Toisinaan tunnen ja nautin että saan olla kaikenaikaa yksin, kukaan ei ole häiritsemässä minua..mutta sitten pahimpina hetkinä suurinpiirtein itken itselleni kun mä olen aina niin yksinäinen ja kukaan ei kaipaa mua!
Mä en tajua tätä.
Kokeeko kukaan muu tälläistä?
Mä en tajua tätä.
Kokeeko kukaan muu tälläistä?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Täysin samat fiilikset. Yksin on kiva asua, mutta toisinaan se ahdistaa mua ihan hullun lailla. Viime yönä itkin sitä vitunmoista ahdistusta ja yksinäisyyttä. Ehkä tän kestäisi, jos olisi sitä toimintaa jossain muualla, vaikka koulussa tai kavereiden luona, mutta kun ei ole mitään.
Kun ei ole ihmissuhteita, elämä on tavallaan helpompaa, mutta ei sellaista loputtomiin jaksa. Suhteiden luominen on kamalan tuskaista, joten mielummin antaa ujouden voittaa ja luovuttaa.
Tykkään myös yksin olemista, mutta jossain se raja tulee vastaan. Jossain vaiheessa tajuaa, että hei, mulla ei ole ketään, eikä kukaan välitä musta. Oon herännyt siihen hiljattain. Nyt toivoisin elämääni muutoksia.
Mutta tosiaan. Tuntemukset ovat ristiriitaisia. Haluaa olla yksin, muttei sitten kuitenkaan. Tasapaino pitäisi saada elämään, niin on parasta. Että on sitä omaa aikaa ja paikka, jossa voi rauhoittua, mutta myös ihmisiä, joiden seuraan voi silloin tällöin mennä ja kutsua kotiinsakin. Oon kyllä huomannut, etten enää kaipaa yksinoloa kuten ennen. Ennen halusin olla koko ajan yksin, mutten enää. Oon ollut vuosia kovin välinpitämätön, masennuksen ja muiden ongelmien takia, jotka ovat minut turruttaneet, mutta nyt vasta alkanut tajuta, kuinka tärkeitä ihmissuhteet ovat. Kaduttaa, että olen mokannut pahasti ja olen nyt yksin.
Oletko ujo ja/tai masentunut? Ainakin minun kohdalla nuo asiat ovat vieneet yksinäisyyteen.
Eiköhän kokemasi ole luonnollista. Ihmisellä on tarve olla yksin itsensä kanssa ja myös toiisten seurassa. Sinulla vaikuttaa olevan vaje tuossa porukassa olemisen puolella.