Viime päivinä EK:n ja hallituksen riveistä on alkanut kuulua yhä kiihtyvissä määrin vaatimuksia palkkojen leikkaamisesta, työaikojen pidentämisestä, nuorten ja ikäihmisten palkkojen alentamisesta, työurien pidentämisestä...
Tämä on suoraa seurausta Suomen ulkoisen kilpailukyvyn heikkenemisestä euro-aikana ja nyt ollaan lähestymässä kipupistettä. Olemme siinä tilanteessa, että "koska valuutta ei jousta, niin työntekijöiden on joustettava".
Kun Suomi liitettiin kansalta kysymättä valuuttaunioiniin, niin jo silloin monet tahot varoittivat Lipposen hallitusta siitä että näin tulee käymään. Valitettavasti nuo varoitukset kaikuivat kuuroille korville. Vai kaikuivatko sittenkään?
Kerrataanpa hieman historiaa:
Vuosina 1986 ja 1988 ”Suurteollisuudenharjoittajien eurooppalainen pyöreä pöytä” –niminen järjestö laati laajoja suunnitelmia. Eurooppalaisten yritysten kilpailukyvyn parantamiseksi oli alennettava palkkoja ja julkisia menoja. Minimipalkoista ja keskitetyistä työmarkkinasopimuksista oli luovuttava. Palkkaeroja tuli lisätä. Nuorten palkkoja oli alennettava. Työsuhdeturvaa piti höllentää eli irtisanominen oli tehtävä helpommaksi. Pysyviä työsuhteita oli korvattava tilapäisillä. Työntekijän sosiaaliturvaa tuli vähentää. Kansalliset rahayksiköt oli poistettava, ja tilalle oli luotava yhteinen eurooppalainen valuutta ja Euroopan keskuspankki. Suunnitelmat koskivat myös Suomea, joka piti liittää tulevaan Euroopan Unioniin.
Tajuatteko te demutollot vihdoinkin, että teitä on "höylätty kakkoseen" omien johtajienne toimesta jo reilun 20 vuoden ajan?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Palkkojen leikkaus on meille TORJUNTAVOITTO!!!