TVT ahnehtii

jälleen

Vuokrankorotus peräti 28€ autopaikka8€ ja taatusti tälläkin kertaa pieniin asuntoihin yhtä iso korotus kuin isoihin. Eivät taidakaan ilmoittaa enää kaikkien asuntojen vuokrien korotuksesta lehdessään, eikä ihme. Millään eivät voi perustella, että 3x isommissa asunnoissa korotetaan joka kerta vain saman verran. Vuokrat muuttuneet todella paljon varakkaampien ja parien eduksi.

Alle 40m2 asunnosta vuokra jo yli 500€, markoissa olisi yli 2500mk. 10 vuodessa vuokrat ja asuntojen hinnat nousseet aivan älyttömästi. Eipä kannata yksin asuvan enää töihin mennäkään kun suurin osa pikkupalkasta menisi vuokraan. Tähän asti en ole viitsinyt sossusta hakea rahaa, mutta tämän jälkeen menen varmasti, siinäpähän maksavat korotuksensa.

76

2628

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vääryys

      mulla saman firman pienen kaksion vuokra nousi 34 euroa kk!!!!

      • jepsPERKELE

        Saman firman pienen yksiön vuokra nousi 18€. Korotus oli liki euro/neliö.

    • Mikä on ehto?

      Aika usein saa luke näistä omituisista vuokrankorotuksista.

      Lain mukaan vuokraa saa korottaa tasan tarkaan siten kuten vuokrasopimuksessa on sovittu ja ehdon täytyy olla sellainen että vuokralainenkin voi tarkastaa että onko korotus laskettu oikein.

      Mitä siis lukee TVT:n vuokrasopimuksessa vuokrankorotusperusteena?

      Vuokra on noussut ikuisesti ja tulee nousemaan ikuisesti, aivan kuten kaikki muutkin kustannukset.

    • elämä on

      "Eipä kannata yksin asuvan enää töihin mennäkään kun suurin osa pikkupalkasta menisi vuokraan."

      Eiköhän tuo äänestämämme kokoomus saa kohta lakkautettua asumistuet, niin sitten taas kannattaa mennä töihin, jos meinaa asua jossain.

      • asuminen sairaan kal

        Ja kokkarit yksityistää myös vuokra-asunnot, jolloin emme saa enää edes asuntoa. Omistusasunnon lainaahan he koittavat muuttaa niin että pienituloisella tai normituloisella ei ole mahdollista saada hankittua oma-osuutta, jolloin vain varakkailla ja aiemmin omistusasunon omistaneilla on mahdollisuuksia saada asuntolaina.

        TVT-vuokra-asunnoista voi sanoa sen että mitään asunnoille ei tehdä ennen kuin vuokralainen muuttaa siitä, sitten uudet tapetit ym. 10 vuotta samassa asunnossa asuneena, tapetit ja lattian muovimatto kuluneet, wc:n ja kylpyhuoneen ovet rispaantuneet, keittiökaapeissa näkyy elämisen jäljet, 20-vuotta vanha jääkaappi joka kuluttaa hunajaa, kylpyhuoneen laatoissa mustaa hometta, mutta mitään ei tehdä vaikka vuokraa nostetaan vuosittain.

      • Veronmaksajan ääni
        asuminen sairaan kal kirjoitti:

        Asuntokeinottelu ei ole kunnan ydintoimintoja. Jonkin verran työsuhdeasuntoja kannattaa pitää hyvillä paikoilla, mutta muut tulee myydä pois.

        Ongelma ovat ennen kaikkea 60- ja 70-luvun lähiöissä sijaitsevat kerrostaloasunnot. Ne alkavat olla elinkaarensa päässä eikä tonttikaan ole minkään arvoinen. Ne pitää myydä pois, jos joku vielä ostaa.

      • vuoden, pari, kolme
        Veronmaksajan ääni kirjoitti:

        Asuntokeinottelu ei ole kunnan ydintoimintoja. Jonkin verran työsuhdeasuntoja kannattaa pitää hyvillä paikoilla, mutta muut tulee myydä pois.

        Ongelma ovat ennen kaikkea 60- ja 70-luvun lähiöissä sijaitsevat kerrostaloasunnot. Ne alkavat olla elinkaarensa päässä eikä tonttikaan ole minkään arvoinen. Ne pitää myydä pois, jos joku vielä ostaa.

        Ei mitään työsuhdeasuntoja. Kaupungilla pitäisi olla ainoastaan tilapäiseen asumiseen tarkoitettuja asuntoja ja maksimivukrasuhde olisi vaikka kolme vuotta. Asunnot olisi tarkoitettu ihmisten avuksi elämän muutostilanteissa, kun vanhempien luota pois muuttaville nuorilla, avioerossa asunnon tarpeeseen joutuneille ja paikkakunnalle töihin tulleille.

        Ei ole oikein että kaupunki tarjoaa pienelle osalle kaupunkilaista kohtuullista vuokra-asumista ja loput joutuu ottamaan sen mitä markkinatalous heille suo.

      • ,,,,,,
        vuoden, pari, kolme kirjoitti:

        Olet siinä mielessä oikeassa että hädän hetkellä tulisi saada apua, mutta eikö kaupungin asunnot ole yksi keino varmistaa että asukkaita riittää?
        Kun huono maine on tällä kaupungilla, on vaikea tutustua ihmisiin ja sisäänlämpiäviä on muitakin kuin saunat?
        Jokaisen järkevän ihmisen pitää kannattaa tätä asumismuotoa.
        Asukkaiden keskinäistä tasa-arvoa unohtamatta, muutamilla istuu sitkeässä harhaluulo tämä on meidän ja me määräämme.

      • muutospuskuriksi
        ,,,,,, kirjoitti:

        Ei kai asukkaat ole mihinkään katoamassa? Minusta kaupungin vuokra-asuntojen pitäsi olla juurikin tällainen muutospuskuri, jotta kaupungilta saisi suht helposti asunnon, kun muuttaa kaupunkiin tai joutuu pois muuten vanhasta kodistaan. Ja jotta näitä asuntoja olisi tarjolla, niin niissä ei pitäisi saada asua kovin pitkään, vaan tarkoitus olisi vain antaa aikaa hakea "oikea" asunto ja kaupungin vuokra-asunto vapautuisi seuraavalle tarvitsevalle.

      • ,,,,,,
        muutospuskuriksi kirjoitti:

        Ideasi on kehityskelpoinen, kaupungin asuntojen pitää olla pysyviä.
        Tilapäismajoitus suht koht halvalla, puhu jonkun kaupunginvaltuutetun kanssa.

      • -tessan-
        asuminen sairaan kal kirjoitti:

        Ja kokkarit yksityistää myös vuokra-asunnot, jolloin emme saa enää edes asuntoa. Omistusasunnon lainaahan he koittavat muuttaa niin että pienituloisella tai normituloisella ei ole mahdollista saada hankittua oma-osuutta, jolloin vain varakkailla ja aiemmin omistusasunon omistaneilla on mahdollisuuksia saada asuntolaina.

        TVT-vuokra-asunnoista voi sanoa sen että mitään asunnoille ei tehdä ennen kuin vuokralainen muuttaa siitä, sitten uudet tapetit ym. 10 vuotta samassa asunnossa asuneena, tapetit ja lattian muovimatto kuluneet, wc:n ja kylpyhuoneen ovet rispaantuneet, keittiökaapeissa näkyy elämisen jäljet, 20-vuotta vanha jääkaappi joka kuluttaa hunajaa, kylpyhuoneen laatoissa mustaa hometta, mutta mitään ei tehdä vaikka vuokraa nostetaan vuosittain.

        Minäkin olen asunut TVT:n asunnossa 16 vuotta, mitään ei ole tehty. Pari vuotta sitten tehtiin joku "kartoitus", siitä ei ole kuulunut sen jälkeen mitään.
        Muutamiin tämän rappukäytävän asuntoihin on tehty useampikin remontti, harmittaa kun olen kurkkinut sisään ja nähnyt uudet keittiökalusteet, uudet kivanväriset muovimatot eikä tätä ripulinväristä mitä mulla on.
        Me pitkäaikaiset vuokralaiset säästetään "firmalle" paljon rahaa, vois sen jotenkin muulla tavalla huomioida kuin vuokrankorotuksella.

    • 18+9

      Paljonko 28 ja 34 euroa ovat prosenteissa.VVO:lla nousu on noin neljä prosenttia.

      • Kunpa

        olisikin prosenteissa sama kaikkiin asuntoihin, mutta aina saman suuruinen euroina asunnon koosta riippumatta. Kaikissa muissa kaupungeissa keneltä kysynyt, korotukset menevätkin asunnon koon mukaan, mutta ei täällä. Vain yhden kerran ollut erisuuruiset, muulloin aina sama.

        Tämähän on hyvä konsti passivoida yksineläviä, kuka haluaa maksaa isommissa asunnoissa elävien ja parien vuokria, en minä ainakaan. Haetaan vaan sossusta rahaa asumistuen lisäksi.

      • Inhottavat tuholaise
        Kunpa kirjoitti:

        Tänä vuonna korotus oli neliöperusteinen, eikä sama summa kaikille.

        Kannattaisi miettiä pari kertaa, ennen kuin särkee niitä ikkunoita ja talon yleisiä tiloja, omasta asuintilasta puhumattakaan.

        Niistähän se korotus tulee kun paikkoja jatkuvasti tuhotaan.

        Näitä tuhoajia on paljon, eikä kukaan välitä ilmoittaa tekijää jolta voitaisiin periä korvauksia.

        Eräätkin romaninaiset särkevät usein porraskäytävän ja asuntonsa ikkunoita kun riitelevät keskenään. Oven laski pitää rikkoa kun ei viitsi kiertää talon sille puolelle missä ovi on auki.
        Taksiajeluihin kyllä raha riittää, eihä niillä helmoilla linja-autolla voi matkustaa.

      • Mikä on korotusehto

        Mitä TVT:n vuokrasopimuksissa lukee vuokran korottamisesta? Nämä jututu kuullostaa siltä että korotukset ovat laittomia! Miksi ette tee mitään?

        Ei vuokrankorotus voi olla joku vuokranantajan hihasta ravistelema summa. Vuokrankorotusehto pitää sopia vuokrasopimuksessa ja sen täytyy olla joku selkeä systeemi jonka perusteella vuokralainen voi tarkastaa että korotus on laskettu oikein, yleensä pohjana on elinkustannusideksi tms.

        Joku tässä nyt mättää, joko asukkaiden jutut tai TVT toiminta.

      • höpsistä
        Inhottavat tuholaise kirjoitti:

        Särkyneitä ikkunoita voi käyttää vuokrankorotusehtona vain jos näin on sovittu vuokrasopimuksessa. Tuskin on näin sovittu.

      • Syitä on
        Mikä on korotusehto kirjoitti:

        Mitä TVT:n vuokrasopimuksissa lukee vuokran korottamisesta? Nämä jututu kuullostaa siltä että korotukset ovat laittomia! Miksi ette tee mitään?

        Ei vuokrankorotus voi olla joku vuokranantajan hihasta ravistelema summa. Vuokrankorotusehto pitää sopia vuokrasopimuksessa ja sen täytyy olla joku selkeä systeemi jonka perusteella vuokralainen voi tarkastaa että korotus on laskettu oikein, yleensä pohjana on elinkustannusideksi tms.

        Joku tässä nyt mättää, joko asukkaiden jutut tai TVT toiminta.

        -ylläpitokustannukset
        - hoitokustannukset
        -korjauskustannukset
        -pääomakulut
        -asuintalovaraus?
        -oman pääoman korot
        -omistajalle lain mukaan kuuluvien velvoitteiden aiheuttamat kustannusnousut
        -autopaikkojen hinnoittelua on yhtenäistetty

        Siinä noita syitä jotak on ilmoitettu!
        Kyllä ne ikkunoiden korjaukset kuuluvat korjauskustannuksiin, kun särkijät katoavat, kuitenkin samat niitä tekevät

      • lakia noudatettava
        Syitä on kirjoitti:

        Se on kuule ihan sama mitä syitä on lueteltu. Lain mukaan vuokraa korotetaan tasan tarkkaan ja vain sillä ehdolla mitä vuokrasopimuksessa on sovittu.

        Jos vuokrasopimuksessa ei ole korotusehtoa, niin vuokraa ei voi korotttaa.

        Ikkunoiden särkijät laitetaan maksamaan ikkunoiden korjaus eikä koroteta mielivaltaisesti kaikkien vuokraa.

        En oikein jaksa uskoa että korotukset olisivat sellaisia kuin kirjoitellaan, sillä nehän olisivat laittomia ja kai niistä joku olisi jo kannellut..

      • Todisteita?
        Inhottavat tuholaise kirjoitti:

        Tänä vuonna korotus oli neliöperusteinen, eikä sama summa kaikille.

        Kannattaisi miettiä pari kertaa, ennen kuin särkee niitä ikkunoita ja talon yleisiä tiloja, omasta asuintilasta puhumattakaan.

        Niistähän se korotus tulee kun paikkoja jatkuvasti tuhotaan.

        Näitä tuhoajia on paljon, eikä kukaan välitä ilmoittaa tekijää jolta voitaisiin periä korvauksia.

        Eräätkin romaninaiset särkevät usein porraskäytävän ja asuntonsa ikkunoita kun riitelevät keskenään. Oven laski pitää rikkoa kun ei viitsi kiertää talon sille puolelle missä ovi on auki.
        Taksiajeluihin kyllä raha riittää, eihä niillä helmoilla linja-autolla voi matkustaa.

        Miksi ne korotukset sitten ennätyssuuria pienissäkin asunnoissa jos isoissa muka korotettu prosenteissa yhtä paljon. En usko ikinä ja täällä ei ole rikottu mitään.

      • Mitkään
        Syitä on kirjoitti:

        -ylläpitokustannukset
        - hoitokustannukset
        -korjauskustannukset
        -pääomakulut
        -asuintalovaraus?
        -oman pääoman korot
        -omistajalle lain mukaan kuuluvien velvoitteiden aiheuttamat kustannusnousut
        -autopaikkojen hinnoittelua on yhtenäistetty

        Siinä noita syitä jotak on ilmoitettu!
        Kyllä ne ikkunoiden korjaukset kuuluvat korjauskustannuksiin, kun särkijät katoavat, kuitenkin samat niitä tekevät

        noista syistä eivät oikeuta korottamaan vuokria kuin neliöiden mukaan, ei saman suuruisina asunnon koosta riippumatta.

      • AsetusVN
        lakia noudatettava kirjoitti:

        Se on kuule ihan sama mitä syitä on lueteltu. Lain mukaan vuokraa korotetaan tasan tarkkaan ja vain sillä ehdolla mitä vuokrasopimuksessa on sovittu.

        Jos vuokrasopimuksessa ei ole korotusehtoa, niin vuokraa ei voi korotttaa.

        Ikkunoiden särkijät laitetaan maksamaan ikkunoiden korjaus eikä koroteta mielivaltaisesti kaikkien vuokraa.

        En oikein jaksa uskoa että korotukset olisivat sellaisia kuin kirjoitellaan, sillä nehän olisivat laittomia ja kai niistä joku olisi jo kannellut..

        Höpöhöpö.. Et näytä tietävän laista yhtään mitään. Lait eivät ota tarkasti kantaa mihinkään, sitä varten on asetukset. Ja kun asetuksetkaan eivät voi vastata kaikkiin kysymyksiin ja kaikkiin tapauksiin, on tätä varten oikeuskäytäntö.

        Joten kaivapa muutama oikeustapaus, missä korotuksista pitäisi tuon tarkemmin kuvailla. Eipä taida löyty, ja arvaatko miksi? =)

      • Kerro sinä
        Todisteita? kirjoitti:

        Miksi ne korotukset sitten ennätyssuuria pienissäkin asunnoissa jos isoissa muka korotettu prosenteissa yhtä paljon. En usko ikinä ja täällä ei ole rikottu mitään.

        Mistävitustaminäsentietäisin???

        Sinähän sielä asut vuokralla ja tiedät mitä olet sopinut vuokrankorotusehdoksi.

      • lain mukaan
        AsetusVN kirjoitti:

        Höpöhöpö.. Et näytä tietävän laista yhtään mitään. Lait eivät ota tarkasti kantaa mihinkään, sitä varten on asetukset. Ja kun asetuksetkaan eivät voi vastata kaikkiin kysymyksiin ja kaikkiin tapauksiin, on tätä varten oikeuskäytäntö.

        Joten kaivapa muutama oikeustapaus, missä korotuksista pitäisi tuon tarkemmin kuvailla. Eipä taida löyty, ja arvaatko miksi? =)

        Olisiko parempi olla hiljaa jos ei kerran tiedä asiasta mitään?

        Voisiko joku TVT asukkin nyt vain kaivaa sopparin esille ja tavata täänne sen mitä siellä lukee vuokran korottamisesta?

        http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1995/19950481

        27 §

        Vuokran määräytyminen

        Vuokra määräytyy sen mukaan, mitä siitä on sovittu, jollei tästä tai muusta laista muuta johdu.

        Vuokran tarkistamisesta voidaan sopia ottaen huomioon, mitä indeksiehdon käytön rajoittamisesta annetussa laissa (1195/2000) säädetään. Jos on sovittu, että vuokranantaja saa vuokrasuhteen aikana yksipuolisesti määrätä vuokran korotuksen ajankohdan tai määrän, tällainen sopimusehto on mitätön, jos ei ole myös sovittu perusteesta, jonka mukaan vuokraa sopimussuhteen aikana saadaan korottaa. Vuokranantajan on ennen korotetun vuokran voimaantuloa kirjallisesti ilmoitettava vuokralaiselle uusi vuokra ja sen voimaantuloajankohta. (5.12.2003/1038)

        Sinä aikana, kun asuinhuoneistoon sovelletaan aravavuokra-asuntojen ja aravavuokratalojen käytöstä, luovutuksesta ja omaksilunastamisesta annetun lain (1190/1993) tai vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain (604/2001) säännöksiä vuokran määrityksestä, vuokran suuruuteen on tämän luvun säännöksistä sovellettava 27 §:n 1 momenttia, 29 §:ää, 30 §:n 1 momenttia sekä 31 ja 32 §:ää ja lisäksi, mitä siitä mainituissa laeissa tai niiden nojalla säädetään. (29.6.2001/606)

      • mikä tässä on vaikea
        Mitkään kirjoitti:

        noista syistä eivät oikeuta korottamaan vuokria kuin neliöiden mukaan, ei saman suuruisina asunnon koosta riippumatta.

        Vuokrat korotetaan kuten vuokrasopimuksessa on sovittu. Piste.

      • sinävitusta
        Kerro sinä kirjoitti:

        Mistävitustaminäsentietäisin???

        Sinähän sielä asut vuokralla ja tiedät mitä olet sopinut vuokrankorotusehdoksi.

        "Tänä vuonna korotus oli neliöperusteinen"

        Joku väittää noin, mutta ei pidä paikkaansa ainakaan näissä taloissa.

      • Kaksoispiste:
        mikä tässä on vaikea kirjoitti:

        Vuokrat korotetaan kuten vuokrasopimuksessa on sovittu. Piste.

        Missään sopimuksessa ei lue, että pienissä asunnoissa nostetaan vuokraa joka vuosi suhteessa enemmän kuin isoissa. Ero vuokrissa on jo nyt aivan mitätön ja pienenee koko ajan isojen asuntojen eduksi.

      • tuskin kusetusta
        sinävitusta kirjoitti:

        "Tänä vuonna korotus oli neliöperusteinen"

        Joku väittää noin, mutta ei pidä paikkaansa ainakaan näissä taloissa.

        Johonkin sen vuokran korotuksen pitää perustua ja se peruste lukee vuokrasopimuksessa, eikä siis voi vaihtua joka vuosi.

        Minusta tuntuu että TVT asukkaat on niin urpoja että eivät vaan tiedä mitä ovat itse sopineet.

      • anna kaikki kestää
        Kaksoispiste: kirjoitti:

        Missään sopimuksessa ei lue, että pienissä asunnoissa nostetaan vuokraa joka vuosi suhteessa enemmän kuin isoissa. Ero vuokrissa on jo nyt aivan mitätön ja pienenee koko ajan isojen asuntojen eduksi.

        Mutta joku perusten niille vuokankorotuksille pitää olla. Ei sitä voi muutella mielivaltiasesti joka vuosi, koska sen täytyy selvitä vuokrasopimuksesta.

        Se on sitten eri asia että mitä sovitaan ehdoksi ja korotusperusteeksi uusissa vuokrasopimuksissa. Uusi vuokralainen voi saada halvemman vuokran kuin vanha vuokralainen.

        Oletteko te niin urpoja että ette yhtään seuraa että korotetaanko vuokraanne tekemänne sopimuksen mukaisesti?

      • KiitosVaanTästä
        lain mukaan kirjoitti:

        Olisiko parempi olla hiljaa jos ei kerran tiedä asiasta mitään?

        Voisiko joku TVT asukkin nyt vain kaivaa sopparin esille ja tavata täänne sen mitä siellä lukee vuokran korottamisesta?

        http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1995/19950481

        27 §

        Vuokran määräytyminen

        Vuokra määräytyy sen mukaan, mitä siitä on sovittu, jollei tästä tai muusta laista muuta johdu.

        Vuokran tarkistamisesta voidaan sopia ottaen huomioon, mitä indeksiehdon käytön rajoittamisesta annetussa laissa (1195/2000) säädetään. Jos on sovittu, että vuokranantaja saa vuokrasuhteen aikana yksipuolisesti määrätä vuokran korotuksen ajankohdan tai määrän, tällainen sopimusehto on mitätön, jos ei ole myös sovittu perusteesta, jonka mukaan vuokraa sopimussuhteen aikana saadaan korottaa. Vuokranantajan on ennen korotetun vuokran voimaantuloa kirjallisesti ilmoitettava vuokralaiselle uusi vuokra ja sen voimaantuloajankohta. (5.12.2003/1038)

        Sinä aikana, kun asuinhuoneistoon sovelletaan aravavuokra-asuntojen ja aravavuokratalojen käytöstä, luovutuksesta ja omaksilunastamisesta annetun lain (1190/1993) tai vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain (604/2001) säännöksiä vuokran määrityksestä, vuokran suuruuteen on tämän luvun säännöksistä sovellettava 27 §:n 1 momenttia, 29 §:ää, 30 §:n 1 momenttia sekä 31 ja 32 §:ää ja lisäksi, mitä siitä mainituissa laeissa tai niiden nojalla säädetään. (29.6.2001/606)

        Meidän vuokrasopimuksessa lukee näin:

        "Arava- ja korkotukilainoitetuissa sekä vapaarahoitteisissa vuokra-asunnoissa vuokraa korotetaan kiinteistön ja asunnon ylläpito-, hoito- ja pääomakulujen sekä asuintalovarauksen, oman pääoman koron sekä omistajalle lain mukaan kuuluvien velvoitteiden aiheuttamaa kustannusnousua vastaavalla määrällä (AHVL 32 §). Korotus suoritetaan vuosittain talousarvion perusteella."

        Jos joku vielä voisi selittää, mitä tuo selkokielellä tarkoittaa? Suoraan sanottuna ketuttaa, sillä solmimme vuokrasopimuksen TVT:n kanssa 1.8.2013 ja vuokrankorotuksista ei tuolloin puhuttu mitään. Vuokraksi sovittiin 481e/kk. Ja kuitenkin jo 16.12.2013 saapui ilmoitus, että vuokra tulee olemaan 1.3.2014 alkaen 502e/kk. Neliöitä asunnossamme on 41m2. Mielestäni kohtuutonta, väittävät, että eivät syksyllä vielä tietäneet vuokran korotuksista mitään.

      • joka vuosi
        KiitosVaanTästä kirjoitti:

        Sen verran yleensä noussut joka vuosi, keskimäärin 17€ ja isoissa asunnoissa saman verran eli kymmenessä vuodessa ero 80m2 asuntoon pienentynyt lähes 200€. Tänä vuonna nousi peräti 40€, mutta siinä on kai laajakaistamaksu mukana.

        80m2 asunnossa vuokra pitäisi olla neliöiden mukaan yli tonnin, eipä taida olla lähelläkään.

    • 55 neliötä

      Oliko se korotus TVT:n ilmoituksen mukaan jotain 0,34€/neliö, eli sama korotus kaikilla.

      • NO EI OLE

        Tuon mukaan korotus olisi pitänyt olla n.13€, mutta onkin 28€. Ei mitään mainintaa neliökorotuksista, kuten ei yleensä koskaan. En hae ikinä enää töihin, maksakoot isojen asuntojen ahneet vuokrani tukiaisina.

      • köyhä ja kipeä
        NO EI OLE kirjoitti:

        Tuon mukaan korotus olisi pitänyt olla n.13€, mutta onkin 28€. Ei mitään mainintaa neliökorotuksista, kuten ei yleensä koskaan. En hae ikinä enää töihin, maksakoot isojen asuntojen ahneet vuokrani tukiaisina.

        SATO korottaa vuokria huomattavasti enemmän!

        Ihan vaan tiedoksi.

      • Tärkeintä
        köyhä ja kipeä kirjoitti:

        SATO korottaa vuokria huomattavasti enemmän!

        Ihan vaan tiedoksi.

        että ne korotukset tulisivat tasapuolisesti eli neliöiden mukaan. Isommissa asunnoissa on yleensä kaksi maksajaa, joten mitä järkeä suosia joka kerta niitä.

        Samoissa taloissa 65m2 ja 81m2 asunnoissa neliövuokra 9,1 ja 9,6€, mutta 38m2 asunnossa peräti 13,1€. Kuka saa-tana näistä oikein päättää?

      • halpaa on
        Tärkeintä kirjoitti:

        9,1 € on ekassa kerroksessa ja 13,1 ylimmässä? Kerroskorkeuskin nostaa neliöhintoja- kuten myös asunnon remontointi.

      • Markkinat ratkaiseva
        Tärkeintä kirjoitti:

        että ne korotukset tulisivat tasapuolisesti eli neliöiden mukaan. Isommissa asunnoissa on yleensä kaksi maksajaa, joten mitä järkeä suosia joka kerta niitä.

        Samoissa taloissa 65m2 ja 81m2 asunnoissa neliövuokra 9,1 ja 9,6€, mutta 38m2 asunnossa peräti 13,1€. Kuka saa-tana näistä oikein päättää?

        Niinhän tuo on! Pienien asuntojen vuokrat ovat markkinoilla aina suhteessa kalliimpia neliötä kohti kuin suurten. Uusien asuntojen kohdalla eroa kärjistävä tekijä on kohtuuttoman suuriksi ohjeistetut kosteat tilat ja keittiö. Se ei ole vuokranantajan vaan eduskunnan vika. Ota yhteyttä omaan kansanedustajaasi ja kerro ettet halua tanssia valssia pyörätuolilla kylpyhuoneessasi.

      • Ei ne erot
        Markkinat ratkaiseva kirjoitti:

        Niinhän tuo on! Pienien asuntojen vuokrat ovat markkinoilla aina suhteessa kalliimpia neliötä kohti kuin suurten. Uusien asuntojen kohdalla eroa kärjistävä tekijä on kohtuuttoman suuriksi ohjeistetut kosteat tilat ja keittiö. Se ei ole vuokranantajan vaan eduskunnan vika. Ota yhteyttä omaan kansanedustajaasi ja kerro ettet halua tanssia valssia pyörätuolilla kylpyhuoneessasi.

        alkujaan ole olleet läheskään tuollaiset vaan vuokrankorotukset tehty joka vuosi samansuuruisina, jolloin pienten asuntojen neliövuokra muuttuu paljon kalliimmaksi. Mutta jos haluavat maksattaa pareilla asumistukeni ja sossurahat niin mikäs siinä.

      • tyhmästä päästä kärs
        Ei ne erot kirjoitti:

        alkujaan ole olleet läheskään tuollaiset vaan vuokrankorotukset tehty joka vuosi samansuuruisina, jolloin pienten asuntojen neliövuokra muuttuu paljon kalliimmaksi. Mutta jos haluavat maksattaa pareilla asumistukeni ja sossurahat niin mikäs siinä.

        Kannattaa varmaan katsoa minkälaiseen sopimukseen vetää nimensä. Jos olet sopinut että asunnon vuokra nousee tasasummalla joka vuosi, niin kennen syy se on?

      • Ei tietenkään
        tyhmästä päästä kärs kirjoitti:

        Kannattaa varmaan katsoa minkälaiseen sopimukseen vetää nimensä. Jos olet sopinut että asunnon vuokra nousee tasasummalla joka vuosi, niin kennen syy se on?

        sellaista sopimuksessa lue. Nuo epämääräiset korjaus ja muut kulut, mutta onhan se itsestään selvää, ettei mitkään kulut ole pienessä asunnossa yhtä isot kuin isommissa.

      • Joo, siis ei
        Ei tietenkään kirjoitti:

        Asunnon kosteat tilat ovat sen kallein osa. Nykyisissä rakennusmääräyksissä ne on pakotettu tekemään kohtuuttoman suuriksi. Soita kansanedustajallesi.

      • älkää höpöttäkö
        Ei tietenkään kirjoitti:

        sellaista sopimuksessa lue. Nuo epämääräiset korjaus ja muut kulut, mutta onhan se itsestään selvää, ettei mitkään kulut ole pienessä asunnossa yhtä isot kuin isommissa.

        Ei epämääeäiset korjauskulut kelpaa vuokrankotusperusteeksi. Sen pitää olla joku indeksi, tai prosentti tai vaikka euro summa.

        Ei peruste voi olla mikään "korjauskulut". Tai voi olla, mutta sitten vuokranantajan pitäisi selvitellä niitä menoja vuokralaiselle, jotta vuokralainen voisi laskea että tulijan korotus oikein lasketuksi.

      • täysurpoja...
        Tärkeintä kirjoitti:

        että ne korotukset tulisivat tasapuolisesti eli neliöiden mukaan. Isommissa asunnoissa on yleensä kaksi maksajaa, joten mitä järkeä suosia joka kerta niitä.

        Samoissa taloissa 65m2 ja 81m2 asunnoissa neliövuokra 9,1 ja 9,6€, mutta 38m2 asunnossa peräti 13,1€. Kuka saa-tana näistä oikein päättää?

        Korotusten ei tarvitse olla tasapuolisia, vaan täsmälleen sellaisia mitä kukin on omassa vuokrasopimuksessaan sopinut.

      • Yhä jaksat
        täysurpoja... kirjoitti:

        Korotusten ei tarvitse olla tasapuolisia, vaan täsmälleen sellaisia mitä kukin on omassa vuokrasopimuksessaan sopinut.

        Samat ehdot kaikkien sopimuksissa ja totta hel-vetissä niiden korotusten täytyy olla taspuolisia. Mutta ei siinä mitään jos isojen asuntojen asukkaat haluaa maksaa veroina pienten asuntojen ylikorkeat vuokrat, niin kyllä se minulle sopii.

      • ehdon mukaan
        Yhä jaksat kirjoitti:

        Samat ehdot kaikkien sopimuksissa ja totta hel-vetissä niiden korotusten täytyy olla taspuolisia. Mutta ei siinä mitään jos isojen asuntojen asukkaat haluaa maksaa veroina pienten asuntojen ylikorkeat vuokrat, niin kyllä se minulle sopii.

        Etkö tiedä mitä sinun sopimuksessa lukee korotuksista?

        Kyllä minä olen asunut talossa (eräs yleishyödyllinen asuntojen vuokraaja), jossa eri aikaan muuttaneilla oli erilaisia korotusehtoja. Meillä se oli "elinkustannusindeksi 2%", mutta kaksi vuotta aikaisemmin muuttaineilla korotusehto oli "elinkustannusindeksi 1%". En asunut pitkään.

    • Sinne vaan selvittäm

      Taloissa toimivat asukastoimikunnat ja syksyllä on ollut kokouksia missä näistä asioista on kerrottu, mutta ketään ei ne kokoukset kiinnosta vaan huudellaan täällä sitten, että mitä mitä.

      Ilmeisesti kokouksiin ei uskalleta osallistua, kun on jatkuvasti aiheutettu häiriöitä ja muuta vahinkoa. Mutta kokouksestahan jaetaan esityslista missä on käsiteltävät asiat.

      Noin 1 % taitaa osallistua jos ihan sitäkään.
      Pääsisi paljon helpommalla kun kävisi siellä kuuntelemassa, yleensä on vielä tarjolla jopa kahvitkin.

      • lain mukaan

        Siltähän tämä keskustelu näyttää että joku ei tiedä miten hänen oma vuokransa korotetaan ja nyt hän kitisee siitä, mutta ei sitä vertaa kiinnosta, että tarkastaisi asian omasta vuokrasopimuksestaan. Ehkä se on menny hukkaan.

      • ----

        Vuokraan sisältyy normaali kuluminen, siksi on outoa että peruskorjaus nostaa asunnon hintaa jos monta kymmentä vuotta on ollut samassa jamassa.
        Onhan vuokra kohtuullinen verraten muuhun.

      • tavatkaas lakia
        ---- kirjoitti:

        Vuokraan sisältyy normaali kuluminen, siksi on outoa että peruskorjaus nostaa asunnon hintaa jos monta kymmentä vuotta on ollut samassa jamassa.
        Onhan vuokra kohtuullinen verraten muuhun.

        Ei peruskorjaus oikeuta yksipuoliseen vuokrankorotukseen.

    • EX-ASUKAS

      Itse muutin tvt:n itäpuolella Turkua sijaitsevasta vuokra-asunnosta muutama vuosi sitten pois juuri näiden järjettömien jokavuotisten vuokrakorotusten vuoksi!!Nyt olen asunut usean vuoden yksityisen henkilön omistamassa asunnossa.Ei ole kertaakaan korottanut vuokraa.Vuokra n.20% halvempi kuin tvt:n talvisin kylmissä asunnoissa.Kiinteistönhoito oli myöskin todella heikon oloista!Kesäisin nurmikot aikamoista heinikkoa ja talvisin sai "kahlata" lumen läpi,kun ei ollut aurattu.Hiekoituksessa myöskin "pihisteltiin"!Liukkailla keleillä sai todella hengensä edestä kulkea.Mietin usein,miten vanhemmat huonojalkaiset ihmiset pärjäsi,sillä kyllähän heilläkin kuten meillä kaikilla on oikeus turvalliseen liikkumiseen talven kaikissa olosuhteissa!!!Epäselväksi minulle jäi se mikä kiinteistöhoitoyritys näitä kohteita "hoitaa",sinisissä työvaatteissa kulkivat silloin kuin heitä harvakseltaan näkyi!!

    • Kumma juttu

      Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä vuokrataso laski Turussa 1,5 prosenttia. Ei näytä koskevan TVT:n asuntoja, joissa vuokrat vain ja ainoastaan nousevat.

    • kauhian hämmmästynyt

      Onko todella näin että yksikään TVT asukast ei osaa kertoa mikä on vuokrasopimukseen kirjattu vuokrankorotusperuste?!?

      Onko teillä ylipäätään vuokrasopimukset, vai oletteko kaikki holhouksen alaisia?

      • ihmetellä täytyy

        Edelleenkään kukaan näistä vatipäistä ei siis tiedä että mitä lukee vuokrasopimuksessa vuokran korottamisesta?!?!

    • ymmärtäkää

      tiesittekö, että jätehuollon kustannukset vaikuttaa aika ajoin suoraan vuokraan. tvt kohteissa tuntuu olevan lähes kaikissa se ihmeellinen sama piirre, ei kierrätetä juuri lainkaan=kaikki jätteet samaan astiaan ja jätehuoneet on kuin kaatopaikkoja täynnä kaikenlaista paskaa maan ja taivaan väliltä mitä ne vätykset sinne jättää.

    • En enää sulata tätä

      On törkeitä korotuksia.
      Sanon vaan vankkana ja oiekana mielipiteenäni, että
      JOS 60 NELIÖN ASUNNOSTA PERITÄÄN KESKUSTAN ALUEELLA YLI 500 EUROA KK,, ON KYSEESSÄ TÖRKEÄ YLIHINTA!

      Asuntojen vuokrat ovat nousseet pilviin yleisen ahneuden tähden.
      TVT, VVO ym. asuntovuokraajat ovat ahneuden tiellä!

      Joko on aika nousta barrikaadeille?

      • Vitsi vai

        Halpojan ne isompien asuntojen vuokrat ovat verrattuna pieniin.

        Alle 40m2 asunnosta vuokra jo yli 500€ eikä ole edes keskustassa.

        Isommissa asunnoissa annetaan piilotukea perheellisille, mutta samalla myös lapsettomille pareille. Kokoa ajan valittavat miten vaikeaa, vaikka suositaan joka paikassa. Yksineläjien menot kasvaneet koko ajan suhteessa tuloihin, ei parien ja perheellisten.

    • TVT-asunnot

      Itse olen asunut Turussa TVT-asuntojen rivarissa kohta10 vuotta.Näissä taloissa on vuokrat nousseet joka ainut vuosi. korotukset olleet usein jopa 25€asunto.Perusteena korotuksille tvt käyttää =pääoma korkojen menoja useana vuonna,toisinaan taas vedotaan käyttö,hoito,pääomakustannukset,varautuminen tuleviin korjauksiin.Tämä tieto siis vuoden 2013 vuokran koroitus perusteista TVT:llä.TVT:llä turussa kovat vuokran koroitus paineet johtuvat huonosti toimivista asukas valinnoista.Alueille otetaan asumaan mielenvikaisia,huume hörhöjä,vanhoja naisia jotka vihaavat lapsia ja perheitä.Siinä syy miksi vuokrat nousevat. Kun saadaan asumaan yhdelle alueelle jatkuvasti naapurien kanssa riiteleviä ihmisiä,jokainen tietää loppu tuloksen mikä se on.

      • Tuholaismyrkkyä

        Varsinkin nämä jotka jatkuvasti tuhoavat asuntonsa ja muitakin taloon kuuluvia paikkoja ovat niiden hoitokustannusten aiheuttajia.
        Samat ihmiset jatkuvasti särkevät asuntonsa ikkunoita ja porraskäytävien ikkunoita ja ovien lasia, ei mitään halpaa huvia, varsinkin kun ovat täysin maksukyvyttömiä.

        Jos paikkoja ei tuhottaisi olisivat hoitokustannuksetkin pienempiä.

    • Tukilisäjenkkaa

      Vuokrat tippuisi puolella,jos asumistuki lopetettaisiin kaikilta! Asumistuki vääristää hinnat ja joku vetelee surutta välistä!

      • Anonyymi

        Niinhän sä luulet, kulut kasvaa kokoajan joten jos asumistuki lakkaisi niin ei kukaan tappiolla vuokraisi mitään.

        Asusit kadulla jenkkityyliin jos ei rahaa löytyisi, samoin on jo käynyt terveydenhoidossakin eli jos luulet saavasi hoitoa kunnalliselta puolelta niin saat odottaa vuoden samoin on myös hammaslääkärillä ja kuitenkaan eivät tee kuin perushoitoja, ihmiset pakotetaan joka asiassa yksityiselle puolelle.

      • Anonyymi

        Kepullit ja kokkareet vuokrasääntelyn poisti, sen palauttaminen ainoa toimiva ratkaisu, on Ruotsissa, Saksassa ja monissa muissa maissa.

    • Paska maailma

      Mulla asunto 29,5m2 ja ylin kerros, vuokra nousi 30e:lla, 360e:oon. Ihan sama mulle kun Kela maksaa lisää asumistukea.

    • Anonyymi

      voi voi sentään. maininki pani kaarinassa paremmaksi. 40e kuukausikorotus, lisäksi kämpät on kylmiä, ihmiset ostaa lisälämmittimiä ja lämpöpeittoja. että näin täällä. lisäksi kirjanpito-ongelmia, maksut ei näy tileillänä. että sillai täällä kaarinassa joka tahkoo hyvää kuntatalouden tulosta.

    • Anonyymi

      Asia on asukasliitossa arvioitavana. Myös laillisuus kyseenalainen.

    • Anonyymi

      Vuokria piti tasata neliöiden mukaan, isommissa olisi pitänyt nostaa satasia tai pienissä laskea, mutta edelleen nostavat pienten asuntojen vuokria. Ei puhettakaan että isoissa olisi neliöiden mukaan vaikka useampi maksaja.

    • Anonyymi

      Kelakaan ei hyväksyne noin suuria vuokrina yleisessä as. Tuessa. Pienissä liian suuret korotukset ja kokonaan aiheettomia ja väärin laskettuja. Väärinkäyttöä on ollut ennenkin.

      • Anonyymi

        Yksin asuvien ei kannata mennä töihin, parempi olla työtön ja antaa muiden maksaa vuokra asumistukina. Isommassa asunnossa vuokra vain satasen kalliimpi vaikka kaksi maksajaa, ei yksin asuvien niiden vuokria kuulu joutua maksamaan.

    • Anonyymi

      Haritun hallan vuokratulot 0.5 miljoonaa, kulut 200 000e, voittoa 300 000e/v. Ei aihetta korotuksiin. Sähkön hinta 5.krt. Tvt ei perustele. Kukaan ei vastaa mihinkään. Mielivaltaa.

    • Anonyymi

      Ja nyt ne paskat meinaa ensi vuodelle 6,5% vuokrankorotusta.

      Oon itse jäänyt työttömäksi ja uuden paikan löytyminen ei oo ainakaan nyt lähimailla.

      Muutenkin asunto jossa asun ei oo sen nykyisen hinnan arvoinen, äänieristys paskaakin paskempi ja saa kuunnella yläkerran isännän lapsellisia kohtauksia.

      Alkaa varmaan olla uuden vuokranantajan haun paikka.

      • Anonyymi

        Kaikki kallistuu takuuvarmasti vielä lisää, asuit sitten missä tahansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaupunki polkee hintoja.
        Minulla on kaksi yksiötä tyhjänä kun ei saa vuokralaista

        Älä ole ahne tukijulli, myy pois kun et tarvitse.

    • Anonyymi

      Tehkää rahaa, älkää ruikuttako.

      • Anonyymi

        Ei ole oikein yksityisiä kiinteistösijoittajia kohtaan, että veronmaksajien tukemina ylläpidetään asuntojen vuokraustoimintaa.

    • Anonyymi

      Vuokra nousee neliöiden mukaan

      • Anonyymi

        Perussuomalaiset oikeilla linjoilla.
        Asumistuki lopetettava, menee maahanmuuttajille

    • Anonyymi

      Tyhmät ja henkisesti heikot eivät osaa vaurastua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      91
      7703
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      131
      3083
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      159
      1966
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      75
      1747
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      131
      1589
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      178
      1540
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      132
      1212
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      80
      904
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      50
      834
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      53
      794
    Aihe