Olen huomannut että aika helposti tulee provosoitua itsensä paniikkikohtaukseen. Monesti päivä saattaa alkaa sillä että käy läpi eri tilanteita, joissa sen tuleminen on mahdollista. Ja siten alkaa jo henkisesti virittäytyä paniikinomaiseen tilaan. Alkaa heikottaa, ja tuntuu siltä ettei vaan saa mitään aikaiseksi. Jalat ei kanna.
Toisaalta sitten kun vaan ryhtyy hommiin, huomaa ettei se niin kamalaa ole, ja paniikki väistyy.
Toisaalta sitten kun vaan ryhtyy hommiin, huomaa ettei se niin kamalaa ole, ja paniikki väistyy.
Vastaukset 2
Vanhimmat
tiedän tunteen, silloin kun oma paniikkini oli pahimmillaan itsensä provosoiminen oli päivittäistä.
Niinkuin olen täällä aiemminkin kirjoittanut, paniikille pitää 'suuttua'! Ei saa alistua sen valtaan, lue alan kirjallisuutta, järkeile ja huomaa kuinka älytöntä panikoiminen on. Näin toimien autat parhaiten itse itseäsi. Itke kun itkettää, suutu kun suututtaa, anna tunteiden tulla ja mennä. Paniikki väistyy kun ei enää pelkää sitä. Ota asenne, että kohtaus tulee jos on tullakseen, et sinä siihen kuole, maailmassa tapahtuu paljon pahempiakin asioita :)
Noin se on minullakin, saan itseni ajattelemalla pakokauhun valtaan ja sitten tulee paniikki. Ongelma on vaan siinä, että jos on taipumus paniikkihäiriöön, niitä tulee silloin kun on heikoimmillaan, silloin, kun on stressaantunut, jostain ihan aiheellisesta syystä surullinen tms.
Ja silloin ne ajatukset saavat vallan, niitä on hirveän vaikea "vastustaa", järkeily ei millään meinaa auttaa. Olet oikeassa, ei pidä kieltää itseltään tunteita, täytyy itkeä ja nauraa.. aikanaan tilanne rauhoittuu ja taas voi yrittää "suuttua" :)