RIVER PHOENIX

river phoenix tuli itselleni tutuksi elokuvasta stand by me viimeinen kesä!enemmän kuin upea roolisuoritus varsinkin niin nuorelta pojalta kuin river silloin oli!usein kun katson tuota elokuvaa ja loppukohtausta ei voi välttyä assiaatiolta kuinka ironista oli että riverin roolihahmo kuoli ja niin kävi riverille itselleenkin aivan liian varhain!olen itse riverin ikätoveri ja senkin vuoksi varmasti koin heti riverin ominaisuudet näyttelijänä kuten uskomaton aitous ja herkkyys rooleissa ja ihmisenä,omalaatuisuus jotka asiat ja piirteet vain korostuivat hänessä iän myötä kun river kasvoi pojasta nuoreksi mieheksi!surullisinta etemme ikinä näe millainen aikuisnäyttelijä river jude phoenixista olisikaan tullut mutta nyt häntä verrataan james deaniin mortgomery gliffiin yms aikansa suurimpiin ja niinhän oli riverkin aikansa suuri jollei suurin sillä esim.elokuvastaan elämänä pakotie oli oscarehdokkaana mutei nuoren ikänsä vuoksi saanut vielä tuota palkintoa eikä kukaan tiennyt että liian nuoreksi oli ikänsä jäävä!pakko nyt korjata vielä wikipediassa olevista eräistä virheellisistä tiedoista koskien riverin nimen syntyperää!river tulee siis herman hessen kuuluisimmasta romaani ja tarkoittaa elämän jokea!jude taas the beatlesin kappaleesta hey jude!milloinkohan saamme nähdä riverin viimeiseksi jääneen elokuvan dark blood?on luvattu ja taas luvattu!riveriltähän jäi myös ainakin yksi rooli kesken vampyyrielokuvassa jonka roolin sai sitten tom cruise!itse toivoisin myös että riverin kaikkia elokuvia olisi suomessakin helpommin saatavilla tai ylipäätään saatavilla sillä on monta river-elokuvaa joita ei saa lainkaan!lepää rauhassa ja kiitos tunteita herättävistä hetkistä elokuviesi parissa!
0161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

p.s.c. kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu