Olen huomannut että aika helposti tulee provosoitua itsensä paniikkikohtaukseen. Monesti päivä saattaa alkaa sillä että käy läpi eri tilanteita, joissa sen tuleminen on mahdollista. Ja siten alkaa jo henkisesti virittäytyä paniikinomaiseen tilaan. Alkaa heikottaa, ja tuntuu siltä ettei vaan saa mitään aikaiseksi. Jalat ei kanna.
Toisaalta sitten kun vaan ryhtyy hommiin, huomaa ettei se niin kamalaa ole, ja paniikki väistyy.
Itsensä provosoiminen
2
564
Vastaukset
- muru
tiedän tunteen, silloin kun oma paniikkini oli pahimmillaan itsensä provosoiminen oli päivittäistä.
Niinkuin olen täällä aiemminkin kirjoittanut, paniikille pitää 'suuttua'! Ei saa alistua sen valtaan, lue alan kirjallisuutta, järkeile ja huomaa kuinka älytöntä panikoiminen on. Näin toimien autat parhaiten itse itseäsi. Itke kun itkettää, suutu kun suututtaa, anna tunteiden tulla ja mennä. Paniikki väistyy kun ei enää pelkää sitä. Ota asenne, että kohtaus tulee jos on tullakseen, et sinä siihen kuole, maailmassa tapahtuu paljon pahempiakin asioita :)- panikoiva
Noin se on minullakin, saan itseni ajattelemalla pakokauhun valtaan ja sitten tulee paniikki. Ongelma on vaan siinä, että jos on taipumus paniikkihäiriöön, niitä tulee silloin kun on heikoimmillaan, silloin, kun on stressaantunut, jostain ihan aiheellisesta syystä surullinen tms.
Ja silloin ne ajatukset saavat vallan, niitä on hirveän vaikea "vastustaa", järkeily ei millään meinaa auttaa. Olet oikeassa, ei pidä kieltää itseltään tunteita, täytyy itkeä ja nauraa.. aikanaan tilanne rauhoittuu ja taas voi yrittää "suuttua" :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399230Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748074Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625850William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542409Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62127Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821769Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201710Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921486Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71458Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401393