Yöelämä kuivahtanut!

Häh?!

Olen ollut 4 vuotta poissa Kuopiosta ja tänä aikana kaupunginin yöelämä on kuivahtanut pahemman kerran. Baareja kyllä riittää, mutta ihmiset, varsinkin naiset, ovat muuttuneet nyrpeiksi!

Yleiskuva kuopiolaisesta yökerhosta: naiset joraavat omissa porukoissaan ja hillitön lauma miehiä kiertää paikkaa ja yrittää vongata seuraa. Ja sitä seuraa ei sitten heru kirveelläkään edes juttuseuraksi!

Muutama vuosi sitten meno oli vielä toisenlaista, paljon avoimempaa ja vapaantuneempaa. 3 kertaa olen tänä vuonna Kuopiossa kavereineni käynyt yöelämää katsomassa ja joka kerta on jäänyt paskan maku suuhun. Kuopiolaisiin ei saa enää kontaktia! Jengi on nurkkakuntaistunut ja kääntynyt sisäänpäin!

Olen pyörinyt viimeiset 4 vuotta pk-seudulla ja Etelä-Suomen kaupungeissa. Meno on aivan eri luokkaa ja ihmisten kanssa tulee juttuun tosi hyvin yöelämässä. Kyse ei ole siitä, että en olisi ennen nähnyt metsää puilta. Liikuin aikaisemminkin muissa kaupungeissa.

Ihmettelin vielä vähän aikaa sitten, miksi Kuopiota haukutaan tylyksi paikaksi. Ei se ennen sitä ollut! Nyt täytyy pitkin hampain myöntää, että tottahan se on.

Mitä helvettiä te nykyiset kuopiolaiset olette tehneet Kuopiolle?

20

2654

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Muuttaja

      Sitä samaa sitä olen minäkin miettinyt.. Pari vuotta ollu Kuopiosta poissa, ja kaikki on muuttunut.. Toista oli omassa nuoruudessa ;)

      Pääkaupunkiseudulla kaikki on tosin...

      Jos kuopiolaisista on tullu stadilaisia ja stadilaisista kuopiolaisia....

    • jannu ps

      Minä olen huomannut ihan saman asian. Koppavuus ja käytöstapojen puute on lisääntynyt harmittavan paljon. On tässä kesän aikana tullut muutamia kertoja käytyä Kuopion terasseilla ja ravintoloissa, ja eipä enää juurikaan tee mieli ryhtyä paikallisen naisen kanssa juttusille niissä paikoissa.

      Lähes kaikki miehet ovat kyllä lupsakoita ja kohteliaita, ja heidän kanssaan saa useimmiten keskustelun aikaiseksi lähes mistä tahansa aiheesta. Sen sijaan naisten joukossa on ihan uskomattoman paljon kaiken maailman haistattelijoita ja tuppisuita. Minulle ei tulisi mieleenkään vastata asialliseen keskustelunavaukseen esim. keskisormella tai 'painu vittuun' kommenteilla. Olen sitten kuinka varattu tahansa, tai kuinka vähän tahansa seurasta kiinnostunut, niin aina minä pystyn sen verran kohtelias olemaan, että ei tarvitse niin surkeaksi mennä.

      Suuri osa nuorista kuopiolaisnaisista on tosin edellä kuvailtua fiksumpia, mutta näiden haistattelijoiden osuus on kyllä jo niin suuri, että en minä enää useinkaan viitsi ryhtyä juttelemaan tuntemattoman kuopiolaisnaisen kanssa. Pitää olla todella kiinnostavan tuntuinen tyyppi, että viitsin ryhtyä ottamaan selvää, että haluaako joku jutella, vai etsiikö se vain riitelyseuraa.

    • Wilbert

      Kyllä teidän kuule poijjaat kannatta varmaan katsoa siihen seinällä olevaan vehkeeseen mitä yleensä kutsutaan peiliksi niin eiköhän se "juttuseuran puute" löydy ihan sieltä.

      :D

      Huh huh mitä narinaa.

      • Häh?!

        Kumma kyllä sitä juttuseuraa ja muutakin seuraa löytyy muualta joka kerta ja löytyi ennen Kuopiostakin. Taitaa ne Kuopion peilit olla nykyään erilaisia kuin muualla. Vika ei todellakaan ole peiliin katsojassa!


      • JepJep
        Häh?! kirjoitti:

        Kumma kyllä sitä juttuseuraa ja muutakin seuraa löytyy muualta joka kerta ja löytyi ennen Kuopiostakin. Taitaa ne Kuopion peilit olla nykyään erilaisia kuin muualla. Vika ei todellakaan ole peiliin katsojassa!

        Itselleni kävi aikoinaan samoin kuin edellä kirjoittaneille adoniksille. Elin muutaman vuoden etelä-Suomen "humussa" ja kun palasin koto-Kuopioon näyttivät kaikki täällä olevat naikkoset jotenkin nyreiltä ja muutenkin meno oli mielestäni ahdasmielisempää.

        Jonkun vuoden täällä asuttuani tajusin, etteivät ihmiset täällä olleet muuttuneet, vaan minä olin muuttunut. Oma asenteeni ja suhtautumiseni muihin oli mennyt vinksalleen ja suoritettuani itsetutkiskelua (ja kasvamista) totesin, että meno Kuopion yöelämässä on edelleen mukavaa, ihmiset lupsakoeta ja puutetta puhe- ja tanssiseurasta enää ilmennyt.

        Joten toisen kirjoittajan ehdotusta toistaen: peilin eteen ja kysykää itseltänne "Olenko minä muuttunut, onko jotain tehtävissä?". Siitä se lähtee

        Hyvää syksyä kaikille !!!


      • Häh?!
        JepJep kirjoitti:

        Itselleni kävi aikoinaan samoin kuin edellä kirjoittaneille adoniksille. Elin muutaman vuoden etelä-Suomen "humussa" ja kun palasin koto-Kuopioon näyttivät kaikki täällä olevat naikkoset jotenkin nyreiltä ja muutenkin meno oli mielestäni ahdasmielisempää.

        Jonkun vuoden täällä asuttuani tajusin, etteivät ihmiset täällä olleet muuttuneet, vaan minä olin muuttunut. Oma asenteeni ja suhtautumiseni muihin oli mennyt vinksalleen ja suoritettuani itsetutkiskelua (ja kasvamista) totesin, että meno Kuopion yöelämässä on edelleen mukavaa, ihmiset lupsakoeta ja puutetta puhe- ja tanssiseurasta enää ilmennyt.

        Joten toisen kirjoittajan ehdotusta toistaen: peilin eteen ja kysykää itseltänne "Olenko minä muuttunut, onko jotain tehtävissä?". Siitä se lähtee

        Hyvää syksyä kaikille !!!

        Omituista, että Kuopiossa koko ikänsä asunut kaverini sanoi Kuopion yöelämän menneen hänenkin mielestään alamäkeä viime vuosina, kun puhuimme asiasta. Onko hänkin muuttunut? Täytyykö hänenkin katsoa peiliin?


      • Nidda
        Häh?! kirjoitti:

        Omituista, että Kuopiossa koko ikänsä asunut kaverini sanoi Kuopion yöelämän menneen hänenkin mielestään alamäkeä viime vuosina, kun puhuimme asiasta. Onko hänkin muuttunut? Täytyykö hänenkin katsoa peiliin?

        Itsetutkiskelu kannattaa aina kun tuntuu, että joku asia mättää. Ensin kannattaa selvittää onko kotipesässä jotain pielessä ja sitten vasta alkaa syyttelemään muita... Itseasiassa tuon syyttelynkin voisi jättää pois ja antaa kaikkien kukkien kukkia.

        Minä, ystäväni, tuttavani, sukulaiset ja kaverini viihdymme Kuopiossa. Täällä on hyvä asua, olla, bilettää, rauhoittua, opiskella ja työskennellä. Mukava paikka. Mot.


    • Ex-baarikärpänen

      Ehkä syy "kuivahtamiseen" on oma ikä. Minulla baarissakäynti on pikkuhiljaa vähentynyt 4 vuoden aikana. Luulen, että olen nyt 34-vuotiaana saanut biletyksestä tarpeekseni. Ja sitten kun sinne joskus harvoin menee, niin näiden nuorten meno tuntuu kerta kerralta vain yltyvän. Kuopiosta puuttuu menopaikka kypsälle kolmekymppiselle, mutta sekin on tiedossa, että niitä ei tehdä, koska ei ole markkinoita sellaiselle.

      • eräs...

        eikös tälläinen paikka ole nyt tulossa Kuopioon ,parasta aikaa remontin alla ...paikka onko Areena??
        -vai onko pelkkää huhupuhetta?
        Olisiko kellään varmempaa tietoa..
        itsekin kaipaan sellaista vähän kypsempien ihmisten bailupaikkaa...
        t. N30


      • Ehhehe
        eräs... kirjoitti:

        eikös tälläinen paikka ole nyt tulossa Kuopioon ,parasta aikaa remontin alla ...paikka onko Areena??
        -vai onko pelkkää huhupuhetta?
        Olisiko kellään varmempaa tietoa..
        itsekin kaipaan sellaista vähän kypsempien ihmisten bailupaikkaa...
        t. N30

        Eikös Rauhalahti ole sellainen ja mikäsenytoli Haapanimenkadulla Melly's:n alakerrassa?

        Areena Petosella lienee juuri varttuneemman väen kohtauspaikka?


      • Ex-baarikärpänen
        Ehhehe kirjoitti:

        Eikös Rauhalahti ole sellainen ja mikäsenytoli Haapanimenkadulla Melly's:n alakerrassa?

        Areena Petosella lienee juuri varttuneemman väen kohtauspaikka?

        Ehhh. Baarivaihtoehtoja ehdoteltiin tuossa kohteliaan varovaisesti, mutta ehkä R-lahti ja Petosen Areena eivät sittenkään sovi "Ei enää 20, mutta ei vielä ihan 50"-nuorelle :) Tai no, Petosen Areenan kohtalosta ei vielä tiedä, mutta eikös se ole aika kaukana keskustan vilskeestä.


    • Peki

      Suurin osa savolaisista naisista on todella koppavaa ja huonokäytöksistä sakkia. Ovat olevinaan niin diivaa, ettei kelpaa edes katsoa miehiin päin. Nenä pystyssä kuljetaan, kiroillaan ja puhutaan miesten typeryydestä. Syljeskellään jopa.

      Ollaan oikein maailman kansalaisia - pari kertaa käyty tukholmassa ja kerran alanyassa. Sitteku on tarpeeksi promilleja niin se maailmankansalaisuus unohtuu ja villiinnytään estottomiksi kaikki käy -nartuiksi.

      Tuollaisen käytöksen vielä jotenkin ymmärtää kuusitoista kesäisiltä teinitytöiltä, joiden elämänkatsomus ja itsevarmuus on vielä lasten kengissä.

      Naurun paikka, kun aikuiset naiset eivät osaa käyttäytyä arvokkaan naisellisesti ja käytöstapojen mukaan, vaan käyttäytyvät kuin pahimmatkin teiniprinsessat.

    • Neo

      Hattua täytyy nostaa kaikille Kuopiolaisille naisille että teillä on kanttia pitää se nokka pystyssä ja käyttäytyä tylysti. Ihan oikein näille huonoa elämää ja flaksin puutetta valittaville "kolleille".

      Keep Up The Good Work!

      • Peki

        En koskaan valittaisi huonoa elämää tai flaksin puutetta. Olen oikea onnensoturi omasta mielestäni.

        Pointti oli se, että huonotapaisuus on turn-off.

        Onko sinun mielestäsi syljeskely, kiroilu ja muunlainen narttuilu hatunnoston arvoinen asia?

        Suomalaisilla on mennyt käsitys tapakulttuurista kokonaan pieleen. Ennen oli toisin. Se, että käyttäydytään huonotapaisesti ja töykeästi toista ihmistä kohtaan, on merkki ainoastaan töykeiljän huonosta itsetunnosta ja sivistymättömyydestä.

        Hienostunut, hyvän itsetunnon omaava nainen osaa kyllä kieltäytyä kohteliaasti, ja olla päättäväinen olematta korostetun tyly ja narttumainen.

        On naurettavaa että juuri nämä itseänsä täynnä olevat, kuitenkin pohjimmiltaan epävarmat nirppanokat antautuvat kenen tahansa finninaaman käsittelyyn saatuaan tarpeeksi promilleja vereen. Ja huomaa: tästä en ole suinkaan katkera vain ainoastaan huvittunut. Vakka kantensa valitsee.

        Ps. Savossa tapaa kyllä yhä niitä kohteliaita, iloisia ja maanläheisiä neitokaisia! Harmittavan monet vaan kätkeytyvät sen narttukuoren alle.

        Ps.2. Myös miesten tavoissa on toki paljon parantamisen varaa, mutta se on jo asia erikseen. Kuitenkin miesten joukossa on myös hyvätapaisia ja kohteliaita yksilöitä, joille ei ole tarpeen olla tyly.


    • On Juu

      Tämmönen rupukylä tää on.

      Asiaa vielä pahentaa se, että jos yrittää saada selville että mikä täällä mättää ja miksi, niin
      heti aletaan täällä tylyttää ja vittuilla.

      Vika ei ole siinä joka sen tuo esiin, kuopiossa on oikeasti parantamisen varaa. Se ei toki tarkoita etteikö sitä olisi muuallakin, mutta kuopion asioihin me voitais kyllä vaikuttaa.

      Mutta täällä on tää EI-puolue vielä liian vahvana.
      Ja taitaa olla heikko itsetunto kuopiolaisilla, kun ei rakentavaa kritiikkiä ja kyselyä kaupungin tilasta osata ottaa oikein.

    • tympeät vosut

      Eiköhän naiset ylipäänsä Suomessa ole muuttuneet nyrpeiksi. Sellaisia lesoja nirppanokkia on yhä enemmän. Tälläisiä "aikuis-pissiksiä"...

      • Iita

        ihan täysin yleensä miesten käyttäytymisestä. Ollaan olevinaan niin hurmaavia ja valloittavia kolmen promillen kännissä. Sitten ollaan surfattu netistä pornoa vaimon/tyttöystävän poissaollessa ja huudellaan rivouksia ohikulkijoille ja ollaan siinä toivossa että kaikki naiset ovat samanlaisia...ja.. tätä listaa voisi jatkaa huomiseen asti...


      • Hahah
        Iita kirjoitti:

        ihan täysin yleensä miesten käyttäytymisestä. Ollaan olevinaan niin hurmaavia ja valloittavia kolmen promillen kännissä. Sitten ollaan surfattu netistä pornoa vaimon/tyttöystävän poissaollessa ja huudellaan rivouksia ohikulkijoille ja ollaan siinä toivossa että kaikki naiset ovat samanlaisia...ja.. tätä listaa voisi jatkaa huomiseen asti...

        Niin, sehän on aina miesten vika, jos naiset ovat vittunaamoja....MY ASS!!! Kyllä se vika on naisissa itsessään!


      • weeti
        Hahah kirjoitti:

        Niin, sehän on aina miesten vika, jos naiset ovat vittunaamoja....MY ASS!!! Kyllä se vika on naisissa itsessään!

        taas yksi joka on jäänyt ilman.


      • .......
        weeti kirjoitti:

        taas yksi joka on jäänyt ilman.

        Vedetään herneet nenään kun joku sanoo naisista vähän kritiikkiä - ikäänkuin naiset olisivat aina ja poikkeuksetta täydellisiä.

        Tiedät itsekin ettei näin ole joten miksi vängätä asiasta ja vielä silmin nähden suuttua kirjoittajalle?

        Taidat itse olla saamaton tapaus kun jaksat noinkin tyhjänpäiväisiä vastineita vilautella.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9154
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7897
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5600
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2341
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2085
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1734
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1673
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1419
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1355
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1243
    Aihe