Alaikäinen kuski jäi maanantaina jo 51. kerran kiinni ajo-oikeudetta ajamisesta Vantaalla.
Poliisi nappasi kuskin kiinni Mikkolassa, Korson tuntumassa.
Poliisi nappasi kuskin kiinni Mikkolassa, Korson tuntumassa.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Niin ja ? Ei hän siitä mitään saa!
Niin? Mitä on väliä kun kerran sanktiot asiasta on aivan nolla? Harmittaa välillä itseänikin, että tuli mokoma turha kortti ajettua. Ei ole taidettu kuin kerran kysyä 25 vuoden aikana. Ja silloinkin ajoin ylinopeutta ja tilanne oli aivan oma moka.
Minä olen ajanut 33 vuotta eikä korttia ole kysytty kertaakaan. Valvonta on niin vähäistä, että tässä aloittajan tapauksessa kyse täytyy olla jotenkin poikkeavasta käyttäytymisestä liikenteessä. Kun kaveri on muutaman kerran kiinnittänyt poliisin huomion, sitten varmaan jo seurataankin erityisesti. Mutta 51 kertaa osoittaa kyllä oikeusjärjestelmältä sellaista munattomuutta, että hirvittää. Niin kai me olemme eduskunnan välityksellä halunneetkin, ettei piltin silmään tulisi kyyneltä.
Ajokorttilupaa ei myönnetä sille, joka on KULUVAN VUODEN aikana syyllitynyt ajo-oikeudetta ajoon.
Eli ennenkuin täyttää 16,99v voi jäädä kiinni vaikka 51 kertaa, ja silti saada kortin normaalisti 18 vuotiaana, että on suomen laissa sentään JOTAIN hyvää
Joo mutta oikeammin olisi, jos kiinnijääminen tapahtuu ennen täyttä ikää niin kortin saanti siirtyisi suoraan vuodella 18 v -> 19 v. En tosin usko, että tällä olisi mitään vaikutusta aloituksessa mainitunlaisiin tyyppeihin, jotka ajelevat ilman korttia lopun ikäänsä.
Niinhän se onkin nyt, jos jää kiinni kortitta ajosta, ei saa korttia vuoteen, oli sitten minkä ikäinen vain.
Tämähän on juuri se reilu tapa, eikö niin?
Mutta ethän voi saada korttia muutenkaan ennen kuin olet täyttänyt 18 v. Eli yksinkertaistettuna: Tuo myöntämisikäraja täytyisi siirtyä myös. Silloin olisi edes jotain vaikutusta sillä kiinni jäämisellä myös alaikäisenä.
Tosin edelleen säilyy sama perusprobleema: Pelkällä ajokortilla ei ole vielä kukaan ajanut.
Siis jos jää kiinni 16,5 vuotiaana, ajokorttilupa voidaan myöntää 17,5 vuotiaana
Jos 17,5 vuotiaana jää kiinni, ajokorttilupa voidaan myöntää 18,5 vuotiaana
Jos jää kiinni 18 vuotiaana, voidaan lupa myöntää 19 vuotiaana
Eli idea on siinä, että vaikka olisi 30v, ja jäisi kiinni kortitta ajosta, ei voi saada uutta korttia, vaikka olisi sen voinut iän puolesta saadakin.
Hyvä laki kaikenkaikkiaan
Hoooohhoijaaa!
Että ei suomessa ole asiat niin huonosti ole, muutama hyvä laki siis on
Eli 16,99 vuotiaaksi voi ajaa huoletta autolla, ja jäädä kiinni vaikka päivittäin, ja saada ajokortin 18 vuotiaana.
Lisäksi suomessa ei ole pakko maksaa poliisin antamia rike- tai päiväsakkoja, eli "köyhät" voi kävellä kauppaan, ja kantaa ostokset ulos, jos jää kiinni, toteaa poliisille "taidan mennä seuraavaan kauppaa :) "
Just näin. Loistavia lakeja todentotta.
Ei sitä kortilla autoa ajeta. Vanha totuus.
Juuri näin. Itsekin olen ajanut autolla paljon enemmän. Tunnetko ketään kortilla ajajaa?