Suomenruotsalainen jää vaille monia palveluja
Suomessa halutaan edistää globalisoitumista, mutta sitä historiallista monikulttuurisuutta, joka on tarjolla maan rajojen sisällä, kuitenkin väheksytään tai jopa vihataan. Ruotsi leimataan "turhaksi" kieleksi.
Millaista on elää suomenruotsalaisena Helsingissä tänään? En tunne itseäni kovin tervetulleeksi omassa kaupungissani.
Opetusministeriö, jonka pitäisi olla sivistyneisyyden linnake Suomessa, on vähentämässä toisen kotimaisen kielen, eli käytännössä ruotsin, painoarvoa. Täten ministeriö kieltää maamme historiaa.
Itse olen suomalainen ties monennessako sukupolvessa. Suomenruotsalainen.
Suomenruotsalaisena olen kuulemma kallis. Miten niin? Maksan saman lipunhinnan julkisessa liikenteessä kuin Helsingin muut asukkaat, mutta harvoin saan palvelua omalla kielelläni.
Julkiset viitoitukset ovat pääasiallisesti yksikieliset. Bussissa on jakelussa ilmainen uutislehti, joka palvelee kaupunkilaisia. Ei kuitenkaan minua, koska se on sataprosenttisesti suomenkielinen.
Suomenruotsalaisilla lapsilla ei ole leikkipuistotoimintaa omalla kielellään. Neuvoloissa palvelu on miltei poikkeuksetta suomenkielinen – myöskin kun esimerkiksi testataan lapsen kielellistä kehitystä.
Suomenruotsalaisilla lapsilla on pitkä koulumatka jo ala-asteella. Heidän koulukirjansa maksavat enemmän. Nuorisotaloja ja muuta harrastustoimintaa toisella kotimaisella kielellä on niukasti.
Kun soitan viranomaisille, joudun jonottamaan kalliissa puhelinjonossa pitkään siinä usein turhassa toivossa, että saisin asioida omalla kielelläni.
Perheemme terveydenhoidon on enimmäkseen tapahduttava suomen kielellä. Vanhukset makaavat osastoilla, joissa kukaan ei ymmärrä mitä he yrittävät sanoa äidinkielellään, ruotsiksi.
Kirjastojen ruotsinkielinen tarjonta on suppea. Filmejä ei aina käännetä ruotsiksi, mutta minulta vaaditaan sama lipunhinta kuin muilta.
Videovuokraamossa maksan täyden hinnan, vaikka videossa on vain suomenkielinen teksti. Oopperassa tekstitys on suomeksi ja englanniksi. Osa taidemuseoista, myöskin julkisin varoin tuetuista, käyttävät suomea ja englantia, ei ruotsia.
Tavaraselostuksia ja käyttöohjeita on vaikeaa löytää ruotsin kielellä – tai sitten käännös on niin merkillinen, ettei siitä saa selvää.
Olen asunut ikäni Helsingissä ja maksanut samat verot kuin suomenkieliset naapurini. Sen lisäksi olen monesta asiasta joutunut maksamaan korkeamman hinnan kuin he, saamatta kuitenkaan samantasoista palvelua.
Voin vilpittömästi sanoa että kotimaani ja kotikaupunkini ovat minulle kalliit, sanan molemmissa merkityksissä.
Henrica Bargum
(o.s. Lavonius)
kaupunginvaltuutettu (r)
Helsinki
Suomessa halutaan edistää globalisoitumista, mutta sitä historiallista monikulttuurisuutta, joka on tarjolla maan rajojen sisällä, kuitenkin väheksytään tai jopa vihataan. Ruotsi leimataan "turhaksi" kieleksi.
Millaista on elää suomenruotsalaisena Helsingissä tänään? En tunne itseäni kovin tervetulleeksi omassa kaupungissani.
Opetusministeriö, jonka pitäisi olla sivistyneisyyden linnake Suomessa, on vähentämässä toisen kotimaisen kielen, eli käytännössä ruotsin, painoarvoa. Täten ministeriö kieltää maamme historiaa.
Itse olen suomalainen ties monennessako sukupolvessa. Suomenruotsalainen.
Suomenruotsalaisena olen kuulemma kallis. Miten niin? Maksan saman lipunhinnan julkisessa liikenteessä kuin Helsingin muut asukkaat, mutta harvoin saan palvelua omalla kielelläni.
Julkiset viitoitukset ovat pääasiallisesti yksikieliset. Bussissa on jakelussa ilmainen uutislehti, joka palvelee kaupunkilaisia. Ei kuitenkaan minua, koska se on sataprosenttisesti suomenkielinen.
Suomenruotsalaisilla lapsilla ei ole leikkipuistotoimintaa omalla kielellään. Neuvoloissa palvelu on miltei poikkeuksetta suomenkielinen – myöskin kun esimerkiksi testataan lapsen kielellistä kehitystä.
Suomenruotsalaisilla lapsilla on pitkä koulumatka jo ala-asteella. Heidän koulukirjansa maksavat enemmän. Nuorisotaloja ja muuta harrastustoimintaa toisella kotimaisella kielellä on niukasti.
Kun soitan viranomaisille, joudun jonottamaan kalliissa puhelinjonossa pitkään siinä usein turhassa toivossa, että saisin asioida omalla kielelläni.
Perheemme terveydenhoidon on enimmäkseen tapahduttava suomen kielellä. Vanhukset makaavat osastoilla, joissa kukaan ei ymmärrä mitä he yrittävät sanoa äidinkielellään, ruotsiksi.
Kirjastojen ruotsinkielinen tarjonta on suppea. Filmejä ei aina käännetä ruotsiksi, mutta minulta vaaditaan sama lipunhinta kuin muilta.
Videovuokraamossa maksan täyden hinnan, vaikka videossa on vain suomenkielinen teksti. Oopperassa tekstitys on suomeksi ja englanniksi. Osa taidemuseoista, myöskin julkisin varoin tuetuista, käyttävät suomea ja englantia, ei ruotsia.
Tavaraselostuksia ja käyttöohjeita on vaikeaa löytää ruotsin kielellä – tai sitten käännös on niin merkillinen, ettei siitä saa selvää.
Olen asunut ikäni Helsingissä ja maksanut samat verot kuin suomenkieliset naapurini. Sen lisäksi olen monesta asiasta joutunut maksamaan korkeamman hinnan kuin he, saamatta kuitenkaan samantasoista palvelua.
Voin vilpittömästi sanoa että kotimaani ja kotikaupunkini ovat minulle kalliit, sanan molemmissa merkityksissä.
Henrica Bargum
(o.s. Lavonius)
kaupunginvaltuutettu (r)
Helsinki
Vastaukset 1
Vanhimmat
sinulle ja kaikille ruotsinkielisille Suomessa. Onko meidän suomenkielisten helpompaa ja yhteiskunnallisesti halvempaa opetella ruotsinkieli kuin teidän opetella suomenkieli?
Miksi pakkoruotsi, miksei pakkosuomi, jolloin saisitte palvelua yhtä hyvänä (huonona?) kuin me suomenkielisetkin.
Yhtenä oikein tyypillisen "hölmöytenä" kaksikielisyydestä on esim. poliisiautot. Eikö ruotsinkieliset tajua sen olevan poliisiauto jo hälytysvaloista ilma ruotsinkielistä POLIS-tekstiä. Ja jos se auto satuu olemaan vielä niin päin, että se ruotsinkielinen teksti onkin kadulle päin. Mitäs sitten???