Olen 31 vuotias mies henkilö jolla on ollut reilun 8v ajan erittäin kovat pakko-oireet ajatusmalleina. Olen ollut todella ahtaalla monia kertoja avo/suljetulla osastolla nyt vuoden töissä mutta todella huonossa kunnossa.Sairaus aiheuttaa minulle todella agressiivista käyttäytymistä koska olen niin loppu ja turhautunut.
Minulla on todettu myös epävakaa persoonallisuus joka selittää tuon käyttäytymisen tollaisena miten se ilmenee eli agressiona. Tämän takia olen joutunut jättämään perheeni vasta syntyneen lapsen ja lähes kaiken normaaliin elämään kuuluvan.
Kaikki mielialalääkkeet olen lopettanut lääkärin ohjeistuksella niistä ei ollut kuin harmeja ja niitä on tullut testattua reilut 20 eri merkkiä joten se siitä. Ongelmia tuli vain lisää oon siitä sentää tyytyväinen että kaikki seroquelit ym olen saanut lopetettua ja jopa unet ovat keskimääräistä paremmat olleet lähiaikoina se onkin ainut positiivinen asia. ´
Minulla on myös koira joka on antanut minulle paljon ja auttanut jaksamaan ja pitänyt liikkeellä. urheilen myös paljon mikä on välillä todella suuren työn takana mutta olen aina vaan pakolla mennyt ja aina on ollut parempi olo sen jälkeen joten suosittelen.
Mutta itse asiaan oon nyt PÄÄTTÄNYT että hyväksyn tän kaiken vaikka olen kauhea perfektionisti niin hyväksyn ihan kaiken mitä kohtaan ja hyväksýn sen epätietoisen ja masentuneen olon kun aivot koittaa hakea vastausta sitä saamatta paniikista ym johtuen.En meinaa enää antaa pätkääkään periksi miun elämästä on menny 1/3 osa pilalle tän takia enää en meinaa hetkeäkään tätä menettää tällä kauheudelle.
Se miten tosta päätöksestä meinaan pitää kiinni onkin sitten asia toinen olen lukenut paljon kirjoja aiheesta käynyt 5v terapiassa kaikki keinot on ikään kuin käytetty. Tähän väliin täytyy sanoa että D-vitamiini hiukkasella yliannostuksella on auttanut minua tämän oireen kanssa joten sitäkin voin suositella.
Mutta se miten tosiaan meinaan kestää tän kaiken yli on aika "simppeli" asia: Sillä hetkellä kun pakkoajatus pyrkii päälle ja itse ritualisoinnin tarve tulee mietin että olenko aikaisemmin tästä selvinnyt näin en ole en ikinä aina olen pettynyt ja saanut oloni vain pahemmaksi kertaakaan en ole selvinnyt ilman rituaalia eli minun tapauksessa jotain ajatuskuvion miettimistä ja hirveää tuskaa esim vessan lattialla täristen. Mitä sitten jos tunne on että on pakko pakko miettiä ja et mietikkään? Se olo menee ohi ja siitä vasta hyvä olo tuleekin jo ensimmäisen kerran jälkeen sitten toinen kolmas neljäs vähän takapakkia mutta ei haittaa. Päämääränä että hallitset sitä tunnetta ja joka kerta mietit ei nyt ei ole aika eikä tarve mie elän tässä ja nyt enkä tarvitse tätä se ei ole auttanut aikasemminkaan eikä auta nytkään päinvastoin kärsimys ja pettymys kasvaa ja avoihin jää suuremmat urat ja homma senkun vaikenee ELI pointti miksi on pakko? EI SE OLE kokeile ja selvitä tuska edes kerran ilman pakkorituaalia ja totea itse!
Pitää laittaa viestiä kun asia pidemmälle etenee mihin suuntaan oireet menevät ja harvenevatko tai lieventyvätkö mutta tosiaan periksi en anna enää repsahduksista vain takaisin jaloilleen tuleen ei pie jäädä makaamaan eikä antaa yhtään periksi.
Minulla on todettu myös epävakaa persoonallisuus joka selittää tuon käyttäytymisen tollaisena miten se ilmenee eli agressiona. Tämän takia olen joutunut jättämään perheeni vasta syntyneen lapsen ja lähes kaiken normaaliin elämään kuuluvan.
Kaikki mielialalääkkeet olen lopettanut lääkärin ohjeistuksella niistä ei ollut kuin harmeja ja niitä on tullut testattua reilut 20 eri merkkiä joten se siitä. Ongelmia tuli vain lisää oon siitä sentää tyytyväinen että kaikki seroquelit ym olen saanut lopetettua ja jopa unet ovat keskimääräistä paremmat olleet lähiaikoina se onkin ainut positiivinen asia. ´
Minulla on myös koira joka on antanut minulle paljon ja auttanut jaksamaan ja pitänyt liikkeellä. urheilen myös paljon mikä on välillä todella suuren työn takana mutta olen aina vaan pakolla mennyt ja aina on ollut parempi olo sen jälkeen joten suosittelen.
Mutta itse asiaan oon nyt PÄÄTTÄNYT että hyväksyn tän kaiken vaikka olen kauhea perfektionisti niin hyväksyn ihan kaiken mitä kohtaan ja hyväksýn sen epätietoisen ja masentuneen olon kun aivot koittaa hakea vastausta sitä saamatta paniikista ym johtuen.En meinaa enää antaa pätkääkään periksi miun elämästä on menny 1/3 osa pilalle tän takia enää en meinaa hetkeäkään tätä menettää tällä kauheudelle.
Se miten tosta päätöksestä meinaan pitää kiinni onkin sitten asia toinen olen lukenut paljon kirjoja aiheesta käynyt 5v terapiassa kaikki keinot on ikään kuin käytetty. Tähän väliin täytyy sanoa että D-vitamiini hiukkasella yliannostuksella on auttanut minua tämän oireen kanssa joten sitäkin voin suositella.
Mutta se miten tosiaan meinaan kestää tän kaiken yli on aika "simppeli" asia: Sillä hetkellä kun pakkoajatus pyrkii päälle ja itse ritualisoinnin tarve tulee mietin että olenko aikaisemmin tästä selvinnyt näin en ole en ikinä aina olen pettynyt ja saanut oloni vain pahemmaksi kertaakaan en ole selvinnyt ilman rituaalia eli minun tapauksessa jotain ajatuskuvion miettimistä ja hirveää tuskaa esim vessan lattialla täristen. Mitä sitten jos tunne on että on pakko pakko miettiä ja et mietikkään? Se olo menee ohi ja siitä vasta hyvä olo tuleekin jo ensimmäisen kerran jälkeen sitten toinen kolmas neljäs vähän takapakkia mutta ei haittaa. Päämääränä että hallitset sitä tunnetta ja joka kerta mietit ei nyt ei ole aika eikä tarve mie elän tässä ja nyt enkä tarvitse tätä se ei ole auttanut aikasemminkaan eikä auta nytkään päinvastoin kärsimys ja pettymys kasvaa ja avoihin jää suuremmat urat ja homma senkun vaikenee ELI pointti miksi on pakko? EI SE OLE kokeile ja selvitä tuska edes kerran ilman pakkorituaalia ja totea itse!
Pitää laittaa viestiä kun asia pidemmälle etenee mihin suuntaan oireet menevät ja harvenevatko tai lieventyvätkö mutta tosiaan periksi en anna enää repsahduksista vain takaisin jaloilleen tuleen ei pie jäädä makaamaan eikä antaa yhtään periksi.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.