Miten voi mennä psykologille jos ei pysty puhumaan asioistaan ja etenkin tunteistaan?? Mitä tehdään niille sekoamassa oleville, joista ei tule juuta eikä jaata missään psykologin juttusilla?? Kellään tietoa?
Itsellä tilanne lyhyesti selitettynä se perinteinen että kaikki pitäisi olla hyvin...
Lapset tappelee keskenään KOKO AJAN, ja koti on kuin hullujen huone! Myös töissä on raskasta!
Tänään kun tulin kotiin töistä, niin lapset rupesivat HETI tappelemaan keskenään.
Romahdin melkein samantien. Kämppä oli kuin sikolätti. Rupesin takki päällä siivoamaaan.
Otin heti lasin viiniä. (kyllä otan sitä, jotta jaksan elämää. Mietinkin laitanko tän kyssärin alko- vai tälle palstalle....)
Laitoin tunteellista musaa soimaan ja kotitöitä tekemään. Itkin ja tiskasin. Itkin ja pyyhin pöytää. Itkin ja laitoin jätepaperit. Ja kuuntelin musaa... ja itkin.
Mukaan tulee nyt myös kaikki elämän aiemmat jutut mistä ei ole koskaan kenellekään puhunut. En osaa puhua tunteistani. En tiedä kuka itsekään olen! Itken kun en tuntenut isääni kunnolla kun hän kuoli alle vuosi sitten. Kuuntelen surullista musaa ja itken. Ja sekoan, kun kaikki on niin sekaisin.
Ihmiset menee (ainakin jenkeissä kait) psykologille kun on mielen ongelmia. Mutta mitä tehdään tyypeille, jotka ei selvin päin osaa puhua mistään tunteistaan... kuitenkin tuntuu että pää sekoaa!! Joskus tuntuu että kaikki on niin hyvin, että mitä oikein valitan. Sitten taas kaikki menneisyydenkin haamut palaa, ja tunnen itseni niin huonoksi Miten kukaan voi olla näin heikko, että vieläkin miettii lapsuuden juttuja, äidin juoppoa uutta miestä... esim....
Olen siis aikuinen. Yks aamu kun sain melkein hermoromahduksen, sanoin lapsille että hyppään ehkä tänään työmatkalla junan alle... :-(
Itsellä tilanne lyhyesti selitettynä se perinteinen että kaikki pitäisi olla hyvin...
Lapset tappelee keskenään KOKO AJAN, ja koti on kuin hullujen huone! Myös töissä on raskasta!
Tänään kun tulin kotiin töistä, niin lapset rupesivat HETI tappelemaan keskenään.
Romahdin melkein samantien. Kämppä oli kuin sikolätti. Rupesin takki päällä siivoamaaan.
Otin heti lasin viiniä. (kyllä otan sitä, jotta jaksan elämää. Mietinkin laitanko tän kyssärin alko- vai tälle palstalle....)
Laitoin tunteellista musaa soimaan ja kotitöitä tekemään. Itkin ja tiskasin. Itkin ja pyyhin pöytää. Itkin ja laitoin jätepaperit. Ja kuuntelin musaa... ja itkin.
Mukaan tulee nyt myös kaikki elämän aiemmat jutut mistä ei ole koskaan kenellekään puhunut. En osaa puhua tunteistani. En tiedä kuka itsekään olen! Itken kun en tuntenut isääni kunnolla kun hän kuoli alle vuosi sitten. Kuuntelen surullista musaa ja itken. Ja sekoan, kun kaikki on niin sekaisin.
Ihmiset menee (ainakin jenkeissä kait) psykologille kun on mielen ongelmia. Mutta mitä tehdään tyypeille, jotka ei selvin päin osaa puhua mistään tunteistaan... kuitenkin tuntuu että pää sekoaa!! Joskus tuntuu että kaikki on niin hyvin, että mitä oikein valitan. Sitten taas kaikki menneisyydenkin haamut palaa, ja tunnen itseni niin huonoksi Miten kukaan voi olla näin heikko, että vieläkin miettii lapsuuden juttuja, äidin juoppoa uutta miestä... esim....
Olen siis aikuinen. Yks aamu kun sain melkein hermoromahduksen, sanoin lapsille että hyppään ehkä tänään työmatkalla junan alle... :-(
Vastaukset 2
Vanhimmat
Joukkoterapia, kuuntelet siellä muita niin kauan että itsekin uskallat sanoa jotain. Niin se mulla alkoi. Sain suuni auki asioista.
Kerrot tämän saman minkä tässäkin kirjoitit, että tunteista on vaikea tai ihan mahdoton puhua. On se alku sekin! Otat ensin tämän ekan askeleen ja haet apua vaikka työterveyshuollon kautta. Sieltä sut sitten ohjataan eteenpäin.
Tiukan paikan tullen voit vaikka kirjoittaa asiasi paperilapulle ja ojentaa sen sille psykologille, jos et pysty sanomaan ääneen vaikeita asioita. Se on ihan ymmärrettävää! Yksi askel kerrallaan ja hae rohkeasti apua.