Senttihuutokauppojen kannattavuus on mielenkiintoinen asia. Esim. Lahjahuudossa monet kohteet myydään reilusti alle euron, jolloin yrityksellä luulisi olevan jo melkoisia kannattavuusongelmia, kun vielä yhden huudon hinta on periaatteessa 0,70 eur, mutta käytännössä monisatakertaisten huutotarjousten vuoksi ehkä vain noin 0,10 - 0,30 eur. Kannattavuusongelmaa ei kuitenkaan näyttäisi olevan, jos ei huomioida sitä että huutokauppa on kiinni maanantaisin.
Toiminnan kannattavuuden luulisin perustuvan siihen, että Lahjahuudossa on aika paljon "kovia huutajia", jotka voittavat kerta toisensa jälkeen kaikki vähänkin arvokkaammat ja viimeistään loppuviikosta myös vähempiarvoiset kohteet ja todennäköisesti suurimman osan niistä vaihtavat huutoihin, jolloin sama peli jatkuu taas seuraavalla viikolla uusien ja vähemmän aikaa mukana olleitten kanssa, jotka innoissaan erehtyvät ostamaan huutoja ja huutavat lähes ketä tahansa vastaan, koska eivät tiedä näitä "kovia huutajia", jotka huutavat haluamansa tai aloittamansa kohteen aina loppuun asti.
Samanaikaisesti kun nämä "kovat huutajat" saavat käytännössä jatkuvasti lisää ilmaisia huutoja voitoistaan, ei myöskään Lahjahuudolle tule mitään kuluja heistä, koska voitettuja tuotteita ei tarvitse tilata eikä toimittaa minnekään. Sen sijaan varsinaisina kärsijöinä ja rahansa menettäjinä ovatkin uusimmat ja vähemmän aikaa mukana olleet huutajat, jotka eivät tunne näitä "kovia huutajia", vaan ostavat innoissaan lisää huutoja periaatteenaan "kun mieleiseen kohteeseen upposi jo satasen edestä huutoja, niin pakkohan se on yrittää saada itselle, ettei ihan tappiolle menisi koko homma..." Lopulta on kuitenkin luovutettava, sillä "kovat huutajat" huutavat yleensä aina loppuun asti vaihtamillaan "ilmaishuudoilla" ja korjaavat voitot, jotta voivat vaihtaa sen jälleen huudoiksi.
Mielenkiintoista on myös se, ettei Takuuhuuto eikä Lahjahuuto ilmoita missään, että voitot voi halutessaan vaihtaa huudoiksi. Tiedon saa vasta sitten, jos on onnistunut voittamaan jonkun kohteen ja ryhtyy maksamaan sitä.
Ohjeet ja säännöt pitäisi ehdottomasti olla luettavissa jo ennen kuin edes rekisteröityy tällaisiin palveluihin.
Kun näitä senttikauppoja seurailee huomaa helposti, että samat nimimerkit huutavat monessa paikassa. Eniten senttikauppamarkkinoilla tuntuu olevan juuri Lahjahuudon ja Takuuhuudon "kovia huutajia". Eikä ihmekään, kun suurin osa saman huutokaupan vakiohuutajista välttelee huutamista heidän kanssa, jolloin arvokkaatkin voitot lähtevät usein jopa alta euron, jolloin he saavat periaatteessa "ilmaisia" huutoja sekä Takuuhuudosta että Lahjahudosta vaihtamalla tarpeettomat voittonsa huutoihin, niin mikäs siinä on ostellessa huutoja muissa senttihuutokaupoissa, missä tällaista mahdollisuutta ei ole.
Vaikea on uskoa sitäkään todeksi, että jollain yksittäisellä nimimerkillä olisi tarvetta niin valtavalle määrälle tavaraa, kuin nämä "kovat huutajat" ovat voittaneet.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Totta turiset, mutta huutelijat eivät tajua seurata keitä vastaan on turha huutaa! Pitäisi älytä ensin seurata vaikkapa kaksi viikkoa ja vasta sitten alkaa huutelu.
Tosiasiahan on, että senttihuutokaupat elävät "meidän" rahoilla, eivät he hyvää hyvyytään ylläpidä mokomia huutiksia.
Myönnän, että olen voittanut enemmäin kuin olen ostanut huutoja.
Kuitenkin, on varmaa etten enää osta huutoja, koska senttaririippuvuus on lähes sama kuin alkoholismi. Liian monta vuotta meni tämän tajuamiseen.