Seinäjoella puolet nuorista elää sosiaalituen varassa.

äimänä.

Toimeentulotukea saavien nuorten asiakkaiden osuus huolestuttaa sosiaaliviranomaisia. Niissä kunnissa, jotka vastasivat Yle Uutisten selvitykseen, useampi kuin joka viides toimeentulotuen saaja on alle 25-vuotias.
Vaikka osuus on monella paikkakunnalla myös laskemaan päin, tilanne on silti vakava.

Esimerkiksi Seinäjoella lähes puolet kaikista toimeentulotuen asiakkaista on nuoria - Kuopiossa, Rovaniemellä ja Vaasassa noin kolmannes.

http://img.yle.fi/uutiset/incoming/article6409950.ece/ALTERNATES/w580/toimeentulotuki asiakkaat.jpg

Surkea kaupunki.

13

360

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Opiskelee ja etsii työtä

      Surkeat työnantajat ja ahneet johtajat. Kun tulos on kaikki kaikessa, eikä se että kaikki pärjää.

    • Talonmiäs

      Sisältääkö nämä luvut myös opiskelijat joita vuosi vuodelta tänne tulee enempi lisäksi..seinäjokihan on nykyään jo lajempi käsite ylistaroa ja p.seinäjokea myöten..

      • äimänä.

        Valtaosa heistä on sellaisia, jotka ovat täysin opiskelun ja työelämän ulkopuolella. Tyhjän päälle jääminen on erittäin huolestuttavaa. Mitä siinä voi tarjota, pohtii Leila Palviainen.

        Yle


    • vallanvaihdos edessä

      Yhteiskunta (lue valtiovalta ja aikuisväestö) ovat syrjäytäneet nuoret.
      Käytänössä alle 26v nuori ei ole työttömyysturvan piirissä, joten eläkseen joutuu hakemaan toimeentulotukea. Nuorten toimeentulon tasoa on leikattu 60% (Lex-Soinivaara). Nuoret joutuvat kohta varastamaan ravintonsa, jos meinaavat vielä elää. Nuorisotakuu on hölyn pölyä ja kusetusta. Nuoten tulisikin lähteä toreille ja turuille ja otaa valta kansannousulla Suomessa. Vapiskaa "vanhat pierut".

      • Töihin huss!

        Taittaa nykynuorisio olla aika vähätöisiä, aina pitäisi tulla valmiseen pöytään, ennen paiskittiin hommia 10 vuotiaasta asti.


      • muonaismuisto
        Töihin huss! kirjoitti:

        Taittaa nykynuorisio olla aika vähätöisiä, aina pitäisi tulla valmiseen pöytään, ennen paiskittiin hommia 10 vuotiaasta asti.

        Niin 50-luvulla. Maailma on muuttunut. Moni tekisi töitä, mutta lisää potkitaan tehtaista ulos. Sisään pääse jos nimi löytyy johtajan sukupuusta.


      • herää tähän päivään
        Töihin huss! kirjoitti:

        Taittaa nykynuorisio olla aika vähätöisiä, aina pitäisi tulla valmiseen pöytään, ennen paiskittiin hommia 10 vuotiaasta asti.

        Nykyään 10 vuotiaat paiskii hommia vietnamissa ja afrikassa. Niin se maailma muuttuu. Suomi ei ole enää kehitysmaa ja työpaikkoja ei ole. Tai on työpaikkoja muttei makseta palkkaa. Rahat pitää hakea sossusta joka tapauksessa.


    • sozzu1

      Mutta miksi juuri Seinäjoella puolet nuorista sossun varassa kun Hesassakin vain viidennes?

    • Lukutaito hoi!

      Jos ei ymmärrä lukemaansa , ei pitäisi kommentoida. Kysymyksessä ei ole puolet nuorista sosiaalituen varassa, vaan sosiaalitukea saavista on puolet nuoria.

      • Äly hoi!

        Juuri näin se menee. Ei ymmärretä lukemaansa. Pitäisi rautalangasta vääntää malli että pässit ymmärtäisivät. Seinäjoella toimeentulotukea saavista ihmisistä on noin 48% nuoria. Ei se silloin tarkoita sitä että puoulet nuorista elää tomeentulotuella.


    • 6+6=16

      Ei ihme että ässjoella rähistään ja tehdään ilkivaltaa. Kertooko tämä siitä, että koko ässjoki on keinotekoisesti kasvanut maaseutukauppala, jossa ei oikeasti riitä rahkeet mihinkään. Sama puukkojunkkarius elää ja voi hyvin, samaan aikaan Vaasassa ja muissa yliopistokaupungeissa nuoriso käyttäytyy hyvin ja juo siistit vaatteet päällä sokerikahvia fiinissä kuppilassa. Ehkä se on se kulttuuriero mikä vaikuttaa vielä tänäkin päivänä. Junteista ei saa kaupunkilaisia tekemälläkään, ja työtävieroksuva luonne on juuri sitä, ettei jakseta herätä ennen puolta päivää ylös. Aika moni on tullut tänne töihin muualta päin Suomea, työnantajallahan on oikeus valita pätevämpi, ahkerampi ja parempi. Ässjoella kun kouluarvosanatkin on valtakunnan pohjasakkaa, eikä naapurikunnissa ole yhtään sen paremmin. Muualla Suomessa on fiksumpaa porukkaa, eikä ne uhoa. Ne jotka kehtaa töitä tehdä, pääsevät sitten jonnekin atrialle tms liukuhihnalle, ei täälä kauluspaitatyöpaikkoja ole, ne on Vaasassa tai Tampereella, siellä missä on paremmilla aivoilla varustettua väkeä. Voi joko mennä duunaritöihin, tai leikkiä maajussia, tai sitten perustaa joku yritys kitkutella siinä sitten. Ei ihme tämä näkyy ja kuuluu, ei ässjoella voi oikein muuta tehdä kuin ryypätä, ryypätä ja ryypätä.

      Kun älli ei riitä, roppa ei tykkää työstä, ja tarjonta on mitä on, niin selvähän tämä on. Rakentakaa vain kulisseja lisää, tehkää vaikka 10 kauppaa vielä lisää tänne. Kyllä täälä tyhmä väki ostaa ja kuluttaa, ja sossu maksaa.

      • Kiesus, kun

        nappiin osuva kirjoitus.
        Seinäjoki kuuluu maatalous pitäjiin, jossa palkkataso kepumafian takia on selvästi huonompi muihin vastaaviin kaupunkeihin, itse muutin S-joelta Vaasaan 25 vuotta sitten, koska siellä markka aikana oli selväsi yli kymmenen markan ero tunnissa palkassa samasta hommasta.
        Kenenkään täyspäisen nuoren ei kannatata ottaa työitä tai perustaa yritystä Seinäjoelle.


    • mitä järkiä on tehä töitä ku kaikki rahat annetaan ulkomaille, pitäsköhän itekkin alkaa harkita työttöyyttä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Duunarit hylkäsivät vasemmistoliiton, siitä tuli feministinaisten puolue

      Pääluottamusmies Jari Myllykoski liittyi vasemmistoliittoon, koska se oli duunarien puolue. Sitä samaa puoluetta ei enää
      Maailman menoa
      205
      5104
    2. Olen väsynyt tähän

      En osaa lopettaa ja koen huonoa omaatuntoa tästä. Kaikki on muutenkin turhaa ja tekemisesi sattuvat. Tunteita on vain hy
      Ikävä
      41
      4595
    3. Oppiiko vasemmistolaiset valehtelun jo kotonaan?

      Sillä vasemmistolaiset/äärivasemmistolaiset valehtelee ja keksii asioita omasta päästään todella paljon. Esim. joku vas
      Maailman menoa
      202
      2749
    4. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      135
      2328
    5. Olenko mies sinun mielestä outo?

      Saat vastata rehellisesti.
      Ikävä
      65
      1962
    6. Maailman laiskin eläin: persu

      Persu ei ole eläessään laittanut rikkaa ristiin itsensä elättämiseen. Luonnossa tuollainen ei olisi mahdollista, mutta s
      Maailman menoa
      112
      1841
    7. Millasia unelmia sulla on?

      onko unelmia...?
      Ikävä
      67
      1794
    8. Miten usein toivot

      Tai olet toivonut että olisimme lähekkäin vai toivotko ollenkaan?
      Ikävä
      208
      1674
    9. Miksi et voi tutustua minuun irl?

      Vastaa yleisellä tasolla/ympäripyöreästi, jos pelkäät tunnistamisia.
      Ikävä
      152
      1232
    10. Martina tienaa itse rahansa

      Ei tarvitse anella elättäjältään rahaa, ruokaa ja laukkuja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      241
      964
    Aihe