Vihdoinkin

Änkyrä vihdoin myönsi että Niinistön ylivoimainen vaalivoitto oli tosi asia. Onneksi pystyi sen myöntämään. Arvojohtaja Niinistöllä on paljon tehtävää mikään ei tapahdu hetkessä. Onneksi aikaa on kaksi kautta.


Niinistön ylivoimainen voitto vaaleissa jättää th 2006 tuloksen taakseen helposti. Niinistön henkilökohtainen äänimäärä oli murskaava. "

Entä sitten?
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Perehdy paremmin Niinistön haastatteluihin. Niissä hän on julkisesti kieltänyt olevansa tai pyrkivänsä arvojohtajaksi. Suomi on demokratia ja jokainen valitsee itselleen sopivat arvot. Emme tarvitse putiineita.

Äänestä
  • "Emme tarvitse putiineita."

    Suomen ja länsimaiden onnettomuus on nimenomaan se, ettei niiden johdossa ole Putinin tasoisia miehiä, caesarilaisia ihmisiä, vaan pelkkiä surkimuksia ja typeryksiä.

    Äänestä

Halonen yritti olla Putini-peikko.
Sai oikein kädestä pitää, kun allegro juna matkasi neitystmatkallaan pietariin.

Äänestä
  • En tiedä käsittikö henkisesti rajoittunut Halonen Putinin suuruuden valtiomiehenä, mutta ainakin Halonen ymmärsi ylläpitää Putiniin luottamuksellista, lämmintä suhdetta. Miten on tässä asiassa Niinistön laita? Lähivuosina Putin on Suomen kannalta yhä tärkeämpi henkilö - samoin maailmanpolitiikan kannalta.

    Äänestä

Miten Salen äänimäärä oli muka murskaava? Puolet kansasta jätti äänestämättä, ja osa äänestäneistäkin kannatti Haavistoa. Valepersidentti Sale on kokoomus-suomalaisten presidentti, siis noin 20% suomalaisista äänesti Salea.

Äänestä

Niinistöllä ei ole kannatusta eikä valtaa. Tervemenoa eikä takaisin tuloa.

Äänestä

Kenet tuo äänimäärä muka murskasi? Vaalihan oli kokoomuksen vaali, tarjolla ei ollut muuta kuin Haavisto, jota suomalaiset eivät voineet äänestää. Niinistöllä ei ole mitään arvoja, joita hän voisi johtaa, hän kokoomuksen ja suuren kätyri.

Äänestä
  • "tarjolla ei ollut muuta kuin Haavisto"

    Timo Soinin turhan ehdokkuuden varastamilla äänillä pudotettiin vaalien toiselta kierrokselta pois Paavo Väyrynen, joka olisi tarjonnut äänestäjille todellisen vaihtoehdon Niinistölle. Perussuomalaiset ei vuosi sitten ensimmäistä eikä viimeistä kertaa tullut kokoomuspuolueen avuksi...

    Äänestä

" Niinistön ylivoimainen voitto vaaleissa jättää th 2006 tuloksen taakseen helposti. Niinistön henkilökohtainen äänimäärä oli murskaava. "

Entä sitten? Eihän Niinistö 2012 Halosta vastaan kisannut vaan Pekka Haavistoa.
Suomi ei ollut valmis valitsemaan homoseksuaalia sivaria, joka on parisuhteessa ulkomaalaisen kanssa. Homokammo keskustassa ja perussuomalaisissa voitti.

Vuonna 2006 Niinistö ja Halonen kisasivat.
Silloin Sale hävisi kuin possu.

Äänestä
  • "Homokammo keskustassa ja perussuomalaisissa voitti."

    Haavisto nostettiin esiin, jotta Haavisto voitaisiin lyödä maahan. Kaikki meni täysin kokoomuslaisten laskelmien mukaan. Vain Väyrystä pelättiin tosissaan.

    "Vuonna 2006 Niinistö ja Halonen kisasivat."

    Ja siinä vaalissa oli kyse Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta.

    Äänestä

Miten niin "onneksi aikaa on kaksi kautta"? Niinistö valittiin nyt vain kuudeksi vuodeksi virkaansa, ja sitten on uudet vaalit.

Saa sitten nähdä, että luottavatko ihmiset Niinistöön niin paljon, että tekisivät saman virheen uudelleen häntä äänestämällä.

Toivottavasti seuraavissa presidentinvaaleissa on ehdokkaina muitakin kuin eläkeikäisiä ja saamattomia nahjuksia.

Äänestä

Hyviä ehdokkaita on tulossa. He eivät kulje kokoomuksen riveissä. Perussuomalisten Timo Soin, keskustan Juha Sipilä, demarien Erkki Tuomioja ja kaikkien ylimpänä: Paavo Väyrynen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


voittaja kirjoitti:

Änkyrä vihdoin myönsi että Niinistön ylivoimainen vaalivoitto oli tosi asia. Onneksi pystyi sen myöntämään. Arvojohtaja Niinistöllä on paljon tehtävää mikään ei tapahdu hetkessä. Onneksi aikaa on kaksi kautta.


Niinistön ylivoimainen voitto vaaleissa jättää th 2006 tuloksen taakseen helposti. Niinistön henkilökohtainen äänimäärä oli murskaava. "

Entä sitten?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu