Isoisä pedofiilinä.

Käsittämätöntä.

Rovaniemellä on juuri nyt paljastunut ja tuomion saanut käsittämätön hyväksikäyttö isoisä 75v. käytti hyväkseen lähes kymmentä lastenlastaan yli kymenevuoden aikana iältään 7-15 vuotta olevia lapsia. Linnaa tuomittiin 2,5 vuotta ja korvauksia 61 tuhatta, mutta ne ei tuo takaisin itsetuntoa lapsille,kunniaa tekijälle, eikä korvaa ikinä niitä henkisiä kärsimyksiä, mitä hän lapsilleen ja lastenlapsilleen, suvulleen sekä yhteisölleen aiheutti!

10

2257

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Meinäitee

      Ikävä kyllä, ei ole ollenkaan käsittämätöntä. Yleensä hyväksikäyttäjä on lähipiiristä.

      Muutoin olen sitä mieltä, että seksuaalirikolliset tulisi kastroida. Yhteiskunnalla on oikeus suojella heikoimpia jäseniään.

    • Alasti saunassa?!

      Vain 1/3 osa lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tuomioista tulee 0-11 vuotiaihin kohdistuvista teoista. Suurin osa koskee siis teini-ikäisiä ja suurin osa tuomituista on 17-29 vuotiaita nuorukaisia.

      Viidennes tuomituista rikoksista tehdään lapsen perhepiirissä, tekijänä on lapsen vanhempi taikka vanhemman uusi puoliso tai seurustelukumppani.

      Eli eron yhteydessä toinen vanhemmista (siis äiti) on tehnyt miehestään (isästä tai isäpuolesta) rikosilmoituksen väittäen tämän tehneen jotain seksuaalista (mikä useimmiten on täyttä valetta!)

      Alle teini-ikäisten asianomistajien kyseessä ollessa tuomiot ovat yleensä tulleet mm. normaaliin kanssakäymiseen tai lapsen hoitamiseen kuuluvat lapsen halaaminen, nostelu, syliin ottaminen, kylvettäminen ja riisuminen, jotka on tietyissä tapauksissa luettu syyksi vahingoittavina seksuaalisina tekoina.

      Perhepiirissä tapahtunut ALASTI kulkeminenkin on arvioitu rangaistavaksi, sekä vanhempien keskinänen seksi, jonka lapsi on sattunut joko kuulemaan tai näkemään.

      Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tuomiot eivät siis todellakaan tule pikkulapsen "raiskaamisesta" (kuten sairaassa mielessänne kuvittelette), vaan esim. lapsen kanssa saunomisesta ja pesemisestä tai alasti kulkemisesta lapsen nähden tai jopa omien vanhempien harrastamasta normaalista keskinäisestä seksistä.

      Huomiot perustuvat Oikeuspoliittisessa tutkimuslaitoksessa olevan tutkijan tilastoihin.

      Todennäköisintä on että tuossakin tuomiossa isoisä on esim. saunonut lasten kanssa alasti, josta syystä hänen on katsottu "hyväksikäyttäneen" kymmeniä lapsenlapsiaan kerrallaan?

      Ainakun kyseessä on oma lapsi tai lapsenlapsi tuomio tulee törkeänä, vaikkei se muutoin sitä olisikaan.

      Eli kun OMA lapsi vahingossa näkee tai kuulee vanhempiensa sänkypuuhat (esim. siten että lapsi herää yöllä) ja kertoo siitä jollekin tarhassa tai koulussa, niin vanhemmille tulee tuomio oman lapsensa TÖRKEÄSTÄ seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Vaikka tälläistä on varmaankin useimmille perheille tapahtunut.

      • mikä oikein olet?

        Oletko itse pedofiili? vai millä indressillä vääristelet ja vähättelet pedofiilien saamia tuomioita?

        Tälläista propagandaahan ne pedot levittää halujaan ja tekojaan puolustellessaan!


    • Ei raiskattuja

      Miten muka vääristelen tai vähättelen?

      Eikö ole todella HYVÄ ASIA ettEI oikeita pedofiilejä ole lainkaan?

      Miksi ihmeessä HALUAISIT että lapsia raiskataan,
      sen sijaan että tuomiot ovat tuleet vain alastoman ihmisen näkemisestä?

      Sehän on HYVÄ ASIA koska tuskin alastoman ihmisen näkemisestä
      tulee niin paljon traumoja kuin raiskatuksi tulemisesta, vai mitä?

      Haluaisitko todellakin että kaikki lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tulleet tuomiot olisivatkin pikkulapsen raiskauksia?

      Kukahan se pedofiili siinä tapauksessa on?!!!!

      • :( :( :(

        Älä kuule väitä ettei pedofiilejä ole...Omat lapseni on joutunut sellaisen uhriksi pieninä poikina. vanhin heistä jopa raiskatuksi. Joten voit tosiaankin pitää nuo typerät mielipiteesi ihan ominasi!!!! Pedofiili istui 4,6 vuotta ja lapset sai elinkauitisen :(


    • mustasta ei saa valk

      Jokainen voi käydä tarkistamassa oikeuspoliittisen tutkimuskeskuksen nettisivuilta, mitä Alasti saunassa ja Ei raiskattuja -nimimerkkejä käyttävän henkilön viittaamassa tutkimuksessa todella lukee. Hakusanoiksi: lapsen, seksuaalinen.

      Tässä ote tutkimuksesta: 'Myös muussa yhteydessä normaaliin kanssakäymiseen tai lapsen hoitamiseen kuuluvat lapsen halaaminen, nostelu, syliin ottaminen, kylvettä-
      minen ja riisuminen on yksittäisissä tapauksissa luettu syyksi vahingoittavina seksuaalisina tekoina, kun ne ovat tapahtuneet esimerkiksi lapsen sukupuolielinten koskettelun yhteydessä.
      Perhepiirissä tapahtunut alasti kulkeminenkin on arvioitu rangaistavaksi, kun siihen on liittynyt muita seksuaalisia tekoja.'

      Ei raiskattuja -nimimerkin kirjoituksestahan saa käsityksen, että lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on suunnilleen sama asia kuin koko perheen yhteinen saunominen. Ei, ei.
      Mustasta ei saa valkoista tällaisin keinoin.

      Seksuaalisessa hyväksikäytössä se, mistä vääristynyt aikuinen saa itselleen mielihyvää, aiheuttaa lähtemätöntä vahinkoa viattomalle lapselle. Haavat paranevat, mutta mieli ei välttämättä koskaan.

      Lähiomaisen tekemänä asiasta tekee vielä tuomittavamman se, että aikuinen käyttää lapsen luottamusta ja kiintymystä karkeasti hyväkseen eli ei ajattele muuta kuin itseänsä.

      Sympatiat ovat täysin näiden viattomien lasten puolella.

    • perhe tietää kyllä

      Jos ei ole järkeä kasvanut ja ollaan jo isovanhempi iässä, olisi syytä poistaa mieheltä paisuvainen.
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Paisuvaiskudos

      Seksuaalisuus on keskeisesti aivokuoritoimintaa; se muuttuu herkästi erilaisissa aivojen sairauksissa tai tunnetilojen muutoksissa. Hypotalamuksen etuosan tumakkeet ovat hyvässä suojassa, ja ne vaurioituvat harvoin aivojen sairauksissa. Näin ollen kyky ja mahdollisuus toiminnallisesti tyydyttävään seksuaalisuuteen säilyy hyvin usein aivojen sairauksista ja vammoista huolimatta.

      Tappavaa sähkösokkihoitoa Hypotalamuksen etuosan tumakkeeseen..

      Ota vastuusi ja hoidata isoisältä kyky manalaan.

    • pikkumyy13

      Minusta olisi ihanaa, että kaikki pedofiilit ja raiskaajat saiaivat pitkät, niin tai vaikka lyhyet vankilatuomiot ja ne sitten kidutettaisiin siellä vankilassa hengiltä. Eihän siellä vankilassa mikään muu vanki ole halveksitumpi kuin pedo tai raiskaaja, hyvin joutavat kaatopaikalle. Vartijat voisivat kääntää sen teurastuksen ajaksi selkänsä ja olla tietämättä mitään, tai niinhän se siellä tapahtuukin :))

    • Eipappi eikä tuomari

      Tässä ei ole ilmeisesti kyse sanomisesta yhdessä, eikä pillujen ja tissinalkujen pesemisestä siinä yhteydessä, vaan uskovaisille anteeksianettavasta teosta, vain hyväillä kaikkia kasjalkasia, varsinkin alaikäisiä seksiin kiihottamalla.
      Ihmetyttää vain käräjoikeden tuomiossa lause, että sukupuoliyhteys hylätään näytön puutteessa vaikka siitä on kerrottu,olisko jonkun hyväksikätetyn pitänyt tehdä lapsi papalle, että teko olis ollut toteenäytetty.

    • Myllynkivi kaulaan

      Aika törkeää on ollut tosiaan, kun ihan linnaan pistettiin. Ensikertalaisena tietenkin paian päästetään pois, mutta kuitenkin!
      Yleensähän ne saavat ehdollista ja palautetaan kotiin jatkamaan harrastustaan.

      Mitäs pienistä! Lapset unohtavat, eihän niiden tunteista tarvitse välittää. Kielletään kaikki ja ihan psykiatrin suulla sanotan, että luulottelee vaan, mokoma.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken tappo

      "Tyttö löytyi poliisin mukaan kuolleena läheisestä metsästä muutaman sadan metrin päässä kotoaan. Uhrin löysivät hänen k
      Henkirikokset
      161
      28824
    2. Kuka oli tekijä?

      Jos tekijä oli suomalainen, onko hänen vanhempiaan jo tavoitettu? Mitä mieltä ovat aikamiespoikansa teosta? Entä puoliso
      Valkeakoski
      209
      18538
    3. Valkeakosken murhaaja-raiskaaja on kantasuomalainen mies tiedottaa poliisi

      Some- ja palstapersut ehtivät jo moneen kertaan julistaa tekijän maahanmuuttajaksi. Miten meni niin kuin omasta mielestä
      Maailman menoa
      388
      9775
    4. 15-vuotiaan ruumis valkeakoskella

      Nuoria tyttöjä tappavat miessaalistajat ja toiset nuoret. Miessaalistajille ruumiin kätkeminen tai tuhoaminen ei ole on
      Poliisi
      27
      6405
    5. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      19
      4263
    6. Kantasuomalainen mies pidätetty - ulkomaalaiset syyttömiä tekoon

      Verityöstä on pidätetty vuonna 2005 syntynyt mieshenkilö. Ulkomaalaisilla ei mitään yhteyttä tekoon.
      Valkeakoski
      194
      3833
    7. Onko tekijän nimi tiedossa?

      Joko tiedetään?
      Valkeakoski
      41
      2543
    8. Miksi kaupunki toivoo nuorilta malttia?

      https://www.hs.fi/suomi/art-2000010453236.html "Älkää suunnitelko kostoa" Mistä on kyse? ”Toivomme, että nuorten taho
      Valkeakoski
      43
      1497
    9. Miten meidän käy

      Olen syvästi pahoillani puolestasi siitä, mitä kävi. En ehkä pysty sitä täysin kertomaankaan sinulle. Tuo on taustalla m
      Ikävä
      49
      1255
    10. Toivottavasti tekijää ei suojella

      Eikä mitään peitellä. Itselläni on 15-vuotias tytär myös ja voin hieman kuvitella tilannetta. Nämä tämmöiset tapaukset v
      Valkeakoski
      53
      1234
    Aihe