Uusperheet voivat pahoin, juuri sen takia

että nykyisin jotenkin sairaasti kuvitellaan, että olisi kaikkien etu tavata entisestä liitosta olevia lapsia (en väitä etteikö jossakin perheessä se onnistu hyvinkin)
Kukaan ei voi hyvin jos pakotetaan ja painostetaan tapaamaan lasta joka viikonloppu ja maksamaan elatusavun lisäksi esim. parhaimmillaan kalliita lentolippuja joka kuukausi, että saa/ joutuu tapaamaan lastaan ja maksamaan, vaikkei olisi varaakaan... ikävä kyllä ex- puolisot, yleensä naiset ovat todella pahoja marttyyreitä, heille ei riitä mikään, pitävät miehiä sahasampoina ja puristuksissa.
Olen itse lapsi sellaisesta perheestä joka on hajonnut, enkä ole tavannut isääni ennenkuin aikuisena ja meillä ei kotona koskaan riidelty ja isäni joka ei biologisesti isäni on ollut minulle kuin isä ja erittäin tärkeä äitini lisäksi, eli olen onnellinen, että äitini ei ole pakottanut oikeaa isääni tapaamaan minua koska minulla ei silloin koskaan olisi voinut olla näin läheistä suhdetta ei- biologiseen isääni ja hän on myös samaa mieltä kun ollaan keskusteltu asiasta. Näin minulla, minulla säälittää lapset jotka joutuvat raahautumaan eri kotien välillä ja olemaan vanhempien ja äitipuolien riitakapuloina, surullista mutta totta, että suomalainen yhteiskunta sallii tämmöisen henkisen repimisen (tällaista perhettä läheltä seurannut ja itkuja kuunnellut...)
1519
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lapsia revitään jo kai kaikialla, ainakin länsimaissa. Tanskassa on kuulemma lapsijunakin, jossa on hoitajat lapsille, jotka matkustavat vanhempiensa kotien välillä viikonloppuisin. Eikö sellaista junaa voisi laittaa kulkemaan Helsingin ja Tampereenkin välille?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Annukka kirjoitti:

että nykyisin jotenkin sairaasti kuvitellaan, että olisi kaikkien etu tavata entisestä liitosta olevia lapsia (en väitä etteikö jossakin perheessä se onnistu hyvinkin)
Kukaan ei voi hyvin jos pakotetaan ja painostetaan tapaamaan lasta joka viikonloppu ja maksamaan elatusavun lisäksi esim. parhaimmillaan kalliita lentolippuja joka kuukausi, että saa/ joutuu tapaamaan lastaan ja maksamaan, vaikkei olisi varaakaan... ikävä kyllä ex- puolisot, yleensä naiset ovat todella pahoja marttyyreitä, heille ei riitä mikään, pitävät miehiä sahasampoina ja puristuksissa.
Olen itse lapsi sellaisesta perheestä joka on hajonnut, enkä ole tavannut isääni ennenkuin aikuisena ja meillä ei kotona koskaan riidelty ja isäni joka ei biologisesti isäni on ollut minulle kuin isä ja erittäin tärkeä äitini lisäksi, eli olen onnellinen, että äitini ei ole pakottanut oikeaa isääni tapaamaan minua koska minulla ei silloin koskaan olisi voinut olla näin läheistä suhdetta ei- biologiseen isääni ja hän on myös samaa mieltä kun ollaan keskusteltu asiasta. Näin minulla, minulla säälittää lapset jotka joutuvat raahautumaan eri kotien välillä ja olemaan vanhempien ja äitipuolien riitakapuloina, surullista mutta totta, että suomalainen yhteiskunta sallii tämmöisen henkisen repimisen (tällaista perhettä läheltä seurannut ja itkuja kuunnellut...)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu