin eilisiltana isän kanssa. Juotetaan hänelle viiniä tänäkin iltana, ja mene sinä nyt makaamaan hänen kanssaan, että saisimme isämme avulla lapsia ja sukumme säilyisi."
35 Ja he juottivat sinäkin iltana viiniä isälleen, ja nuorempi meni makaamaan hänen kanssaan, eikä Loot huomannut, milloin tytär tuli hänen viereensä ja milloin hän lähti.
36 Niin Lootin molemmat tyttäret tulivat raskaaksi isästään.
37 Vanhempi synnytti pojan ja antoi hänelle nimeksi Moab*; hänestä tuli nykyisten moabilaisten kantaisä. [Nimi Moab muistuttaa heprean sanaa 'isästä'.][19:37,38: 5. Moos. 2:9,19]
38 Nuorempi synnytti hänkin pojan ja antoi tälle nimeksi Ben-Ammi*; hänestä tuli nykyisten ammonilaisten kantaisä. [Nimi Ben-Ammi merkitsee 'oman kansani poika' ja viittaa ammonilaisiin. - 18'm
etsivä-xx kirjoitti:
Outo tarina koko juttu. Minusta kun tämäkin on syntiä
Moabilaisten ja ammonilaisten syntyperä
31 Vanhempi tytär sanoi nuoremmalle: "Isä alkaa tulla vanhaksi, eikä maassa ole yhtään miestä, joka voisi tulla ottamaan meidät vaimokseen yleisen tavan mukaisesti.
32 Juotetaan isälle viiniä ja maataan hänen kanssaan, että saisimme isämme avulla lapsia ja sukumme säilyisi." [3. Moos. 18:6,7]
33 Illalla he juottivat viiniä isälleen, ja vanhempi makasi isänsä kanssa, eikä Loot huomannut, milloin tytär tuli hänen viereensä ja milloin hän lähti.
34 Seuraavana päivänä vanhempi sanoi nuoremmalle: "Minä makasin eilisiltana isän kanssa. Juotetaan hänelle viiniä tänäkin iltana, ja mene sinä nyt makaamaan hänen kanssaan, että saisimme isämme avulla lapsia ja sukumme säilyisi."
35 Ja he juottivat sinäkin iltana viiniä isälleen, ja nuorempi meni makaamaan hänen kanssaan, eikä Loot huomannut, milloin tytär tuli hänen viereensä ja milloin hän lähti.
36 Niin Lootin molemmat tyttäret tulivat raskaaksi isästään.
37 Vanhempi synnytti pojan ja antoi hänelle nimeksi Moab*; hänestä tuli nykyisten moabilaisten kantaisä. [Nimi Moab muistuttaa heprean sanaa 'isästä'.][19:37,38: 5. Moos. 2:9,19]
38 Nuorempi synnytti hänkin pojan ja antoi tälle nimeksi Ben-Ammi*; hänestä tuli nykyisten ammonilaisten kantaisä. [Nimi Ben-Ammi merkitsee 'oman kansani poika' ja viittaa ammonilaisiin.Lisäksi Sodoman kauhuista Lootia pelastamaan lähti Abraham, joka oli naimisissa siskonsa kanssa. Abraham, joka raiskasi siskonsa/vaimonsa orjattaren saadakseen lapsen.
- Pudis54
18'm kirjoitti:
Lisäksi Sodoman kauhuista Lootia pelastamaan lähti Abraham, joka oli naimisissa siskonsa kanssa. Abraham, joka raiskasi siskonsa/vaimonsa orjattaren saadakseen lapsen.
Alkaa olla saarnamiehet kohta helisemässä kun Raamatun tietoisuus leviää tätä vauhtia rivi vl:n keskuudessa. Enään ei tarvi kuin uskaltaa suunsa avata.
- O tempora, o mores
Pudis54 kirjoitti:
Alkaa olla saarnamiehet kohta helisemässä kun Raamatun tietoisuus leviää tätä vauhtia rivi vl:n keskuudessa. Enään ei tarvi kuin uskaltaa suunsa avata.
Mutta eikös Loot ollut vl-läinen, kun sekaantui tyttäriinsä?
Ei mitään uutta auringon alla! - 18'm
O tempora, o mores kirjoitti:
Mutta eikös Loot ollut vl-läinen, kun sekaantui tyttäriinsä?
Ei mitään uutta auringon alla!Ei ole väliä oliko vl, hellari jne.
Abraham oli naimisissa siskonsa kanssa, insesti, ja Jumala siunasi heidän liittonsa. Se sama Jumala, jota monet palvoo hyvänä ja oikeudenmukaisena. Jeesus siis myös hyväksyi insesti-liiton Abrahamin ja Saaran välillä, koska ei halunnut mitään muuttaa. 18'm kirjoitti:
Lisäksi Sodoman kauhuista Lootia pelastamaan lähti Abraham, joka oli naimisissa siskonsa kanssa. Abraham, joka raiskasi siskonsa/vaimonsa orjattaren saadakseen lapsen.
18´m
Pane nyt hieman taustoja, ja vaikka paikka, mist sen voi lukea?
Kes- ;)=D
Kesitas kirjoitti:
18´m
Pane nyt hieman taustoja, ja vaikka paikka, mist sen voi lukea?
KesPisitä paikka. Pisitä itse paikkasi palsta-pelle :D:D:D:D:D:D:D
- 18'm
Kesitas kirjoitti:
18´m
Pane nyt hieman taustoja, ja vaikka paikka, mist sen voi lukea?
KesTarkoitatko Abrahamin ja Saaran välistä liittoa? Eiköhän löydy Raamatusta ilman linkkejäkin. Google -> nettiraamattu ja sieltä voit vaikka hakusanoja käyttämällä etsiä.
- vähän naurattaa
;)=D kirjoitti:
Pisitä paikka. Pisitä itse paikkasi palsta-pelle :D:D:D:D:D:D:D
sukurutsalle Hän ei kuitenkaan pärjää,,D.
18'm kirjoitti:
Tarkoitatko Abrahamin ja Saaran välistä liittoa? Eiköhän löydy Raamatusta ilman linkkejäkin. Google -> nettiraamattu ja sieltä voit vaikka hakusanoja käyttämällä etsiä.
Mutta voitko vastata huutoosi, missä Abraham,,, oli muuten ennen lasten syntymää Abram, ja missä hän raiskasi Hagarin?
Missä ilmenee, että Sarai oli Abramin sisko?
Kes.- olet itkettävä.
Kesitas kirjoitti:
Mutta voitko vastata huutoosi, missä Abraham,,, oli muuten ennen lasten syntymää Abram, ja missä hän raiskasi Hagarin?
Missä ilmenee, että Sarai oli Abramin sisko?
Kes.Etsi Raamatuista, mikä ihmeen uusavuton kaatajaklovni sä oikeen olet.
- etsivä-xx
18'm kirjoitti:
Lisäksi Sodoman kauhuista Lootia pelastamaan lähti Abraham, joka oli naimisissa siskonsa kanssa. Abraham, joka raiskasi siskonsa/vaimonsa orjattaren saadakseen lapsen.
Onpa Raamatun tuntemus nyt ohutta. Ei Abraham ollut naimisissa sisarensa kanssa.
Lukekaa nyt koko teksti asiasta.
1. Mooseksen kirja 12
Abram ja Sarai Egyptissä
10 Sitten tuli maahan nälänhätä. Koska nälänhätä oli kova, Abram siirtyi Egyptiin ja asui siellä muukalaisena.
11 Egyptiä lähestyttäessä hän sanoi vaimolleen Saraille: "Minä tiedän, että sinä olet kaunis nainen.
12 Kun egyptiläiset näkevät sinut ja käsittävät, että sinä olet minun vaimoni, he tappavat minut mutta jättävät sinut henkiin.
13 Sano siis, että olet minun sisareni, jotta minua kohdeltaisiin sinun takiasi hyvin ja saisin sinun ansiostasi pitää henkeni." [1. Moos. 20:2, 1. Moos. 26:7]
14 Kun Abram saapui Egyptiin, egyptiläiset havaitsivat, että Sarai oli hyvin kaunis nainen.
15 Sarain nähtyään faraon virkamiehet ylistivät häntä faraolle, ja hänet haettiin palatsiin.
16 Farao kohteli Abramia hyvin Sarain takia, ja Abram sai lampaita ja vuohia, nautakarjaa ja aaseja, orjia ja orjattaria sekä aasintammoja ja kameleita.
17 Mutta Herra antoi faraon ja hänen palatsinsa väen sairastua ankariin tauteihin Abramin vaimon Sarain tähden. [Ps. 105:14]
18 Silloin farao kutsutti Abramin luokseen ja sanoi: "Mitä oletkaan minulle tehnyt! Miksi et kertonut minulle, että hän on vaimosi?
19 Miksi sanoit häntä sisareksesi, niin että minä saatoin ottaa hänet vaimokseni? Siinä on vaimosi, ota hänet ja mene matkoihisi!"
20 Sitten farao antoi miehilleen käskyn toimittaa Abram, hänen vaimonsa ja koko hänen omaisuutensa maasta pois.
Ja Sarai sai myöhemmin nimen Saara
1. Mooseksen kirja 17
15 Jumala sanoi vielä Abrahamille: "Vaimoasi Saraita älä enää kutsu Saraiksi, vaan hänen nimensä olkoon Saara.
16 Minä siunaan häntä ja annan hänen synnyttää sinulle pojan. Minä siunaan häntä: monet kansakunnat saavat hänestä alkunsa, ja hänestä polveutuu kansojen kuninkaita."* [Nimi Saara merkitsee 'ruhtinatar'.][1. Moos. 21:2] - etsivä-xx
olet itkettävä. kirjoitti:
Etsi Raamatuista, mikä ihmeen uusavuton kaatajaklovni sä oikeen olet.
Jospa lukisit itse.
Anna Kesin olla.
Kes se sisko juttu on se Abramin egyptissä kertoma "hätävalhe".
1. Mooseksen kirja 12
varmaan tiesitkin.
Olet oikeassa siinäkin että ei Abram varmaankaan raiskannut Hagaria. Sen ajan yhteiskunnassa missä rikas ja arvostettu mies oli lapseton orjatar todellakin astui aivan toiseen asemaan jos synnytti miehelle pojan. Siihen asemaan varmasti orjatar itse kovasti halusi. Hänhän pääsi sen jälkeen mielestään "niskanpäälle" vaimonkin suhteen:
1. Mooseksen kirja 16
3 Abram oli asunut kymmenen vuotta Kanaaninmaassa, kun hänen vaimonsa Sarai antoi egyptiläisen orjattarensa Hagarin miehelleen Abramille sivuvaimoksi.
4 Abram yhtyi Hagariin, ja tämä tuli raskaaksi. Kun Hagar huomasi olevansa raskaana, hän alkoi väheksyä emäntäänsä.
5 Silloin Sarai sanoi Abramille: "Minua on loukattu, etkä sinä tee mitään. Minä itse annoin orjattareni sinun syliisi, mutta siitä saakka, kun hän sai tietää olevansa raskaana, hän on halveksinut minua. Herra ratkaiskoon meidän riitamme." - transu.
etsivä-xx kirjoitti:
Onpa Raamatun tuntemus nyt ohutta. Ei Abraham ollut naimisissa sisarensa kanssa.
Lukekaa nyt koko teksti asiasta.
1. Mooseksen kirja 12
Abram ja Sarai Egyptissä
10 Sitten tuli maahan nälänhätä. Koska nälänhätä oli kova, Abram siirtyi Egyptiin ja asui siellä muukalaisena.
11 Egyptiä lähestyttäessä hän sanoi vaimolleen Saraille: "Minä tiedän, että sinä olet kaunis nainen.
12 Kun egyptiläiset näkevät sinut ja käsittävät, että sinä olet minun vaimoni, he tappavat minut mutta jättävät sinut henkiin.
13 Sano siis, että olet minun sisareni, jotta minua kohdeltaisiin sinun takiasi hyvin ja saisin sinun ansiostasi pitää henkeni." [1. Moos. 20:2, 1. Moos. 26:7]
14 Kun Abram saapui Egyptiin, egyptiläiset havaitsivat, että Sarai oli hyvin kaunis nainen.
15 Sarain nähtyään faraon virkamiehet ylistivät häntä faraolle, ja hänet haettiin palatsiin.
16 Farao kohteli Abramia hyvin Sarain takia, ja Abram sai lampaita ja vuohia, nautakarjaa ja aaseja, orjia ja orjattaria sekä aasintammoja ja kameleita.
17 Mutta Herra antoi faraon ja hänen palatsinsa väen sairastua ankariin tauteihin Abramin vaimon Sarain tähden. [Ps. 105:14]
18 Silloin farao kutsutti Abramin luokseen ja sanoi: "Mitä oletkaan minulle tehnyt! Miksi et kertonut minulle, että hän on vaimosi?
19 Miksi sanoit häntä sisareksesi, niin että minä saatoin ottaa hänet vaimokseni? Siinä on vaimosi, ota hänet ja mene matkoihisi!"
20 Sitten farao antoi miehilleen käskyn toimittaa Abram, hänen vaimonsa ja koko hänen omaisuutensa maasta pois.
Ja Sarai sai myöhemmin nimen Saara
1. Mooseksen kirja 17
15 Jumala sanoi vielä Abrahamille: "Vaimoasi Saraita älä enää kutsu Saraiksi, vaan hänen nimensä olkoon Saara.
16 Minä siunaan häntä ja annan hänen synnyttää sinulle pojan. Minä siunaan häntä: monet kansakunnat saavat hänestä alkunsa, ja hänestä polveutuu kansojen kuninkaita."* [Nimi Saara merkitsee 'ruhtinatar'.][1. Moos. 21:2]Hyvä kun valaisit. Kesitas vain kyselee eikä osaa etsiä Raamatuista totuutta tuostakaan asiasta. Ei osaa, vaan pyytää toisia pisitämään paikkaa!!
Lisäksi Hän kiistää väittäneensä että kuulo tulee uskosta vaikka niin vastuisiin väiti.
Ei tunne Raamatuita kuten sinä vanhapiika tao Prouva. Kumpi nyt lienetkin. Vaikutat nimimerkin perusteella olevan sinäkin hukassa. Löytyykö mitään?????? - 18'm
etsivä-xx kirjoitti:
Onpa Raamatun tuntemus nyt ohutta. Ei Abraham ollut naimisissa sisarensa kanssa.
Lukekaa nyt koko teksti asiasta.
1. Mooseksen kirja 12
Abram ja Sarai Egyptissä
10 Sitten tuli maahan nälänhätä. Koska nälänhätä oli kova, Abram siirtyi Egyptiin ja asui siellä muukalaisena.
11 Egyptiä lähestyttäessä hän sanoi vaimolleen Saraille: "Minä tiedän, että sinä olet kaunis nainen.
12 Kun egyptiläiset näkevät sinut ja käsittävät, että sinä olet minun vaimoni, he tappavat minut mutta jättävät sinut henkiin.
13 Sano siis, että olet minun sisareni, jotta minua kohdeltaisiin sinun takiasi hyvin ja saisin sinun ansiostasi pitää henkeni." [1. Moos. 20:2, 1. Moos. 26:7]
14 Kun Abram saapui Egyptiin, egyptiläiset havaitsivat, että Sarai oli hyvin kaunis nainen.
15 Sarain nähtyään faraon virkamiehet ylistivät häntä faraolle, ja hänet haettiin palatsiin.
16 Farao kohteli Abramia hyvin Sarain takia, ja Abram sai lampaita ja vuohia, nautakarjaa ja aaseja, orjia ja orjattaria sekä aasintammoja ja kameleita.
17 Mutta Herra antoi faraon ja hänen palatsinsa väen sairastua ankariin tauteihin Abramin vaimon Sarain tähden. [Ps. 105:14]
18 Silloin farao kutsutti Abramin luokseen ja sanoi: "Mitä oletkaan minulle tehnyt! Miksi et kertonut minulle, että hän on vaimosi?
19 Miksi sanoit häntä sisareksesi, niin että minä saatoin ottaa hänet vaimokseni? Siinä on vaimosi, ota hänet ja mene matkoihisi!"
20 Sitten farao antoi miehilleen käskyn toimittaa Abram, hänen vaimonsa ja koko hänen omaisuutensa maasta pois.
Ja Sarai sai myöhemmin nimen Saara
1. Mooseksen kirja 17
15 Jumala sanoi vielä Abrahamille: "Vaimoasi Saraita älä enää kutsu Saraiksi, vaan hänen nimensä olkoon Saara.
16 Minä siunaan häntä ja annan hänen synnyttää sinulle pojan. Minä siunaan häntä: monet kansakunnat saavat hänestä alkunsa, ja hänestä polveutuu kansojen kuninkaita."* [Nimi Saara merkitsee 'ruhtinatar'.][1. Moos. 21:2]Eikö Raamatussa muka sanota, että Abraham ja Saara ovat saman isän lapsia? Heillä on eri äiti. Ovat siis sisaruksia. Etsipä kyseistä kohtaa hieman ahkerammin.
- etsivä-xx
etsivä-xx kirjoitti:
Onpa Raamatun tuntemus nyt ohutta. Ei Abraham ollut naimisissa sisarensa kanssa.
Lukekaa nyt koko teksti asiasta.
1. Mooseksen kirja 12
Abram ja Sarai Egyptissä
10 Sitten tuli maahan nälänhätä. Koska nälänhätä oli kova, Abram siirtyi Egyptiin ja asui siellä muukalaisena.
11 Egyptiä lähestyttäessä hän sanoi vaimolleen Saraille: "Minä tiedän, että sinä olet kaunis nainen.
12 Kun egyptiläiset näkevät sinut ja käsittävät, että sinä olet minun vaimoni, he tappavat minut mutta jättävät sinut henkiin.
13 Sano siis, että olet minun sisareni, jotta minua kohdeltaisiin sinun takiasi hyvin ja saisin sinun ansiostasi pitää henkeni." [1. Moos. 20:2, 1. Moos. 26:7]
14 Kun Abram saapui Egyptiin, egyptiläiset havaitsivat, että Sarai oli hyvin kaunis nainen.
15 Sarain nähtyään faraon virkamiehet ylistivät häntä faraolle, ja hänet haettiin palatsiin.
16 Farao kohteli Abramia hyvin Sarain takia, ja Abram sai lampaita ja vuohia, nautakarjaa ja aaseja, orjia ja orjattaria sekä aasintammoja ja kameleita.
17 Mutta Herra antoi faraon ja hänen palatsinsa väen sairastua ankariin tauteihin Abramin vaimon Sarain tähden. [Ps. 105:14]
18 Silloin farao kutsutti Abramin luokseen ja sanoi: "Mitä oletkaan minulle tehnyt! Miksi et kertonut minulle, että hän on vaimosi?
19 Miksi sanoit häntä sisareksesi, niin että minä saatoin ottaa hänet vaimokseni? Siinä on vaimosi, ota hänet ja mene matkoihisi!"
20 Sitten farao antoi miehilleen käskyn toimittaa Abram, hänen vaimonsa ja koko hänen omaisuutensa maasta pois.
Ja Sarai sai myöhemmin nimen Saara
1. Mooseksen kirja 17
15 Jumala sanoi vielä Abrahamille: "Vaimoasi Saraita älä enää kutsu Saraiksi, vaan hänen nimensä olkoon Saara.
16 Minä siunaan häntä ja annan hänen synnyttää sinulle pojan. Minä siunaan häntä: monet kansakunnat saavat hänestä alkunsa, ja hänestä polveutuu kansojen kuninkaita."* [Nimi Saara merkitsee 'ruhtinatar'.][1. Moos. 21:2]Tosin tähän Abrahamin seikkailuun egybtissä liittyy vähän moraalisia ongelmia siihenkin. Oman nahkansa pelastaakseen Abraham oli valmis antamaan oman vaimonsa toisen miehen lemmenleikkeihin.
Abraham oli jo silloin Jumalan kutsuma mies. Saman 1. Moos 12 alussa
Jumala kutsuu Abramin
1 Herra sanoi Abramille: "Lähde maastasi, asuinsijoiltasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan. [Ap. t. 7:3; Hepr. 11:8]
2 Minä teen sinusta suuren kansan ja siunaan sinua, ja sinun nimesi on oleva suuri ja siinä on oleva siunaus. [1. Moos. 13:16, 1. Moos. 15:5, 1. Moos. 17:5, 1. Moos. 22:17]
3 Minä siunaan niitä, jotka siunaavat sinua, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille." [1. Moos. 18:18, 1. Moos. 22:18, 1.
Moraali ja jalous ja uhrautuvuus? Ei Abraham ollut vanhurskas niiden takia vaan
1. Mooseksen kirja 15
Jumala tekee liiton Abramin kanssa
1 Näiden tapausten jälkeen tuli Abramille näyssä tämä Herran sana: "Älä pelkää, Abram. Minä olen sinun kilpesi, ja sinun palkkasi on oleva hyvin suuri." [Ps. 3:4, Ps. 7:11, Ps. 18:3, Ps. 84:12]
2 Abram sanoi: "Herra, minun Jumalani, mitä sinä minulle antaisit? Olenhan jäänyt lapsettomaksi, ja minun omaisuuteni perii damaskolainen Elieser."
3 Abram sanoi vielä: "Ethän ole antanut minulle jälkeläistä, ja siksi palvelijani saa periä minut."
4 Mutta hänelle tuli tämä Herran sana: "Ei hän sinua peri, vaan sinut perii sinun oma poikasi." [1. Moos. 17:16]
5 Ja Herra vei hänet ulos ja sanoi: "Katso taivaalle ja laske tähdet, jos kykenet ne laskemaan. Yhtä suuri on oleva sinun jälkeläistesi määrä." [1. Moos. 22:17, 1. Moos. 26:4; 2. Moos. 32:13; 5. Moos. 1:10]
6 Abram uskoi Herran lupaukseen, ja Herra katsoi hänet vanhurskaaksi. [Room. 4:3; Gal. 3:6; Jaak. 2:23]
Abraham oli monessa suhteessa ihminen kaikkine vikoineen. Toisessa ketjussa Hemestikin voisi ymmärtää että Jumalalle kelpaa faraolle oman vaimonsa "myynyt" Abrahamkin. Eikö sitten uupunut perheenäitikin. - 18'm
etsivä-xx kirjoitti:
Jospa lukisit itse.
Anna Kesin olla.
Kes se sisko juttu on se Abramin egyptissä kertoma "hätävalhe".
1. Mooseksen kirja 12
varmaan tiesitkin.
Olet oikeassa siinäkin että ei Abram varmaankaan raiskannut Hagaria. Sen ajan yhteiskunnassa missä rikas ja arvostettu mies oli lapseton orjatar todellakin astui aivan toiseen asemaan jos synnytti miehelle pojan. Siihen asemaan varmasti orjatar itse kovasti halusi. Hänhän pääsi sen jälkeen mielestään "niskanpäälle" vaimonkin suhteen:
1. Mooseksen kirja 16
3 Abram oli asunut kymmenen vuotta Kanaaninmaassa, kun hänen vaimonsa Sarai antoi egyptiläisen orjattarensa Hagarin miehelleen Abramille sivuvaimoksi.
4 Abram yhtyi Hagariin, ja tämä tuli raskaaksi. Kun Hagar huomasi olevansa raskaana, hän alkoi väheksyä emäntäänsä.
5 Silloin Sarai sanoi Abramille: "Minua on loukattu, etkä sinä tee mitään. Minä itse annoin orjattareni sinun syliisi, mutta siitä saakka, kun hän sai tietää olevansa raskaana, hän on halveksinut minua. Herra ratkaiskoon meidän riitamme."Raamatun kohdista ei mitenkään käy ilmi, että orjatar olisi suostunut yhdyntään Abrahamin kanssa. Kyseessä oli melko todennäköisesti raiskaus, etenkin kun otetaan huomioon, miten Raamatussa olevan lain mukaan orjia sai kohdella.
- etsivä-xx
transu. kirjoitti:
Hyvä kun valaisit. Kesitas vain kyselee eikä osaa etsiä Raamatuista totuutta tuostakaan asiasta. Ei osaa, vaan pyytää toisia pisitämään paikkaa!!
Lisäksi Hän kiistää väittäneensä että kuulo tulee uskosta vaikka niin vastuisiin väiti.
Ei tunne Raamatuita kuten sinä vanhapiika tao Prouva. Kumpi nyt lienetkin. Vaikutat nimimerkin perusteella olevan sinäkin hukassa. Löytyykö mitään??????Transu voisi nyt ensimmäisenä oppia tämän maallisen yhteiskunnan tämän päivän totuuksia. Kun ihminen lakkaa etsimästä hänellä on dementia, paha sellainen.
- etsivä-xx
18'm kirjoitti:
Eikö Raamatussa muka sanota, että Abraham ja Saara ovat saman isän lapsia? Heillä on eri äiti. Ovat siis sisaruksia. Etsipä kyseistä kohtaa hieman ahkerammin.
Raamatussa ei niin sanota. Raamatussa kerrotaan että
26 Kun Terah oli elänyt 70 vuotta, hänelle syntyivät Abram, Nahor ja Haran.
27 Tämä on luettelo Terahin jälkeläisistä. Terahille syntyivät Abram, Nahor ja Haran, ja Haranille syntyi Loot.
28 Haran kuoli ennen isäänsä Terahia synnyinmaassaan Kaldean* Urissa. [Kaldea tarkoittaa Babyloniaa.]
29 Abram ja Nahor ottivat itselleen vaimot. Abramin vaimon nimi oli Sarai, ja Nahorin vaimo oli Milka, Haranin tytär. Haran oli Milkan ja Jiskan isä.
30 Sarai oli hedelmätön, hän ei saanut lasta. [1. Moos. 25:21, 1. Moos. 29:31]
31 Terah otti mukaansa poikansa Abramin, poikansa Haranin pojan Lootin sekä Abramin vaimon Sarain ja lähti kulkemaan heidän kanssaan Kaldean Urista Kanaaninmaan suuntaan. Tultuaan Harraniin he jäivät sinne asumaan. [Joos. 24:2; Neh. 9:7; Judit 5:6]
Siis Abrahamin veli Nahor meni naimisiin oman veljensä tyttären kanssa. - 18'm
etsivä-xx kirjoitti:
Tosin tähän Abrahamin seikkailuun egybtissä liittyy vähän moraalisia ongelmia siihenkin. Oman nahkansa pelastaakseen Abraham oli valmis antamaan oman vaimonsa toisen miehen lemmenleikkeihin.
Abraham oli jo silloin Jumalan kutsuma mies. Saman 1. Moos 12 alussa
Jumala kutsuu Abramin
1 Herra sanoi Abramille: "Lähde maastasi, asuinsijoiltasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan. [Ap. t. 7:3; Hepr. 11:8]
2 Minä teen sinusta suuren kansan ja siunaan sinua, ja sinun nimesi on oleva suuri ja siinä on oleva siunaus. [1. Moos. 13:16, 1. Moos. 15:5, 1. Moos. 17:5, 1. Moos. 22:17]
3 Minä siunaan niitä, jotka siunaavat sinua, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille." [1. Moos. 18:18, 1. Moos. 22:18, 1.
Moraali ja jalous ja uhrautuvuus? Ei Abraham ollut vanhurskas niiden takia vaan
1. Mooseksen kirja 15
Jumala tekee liiton Abramin kanssa
1 Näiden tapausten jälkeen tuli Abramille näyssä tämä Herran sana: "Älä pelkää, Abram. Minä olen sinun kilpesi, ja sinun palkkasi on oleva hyvin suuri." [Ps. 3:4, Ps. 7:11, Ps. 18:3, Ps. 84:12]
2 Abram sanoi: "Herra, minun Jumalani, mitä sinä minulle antaisit? Olenhan jäänyt lapsettomaksi, ja minun omaisuuteni perii damaskolainen Elieser."
3 Abram sanoi vielä: "Ethän ole antanut minulle jälkeläistä, ja siksi palvelijani saa periä minut."
4 Mutta hänelle tuli tämä Herran sana: "Ei hän sinua peri, vaan sinut perii sinun oma poikasi." [1. Moos. 17:16]
5 Ja Herra vei hänet ulos ja sanoi: "Katso taivaalle ja laske tähdet, jos kykenet ne laskemaan. Yhtä suuri on oleva sinun jälkeläistesi määrä." [1. Moos. 22:17, 1. Moos. 26:4; 2. Moos. 32:13; 5. Moos. 1:10]
6 Abram uskoi Herran lupaukseen, ja Herra katsoi hänet vanhurskaaksi. [Room. 4:3; Gal. 3:6; Jaak. 2:23]
Abraham oli monessa suhteessa ihminen kaikkine vikoineen. Toisessa ketjussa Hemestikin voisi ymmärtää että Jumalalle kelpaa faraolle oman vaimonsa "myynyt" Abrahamkin. Eikö sitten uupunut perheenäitikin.Kaivapa etsivä-xx vielä ahkerammin. Saatat löytääkin sen kohdan jossa abraham totoaa saaran olevan oikeasti hänen sisko, vaikkakin eri äitistä. Siksi kyseesä ei siis ollut "hätävalhe" vaan totuus.
- etsivä-xx
18'm kirjoitti:
Kaivapa etsivä-xx vielä ahkerammin. Saatat löytääkin sen kohdan jossa abraham totoaa saaran olevan oikeasti hänen sisko, vaikkakin eri äitistä. Siksi kyseesä ei siis ollut "hätävalhe" vaan totuus.
Kaikkien ateistien kotkotusten perässä ei pidä lähteä juoksemaan.
Jos sinulla on tarve "todistaa" sellaista uskomusta mitä Raamatussa ei ole, miksi se minua liikuttaisi. En ole täällä komenneltavana vaan teen sitä, mikä itseä työpäivän jälkeen huvittaa ja mikä omaan mielenkiintooni sopii. etsivä-xx kirjoitti:
Jospa lukisit itse.
Anna Kesin olla.
Kes se sisko juttu on se Abramin egyptissä kertoma "hätävalhe".
1. Mooseksen kirja 12
varmaan tiesitkin.
Olet oikeassa siinäkin että ei Abram varmaankaan raiskannut Hagaria. Sen ajan yhteiskunnassa missä rikas ja arvostettu mies oli lapseton orjatar todellakin astui aivan toiseen asemaan jos synnytti miehelle pojan. Siihen asemaan varmasti orjatar itse kovasti halusi. Hänhän pääsi sen jälkeen mielestään "niskanpäälle" vaimonkin suhteen:
1. Mooseksen kirja 16
3 Abram oli asunut kymmenen vuotta Kanaaninmaassa, kun hänen vaimonsa Sarai antoi egyptiläisen orjattarensa Hagarin miehelleen Abramille sivuvaimoksi.
4 Abram yhtyi Hagariin, ja tämä tuli raskaaksi. Kun Hagar huomasi olevansa raskaana, hän alkoi väheksyä emäntäänsä.
5 Silloin Sarai sanoi Abramille: "Minua on loukattu, etkä sinä tee mitään. Minä itse annoin orjattareni sinun syliisi, mutta siitä saakka, kun hän sai tietää olevansa raskaana, hän on halveksinut minua. Herra ratkaiskoon meidän riitamme."Kiitos etsivä.
Asia on minulle kun pala kakkua juutalaisena. Asiasta puhuttiin usein ollessani nuori, jopa ilman Raamattuakin, sillä Saraihan oli lapseton.
Juuri siksi Sarai pyysi Abramia yhtymään Hänen orjaansa, josta tuli arabi, Ismail ja kuten usein käy, nainen saa sitten itse lapsen hormonien alkaessa hyrräämään jostain ulkopuolisesta reaktiosta, näin kävi myös Saaraille, jonka Jumala korotti Saaraksi. Abram sai taas Abraham nimen. Heille syntyi poika.
Ihmetyttää vain tuollainen heittely, syyttäen heitäkin insestistä ja raskauksista vailla perustetta, että omat raiskaukset näyttäisivät Raamatun mukaisilta.
Nämä eivät pysty vastaamaan ”huutoihinsa”.
Kiitos että puolustit minua.
Shalom
Kes.18'm kirjoitti:
Raamatun kohdista ei mitenkään käy ilmi, että orjatar olisi suostunut yhdyntään Abrahamin kanssa. Kyseessä oli melko todennäköisesti raiskaus, etenkin kun otetaan huomioon, miten Raamatussa olevan lain mukaan orjia sai kohdella.
Raamatussa ei käy ilmi, ettei olisi suostunut. Päinvastoin Gen 16;2 kertoo sen, että Sarai antoi orjattarensa Abarmille sivuvaimoksi.
Sivuvaimon tehtävä oli sama kun muidenkin vaimojen.
Salomonilla niitä oli 600 ja Hän rakasti niitä kaikkia.
On ihme, jos vaimo kieltäytyy yhdynnästä ja kun kysymyksessä on vapautuminen orjuudesta, kuten Hagarille kävi.
On ilmeisen todennäköistä, että saamansa suuri ”arvonnousu” innosti myös petiin, ja sehän oli päävaimon toivomus. Hän oli orjatar vain Saraille, ei Abramille.
Se, mikä myös kertoo Hagarin iloisen reaktion on Hänen luonteensa muuttuminen, Hän iloitsi rakkaudestaan ja koki itsensä Saraita paremmaksi. Jakeet 4,5.
Olet liikaa tottunut raskauksiin, niistä on päästävä vain irti, se onnistuu itse kieltäytymisestäsi ja koko lahkon on tehtävä parannus.
Lue asia Sanasta.
Kes.transu. kirjoitti:
Hyvä kun valaisit. Kesitas vain kyselee eikä osaa etsiä Raamatuista totuutta tuostakaan asiasta. Ei osaa, vaan pyytää toisia pisitämään paikkaa!!
Lisäksi Hän kiistää väittäneensä että kuulo tulee uskosta vaikka niin vastuisiin väiti.
Ei tunne Raamatuita kuten sinä vanhapiika tao Prouva. Kumpi nyt lienetkin. Vaikutat nimimerkin perusteella olevan sinäkin hukassa. Löytyykö mitään??????transu
Olen hyvin perillä Genesiksestä. Olen kolmessa eri oppilaitoksessa, eri tasoilla tenttinyt Genesiksen ja opetan siitä ihmisille nyt.
Halusin vain teille oisoittaa, kuinka sekulaareja olette.
Pelkän VL saarnan varaan ei voi uskoaa sekä kompetenssiaan jättää.
Huonosti käy.etsivä-xx kirjoitti:
Raamatussa ei niin sanota. Raamatussa kerrotaan että
26 Kun Terah oli elänyt 70 vuotta, hänelle syntyivät Abram, Nahor ja Haran.
27 Tämä on luettelo Terahin jälkeläisistä. Terahille syntyivät Abram, Nahor ja Haran, ja Haranille syntyi Loot.
28 Haran kuoli ennen isäänsä Terahia synnyinmaassaan Kaldean* Urissa. [Kaldea tarkoittaa Babyloniaa.]
29 Abram ja Nahor ottivat itselleen vaimot. Abramin vaimon nimi oli Sarai, ja Nahorin vaimo oli Milka, Haranin tytär. Haran oli Milkan ja Jiskan isä.
30 Sarai oli hedelmätön, hän ei saanut lasta. [1. Moos. 25:21, 1. Moos. 29:31]
31 Terah otti mukaansa poikansa Abramin, poikansa Haranin pojan Lootin sekä Abramin vaimon Sarain ja lähti kulkemaan heidän kanssaan Kaldean Urista Kanaaninmaan suuntaan. Tultuaan Harraniin he jäivät sinne asumaan. [Joos. 24:2; Neh. 9:7; Judit 5:6]
Siis Abrahamin veli Nahor meni naimisiin oman veljensä tyttären kanssa.18´m
Saman isän lapsi juutalaisessa tarkoittaa Abrahamin jälkeläistä, Jumalan lasta.
MM Sakkueuksen kotona, - "Tänään on pelastus tullut tämän perheen osaksi. Onhan hänkin Abrahamin poika.
Todellisuudessa Hän oli Isänsä poika, mutta meillä on oma kulttuurimme.
Joskus on kysymyksessä maallinen Isä, on kysymyksessä pelkkä lapsi ja jossain harvoissa tapauksissa perhekunta.
Kes.etsivä-xx kirjoitti:
Kaikkien ateistien kotkotusten perässä ei pidä lähteä juoksemaan.
Jos sinulla on tarve "todistaa" sellaista uskomusta mitä Raamatussa ei ole, miksi se minua liikuttaisi. En ole täällä komenneltavana vaan teen sitä, mikä itseä työpäivän jälkeen huvittaa ja mikä omaan mielenkiintooni sopii.Näin se etsivä on, että - tyhjän saa pyytämättäkin.
- 18'm
Kesitas kirjoitti:
Näin se etsivä on, että - tyhjän saa pyytämättäkin.
1. Moos 20:12 Sitä paitsi hän on todella minun sisareni, isäni tytär, vaikka meillä onkin eri äiti. Niin olen saattanut ottaa hänet vaimokseni.

Näissä keskusteluissa pitää koko ajan muistaa, että keskustelemme perimätiedosta satoja vuosia jälkeenpäin muistiinkirjoitettuja kertomuksia.
Nämä kertomukset eivät siis ole todistettua faktaa, vaan koottua perimätietoa israelilaisten historiasta.- 18'm
lappix kirjoitti:
Näissä keskusteluissa pitää koko ajan muistaa, että keskustelemme perimätiedosta satoja vuosia jälkeenpäin muistiinkirjoitettuja kertomuksia.
Nämä kertomukset eivät siis ole todistettua faktaa, vaan koottua perimätietoa israelilaisten historiasta.Eli Abraham ei välttämättä edes ollut olemassa?
Eikä Sodoma ja Gomora?
Miten erittelet historiallisesti luotettavat lähteet ja ei luotettavat lähteet?
Milloin kyseessä on vertauskuva ja milloin todellinen tapahtuma?
Ehkä Jeesus olikin vertauskuva, samoin maailman luomistarina. Tai koko Raamattu perimätietona siirtyneiden myyttien, laulujen, runojen jne kokoelma. - 18'm
Kesitas kirjoitti:
18´m
Saman isän lapsi juutalaisessa tarkoittaa Abrahamin jälkeläistä, Jumalan lasta.
MM Sakkueuksen kotona, - "Tänään on pelastus tullut tämän perheen osaksi. Onhan hänkin Abrahamin poika.
Todellisuudessa Hän oli Isänsä poika, mutta meillä on oma kulttuurimme.
Joskus on kysymyksessä maallinen Isä, on kysymyksessä pelkkä lapsi ja jossain harvoissa tapauksissa perhekunta.
Kes.Mutta kun Abraham vakuuttaa, että Saara on hänen oikea sisko eikä mikään "sisko Jumalan lapsena".
18'm kirjoitti:
Eli Abraham ei välttämättä edes ollut olemassa?
Eikä Sodoma ja Gomora?
Miten erittelet historiallisesti luotettavat lähteet ja ei luotettavat lähteet?
Milloin kyseessä on vertauskuva ja milloin todellinen tapahtuma?
Ehkä Jeesus olikin vertauskuva, samoin maailman luomistarina. Tai koko Raamattu perimätietona siirtyneiden myyttien, laulujen, runojen jne kokoelma.Kuten tarkensin, kysessä ovat kertomukset.
1. Moos. 2:4
Tämä on kertomus taivaan ja maan synnystä, kun ne luotiin. Siihen aikaan kun Herra Jumala teki maan ja taivaan,
4. Moos. 3:1
Tämä on kertomus Aaronin ja Mooseksen suvusta, siihen aikaan kun Herra puhui Moosekselle Siinain vuorella.
Neh. 1:1
Nehemian, Hakaljan pojan, kertomus. Kislev-kuussa, kahdentenakymmenentenä vuotena, minun ollessani Suusanin linnassa,
Dan. 7:28
Tähän loppuu kertomus. Minua, Danielia, peljättivät minun ajatukseni suuresti, ja minun kasvoni kalpenivat, ja minä kätkin asian sydämeeni.
Kysyit luotettavista lähteistä. Eräs on Raamattu, jonka mukaan Aatami luotiin noin 4028 vuotta ennen Jeesuksen syntymää. Se on Raamatun mukaan "luotettavaa tietoa.
Tiede osoittaa neoliittikauden ihmisten eläneen ja viljelleen maata jo noin 11500 vuotta ennen Jeesuksen syntymää, ja dinosauruksen kuolleen sukupuuttoon noin 65 miljoonaa vuotta sitten.
Tiede osoittaa maapallon olevan pallonmuotoisen eikä litteän pannukakun ,,, jne..- 18'm
lappix kirjoitti:
Kuten tarkensin, kysessä ovat kertomukset.
1. Moos. 2:4
Tämä on kertomus taivaan ja maan synnystä, kun ne luotiin. Siihen aikaan kun Herra Jumala teki maan ja taivaan,
4. Moos. 3:1
Tämä on kertomus Aaronin ja Mooseksen suvusta, siihen aikaan kun Herra puhui Moosekselle Siinain vuorella.
Neh. 1:1
Nehemian, Hakaljan pojan, kertomus. Kislev-kuussa, kahdentenakymmenentenä vuotena, minun ollessani Suusanin linnassa,
Dan. 7:28
Tähän loppuu kertomus. Minua, Danielia, peljättivät minun ajatukseni suuresti, ja minun kasvoni kalpenivat, ja minä kätkin asian sydämeeni.
Kysyit luotettavista lähteistä. Eräs on Raamattu, jonka mukaan Aatami luotiin noin 4028 vuotta ennen Jeesuksen syntymää. Se on Raamatun mukaan "luotettavaa tietoa.
Tiede osoittaa neoliittikauden ihmisten eläneen ja viljelleen maata jo noin 11500 vuotta ennen Jeesuksen syntymää, ja dinosauruksen kuolleen sukupuuttoon noin 65 miljoonaa vuotta sitten.
Tiede osoittaa maapallon olevan pallonmuotoisen eikä litteän pannukakun ,,, jne.."Kysyit luotettavista lähteistä. Eräs on Raamattu, jonka mukaan Aatami luotiin noin 4028 vuotta ennen Jeesuksen syntymää. Se on Raamatun mukaan "luotettavaa tietoa."
Luotiin? Mitä luotettavaa tietoa on siinä, että se luotiin? Voiko epäluotettavampaa tietoa olla. 18'm kirjoitti:
1. Moos 20:12 Sitä paitsi hän on todella minun sisareni, isäni tytär, vaikka meillä onkin eri äiti. Niin olen saattanut ottaa hänet vaimokseni.
Vastaan tietämättömälle 18´m, että sisko oli A;n hätävale.
Et paljon tunne Abrahamin liikkeitä.
Saara oli kaksi kertaa muiden miesten kanssa, ensimmäisellä pitempään, toisella lyhyemmän ajan.
Abimelekille vastasi Abraham näin, että Hän ei ottaisi Saaraa jalkavaimokseen, vaan kunnioitti sisaruussuhdetta.
Jos Hän olisi sanonut, että Saara on vaimoni, Abraham olisi tapettu.
Kannattaa tutustua historiaan.
Kes.18'm kirjoitti:
Mutta kun Abraham vakuuttaa, että Saara on hänen oikea sisko eikä mikään "sisko Jumalan lapsena".
Hän vakuuttaa sen vieraan maan hallitsijalle Abimelekille, ettei Hän joutuisi surmatuksi.
Asian selventämiseksi tulee lukea hieman useampi luku.
Kes.- 18'm
Kesitas kirjoitti:
Vastaan tietämättömälle 18´m, että sisko oli A;n hätävale.
Et paljon tunne Abrahamin liikkeitä.
Saara oli kaksi kertaa muiden miesten kanssa, ensimmäisellä pitempään, toisella lyhyemmän ajan.
Abimelekille vastasi Abraham näin, että Hän ei ottaisi Saaraa jalkavaimokseen, vaan kunnioitti sisaruussuhdetta.
Jos Hän olisi sanonut, että Saara on vaimoni, Abraham olisi tapettu.
Kannattaa tutustua historiaan.
Kes.Kesitas, olet väärässä. 1. Moos 20:12 abrahan tunnustaa että saara on hänen sisko ja vaimo. Miksi hätävale paljastuu samassa lauseessa? Lisäksi koulukunnissa on hyvin tiedetty asia, että abrahamilla ja saaralla on sama biologinen isä mutta eri äiti. Kysymys ei ole minun tietämättömyydestä vaan tiedosta ja lukutaidosta. Jo pelkästään wikipediakin listaa abrahamin ja saaran sisaruksiksi.
- etsivä-xx
18'm kirjoitti:
1. Moos 20:12 Sitä paitsi hän on todella minun sisareni, isäni tytär, vaikka meillä onkin eri äiti. Niin olen saattanut ottaa hänet vaimokseni.
aksi luomiskertomus ja kaksi versiota samasta tarinasta. kappas vaan siis tästäkin.
1. Moos 12 ja 1. Moos 20 samasta tarinasta ovat kirjoittaneet kaksi versiota. Ei tätä kahta kertaa ole Moosekselle tapahtunut vaan kansan suussa on säilynyt kaksi versiota, niinhän on uuden testamentinkin kohdalla useampi evankeliumi.
Ateistimme on ilmeisesti tutkiskellut sekä wikipediaa että Raamattua.
Eipä se asia siitä paljon miksikään muutu.
Mooseksen ajan moraali oli kovasti kummallista monessakin kohtaa Raamattua. Vahdittiin kyllä naisten kuukautisia ja vaikka mitä muuta ihme sääntöjä ja kuitenkin Raamatussa on vain se yksi vanhurskauden lähde sanottu Abrahamistakin, uskoi lupauksen. Niin kuin uuden testamentin teksteissäkin todetaan entisten aikojen pyhistä. - 18'm
etsivä-xx kirjoitti:
aksi luomiskertomus ja kaksi versiota samasta tarinasta. kappas vaan siis tästäkin.
1. Moos 12 ja 1. Moos 20 samasta tarinasta ovat kirjoittaneet kaksi versiota. Ei tätä kahta kertaa ole Moosekselle tapahtunut vaan kansan suussa on säilynyt kaksi versiota, niinhän on uuden testamentinkin kohdalla useampi evankeliumi.
Ateistimme on ilmeisesti tutkiskellut sekä wikipediaa että Raamattua.
Eipä se asia siitä paljon miksikään muutu.
Mooseksen ajan moraali oli kovasti kummallista monessakin kohtaa Raamattua. Vahdittiin kyllä naisten kuukautisia ja vaikka mitä muuta ihme sääntöjä ja kuitenkin Raamatussa on vain se yksi vanhurskauden lähde sanottu Abrahamistakin, uskoi lupauksen. Niin kuin uuden testamentin teksteissäkin todetaan entisten aikojen pyhistä.Ja ei sitten muuta kuin selittelemään.....
Insesmi kukoistanut vanhurskaillakin. Miksipä ei siis nykyajan moraali voisi olla insesmiä salliva.
Kuten olet itsekin sanonut, abraham turvautui hätävalheeseen tai paremminkin puolikkaaseen valheeseen suojellakseen saaraa ja itseään. Mistä syystä? Siitäköö, että hänen moraaliton avionsa olisi paljastunut?
Ja mitä wikipediaan tulee, tietenkin asioiden varmistamiseen kannattaa käyttää muitakin lähteitä. Myös bible.org mainitsee sisaruussuhteesta. - 18'm
Kesitas kirjoitti:
Hän vakuuttaa sen vieraan maan hallitsijalle Abimelekille, ettei Hän joutuisi surmatuksi.
Asian selventämiseksi tulee lukea hieman useampi luku.
Kes.Tutustupa Raamatuntutkijoiden kantaan asiasta. Eipä jää asia epäselväksi. Heillä on sama biologinen isä, näin raamattu kertoo.
- etsivä-xx
18'm kirjoitti:
Ja ei sitten muuta kuin selittelemään.....
Insesmi kukoistanut vanhurskaillakin. Miksipä ei siis nykyajan moraali voisi olla insesmiä salliva.
Kuten olet itsekin sanonut, abraham turvautui hätävalheeseen tai paremminkin puolikkaaseen valheeseen suojellakseen saaraa ja itseään. Mistä syystä? Siitäköö, että hänen moraaliton avionsa olisi paljastunut?
Ja mitä wikipediaan tulee, tietenkin asioiden varmistamiseen kannattaa käyttää muitakin lähteitä. Myös bible.org mainitsee sisaruussuhteesta.olen paheksunut sitä moraalia ja myöntänyt että olet löytänyt rinnakkaitekstit jotka ovat jääneet minulta "reksiteröitymättä".
Tämän päivän länsimainen moraali ei hyväksy sisarusten liittoja, ei moniaviosuutta, ei insestiä eli ei siis mitään Lootin tyttärien touhuja. Jeesushan tätä vahän perkasi mm avioliiton osalta. Jeesus totesi:
7 Fariseukset kysyivät häneltä: "Miksi sitten Mooses on säätänyt, että jos mies hylkää vaimonsa, hänen on annettava tälle erokirja?" [5. Moos. 24:1; Matt. 5:31]
8 Hän vastasi: "Mooses antoi teille luvan hylätä vaimonne, koska te olette niin kovasydämisiä. Mutta alun perin ei ollut niin.
9 Minä sanon teille: se, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden ja menee naimisiin toisen kanssa, tekee aviorikoksen. [Aviorikoksen tekee myös se, joka nai miehensä hylkäämän naisen."]* [Nämä sanat puuttuvat useista tärkeistä käsikirjoituksista. Vrt. 5:32.][ Matt. 5:32; Luuk. 16:18]
10 Opetuslapset sanoivat: "Jos avioliitto merkitsee miehelle tätä, on parempi olla menemättä naimisiin."
11 Mutta hän sanoi heille: "Se ratkaisu ei sovellu kaikille, ainoastaan niille, joille se osa on annettu. [1. Kor. 7:7,17]
12 On sellaisia, jotka äitinsä kohdusta saakka ovat avioliittoon kelpaamattomia, on toisia, joista ihmiset ovat tehneet sellaisia, ja on niitä, jotka itse, taivasten valtakunnan tähden, ovat ottaneet osakseen naimattomuuden. Joka voi valita tämän ratkaisun, valitkoon."
Insestin hyväksyminen on aina kauhistuttavaa, ei sellaista pidä edes vaikenemalla hyväksyä koskaan. - 18'm
etsivä-xx kirjoitti:
olen paheksunut sitä moraalia ja myöntänyt että olet löytänyt rinnakkaitekstit jotka ovat jääneet minulta "reksiteröitymättä".
Tämän päivän länsimainen moraali ei hyväksy sisarusten liittoja, ei moniaviosuutta, ei insestiä eli ei siis mitään Lootin tyttärien touhuja. Jeesushan tätä vahän perkasi mm avioliiton osalta. Jeesus totesi:
7 Fariseukset kysyivät häneltä: "Miksi sitten Mooses on säätänyt, että jos mies hylkää vaimonsa, hänen on annettava tälle erokirja?" [5. Moos. 24:1; Matt. 5:31]
8 Hän vastasi: "Mooses antoi teille luvan hylätä vaimonne, koska te olette niin kovasydämisiä. Mutta alun perin ei ollut niin.
9 Minä sanon teille: se, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden ja menee naimisiin toisen kanssa, tekee aviorikoksen. [Aviorikoksen tekee myös se, joka nai miehensä hylkäämän naisen."]* [Nämä sanat puuttuvat useista tärkeistä käsikirjoituksista. Vrt. 5:32.][ Matt. 5:32; Luuk. 16:18]
10 Opetuslapset sanoivat: "Jos avioliitto merkitsee miehelle tätä, on parempi olla menemättä naimisiin."
11 Mutta hän sanoi heille: "Se ratkaisu ei sovellu kaikille, ainoastaan niille, joille se osa on annettu. [1. Kor. 7:7,17]
12 On sellaisia, jotka äitinsä kohdusta saakka ovat avioliittoon kelpaamattomia, on toisia, joista ihmiset ovat tehneet sellaisia, ja on niitä, jotka itse, taivasten valtakunnan tähden, ovat ottaneet osakseen naimattomuuden. Joka voi valita tämän ratkaisun, valitkoon."
Insestin hyväksyminen on aina kauhistuttavaa, ei sellaista pidä edes vaikenemalla hyväksyä koskaan.Eli Raamatussa on tapahtunut Jumalan hyväksymää epämoraaliutta. Jumala ei siis pohjimmiltaan ole absoluuttisen moraalin lähde.
18'm kirjoitti:
Eli Raamatussa on tapahtunut Jumalan hyväksymää epämoraaliutta. Jumala ei siis pohjimmiltaan ole absoluuttisen moraalin lähde.
Kyllä Jumala hyväksyi Raamatussa mainitut "huorinteot", olihan monilla monta sataa sivuvaimoa. Lisäksi Jumala hyväksyi sen, että saa-tana kiusasi Jobia mielin määrin. Jumala myös kehoitti israelilaisia sotiin muita valtioita vastaan, joten ei sen moraalikaan ole kovin kummonen.

Tuo olikin pointtini. Jos Jumala hyväksyy moraalittomuuksi, ei hän voi olla hyvän moraalin lähde. Miksi siis seurata Jumalan asettamaa moraali-asetusta, jos tiedämme, että hänen oma moraali on kyseenalainen?

Pitää vielä muistaa, että Raamattu on muinaisesta aavikkokansasta ja sen vaiheista koottu kertomus, jossa palveltiin epäjumalia.
- 18'm
lappix kirjoitti:
Pitää vielä muistaa, että Raamattu on muinaisesta aavikkokansasta ja sen vaiheista koottu kertomus, jossa palveltiin epäjumalia.
Ei, vaan palvottiin useita jumalia. Siihen aikaan monijumalaisuus oli yleistä. Mikä sitten oli epäjumala, se oli jokaisen henkilökohtainen asia.
Myös Jeesus jakoi huonoja elämänohjeita. Hän Jumalan poikana palvoi moraalitonta isää.
Niin, fundamentalistit jotka uskovat kirjaimellisesti joka tavuun Raamatussa, heille sen sisältämä tiedot on LUOTETTAVAA.
He uskovat siihen mitä on kirjoitettu ja se on HEIDÄN mielestään ainoaa oikeaa luotettavaa tietoa.
Minä puhun uskovaisista, kuka uskoo mihinkin - vaikkapa Raamatun kertomuksiin.- En aio erota
Kristittyhän vain noudattaa Jumalan raamattussa antamia käskyjä erilaisuutta karsiessaan. Käsky älä tapa, eikun tapa sittenkin. Homojen, lyhytkasvuisten jne ei pidä ehtoolliselle tulla tai tulkaa sittenkin, insesti on kiellettyä eikun sallittua. Ja niin edelleen, suoraan raamatusta. Eli jokainen raamatun lukija löytää sieltä oman agendansa ja voi sitä raamatulla perustella. Hallelujaa eikun hitaasti
- lestadiolaissuvust
30 "SAMOIN käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy". Tarkoitttaa, että Aatami vaihtuu Kristukseksi ihmisessä. Sitä ennen "Ihmisen Pojalla" ei ole kotia.
Luuk.9. "Ketuilla on luolat ja taivaan linnuilla pesät, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin hän päänsä kallistaisi".(1.Kor.15.19-).
Etsikää siis, kuten Jeesus kehottaa.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1496419- 322292
- 1872089
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101313Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.741232- 731067
Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241047Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,25987Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty44951Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla
Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I12835