Maapallo on hukkumassa saasteisiin. Mitä mieltä olet tavoitteesta alentaa ilmastosaasteita 20 % vuoteen 2020 mennessä?
puhdas luonto
notelo
1952
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Olisi hieno tavoite mutta valitettavasti EU alkoi perua tavoitteitaan. Tai eihän se 20 prosenttia tainnut ollakaan EU:n tavoite vaan Suomen.
Mutta niinhän se on; biopolttoaineiden tukemista pitäisi tukea.
että paskavirkamiesloiset sotkee tämän telluksen saamatta mitään hyvää aikaiseksi.
Uusimmassa Roope-setä-lehdessä oli Kari Korhosen käsikirjoittama - vaan ei piirtämä - ankkaperheen seikkailu itä-merellä. Siinä Aku noustessaan itä-merestä oli järkyttynyt. Aku kertoi että olo on kuin viemärissä olisi uinut.
Kaverin kanssa oltiin ryyppäämässä Tolkkisten rannassa muutama - kolme neljä kesää takaperin; siinä kallioitten suojassa heitettiin vieheet mereen, nostettiin hauki ja pantiin hiillos kivien väliin ja kala kypsymään. Sitten vedettiin nakupellenä uimaan siinä kalan kypsyessä ja uidessa väisteltiin sinilevälauttoja. Noustiin ylös ja riistanvartija tuli puhuttelemaan meitä: tämä kallioranta kuuluu metsäyhtiölle ja tulen tekeminen täällä vaatii luvan. Onko teillä? Kierrettiin kahta puolta äijän ympärille, ei sanottu sanaakaan mutta katsottiin sitä silmiin. Äijä lähti pois eikä edes poliisi tullut meitä hätyyttelemään.
Nyt ei ole enää kalliota, ei rantaa. Se piikattiin pois kemikaaliviraston edeltä. Virastoa ei koskaan sitten tullut mutta soramurskeet jäi. Ja sinilevä.
Kyllä jotain pitäis tehdä ympäristön puolesta. Vitunko väliä sitä on minulle? Horsmaahan minä kasvan jo kauan ennenkuin kaikki räjähtää käsiin mutta miten meidän lapset kun he ovat meidän ikäisiä ja istuvat oman aikansa netin äärellä ja oman aikansa kommunistipalstan äärellä ja katselevat ulos niin mitä he sanovat? Kiitti vaari? Vai kiitos yhteiskunta? Että vittu tää oli nähtävissä sata vuotta ennenkuin hommat räjähti käsiin mutta ette sitte viittiny tehdä mitään kun eihän se nyt ole just tämän hetken juttu. Että kiitos vaan ihan vitun paljon teistä vanhoista ihmisistä ja niistä teidän ihan vitun paljon paremmista vanhoista ajoista!
Öljy- ja kivihiilituotanto.
Toisella puolella saasteeton energia. Tuulivoima, aurinkosähkö, vuorovesivoimalat, fuusioenergia.
Ja myös jätteiden sekä käyttökelpoisen tavaran kierrätys.
Jälkimmäisiä kehitellään jo. Tosin taival on alussa. Supistamalla armeijoita ja sota-asetuotantoa ja ehkä ottamalla öljyfirmoilta ylimääräisellä verolla uusiutuvan energian tutkimukseen varoja voitaisiin edetä ripeämmin.
Mielestäni ilmaston takia alkaa olla kiire. Napa-seutujen sulaminen on soitus vakavasta sairaudesta
Tuulivoimaa ei saa enää enempää. Maanomistajat ei halua linnuntappajia. Aurinkovoima ei Suomessa toimi. Vesivarat on valjastettu teollisuuden palvelukseen ellemme sitten raiskaa UKK-puistoakin. Jätteet poltetaan jo ja niistä erotetaan viinaakin bensan komponentiksi. Kaatopaikkakaasut ovat jo valjastettu, oletko huomannut kaatopaikoille ilmestyneen jo soihtujakin?
Äljy- ja kivihiili ei katoa mihinkään vaan lisääntyy tässä rinnalla. Kokoajan vaikeammista ja vaikeammista paikoistra nostetaan vaikeammin ja vaikeammin jalostettavaa polttonestettä. Alfa Laval kiittää ja kumartaa. Kokoajan me kulutamme lisää. uusiutuvat eivät ole korvike vaan lisäke.
maailma olis paljon puhtaampi jos komunismia ei olisi koskaan keksitty tai ainakaan kokeiltu missään. neukkula lienee maailmanpaskaisin paikka....
Näin on.
Kommunistivetoisuus on kaikkein suurin ympäristövaara maailmassa.
........................
http://www.kaleva.fi/mielipide/paakirjoitukset/venajan-laivasto-pohjassa/532215/
Jos tämä maapallomme ja ihmiskunta aiotaan pelastaa, meidän on äkkiä tehtävä jotain ja se jotain on kitkeä kapitalismi - tuo vaarallinen syöpä juurineen maapallolta.
Katsoitteko tässä taannoin kun tuli ohjelma Vietnamin sodasta ja My Lain kylästä, jossa Yhdysvaltain sotilaat tekivät hirmutöitään. Touhu oli barbaarisuudessaan vertaansa vailla ja mikään ei ole olennaisesti muuttunut, siviilejä tapetaan niin Afganistanissa kuin Irakissa ja ihmisiä kidutetaan Quantanamon vankileirillä. Kapitalismin veriset kädet ulottuvat ympäri maailman – aina kun jossain päin on vallassa sotilasdiktatuureja, on niissä useimmiten Yhdysvalloilla sormensa pelissä. Voidaan sanoa, että sosialismin vääryydet ja tappamiset ovat mittasuhteiltaan kuin silakat joulukaloiksi, mutta tietysti myös ne ovat ehdottomasti tuomittavia. Tällaisen valtion ja sen käsikassara Naton kanssa sitten nämä kokoomuksen pojanklopit haluavat käydä käsi kädessä.
Viikolla kerrottiin myös Nigeriasta TV1 iltauutisissa. Oli kuvottavaa katsoa miten esim. monikansallinen yhtiö nimeltä Shell on siellä toiminut. ihmisten elinmahdollisuudet ja luonto on kylmän rauhallisesti tuhottu. Kapitalismi on valmis raakalaisuuksiin ja luonnon raiskaamiseen päämääriensä saavuttamiseksi. Kapitalismi tuhoaa sotiensa takia luontoa ja sodat ovat suuri tekijä ilmastonmuutoksessa.
Kapitalismi on luonut järjestelmän jossa jo lapsesta opetetaan ihmisiä vihaamaan toisiaan, kadehtimaan, kilpailemaan keskenään ja ahnehtimaan. Kapitalismi kyllä puhuu kauniisti vapaudessa, mutta missä se näkyy? Itä – Euroopan maat houkuteltiin luopumaan sosialismista muka vapauteen vedoten, no, nyt sitten he vapaina ja nälkäisinä mittailevat katuja, tämä on muka sitä karua kapitalistista ”vapautta”. Nyt saa Yhdysvallat tuoda näihin ”vapaudesta” nauttiviin maihin erilaisia ohjusjärjestelmiä, ilman että kyseisten maiden kansalaisilta kysyttäisiin lupaa. Kovaan kapitalismiin siirtyneet maat kieltävät kommunistiset puolueet ja Puola kieltää ihmisiä kulkemassa Chen paita päällä,tämä nyt on sitä kapitalistista ”vapautta”.
Kapitalismi sotiensa takia ”vapauttaa” ihmiset lähtemään kodeistaan, menemään pakolaisleireille ja hakemaan turvapaikkaa muista ”ihanista” kapitalistisista maista, joissa heihin suhtaudutaan kapitalistisen kylmäkiskoisesti. Voi tätä ylivertaista kapitalistista järjestelmää, kun se ”vapautti” itä - Euroopan maista ihmiset lähtemään kerjuulle tännekin kylmään pohjolaan, jossa näitä sitten kohdellaan kuin elukoita – ei, elukoita kohdellaan paremmin.
Kapitalismi ei eläisi päivääkään jos sillä ei olisi massiivista koneistoa pitämään ihmiset pimennossa tai kääntämään kasvonsa kapitalismin kovasta todellisuudesta. Se pelottelee, valehtelee, uhkailee, kiduttaa, kiristää ja tekee kaikki temput, etteivät ihmiset huomaisi järjestelmän raadollisuutta. Kapitalistinen järjestelmä on valjastanut kaikki mahdolliset ja mahdottomat voimat manipuloimaan ihmiset jo vauvasta vaariin. Mutta kuten on todettu, kaikella on aikansa ja kapitalismin loppu lähenee. Kaatumisen nopeuttamiseksi tarvitaan meitä jokaista eli tartutaan tuumasta toimeen – ennen kuin on myöhäistä.
olla viimeinen, harhaileva "yksinäinen susi", jolla ei oikeasti ole enää mitään tekemistä?
Vai miksi sinua nyt aina vain pilkataan ja siuille aina nauretaan ihan päin naamaa?
että olet ihan todella pelkästään vain lukihäiriöinen ja mielenvikainen sossun elättipaska?
Hyikakkaahyihyi. :D
Vitutttaako? heheheh.
saastuta, kun siellä ihmiset syövät ihan todella toisiaan, joten mitään ei mene jätteisiin...
heheheh..........
jälkeensä vain passkaa vaikka "yksinäinen komuparka" muuta kirjoittaa;
http://www.lapinkansa.fi/Ulkomaat/1194768601346/artikkeli/petsamon paastot huolettavat norjalaisia.html
Täällä palstalla on etevä porvarillinen hakkeri, joka pystyy murtautumaan toisten tietokoneisiin.
Tämänpäiväinen 13.03 "notelon" viesti on hakkerin kirjoittama ja tekstin sisältö viittaa viiden viimeisen viestinkirjoittajaan (tänään klo 14.12 - 16.32).
Ilmoitin asiasta ylläpidollesekä poliisille.
Tämä kirjoittelija lienee se, joka kirjoittaa pelkästään loka- ja vihaviestejä.
Voiko olla niin, että tietokoneeni on saastutettiu viruksella tai jotenkin "varastettu"?
Pitäisikö tämä heittää roskikseen ja hankkia uusi?
Pyytäisin viisaammilta tieoa.
yst. terv. notelo
Aloituksen tehnennä en kirjoita enää "notelo" nimellä
tyyppiä, joka vihaa rehellisiä, oikeistolaisia, ahkeria ja työtätekeviä oikeistolaisia ? Jos tarkoitat oli hyvä että teit siitä ilmoituksen, koska se häiritsee ja vihaa normaaleja työtätekeviä, ahkeria ja rehellisiä oikeistolaisia ihmisiä, joita kuitenkin on enemmistö Suomessa.
Kiitos jos niin teit.
Kyllä voidaan jos halua riittää. Itämeri on eräs lähikohde. Kaikki rantavaltiot laskevat siihen saasteita. Laivavarustamot tiputtavat jätevesiä mereen.
Suomi voisi omalta osaltaan vähentää saastepäästöjä ja näyttää esimerkkiä.
Hakkerointi on rikos.
Oletan, että hakkeri on palstan massapostittaja ja tekee häirintämielessä, osallistumatta keskusteluun, höpötysviestejä tarkoituksenaan karkoittaa lukijat ja estää asiallinen keskustelu/väittely.
Hakkeri saattaa olla muutenkin rikollinen ja on aivan oikein ilmoittaa häirintäviesteistä ylläpidolle.
Suomi 24 säännöt ja perusihmisyyden ymmärrys edellyttävät keskustelemaan aloitusten pohjalla asiallisesti.
Hakkeri on rikollinen.
Palstan hakkeri voi olla pahempaa. Hän edustaa äärioikeistolaista poltiikkaa. Heille on ominaista ottaa vaikka leskeltä viimeinen ropo.
Palstahakkeri saattaa murtautua vanhojen ihmisten tileille, yritysten tiedostoihin palkattuna vakoilijana, pankkeihin ym. Hän saattaa vakoilla yksilöiden (vasemmistolaisten) tiedostoja ja kerätä näin tietoja oikeistokaappauksia varten.
Rehtinä porvarina olisin ko. tyypeistä huolissani.