Koira haukkuu pihalla, mikä neuvoksi?

Heippa, pieni 1v chihuahuani haukkuu kerrostalomme pihalla kaikille. Luulee omistavansa koko pihan ilmeisesti. Millähän keinolla sen sais tajuamaan että on turha räksyttää pihalla kaikille? Kun "omalta reviiriltä" poistutaan pyörätielle yms lenkkille niin on hiljaa eikä hauku ihmisille eikä muille koirille. Huoh. Ei tottele kun käsken olla hiljaa tai sanon hyi. Muutoin on tottelevainen ja ihana hauva.
3107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

tuli mieleen sellainen että miksi et kantaisi sitä pois omalta reviiriltä? Sylissä. Eipä luulisi silloin olevan tarvetta puolustaa sinua ja yhteistä aluettanne... Ja korkealtahan on hyvä tähystää.

Äänestä

Minua ärsytti kun oma koira räksytti pihalla päivät pitkät, naapurin koirasta en piittaa enkä edes ajattele sitä. Kaipa se johtui siitä että omasta koirasta oli muutenkin niin paljon huolta ja työtä, nyt olen iloinen kun saimme koiralle uuden kodin, ei aika ja energia riittänyt sen pitoon.

Äänestä
  • aina ne kemiat vaan ei kohtaa. Koiraa on kiva katsella omistajansa kanssa, mutta perkeles kun sitä pitää viedä lenkillekin... Ihan hyvä jos löysit sille kunnon kodin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huonokoiraihminen kirjoitti:

Heippa, pieni 1v chihuahuani haukkuu kerrostalomme pihalla kaikille. Luulee omistavansa koko pihan ilmeisesti. Millähän keinolla sen sais tajuamaan että on turha räksyttää pihalla kaikille? Kun "omalta reviiriltä" poistutaan pyörätielle yms lenkkille niin on hiljaa eikä hauku ihmisille eikä muille koirille. Huoh. Ei tottele kun käsken olla hiljaa tai sanon hyi. Muutoin on tottelevainen ja ihana hauva.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu