Hyvä kirjoitus EU:sta

13398
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Näin se tuntuu menevän. Norja ja Sveitsi jatkavat vahvassa kasvusuhdanteessa, EU menettää jatkuvasti työpaikkoja ja talouskasvu on olematonta.

Äänestä
  • Saisiko faktoja Sveitsin noususuhdanteesta. Tapasin perjantaina Sveitsissä asuvan sisareni ja hänellä oli täysin päinvastaisia tietoja. Työttömyys lisääntyy ja työttömille tarjotaan työpaikkoja korkeintaan paljon entistä huonommilla palkoilla. Hänen mielestään Suomella menee paljon paremmin. Norja tietysti hyötyy öljyn korkeasta hinnasta, mutta mitä muuta positiivista siellä tapahtuu. Suomessa ei olisi öljyä vaikka olisimme EU:n ulkopuolella.

    Äänestä

  • Obs1 kirjoitti:

    Saisiko faktoja Sveitsin noususuhdanteesta. Tapasin perjantaina Sveitsissä asuvan sisareni ja hänellä oli täysin päinvastaisia tietoja. Työttömyys lisääntyy ja työttömille tarjotaan työpaikkoja korkeintaan paljon entistä huonommilla palkoilla. Hänen mielestään Suomella menee paljon paremmin. Norja tietysti hyötyy öljyn korkeasta hinnasta, mutta mitä muuta positiivista siellä tapahtuu. Suomessa ei olisi öljyä vaikka olisimme EU:n ulkopuolella.

    Onko siellä Sveitsissä oikeinkin paljon huonommat palkat kuin Suomessa? Entä työttömyysprosentti?

    Mistä muuten Norja ja Sveitsi ovat jääneet paitsi kun eivät liittyneet EU:hun?

    Äänestä

  • Keskustaporvari kirjoitti:

    Onko siellä Sveitsissä oikeinkin paljon huonommat palkat kuin Suomessa? Entä työttömyysprosentti?

    Mistä muuten Norja ja Sveitsi ovat jääneet paitsi kun eivät liittyneet EU:hun?

    Ei ole Sveitsissä pyöriäistarkkailijoiden virkoja.

    Faktojen sijasta tulikin kysymyksiä. Minulla on Sveitsistä vain tämä molemmissa maissa asuneen silminnäkijän kuvaus. Ja kysymys tietysti on muutoksesta. Sveitsi lienee edelleen paremmassa asemassa kuin Suomi, mutta ero on kaventunut. Norja taas on pahasti öljyn varassa ja siellähän EU:n kannatus kasvaa.

    Äänestä

  • ---- kirjoitti:

    Ei ole Sveitsissä pyöriäistarkkailijoiden virkoja.

    Tämäkö se olikin se Sveitsin vahva noususuhdanne.

    Äänestä

  • ---- kirjoitti:

    Ei ole Sveitsissä pyöriäistarkkailijoiden virkoja.

    - Ei ole Sveitsissä pyöriäistarkkailijoiden virkoja. -

    Oletko varma? Onhan Unkarissakin meriministeri, muistona ajalta, jolloin Unkarilla oli meren rannikkoa, eli nykyinen Kroatia. Ja onhan Suomessakin valtionvarainministeri. Ja työministeri, vaikka ei ole työtä. Ja ulkoministeri, vaikka ei ole ulkopolitiikkaa. Kaikki nuo muistona lähimenneiltä ajoilta, jolloin niillä oli käytöä. Ja on myös pääministeri, vaikka Lipponen edelleen hallitusta johtaa.

    Äänestä

  • Obs1 kirjoitti:

    Faktojen sijasta tulikin kysymyksiä. Minulla on Sveitsistä vain tämä molemmissa maissa asuneen silminnäkijän kuvaus. Ja kysymys tietysti on muutoksesta. Sveitsi lienee edelleen paremmassa asemassa kuin Suomi, mutta ero on kaventunut. Norja taas on pahasti öljyn varassa ja siellähän EU:n kannatus kasvaa.

    Norjalaisten EU-jäsenyyden kannatuksesta tuli tänään uusia galluptuloksia. 45 % vastustaa, 42 % kannattaa jäsenyyttä. Ja mitä merkitystä sillä öljyntuotannolla on tässä asiassa? Öljyä menee takuuvarmasti, eikä sen tuotantoa niin vain siirretä muihin maihin, toisin kuin esim. Suomen korkean teknologian firmat siirtävät tuotantoaan.

    Minullakin on silminnäkijähavaintoja Suomesta, ja ihan kivasti täällä niiden perusteella menee. Tilastot vain puhuvat vähän toista kieltä.

    Sveitsissä työttömyysprosentti on tällä hetkellä 3,8, ja talouskasvu 2,4 %. Tuollaisista lukemista voi olla vain kateellinen. On hyvin arveluttavaa väittää, että Suomi olisi EU-jäsenyyden ansiosta saavuttanut Sveitsiä elintasossa.

    Saitkin jo toiselta kirjoittajalta kaipaamiasi faktoja, joten voit nyt vastata, että mistä Norja ja Sveitsi jäivät paitsi kun eivät liittyneet EU:hun?

    Faktata ovat kovin vähäisiä. Ne eivät kerro mitään muutoksesta Suomen EU-aikana eivätkä myöskään sitä, miten EU:n kannatus Norjassa on muuttunut. Yritän itse ajan kanssa etsiä parempia.

    Äänestä

  • Keskustaporvari kirjoitti:

    Saitkin jo toiselta kirjoittajalta kaipaamiasi faktoja, joten voit nyt vastata, että mistä Norja ja Sveitsi jäivät paitsi kun eivät liittyneet EU:hun?

    Faktoihin vastasin edellä, joten en toista sitä. En tiedä, mitä Norja ja Sveitsi ovat menettäneet. Norja nyt ainakin kalan viennissä. Mutta se ei ole oleellista. Toistan, että ilman öljyä Norja olisi todellisissa vaikeuksissa tai itse asiassa olisi EU:n jäsen. En ole edes väittänyt, että ne nyt ovat menettäneet mitään. Oleellista on se, mitä Suomi on voittanut. Minulle, lapsilleni ja lapsenlapsilleni tärkeimpiä ovat matalat korot, matala inflaatio ja koveneva kilpailu erityisesti kaupassa.

    Äänestä

  • Obs1 kirjoitti:

    Faktata ovat kovin vähäisiä. Ne eivät kerro mitään muutoksesta Suomen EU-aikana eivätkä myöskään sitä, miten EU:n kannatus Norjassa on muuttunut. Yritän itse ajan kanssa etsiä parempia.

    Tulipas hätäiltyä. Nappasin tuon BKT:n kasvuluvun väärältä riviltä, siinä vertailtiin muutosta muutaman vuosineljänneksen välein. Kun tutkin muitakin tilastoja vähän tarkemmin, niin Sveitsissä oli todellakin äskettäin laskusuhdanne, josta ollaan nyt kovaa vauhtia tulossa ylös. Työttömyysprosentti on uusimpien tilastojen mukaan 3,6. Suomessa on ollut vuosien 1995-2001 välillä korkeampi BKT:n kasvu kuin Sveitsissä, mutta tämä selittyy lähinnä poikkeuksellisen kovan laman jälkeisellä nousulla. BKT/asukas -tilastossa olemme vielä kaukana Sveitsin takana.

    Ei tämän enempää nyt, ehkä huomenna illalla ehtii taas perehtyä tähän asiaan.

    Kiitos asiallissta korjauksesta. Kertomasi asia laskusuhdanteesta selittää sisareni näkemykset. Jos siellä ollaan nyt menossa ylöspäin, ehkä se ei vielä näy ruohonjuuritasolla. Minun tuntemani sveitsiläiset, joita ei ole paljon, vastustavat Sveitsin liittymistä EU:hun. Syyt eivät kuitenkaan ole taloudellisia, vaan se, että Sveitsi sijaintinsa ja kuitenkin hyvän elintasonsa takia houkuttelee liikaa ulkomaalaisia. He ovat ainakin minulle ilmoittaneet, että Suomessa he kannattaisivat EU:hun liittymistä. En aio ainakaan tässä vaiheessa etsiä lisää faktoja. Täsmennyksesi riittävät minulle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Keskustaporvari kirjoitti:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000008&posting=22000000004234626

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu