Minulla on Hypexin subbarivahvistinmoduli DS 4.0, joka on rakentamassani omassa pienessä kotelossaan, irti subbarikotelosta. Hypexin kotelossa on ilmareikiä ja laitetuuletinkin jäähdytystä parantamaan, vaikkei sitä valmistaja edellytäkään.
Ihmetyttää, miksi toisinaan vahvistimen kotelosta kuuluu tavallistakin voimakkaammin hurinaa muuntajasta (rengassydän). Tarkoitan siis ääntä suoraan muuntajasta, ei kaiutinelementistä. Tätä kirjoittaessanikin hurina voimistui äsken, ja vaimeni parin minuutin kuluttua normaalille tasolleen.
Tavallisesti pientä hurinaa kuuluu kaiken aikaa (koska vahvistin on lähellä, käden ulottuvilla), mutta toisinaan ääni voimistuu huomattavasti. Ilmiö ei liity lainkaan siihen, kuinka lujaa tai hiljaa subbaria soitetaan.
Hurinaa kuului edellisessä asunnossani ja nyt uudessakin, joka on eri kaupungissa kuin edellinen. Vanhan asunnon sähköt olivat 50-luvulta, mutta nyt uudessa asunnossa on nykyaikaiset sähköt maadoituksineen, koska talo on vasta muutaman vuoden vanha. Isoja kaupunkeja kumpikin - sähkö ei siis ollut eikä ole laadultan vaihtelevaa haja-asutusalueen sähköä.
Mikä ilmiö on muuntajahurinan voimakkuusvaihteluiden takana? Laite vaikuttaa toimivan oikein. Ei havaittuja vikoja. Ilmiö oli havaittavissa jo silloin, kun vahvistin oli uusi, muistaakseni vuonna 2006.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Huonolaatuinen muuntaja taitaa olla suurin syy, se äänen vaihtelu tulee varmaan siitä että sähköverkossa esiintyy paikallisia vaihteluita. Verkon jännite ei ole sinimuotoista ja jännite vaihtelee jonkin muun isomman kuormituksen tahtiin. Jos se muuntaja olisi lakattu (kyllästetty) niin se estäisi moiset ylimääräiset ääntelyt.
Toroidimuuntajan asennuksessa kannattaa käyttää sellaista pehmeää kumimaista
neopreenieristelaattaa sekä alla että päällä ja keskimutteri on kiristettävä niin, ettei päällimmäinen metallilaattakaan soi.
Siellä voi olla viimeinen muuntapellin pää irti jollain tavalla joka siinä elää omaa elämäänsä.
huono lakkaus, ja liian löysä pakka. JOS kyse on siis mekaanisesta äänestä joka ei tule kaiuttimista. muusssa tapauksessa ongelma on jokin ihan toinen.
"Huonolaatuinen muuntaja taitaa olla suurin syy, se äänen vaihtelu tulee varmaan siitä että sähköverkossa esiintyy paikallisia vaihteluita."
"Toroidimuuntajan asennuksessa kannattaa käyttää sellaista pehmeää kumimaista neopreenieristelaattaa..."
"huono lakkaus, ja liian löysä pakka.."
Ihmetyttäisi, jos muuntaja olisi huonolaatuinen, koska Hypex vaikuttaisi laatuvalmistajalta. Tietysti on mahdollista, että muuntajassa on valmistusvirhe, yksittäisvika. Muuntaja on tyyppiä TR 109, päällä Hypexin tekstiä, asiallisen näköinen. Silti: yleensä ääni ei ole kovin voimakas, mutta voimistuu toisinaan. Jotain siis tapahtuu jossain, ja sitten menee pois.
Muuntajan ja alumiinisen etulevyn välissä on jokin eristeentapainen. Äkkiä katsottuna se näyttää kumilätyskältä. Kiristinmutteri keskellä oli kireällä, mutta kiristin sitä vielä hiukan. Metallilätty muuntajan päällä ei käsin kääntelemällä liiku. Metallilevyn ja käämien välissäkin vaikuttaisi olevan jokin kumieriste.
Minkäköhänlaista sähköä seinästä tulee, jos juuri väärä aaltomuoto olisi hurinan takana? Eikös särön määrälläkin ole ylärajat, ja muutenkin sähkön laatu on tarkasti määritelty? Minkälainen suuri kuorma jossain toisaalla voisi vääntää sähköä "mutkalle"?
Ei kai yleensä koko toroidia upoteta lakkaan, koska se lisää lämpenemistä??
Käämitykset vaikuttaa kireiltä, ja tiukka, läpinäkyvä muovikalvo on päälimmäisenä. Minusta muuntaja vaikuttaa päältä katsoen kunnossa olevalta, mutta voihan olla, ettei mahdolliset laatuvirheet näy päälle.